keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Omituinen hevosala

Rupesin pohtimaan tätä koko hevosalan touhua, tai lähinnä ratsupuolta, kun satuin lukemaan jotakin topikkia hevostalli.netistä(joka on taas ihan oma luku sinänsä). Jotenkin on vallalla sellainen käsitys, että kyllähän tällä hommalla ehkä tulee toimeen, mutta ei todellakaan tienaa mitään, puhumattakaan järjettömistä työmääristä. Koko touhu on jotakin elämäntapaintiaanihommaa, jota hullut hevosihmiset tekevät sen aikaa, kun oma pää ja fysiikka kestää - osa koko elämänsä, osa ehkä muutaman vuoden. Ja tarkoitan nimenomaan ammatikseen, en niitä jotka harrastavat. Enkä kyllä toisaalta ihmettele sillä työmäärällä ja tienestillä jonka hommasta saa.

Ehkä koko juttu on peräisin siltä ajalta, kun hevosia vielä oli joka talossa. Ne elätettiin itse eikä niistä sen kummemmin ollut kustannuksia, nehän olivat hyötykäytössä eivätkä mitään harrastusvälineitä kuten nykyään. Silloin ei mistään ratsastuksenohjaajista ja valmennuksista ollut tietoakaan. Myöhemmin, kun hevosia on ruvettu kuskaamaan hoitoon täysihoitotalleille, niitä on ruvettu käyttämään ratsastuksessa ihan eri tavalla ja koko homma on mennyt uusiksi, on sama mentaliteetti jäänyt jotenkin ilmaan. Mahdollisimman halvalla pitäisi päästä, mitä sitä tallista voi paljon kuluja tulla, se hevonenhan viedään ulos, siivotaan karsina ja annetaan sille heinää! Jos sen omaan pihaan nakkais, niin ei kait sekään kovin paljoa kustantaisi. Samalla vaatimukset tallien suhteen ovat nousseet ihan hirveästi. Maneesi pitää olla, sosiaalitilat, ois kiva jos ois kävelykonekin, niin ja tarpeeksi isot tarhat - mutta ei siis liian isot ettei meidän Pikkupossu loukkaa itseään. Niin ja vaihtelevaa maastoa, mutta eihän siellä herrantähden niitä kantoja voi olla, kun nehän voi kompastua niihin! Ja suojat joka jalkaan ja bootsit, kun ainahan siellä jotain voi sattua. Aamuisin aina ne lämppärit sitten pois jalasta kun muuten ne heti turvottaa jos niitä ei käytä. Ja mitähän näistä ekstrapalveluista ollaan valmiita maksamaan..? Eikö ne nyt kuulu siihen tallivuokran hintaan! Jokainen voi vaan itse laskea, kuinka paljon työaikaa menee kaikkiin ylimääräisiin toimenpiteisiin ja jääkö sille tallinpitäjälle nyt sitten lopulta kolmen vai kahden euron tuntipalkka siitä hommasta.

Sinänsä ei ole varaa valittaa, jokainenhan itse valitsee mitä hommaa tekee, eikä hevosala todellakaan ole ainoa alipalkattu ala. Mutta siihen loputtomaan suohon en sen kummemmin lähde kommentoimaan koska en ole mikään kansanedustaja.

Sattumalta lueskelin myös erään personal trainerin sivuja, joissa alkupalaveri, kesto 1h, oli hinnoiteltu maksamaan 69e. Samoin katselin pilateksen yksityistunteja, joilla oli hintaa 55euroa. Tuollaisissa taksoissa alkaa liikkua oikeasti kokeneiden valmentajien treenit, ja niistäkin osa on valmis maksamaan vaan pitkin hampain, mikäli valmentaja on jostain 800 kilometrin päästä raahattu guru. Mutta kun miettii, että moniko ammattilainen tulee kotikäynnille, kesät talvet, ja tekee sen jollain 20 eurolla tunti.. Ei varmaan kovin moni, jos ei hevosalaa lasketa. Ellei sitten tee hommia pimeänä, mikä tietenkin on jokaisen oma valinta. Tarkemmin tutustuttuani muunlaisiin palveluihin, totesin että ei se ihmekään, jos ei hevosalalla tienaa, kun yleinen hintataso on painettu aivan liian alas. Nykyään ihmisillä pitäisi olla maksukykyäkin, ainakin osalla, mutta silti katsotaan pahasti, jos tuntitaksa ylittää kaksikymppiä. Enkä tarkoita tokikaan kaikkia, niitäkin ovat jotka ovat valmiita maksamaan hyvästä palvelusta sen mitä pyydetään ja vaikka enemmänkin. Jännää silti, että jos joku alkaa hevospiireissä näyttää siltä, että oikeasti käteen jääkin jotain eikä kaikki mene kädestä suuhun, niin sitä kyllä katsotaan todella pahalla, ja tyyppiä pidetään vaan rahan perässä juoksijana joka ei välitä hevosista tuon taivaallista. Täh? Eikö se nimenomaan kerro siitä, että tämä henkilö on ollut sen verran fiksu, että on osannut laskea paljonko mikäkin kustantaa ja millaisilla taksoilla toimintaa kannattaa pyörittää. Koskee tallinpitäjiä, valmentajia, ratsastuskouluyrittäjiä, ketä vaan.

Minä ainakin kehtaan reilusti pyytää palveluistani hinnaston mukaisen hinnan, joita nyt huhtikuun alusta nostankin. Edelleen hintani ovat edulliset, johtuen siitä, että olen kuitenkin vastavalmistunut ja yritystoimintani alkuvaiheessa, jolloin kokemuksella ei voi hommaa vielä markkinoida ja “nimeä” alalla kertyy vasta vuosien saatossa. Silti en tee hommaani polkuhintaan, koska minunkin täytyy tällä elää - ja nimenomaan niin, ettei homma mene plusmiinusnolla - touhuksi. Jos yksi alan yrittäjä polkee hintoja, vaikuttaa se kaikkiin. Työtään ja osaamistaan täytyy arvostaa! Siinä vaiheessa kun kokemusta ja meriittejä on enemmän, on mielestäni täysin ymmärrettävää nostaa hintoja. Ja minäkin olen valmis maksamaan valmentajalle joka on hyvä, riippumatta siitä onko tunnettu vai tuntematon, vanha vai nuori. Tästä täytyy ehdottomasti kiittää asiakkaitani, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden tehdä tätä työtä, siitä huolimatta, että olen kuitenkin alalla “uusi”, vaikka hevosten kanssa olen kauan touhunnutkin harrastuspohjalta. Yksi ulkomainen valmentaja totesi minulle varmaan kahdeksan vuotta sitten, että “Sinulla tulee olemaan se ongelma, ettei kukaan usko sinua, koska olet sen verran nuori.” Osittain oli kyllä hyvinkin oikeassa, mutta jokaisenpa meistä on itse omat kannuksensa hankittava!

Jonkinlaista asennemuutosta mielestäni tarvittaisiin koko hevosporukkaan. Kasvatustoimintakin on nykyään ihan harrastamista, sillä ei kyllä moni ihminen pysty Suomessa itseään elättämään! Varsojen teettäminen on kallista hommaa, mutta silti niitä pitäisi saada ostaa ilmaisella. Minusta ylipäätään alle viidentonnin hevonen on halpa, viidestä kymppitonniin aikalailla normaalihintainen, kympistä kahteenkymppiin pitäisi saada jo hyvä hevonen. Yli kahdenkympin sitten jo poikkeuksellisen hyvä ja lahjakas yksilö. Silti joidenkin mielestä se tonnin hevonen on KALLIS, viisi tonnia on jo koko omaisuus ja yli sen, huhhuh, ei kestä edes ajatella. Se on vaan fakta, että laatu maksaa. Tuurillahan niitä halpoja löytyy, mutta kaikilta ei valitettavasti löydy sitä tuuria. Silloin pitäis hälytyskellojen soida, jos hyvä kisatykki myydään kolmella tonnilla. Joku vika siinä varmasti on. Puhumattakaan niistä entisistä ravureista tai raviurallaan epäonnistuneista lämppäreistä, joita myydään pikkutyttöjen ratsuiksi, kun ovat niin kilttejä. Siitäkin voisi hyvän pätkän kirjoittaa.

Yksinhän tämmöiseen asiaan on vähän hankala vaikuttaa, mutta ehkä jossain vaiheessa tämäkin ala alkaa tämän jutun suhteen normalisoitua ja kenenkään ei tarvi kituuttaa hevosalan surkeilla palkoilla tai olla töissä 24 tuntia vuorokaudesta. Ainahan se on oma valinta, mutta ei viitsisi mukavaa ammattia vaihtaa sen takia että sillä ei elä - toki jossain vaiheessa ei välttämättä ole vaihtoehtoja. Nyt en siis tarkoita itseäni, vaikka toki tuo minuakin tietyllä tasolla koskee, vaan esimerkiksi hevosenhoitajia ja tallinpitäjiä.

Yleiseen ilmapiirin muutokseen tarvitaan kaikkia! Arvostakaa siis tallinpitäjiä, hevosenhoitajia, tallimestareita, valmentajia, hierojia, kaikkia hevosalalla työtä tekeviä. Teidän hevostenne eteen aika moni ihminen näkee vaivaa ja oikeasti koittaa pitää niistä hyvän huolen. Nekään ihmiset eivät elä pyhällä hengellä, vaan jostain ne verot ja eläkkeet ja kaikki muut kulut on maksettava. Jos minä menen yksityisvalmennukseen ja hinta on 85 euroa tunti, niin sitten se on. Maksetaan ja tingitään jostain muusta! Ja jos tallivuokra on 600 euroa, mutta hevonen on hyvin hoidettu, maneesiin pääsee talvella ja puitteet kunnossa, niin sitten se maksetaan. Hevosalan hinnoissa on hyvin vähän ilmaa -. vai kuinka monta hevosihmistä tunnette, joka on tällä hommalla rikastunut? Niitä rikkaita tietää kyllä useammankin, jotka ovat tällä päässeet köyhtymään ;-)

Kuitenkin kiitos kuuluu kaikille niille ihmisille, jotka jaksaa hommaa tehdä kesät talvet ja oikeasti huolehtia hevosten hyvinvoinnista. Aina tarvitaan niitä, joille kuitenkin se hevosen hyvinvointi on ykkösjuttu.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Lahjakkaat ja lahjattomat

Uusimmassa Hippoksessa(2/2011) oli juttu ratsastuksen opetuksen ja valmennuksen eroista. Lähinnä käsiteltiin ratsastuskouluopetuksen ja valmennuksen eroja sekä sivuttiin aihetta lahjakkuus. Rupesin miettimään että mikä on lahjakkuuden merkitys ratsastuksessa - tavalliselle harrastajalle tai sitten alan ammattilaiselle.

Artikkelissakin todettiin, että lahjakkuutta on hyvin monenlaista. Ratsastustaito ei ole synnynnäinen tai perinnöllinen ominaisuus vaan se opitaan. Kaikilla meillä on sinänsä sama lähtökohta: kukaan meistä ei ole syntynyt hevosen selässä eikä kukaan meistä synnynnäisesti tiedä, miten siellä pitäisi olla tai toimia. Monilla meistä sen sijaan on ominaisuuksia, jotka helpottavat ratsastuksen opettelua ja ovat hyödyllisiä jos aiomme edetä siinä pidemmälle.

Rupesin miettimään asiaa omalta kohdaltani. En koskaan ole ollut erityisen urheilullinen, pärjäsin ehkä keskivertoa hieman paremmin eri liikuntalajeissa koulussa, mutta en ikinä ollut huippu missään. Koskaan en ollut erityisen notkea, minusta ei olisi tullut balettitanssijaa tai voimistelijaa. Tai ehkä tosi kovalla työllä, mutta taipumuksia siihen ei ollut. En harrastanut mitään liikuntalajia nuorena, eli minkäänlaista urheilutaustaa minulla ei ole. Liikuntani rajoittui tallille pyöräilyyn ja siihen mitä tein siellä tein.

Ne taipumukset, joita minulla fyysisesti on, liittyvät ehkä kehonhallintaan ja koordinaatioon sekä rytmitajuun. Mikään noista ei kylläkään ole mitenkään huippuluokkaa, mutta ehkä joku keskivertoa parempi. Suurimman osan ratsastuksen taito- ja tekniikkapuolesta olen opetellut ihan kantapään kautta. Ja opettelen edelleen. En ole missään vaiheessa ollut erityisen lahjakas; joitain hyvän ratsastajan ominaisuuksia minulla on kuitenkin saattanut olla.

Jos taas ajatellaan henkistä puolta, niin vahvuuteni ovat varmaankin siellä. Olen aina ollut kunnianhimoinen ihan luonnostaan ja se on vienyt minua hirveästi eteenpäin ratsastuksessa. Oman oppimiseni eteen olen jossain välissä tehnyt aika radikaalejakin ratkaisuja ja ihan varmasti tekisin ne edelleen. Ylipäätään kunnianhimo ajoi minut tekemään tätä hommaa työkseni sen sijaan että olisin jatkanut ihan vaan harrastajana. Sama kunnianhimo yhdistettynä periksiantamattomuuteen saa yrittämään aina uudestaan silloin kun joku asia ei onnistu tai menee kirjaimellisesti päin honkia tai kuusta tai katajaa. Monen hevosen kanssa joku muu olisi saattanut jo jossain vaiheessa luovuttaa, mutta minä en luovuta ihan helpolla, vaikka välillä tuntuiskin siltä että hakkaa päätä seinään.

Ongelmanratkaisukykyä vaaditaan myös kaikilta sellaisilta ihmisiltä, jotka aikovat ratsastaa joskus itsenäisesti. Omassa työssäni ratsastan todella paljon yksinäni, parhaimmillaan 5-6 hevosta päivässä, ja ongelmatilanteessa minulla ei ole ketään paikalla neuvomassa, että mitä pitäisi tehdä vaan ne täytyy ratkoa yksin. Ongelmanratkaisukin liittyy mielestäni tietynlaiseen ajattelu - ja hahmotuskykyyn. Mitä tapahtuu, miksi, miten sen voi korjata. Syy- ja seuraussuhteet täytyy pystyä hahmottamaan. Ylipäätään ongelmien välttäminen on suositeltavaa ratsastajalle joka haaveilee pysyvänsä hevosen kuin hevosen kyydissä. Tappeluihin ei kannata joutua jos ei ole varma että niissä voittaa. Joskus tulee kuitenkin tilanteita, että hevonen tavalla tai toisella kokeilee, että kuka täällä päättää mitä tehdään. Silloin tietenkin täytyy päästä ratkaisemaan tilanne niin että kuski on se, joka sanoo mihin mennään ja mitä vauhtia.

Motivaatio on tietenkin ehdoton edellytys ratsastajanuralla etenemiselle. Ilman sitä ei ole syytä harjoitella, etsiä tietoa tai panostaa muutenkaan tekemiseensä. Minulle se on aina ollut itsestäänselvyys, ja harvalla siitä tässä lajissa on puutetta, jos tosissaan harrastaa.

Kritiikin sietokyky, keskittymiskyky, kyky muuttaa itseään. Nämä kaikki menevät myös hyvän oppilaan ominaisuuksiin. Minulla ei ole ongelmia ottaa vastaan kritiikkiä, ennemminkin olen kiitollinen siitä että joku korjaa ja neuvoo - vaikka sitten negatiiviseen sävyyn, tässä iässä osaa suhtautua siihenkin. Keskittymistäkin voi mielestäni opetella, vaikkakaan minulla ei siihen ole mitään tieteellisiä perusteita miksi näin väitän. Ainakin lapset oppivat pikkuhiljaa keskittymään paremmin ja pitempiä jaksoja. Henkilökohtaisesti ratsastaessani on vähän vaikea keskittyä muuhun kuin itse tilanteeseen, poislukien aivojentuuletus -maastolenkit. Ennemminkin keskittymisen sijaan painottaisin kykyä elää hetkessä; ratsastajan on tunnettava mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä ja reagoitava sen mukaan. Pitäisi myös pystyä jakamaan huomio useampaan kohteeseen samanaikaisesti. Tämäkin on monelle todella vaikeaa, toisille lähes mahdotonta!

Se mitä mielestäni hyvältä ratsastajalta vaaditaan on oikeanlainen ajoitus. Oikeanlaiseen ajoitukseen taas tarvitaan tunnetta, “feel”. Enkä tarkoita nyt mitään ajatustenlukutaitoa tai muutakaan korkeamman asteen yhteyttä, vaan enemmänkin tietynlaista samalla aaltopituudella olemista hevosen kanssa. Veikkaan, että tämä on ominaisuus joka minulla on syystä tai toisesta vahvempi kuin useilla muilla, ja sen ansiosta olen päässyt etenemään omassa ratsastuksessani. Pitää tuntea mitä hevonen tekee seuraavaksi, pitää tuntea miten se liikkuu, miten sen pitäisi liikkua, ja pitää osata kommunikoida tämä kaikki hevoselle. Ylipäätään täytyy osata luoda yhteinen kieli ratsastajan ja hevosen välille. Kun olet samassa ajassa hevosen kanssa, se ymmärtää mitä siltä haluat ja tahtoo suorittaa pyytämäsi asiat, silloin voit periaatteessa tehdä ihan mitä vaan. Olettaen tietenkin että se on fyysisesti mahdollista. Hyvä ratsastaja tietää myös kuinka paljon hevoselta voi missäkin tilanteessa vaatia. Liikaa vaativa saa hevosen helposti stressaantumaan ja jännittymään ja menettämään luottamuksensa ratsastajaan. Jos hevonen taas ei koskaan joudu venymään äärirajoilleen, se ei ikinä kehity tai kehittyy hyvin, hyvin hitaasti. Hevosen stressitaso saattaa hetkittäin nousta, mutta tärkeintä on se että tämä tilanne ei jatku kauaa ja hevosen mielen saa sen jälkeen rauhoittumaan. Vaikka hevosen koulutus ei olekaan mitään ydinfysiikkaa, tällaiset jutut ovat asioita joissa usein mennään vikaan.

Yksi ominaisuus, joka tuli vielä mieleen, on itseluottamus ja itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset ovat usein hevostenkin silmissä epäilyttäviä tyyppejä ja niitä, joihin ei kannata ihan hirveästi luottaa. Jos taas saa hevosen uskomaan, että minä olen mahtava tyyppi, minua kannattaa kuunnella ja kyllä me pystytään vaikka mihin, useimmat hevoset uskovat sen. Ne eivät kuitenkaan ole mitään einsteinejä vaikka fiksuja ovatkin, niitä on kohtalaisen helppo huijata ;-) Jonkinlaisella itseluottamuksella varustetut ihmiset kestävät myöskin ne pettymykset, huonosti menneet valmennukset ja epäonnistuneet kisasuoritukset, eivätkä ensimmäisenä ole soimaamassa itseään ja lopettamassa koko harrastusta. Myös oppimisen kannalta on tärkeää että uskoo itseensä eikä lietso tappiomielialaa jo ennen yrittämistä.

Kärsivällisyys. Täytyy antaa aikaa hevoselle ja myös itselleen. Monet kyllä antavat hevoselle määrättömästi anteeksi, mutta itselleen taas ollaan niin ankaria, että joka tunnin tai kisojen jälkeen väännetään itkua, “koska olin niin huono”. Ja sitä iänikuista “olis se nostanut laukan, mutta kun minä tein sitä ja tätä”. Kyllä se opettaja kertoo, jos olet niin epäselvä ettei hevonen voi nostaa sitä laukkaa! Antakaa itsellenne anteeksi virheitä. Hevosetkin antaa, hyvin paljon. Virheet tulee tiedostaa ja pyrkiä korjaamaan ne, mutta ei kuulu märehtiä niitä ja vaipua epätoivoon niiden takia.

Mitä ominaisuuksia sitten voi kehittää ja mitä ei? Fyysistä puolta voi tietysti, henkilöstä riippuen kuinka pitkälle. Omaa tasapainoa, liikkuvuutta, notkeutta ja kehonhallintaa voi aina parantaa. Ratsastusta tukevat lajit kuten esim. pilates, jooga, kahvakuula, taiji tai tanssi ovat aina hyödyllisiä. Monia muitakin lajeja on jotka ovat hyödyllisiä, en kyllä keksi kovin montaa liikuntamuotoa joita ei kannattaisi harrastaa (harva ratsastaja haaveilee ryhtyvänsä ammattimaiseksi painonnostajaksi, vaikka tokkopa sekään haitallista olisi).

Ratsastamaan tietenkin oppii ratsastamalla, mutta nimenomaan ratsastamalla oikein. Suorastaan inhoan sitä ajattelua, että esimerkiksi ratsastuskouluissa oppilaat opetetaan istumaan sillä, että mennään ympyrällä harjoitusravia puoli tuntia. Tuleehan siinä hiki ja hevoselle epämukava olo ja pahimmillaan lihasjumeja, mutta ei siitä kauheasti hyötyä ole oppimisen kannalta! Jokainen oppii varmasti tavan pysytellä kyydissä, mutta oikeaoppista istuntaa ei opi vaan olemalla hevosen selässä paljon. Tarvitaan OIKEANLAISIA TOISTOJA oikeassa asennossa! Jos asento on väärä, sitä pitää korjata. Sitten mieluummin lyhyitä pätkiä oikeassa asennossa kuin puoli tuntia rynkytystä väärässä asennossa. Ei ole väliä kuinka kauan asiaa toistaa väärin, silloin oppii ainoastaan tekemään sen väärin. Sama pätee tietenkin apujen käyttöön ja muutenkin kehonhallintaan ratsastaessa.

Stressiä ja epäonnistumisia voi oppia sietämään paremmin, itseään voi opetella rentouttamaan vaikeissa tilanteissa, voi yrittää keskittyä enemmän sekä opetella suhtautumaan palautteeseen oikein. Uteliaisuus on myös hyvä ominaisuus joka ajaa etsimään lisää tietoa ja miettimään asioita. Henkistä kanttia täytyy löytyä ja sitä yleensä saa lisää onnistumisten kautta. Hevosten kanssa onnistumiset eivät ole aina taattuja, varsinkin kun tehdään ratsukolle haastavampia tehtäviä tai ollaan normaalista poikkeavissa olosuhteissa. Tietynlainen realismi on myös tarpeen; ei pidä odottaa mahdottomia, niin sitten ei tule niin suuria pettymyksiäkään. Täytyy keskittyä siihen mikä onnistui ja pyrkiä hiomaan sitä mikä ei vielä onnistunut. Aika paljon on kiinni asenteesta.

Melkein unohdin! Erittäin tärkeä ominaisuus, joka koskee hyvää ratsastajaa, valmentajaa tai hyvää oppilasta, on huumorintaju. Pakollinen vaatimus KAIKILLE asiakkailleni, tosikkoja en opeta ;-)
Ratsastuksen kuuluisi kuitenkin olla kiva harrastus, meidän tehtävä on pitää se sellaisena!

Tänään kun Auvo 1v taas ravasi mua tarhan portille vastaan, totesin että on ne hevoset vaan mahtavia. Eikä pelkästään omat, vaan muidenkin. Ne ei välttämättä arvosta sitä, että Satu täällä blogissaan kirjoittelee kuinka ihania ne on ja piirtelee sydämenkuvia, mutta niitä voi kiittää sillä, että hoitaa ja ratsastaa ne hyvin. Eiköhän ne ole kaikki sen ansainneet.

Keskivaikean Ö:n suorittajat

Taisin viimeksi selittää että Rolle on helppo Ö -tasoinen, mutta nyt oon kyllä päättänyt että sen koulutustaso ei ole enää helppo vaan keskivaikea Ö! Siitä ei enää olekaan pitkä matka helppoon C:hen, ensin vaativa Ö ja sitten päästäänkin jo oikeisiin koulutustasoihin.

Kisoista siis, kattellaanpa miten mun ennustuksien kävi. Ensinnäkin meidän Rolle, jonka tukka oli nätisti(ei edes töyhtö sojottanut pystyssä, kiitos Hennan) ja häntäkin liehui komeasti. Ulkonäköön siis oli panostettu, kuten kuuluukin, jos ei kauheasti muita avuja(vielä) ole.. Minun mielestä on ihan kohteliasta seura-/harjoituskisoissakin laittaa hevosen harja kiinni ja koittaa muutenkin saada se kohtalaisen siistin näköiseksi. Ihan vaan kunnioituksesta kilpailua, tuomaria, järjestäjiä ja muita osallistujia kohtaan, vaikka olisivat kuin pienet kilpailut. Samalla oppii asennoitumaan oikein koko hommaan eikä ole sitten niin iso kynnys siirtyä seuraavalle tasolle. Niin ja toki hevosen siistiminen ja letittäminen on sellainen taito joka kuuluu jokaisen hevosenomistajan yleissivistykseen!

Rolle otti tosi lunkisti kaiken kisoihin valmistautumisen, vähän se ihmetteli kun yritin letittää sitä selästä käsin(en yltänyt). Koppiin meni sievästi ja Äimärautiolla se sitten seisoikin katoksessa kuin tatti, varmaan luuli menevänsä hiitille tai radalle joka tapauksessa. Maneesia se katto kerran ja pysähty, sitten mentiin sisälle. Siellä se oli tietenkin vähän ihmeissään, raukka, mutta kuunteli kuitenkin mua. Oli pakko kokeilla ennen rataa nostaako se laukat - varsinaisesta nostosta ei kyllä voi tässä tapauksessa puhua - ja siitä se vähän jännittyi. Meillä jäi vähän arvioitua vähemmän verkka-aikaa, kun kisat olikin menny vähän suunniteltua nopeammin tässä vaiheessa, mutta siitä ei oikeastaan haittaa ollut. Rollen kans verryttely oli kirjaimellisesti sitä verryttelyä, siellä ei mitään kummallisuuksia tehty. Rolle meni kiltisti radalle, toki se jännitti, mutta kuunteli kyllä mua - eikä juossut ihan täysillä ja yritti laukatakin molempiin suuntiin! Tai siis saatiin ihan useampi laukka-askelkin, ainakin jokseenkin tunnistettavissa oleva. Rolle siis meni niin hyvin kuin tuossa tilanteessa pystyi. Pisteitä me saatiin puoli pistettä vajaa 80 ja prosentit oli sitten melkein 50. Harmi sinänsä, puoli pistettä enemmän ja voisin sanoa että Rolle on helppo C-tasoinen!

Rolle sai fiksuuspisteitä multa paljon enemmän kuin seuraava potilas eli Aku. Maneesiin kun mentiin, ois voinu luulla että Aku on joku nelivuotias ori, joka on ensimmäistä kertaa tuotu pois kotoa. Tallikaveri Womppa ei ollut vielä hallissa niin Aku vaan huusi ja peitsasi ja meni sivusuuntaan hirveetä kyytiä. Wompan tulo maneesiin auttoi hetkellisesti, mutta sitten Aku taas rupes jännittämään. Se vaan kattelee muita hevosia pää pystyssä eikä keskity ollenkaan. Siinä vaiheessa on aivan sama, että seisonko minä siellä satulassa päälläni vai yritänkö ratsastaa. Ei Aku toki käsistä lähde tai mitään sellaista, mutta siihen ei vaan pysty vaikuttamaan. Ja toinen kiva seuraus tästä on se että askellajit menee ihan sössöksi, tulee juuri peitsaamista ja laukka ei pyöri ollenkaan, menee aivan kököksi. En sitten laukannut verkassa kuin yhden noston verran ja totesin että ei kannata. Ravissa oli sentään vähän enemmän mahdollisuuksia tehdä jotain.

Huvittavinta tässä on se, että kävin Akun ratsastamassa edellisenä päivänä samaisella maneesilla ja se oli silti aivan paineissaan välillä. Ja sitä painetta nimenomaan aiheuttaa ne muut hevoset, joita se alkaa kytätä. Sitten se ei keskity enää ollenkaan. Lisähaastetta tulee vielä siitä että Akun jännittäessä sen ravi menee aivan kamalaksi, siellä ei voi istua mitenkään. Ei tosiaan uskoisi suomenhevosesta, mutta sen liike on sen verran hankala, että jää kyllä puoliveristenkin ravit kakkoseksi. Jos se siis on yhtään jännittynyt, en voi mennä kuin tosi varovasti eteenpäin, etten TIPAHDA. C meni sitten vähän vaan ajellessa ohjelma läpi, päästiin melkein oikeaa askellajia oikeassa kohdassa, lukuunomatta pientä peitsipätkää raviinsiirtymisessä ja laukka oli aika karmeaa. Kohtalaisesti saatiin kuitenkin pisteitä ja oltiin seitsemänsiä.

Seuraava luokka oli sitten K.N.Special, ja siihenkin verkkailin lähinnä ravissa ja otin muutaman laukkapätkän. Aku oli jo pätkittäin ihan kiva, mutta sitten TAAS joku hevonen meni jostain ohi ja sitä piti ruveta toljottamaan pää pystyssä. Jotenkin olisin odottanut että se pysyy kuulolla, mutta ei. Radallakin oli sitten aika epätasaista menoa, kuolaintuntuma ei pysy ihan tasaisena enkä pystynyt ravaamaan eteenpäin niin paljon kuin olisin halunnut. Johtuen siitä että Aku ei vieläkään ollut tarpeeksi rento, joten se lähtee vaan ylöspäin kun pyytää eteen ja alkaa pompottaa mua kahta kauheammin. Laukka ei taaskaan pyörinyt ollenkaan kun oltiin muualla kuin ympyrällä ja toisella laukkalävistäjällä, juuri sillä jonka lopussa pitää siirtyä käyntiin, Aku lähti vaan sutimaan hirveää kyytiä. Voi sitten jokainen kuvitella miltä se käyntiin siirtyminen näytti.. Prosentteja oli 57 ja risat. Aika hyvin ennustin, oltiin 12. ja osallistujia luokassa oli 29 - puolenvälin paremmalla puolella siis. Sinänsä rata oli ihan siisti ja tarkka, mutta en nyt silti ole siihen erityisen tyytyväinen. Aku pääsee nyt hierottavaksi ja sitten suunnitellaan uusiksi että mitä tehdään sen kanssa. Jos se ei ala toimia kisoissa, niin sitten se saa tehdä jotakin muuta.

Päivän loppuhuipennuksena oli vielä Armas Riiviö eli Arttu. Jossain kohti ennen rataa mua jo pikkusen jännitti, kun katoin sinne radalle(se todellakin on ihan syystä “pitkä rata“) ja sitten vielä niitä muita hevosia siinä verryttelyssä. Mutta ei meitä sitten enää Artun kanssa jänskättäny juurikaan kun päästiin verkkaamaan. Arttu oli nimittäin ehtinyt jännitellä jo K.N:n verkassa, ja siltä rupes olemaan jo puhti pois. Sain sen verkassa toimimaan ihan kivasti mutta harjoitusravissa ja laukassa huomasi, että ei oikein löydy pokeria - tiputti helposti raville, jos kokosi laukkaa, ja ravissa töpötti aika lyhyttä askelta. Annoin Artun sitten kävellä aika paljon ihan pitkällä ohjalla, mutta silti meille tuli tosi pitkä verkka-aika, oliskohan ollut joku tunti ja vartti? Kuitenkin, siinä ajassa tuntu jo menopeli vähän hyytyvän vaikka paljon käveltiinkin ja hyytyihän se ihan kunnolla kun päästiin radalle. :D Noh, ei se mitään, sain pukattua jotenkin hevosen koko radan läpi vaikka toisen vastalaukan se tyynesti tiputtikin. Laukka oli kuitenkin paljon helpompaa kuin ravi, vaikka siinäkin oli todella työlästä kääntää täyskaarrot, kun Artun etupää ei meinannut irrota maasta mihinkään. Ei kuitenkaan saatu täystyrmäystä, vaikka prosenteilla ei juhlita - 52,759 - muutenkin piste-erot luokassa ei ollu mitenkään huimia. Olihan tuo Artun ensimmäinen helpon A:n rata (ja vielä pitkän radan ohjelma!) ja mulle eka rata Artun kans melko keposella harjottelulla, joten ihan hyvin meni siihen nähden. Seuraavalla kerralla osataan sitten vähän taktikoida että riittäisi energiaa vähän enemmän ja minäkin ehkä osaan paremmin Artun ratsastaa. Toivottavasti. Kuitenkin näyttää siltä että Artun kans voi tuota A:ta ruveta harjoittelemaan, jos tuollaisella täi tervassa -suorituksella kuitenkin saa hyväksytyn ja jopa muutaman ihan asiallisen liikkeen suoritettua.

Nyt pitää sitten katsoa vähän kisakalenteria eteenpäin, ensi viikonloppuna en lähde Muhokselle vaan sunnuntaina kohti Ypäjää ja Richardin klinikkaa(JEE!). Rolle saa pitää koulukisoista taukoa, se osallistuu sitten kun on oikeasti helppo C -tasoa, ja muiden kanssa mennään sitten vähän sen mukaan mitä omistajien kanssa sovitaan. Seuraavat kisat mun osalta saattaa olla pääsiäisenä Kuivasjärvellä Ken98:n harjoituskisat, ja sinne näillä näkymin en osallistu pelkästään suomenhevosilla ;-)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kisaspekulointia

Olipa kerrankin tullut ajoissa lähtölistat kisoihin! Nimittäin tällä hetkellä on perjantai-ilta (tuo blogin aikaleima on muuten ihan mitä sattuu, se elää ihan eri aikaa ku minä) ja listat oli jo OR:n nettisivuilla. HIENOA, helpottaa suunnattomasti elämää, kun ei tarvi ruveta arvailemaan lauantai-iltana, että mihinkä aikaan pitää olla kisapaikalla minkäkin hevosen selässä.

Ihan vähän rupes hirvittään, kun katoin että mitä porukkaa esimerkiksi C:hen osallistuu, ja mietiskelin mun ja Rollen suoritusta. Se hirvitys onneksi katosi nopeasti, koska tiiän jo etukäteen miten se rata tulee menemään, oikeastaan myös kaikkien muiden kanssa. Voinkin raportoida nyt jo etukäteen, katotaan mitä sitten oikeasti käy!

Rolle siis menee sen harraste-C:n, koska on helppo Ö -tasoinen, ja ei edes juuri osaa niitä asioita mitä siinä pitäis osata. Tuurilla se ehkä nostaa toiseen suuntaan laukan, tosi hyvällä tuurilla molempiin. Hyvällä tuurilla se myös suostuu menemään suunnilleen oikealla reitillä ja seisomaan pari sekuntia paikallaan. Hyvällä tuurilla se myös juoksee kuin hirvi, mutta ei täysillä kuitenkaan. Huonolla tuurilla se juoksee kuin hirvi ja koittaa kiihdyttää, ei nosta laukkaa, panikoi eikä mene edes aitojen läheltä ja ei varsinkaan seiso paikallaan. Mutta radalla se pysyy - toivottavasti.. Se tosin saakin kaiken anteeksi, koska ei ole ikinä käynyt maneesissa eikä nähnyt koulurataa, tai paljon muutakaan ratsutouhuja. Eikä sitä voi siitäkään syyttää, että ollaan treenattu jossain puskissa ja vaan päästelty enempi vähempi kovaa tähän asti.. Aion silti Rollen kohdalla panostaa erityisesti ja laittaa sen tukan hienosti kiinni ja siivota koko hevosen! Tulkaa siis kaikki kuvaamaan Rollen hienoa kampausta (mutta älkää kuvatko meidän rataa, plz). Luultavasti ollaan Rollen kanssa viimisiä, ellei sitten jollakin ole oikein tuhma hevonen/poni, joka pistää ranttaliksi. Sitten ollaan vasta toisiks viimisiä, ja se ois jo erittäin hienoa!

Aku menee C:n ja K.N.Specialin. C:ssä ollaan luultavasti aikalailla häntäpäässä, mikäli viime kisojen perusteella arvioidaan. Silloin nimittäin peitsataan, töltätään ja mennään ristilaukkaa, ja jostain syystä niillä ei tuomarilta paljon pisteitä tai sympatiaa heru.. C nyt onkin lähinnä Akun kanssa sitä varten, että se ehtisi jännitellä pahimmat paineensa pois, huomais ettei radalle kuole ja olis sitten ratsastettavissa seuraavassa luokassa eikä täydessä paniikissa, niinku viimeksi. K.N:n tulos riippuu vähän siitä saako sitä rentoutumaan, jos saa, niin päästään ehkä puolenvälin kieppeille, hyvällä radalla paremmalle puolellekin. Jos se taas pompottaa mua kuin viimeistä päivää ja on vähän tönkkö, niin sitten ollaan jossain puolenvälin huonommalla puolella.. Päätavoite ois vaan saada alle nyt sellasia ratoja, ettei se kauheasti jännittyis, että vois oikeasti haaveilla joskus menevänsä jotain eikä vaan tarvi yrittää palauttaa hevosta samalle planeetalle.

Arttu eli Armas Riiviö JOUTUU sitten mun kanssa A:2:ta hinkkaamaan. Arttu on luultavasti kans vähän paineissaan, vaikka meneekin alle K.N:n omistajansa Sarin kanssa(kiitos vaan Sari, luultavasti teet isoimman työn :-D). Liike tietenkin kärsii siitä että Arttu on vähän turhankin liekeissä, se menee heti takapäästä ihan ponnettomaksi eikä ole läheskään niin joustava ja tarmokas kuin rennompana. Sitä pitäisi kuitenkin pystyä ratsastamaan, eli toiveissa on päästä rata ihan hyväksytysti läpi! Häntäpään paikkoja me Artun kanssakin pidellään, mutta tarkoituksena onkin vähän kokeilla miten siltä A:n rata sujuu (tai miten se ylipäätään toimii radalla, kun en ole sillä koskaan kisannut). Pientä ongelmaa tekee se että Arttu tykkää juosta suu auki, riippumatta siitä onko ohjassa painetta vai ei, joten saattaapi tuomari sakottaa siitä ihan mukavasti. Muuten se ei kyllä protestoi mitenkään. Keskiliikkeet voi olla vähän vaikeita, etenkin ravissa, ja väistö toiseen suuntaan vähän tahmea. Samoten vaihto käynnin kautta ei onnistu, mikäli Arttu on vähän liikaa menossa. Täyskaarrot laukassakin on paljon työläämpiä. Periaateessa siis saadaan hommat tehtyä, mutta vitoslinjalla.

Olipa siinä aurinkoiset näkymät sunnuntaiksi! Noh, kuten tykkään ajatella, pohjalta on turvallista aloittaa kun suunta on ainoastaan ylöspäin. Alkukaudesta on taas itekin jotenkin jäässä, kun edelliset kisat on ollut joskus moooonta kuukautta sitten.

Kauheasti tsemppiä kaikille tutuille/valmennettaville/kumminkaimoille ja muillekin kisoihin! Jos hyvin sattuu, ehdin jopa nähdä joitakin ratoja enkä vaan kuulla myöhemmin villejä huhuja tapahtumista.

Ai niin, ehkä vielä tässä viikonlopun aikana kirjoitan uusiksi sen eilisen tekstin, jonka hävitin vahingossa taivaan tuuleen (siinä oli valmennusjuttua ja muuta selitystä). Terveisiä vaan innokkaalle ja luultavasti ainoalle blogini lukijalle ja sisällön suunnittelijalle Maijalle :-D

Kannattaa muuten ratsastaa kisahevosellaan kannuksilla aikaisemmin kuin edellisenä päivänä, jos sellaisilla ei aiemmin ole ko.hevosella mennyt. Nimimerkki "ehtiihän sitä huomenna". Onneksi kuitenkin sentään löysin mun kannukset tänään auton lattialta.


torstai 24. maaliskuuta 2011

JUMANKAUTA!

Kirjotin just ihan hervottoman pitkän ja syvällisen tekstin, ja nyt sitten tämä ilmoittaa, että VALITETTAVASTI PYYNTÖÄ EI VOITU TOTEUTTAA. Koko teksti hävis ja jäi vaan otsikko! Oon niin murtunu että en varmana ala kirjoittaa uusiksi. Ja oli muuten hyvä teksti. Paska tietotekniikka½!!12q31

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

I want a pony!

Muita on kiva neuvoa, ainakin minun mielestäni. Parempi ollakin, muuten ehkä pitäisi vaihtaa alaa, koska opettajan hommassa niitä neuvoja on pakkokin jaella. Tai ei pakko, vaan ehkä se on enempikin etuoikeus! Välillä on sitten ihan kiva olla itsekin opetettavana, tai kuunnella sellaista henkilöä joka oikeasti tietää jostain asiasta enemmän kuin mitä itse. Ja minä, luontaisesti äärettömän uteliaana ja nokkani joka paikkaan työntävänä, haluan tietenkin tietää kaiken. HETI. Valitettavasti tämä ei edelleenkään tunnu onnistuvan(outo juttu sinänsä). Olenkin tyytynyt siihen, että koitan opetella jatkuvasti jotain ja kerätä niitä palapelin palasia, jotta voin sitten isona todeta, että ei tullut kuitenkaan valmista! Ajattelinkin spämmätä tänne kaikista mahdollisista tilaisuuksista, joihin kannattaisi noin hevosihmisenä osallistua, ihan yleissivistyksenkin vuoksi jos ei muuten. Tämä tapahtukoon sitten seuraavassa postauksessa, koska nyt aion kirjottaa jostain muusta.

Ensinnäkin, miksei nuo lumet nyt voinu vaan sulaa pois? Ensin on kentällä lumisohjoa ja sitten jäätä. En edes välttämättä haluais tietää että miltä ne sohjokentät näyttää, kun on pakastunut (epäilemättä saan tietää kuitenkin, halusin tai en). Noh, minähän menen sitten treenaamaan kisoja varten maastoon! Onneksi meidän maastomopo Rolle toimii kivasti missä vaan metikössä, sama kait tuo missä sitä hinkuttaa. Mulla vaan menee helposti nuo maastot laukkailuun, koska se on niin hauskaa. Siellä harja hulmuten laukkaillessa unohdan välillä että sielläkin vois oikeasti ratsastaa eikä vaan pelkästään humputella aivottomana (tarkoitan siis ratsastajaa, Rolle onneksi humputtelee fiksusti). Oishan siinä maneesissa ehkä puolensa, kuka rakentais mulle oman?

Maija niin yli-innokkaana toivoi kaikkea sisältöä tänne blogiin, niin voin heti toteuttaa yhden toiveen ja kirjottaa vinkkejä oman hevosen hankintaan.
Ensimmäinen vinkki: Ei kannata ostaa hevosta.

Tarviikohan tuota perustella? Sanotaanko, että jos miettii, että ostaiskohan hevosen, pärjäisköhän sen kanssa, riittääkö rahat ja kiinnostus, onko mahdollista tarjota hevoselle tarpeeksi hyvät elinolosuhteet ja niin edelleen, vastaus on heti ei, älä osta. Monet on niin onnekkaita, että sattuu olemaan lähipiirissä joku kokenut ja oikeasti taitava hevosihminen, tallinomistaja, valmentaja tai muu vastaava, mutta kaikilla ei sitä ole. Siitä sitten lähtee ne ongelmat.

Jos kuitenkin on päässyt jo siihen vaiheeseen, että se hevonen on PAKKO SAADA, niin silloinhan siihen ei mikään auta. Minäkin selvisin aika pitkälle hankkimatta omaa hevosta, vaikka tätä hommaa teinkin jo työkseni. Sitten viekkaudella ja käyttämällä viattomia hevoslapsia hyväksi minut huijattiin ostamaan varsa (kiitos Henna ;-). Minkäs teet, kattokaas vaikka itte kuvia Auvosta kun se on pieni, ei siinä kauheesti ollut vaihtoehtoja enää!

Toisena neuvona sellainen, mitä pidän itse kyllä kaikista tärkeimpänä: osta sopiva hevonen. En tarkoita nyt sitä että osta se johon ihastut ensisilmäyksellä, vaan hevonen, joka on käyttötarkoitukseensa sopiva. Mitä kokemattomampi hevosihminen, sitä kokenempi hevosen tulisi olla, ja sitä paremmin koulutettu. Nykyään tuntuu menevän toisinpäin: "en minä osaa paljon mitään, niin ei sen hevosenkaan tarvitse osata". Bingo, ongelmia tilattu! Sitten kun itse oikeasti tietää osaavansa ja tulee toimeen melkein kaikenlaisten hevosten kanssa, voi ruveta harkitsemaan sellaista hevosta, joka ei ole kovinkaan pitkälle koulutettu tai nuori tai esimerkiksi entiseltä ammatiltaan ravuri. Mutta älkää hyvät ihmiset ostako niitä hevosia vaan sen takia, "kun se oli halpa", "se oli tosi kiltti", tai "se ois muuten mennyt teuraaksi". Jos joka tapauksessa syytää kaikki rahansa ja aikansa jatkossa omaan hevoseensa, niin kannattaa laittaa ne sellaiseen, jonka kanssa harrastaminen on mukavaa ja turvallista ja myöskin hevoselle mielekästä.

Ja nyt ei sitten tartte tulla kommentoimaan että OSTIN KOULUTTAMATTOMAN JA NYT SE ON MAAILMAN PARAS RATSU VAIKKA EN ITSE OLEKAAN KOVIN OSAAVA. Uskon, näitä onnellisia loppujakin riittää, mutta enempikin kyse on hyvästä tuurista kuin siitä että ko.konsepti oikeasti toimisi. Ongelmahan tulee usein siinä, että osaamattomilla hevosilla yritetään ratsastaa niinkuin koulutetuilla; hevoset eivät ymmärrä hevonkukkua siitä mitä ratsastaja haluaa, joten niistä tulee jyriä, ne karkaavat alta tai sitten jarruttavat. Tai sitten sulkeutuvat eivätkä oikein välitä mistään mitään. Omistaja pitää hevosta tyhmänä, itsepäisenä, ilkeänä, tai sitten kuvitellaan, että reagoimattomuus tai muut ovat jotain rodullisia ominaisuuksia. Joo, suomenhevoset on tosi hitaita ja raskaita, jep jep. Vai onkohan hitaita kenties osa niiden omistajista..?

Sitten kun on päästy siihen vaiheeseen, että tiedetään millaista hevosta etsitään ja millaista ei, niin ei muuta kuin haku päälle. Ei kannata pitää kiirettä, koska sillä helposti ottaa sen joka ensimmäisenä vaikuttaa suht kivalta tai sitten päätyy maksakaan hervottomasti liikaa. Siinä vaiheessa kun alkaa selata sopivia kokelaita ja laitella niistä tiedusteluja, niin kysykää hyvät ihmiset myös ammattilaisen mielipide! Ei tarvi multa kysyä, jos ei halua, mutta joltakin kokeneemmalta, joka ymmärtää hitusen hevosen liikkumisesta ja rakenteesta. Kuvien ja videoiden perusteella pystyy aika hyvin karsimaan sopivia hevosia, ja koeratsastukseen ehdottomasti oma valmentaja tai muu vastaava mukaan. Eikä haittaa, vaikka hevosta kävisi katsomassa monta kertaa ja eri porukallakin. Ammattilaisen silmät saattaa huomata sellaista, mitä ei normaali harrastaja tule edes ajatelleeksi. Lisäksi, tässä tulee tärkeäksi hevosen rakenne ja sen kyky liikkua: jos ostaa työhevosmallisen jytkylän, siitä ei tule koskaan, ikinä, mitään kansallisen tason koulutykkiä. Ihan sama kuinka kiltti ja nöyrä hevonen muuten olisi. Kolme puhdasta askellajia täytyy löytyä, tai voi samantien unohtaa koko jutun. Ja nyt siis kyse nimenomaan ratsuista. Fakta on se että KAIKKI, mukaanlukien hevonen, ratsastaja ja valmentaja, ja äiti ja isi ja koulutuomarikin, pääsee helpommalla, kun hevosella on fyysiset edellytykset suorittaa sille asetetut tehtävät helposti.

Luonne ja käsiteltävyys ovat tietenkin tärkeitä, mutta niistä en ala paasata, koska sen varmasti jokainen hoksaa ihan paasaamattakin (ja siihen omien havaintojeni perusteella enemmän osataan kiinnittää huomioita kuin niihin asioihin, joista itse nyt luennoin).

Sitten kun on päästy niin onnelliseen vaiheeseen että hevonen on löytynyt, tai oikeastaan mielellään jo ennen sitä, pitäis etsiä paikka, jossa aikoo hevosensa pitää. Tämä onkin sitten kohtalaisen kinkkinen juttu nykyisin, ainakin minun mielestä. Taas täytyy miettiä, että mitä minä VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitsen: riittääkö kenttä, pitääkö olla maneesi, maastoja, missä talli voi sijaita, millaiset varuste- ja sosiaalitilat.. Ja ennen kaikkea mitä se hevonen tarvitsee: turvalliset ja hyvät ulkoiluolosuhteet, tarpeeksi aikaa siihen ulkoiluunsa, hyvän talli-ilman, mahdollisimman pölyttömät kuivikkeet ja ennen kaikkea laadukkaat rehut, joita sen pitää saada tarpeeksi muttei liikaa. Niin ja tietenkin ois ihan mukava, jos sitä hevosta vielä hoitais ja käsittelis ihmiset, jotka osaavat asiansa.

Omalla kohdallani olen valmis tinkimään melko monesta kohdasta, mutta en hevosen hyvinvoinnista. Hyvälaatuista heinää on saatava ja tarpeeksi, koska se on hevosen tärkein rehu. Siinä ei oikeasti kannata pihistellä, nykyään joka toisella hevosella tuntuu olevan mahahaava, ja veikkaanpa että tuo heinähomma on syynä melko moneen tapaukseen. Samoten häiriökäyttäytymiseen, kun ei ole heinää tai olkea mitä pureskella, sitten impataan, purraan kaikkea mihin vaan ylletään ja kierretään rinkiä tarhassa tai karsinassa. Niin että antakaa sitä heinää niille hevosille! Tässäkään ei sitten tarvitse mennä siihen toiseen äärilaitaan, ihan liian lihavia hevosiakin tulee koko ajan enemmän vastaan ja se on ihan yhtä ei-toivottua kuin anorektisen näköiset hevosetkin. Suosittelen kuitenkin tutustumaan ihan ruokinnan teoriaan. Ei tartte sitten uskoa pelkästään mun juttuja. Lisäksi analyysin teettäminen heinästä on hyvinkin suositeltavaa, vaikuttaa paljolti siihen mitä muuta hevoselle tarvii syöttää ja kuinka paljon.

Ruokinnan lisäksi tarhaus on se, jonka kans taas joutuu miettimään että mikä on järkevää. Kaupunkitalleilla tarhat on auttamatta liian pieniä; hevosen liikunnantarve pitäisi pystyä sitten täyttämään jotenkin muuten. Kauempana taas tarhatilaa on enemmän, ja tarhailuaikakin pidempi. Kaikki hevoset eivät viihdy ulkona aamusta iltaan, osa tulis sisälle pimeän tultua talvellakin ja toiset taas voisivat asua pihalla (ja asuvatkin). Syksyn märimmillä kurakeleillä tuskin on välttämätöntä tarhata hevosia aamukuudesta iltakymmeneen, mutta kuitenkin olisi kiva, että kovilla pakkasillakin hevoset pääsisivät käymään ulkona.

Tallipaikan valinnassa kannattaa myös miettiä vähän millaiseen porukkaan haluaa hevosensa kanssa asettua. On ihan lottovoitto, jos sattuu olemaan tallinpitäjä tai tallikavereita, joilta voi kysyä neuvoa asioissa joista ei itse niin paljon tiedä. Tähän mennessä olen itse oppinut sen, että kannattaa aina tunkea itsensä sellaiseen seuraan, jossa on joku sinua viisaampi ;-) Samanhenkinen porukka usein myös motivoi ihan eri tavalla ja sitten on helpompi järjestelläkin reissuja kisoihin tai valmennuksiin tai saada apua ihan muihin juttuihin.

Kun se täydellinen hevonen on saatu vihdoin raahattua uuteen tallin, kannattaa tarkistaa ensimmäisenä kengitys, mikäli sitä ei ole tehty, ja varusteet. Eläinlääkärintarkastushan on useimmiten teetetty (kannattaa teettää) oston yhteydessä, joten hevosen terveydestä pitäisi olla jo perillä. Monesti kuitenkin hevonen ostetaan ilman varusteita ja jopa varusteiden kanssa ostetuilla voivat kamppeet olla ihan mitä sattuu. Oikeanlaiset kuolaimet ja ennenkaikkea sopiva satula! Muuten voi hauska yhteiselo loppua aika lyhyeen.

Niin joo, yhdestä asiasta unohtui mainita ja se oli raha. Oletuksena tietenkin on, että jos hevosen hankkii, niin on pakko olla rahaa - ei voi laskea, että saa juuri ja juuri tallivuokran kasattua joka kuukausi. Jos ajatellaan, että tallivuokrat pyörii suunnilleen 300-500 euron molemmin puolin, saa kuukausittain varautua läsäyttämään tiskiin summan tuplana, 600 eurosta 1000 euroon, ellei enemmänkin. Yllättäviä menoja tulee aina.

Ja se mikä minuakin koskee, eli siinä vaiheessa, jos hevonen vaikuttaa omituiselta, ei tottele, on vihainen, kuriton, ärtynyt, ihan mitä vaan - kysykää apua! Jos tuntuu ettei hevosessa ole fyysistä vikaa, ei välttämättä eläinlääkäriä tarvita, asiansa osaava ammatti-ihminen (valmentaja, ratsuttaja) osaa kyllä sanoa, jos hevonen on kipeä ja tarvitsee tohtoria. Valmentajalta saa yleensä myös vinkkejä siitä, että mitä hevosen kanssa kannattaa harjoitella ja mihin sen kanssa on järkevää tähdätä. Vaikka olisikin kyse vain puskahevosesta, on ihan mukava että sekin ymmärtää mitä siltä halutaan ja osaa suorittaa oman hommansa turvallisesti!

Tässäpä näitä. Sitten voin kertoa, miten EI osteta hevosta..

Otetaan auto, koppi perään ja ajellaan kolmisen tuntia kohti korpea. Välillä luullaan jo että ollaan eksytty. Löydetään perille, nähdään tarhassa hevonen josta on tiedetty nimi, ikä ja se että se on "komea liinakko ori, toimii hyvin kärryjen edessä, selässä käyty" ja vähän muuta. Otetaan hevonen tarhasta, talutetaan talliin, riisutaan loimi. Todetaan, että tallella neljä jalkaa, hevonen vaikuttaa terveeltä, nostetaan yksi kavio ja taputellaan. Sitten laitetaan hevonen koppiin, mennään kahville, tehdään kaupat ja ajetaan kotiin. Seuraavana päivänä mietitään, että apua, osaakohan tuo hevonen edes laukata! Todetaan että osaa se, ainakin tarhassa. Muutenkin se paljastuu äärettömän fiksuksi ja hauskaksi kaveriksi, joka mielellään opettelee ratsun hommia. Sillain se meidän Rolle ostettiin!

Tässä päteekin yksi lempilausahduksistani: Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä käsken. Hyvää keskiviikkoa kaikille!


tiistai 22. maaliskuuta 2011

Blogi vihdoin perustettu!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tätä blogin perustamista suunnittelin varmaan jo viime vuoden puolella, mutta ajatus ei oikein edennyt käytännön asteelle. Nyt eteni, kun päätin että tekaisen blogin, jossa saan avautua kaikesta hevosiin liittyvästä niin etteivät viattomat sivulliset joudu kärsimään ;-)
Lukijoiden puuttuessa voin itsekseni kirjoitella puolesta ja vastaan, jos sattuu joku pulmallinen tilanne eteen. Tarkoituksena oli siis oikeastikin kirjoittaa tänne myös ihan asiallisia juttuja, liittyen niihin asioihin mihin sattumalta työn puitteissa törmään. Välillä kun tulee eteen tilanteita, joissa saa leikkiä salapoliisia, eläinlääkäriä, hevoskuiskaajaa, psykologia ja ties mitä. Ehkä joku saa vinkkiä omaan harrastamiseen tai ihan mihin vaan, mikäli on miettinyt samoja juttuja. Joskus taas asiat selkenee itsellekin, kun ne saa kirjoitettua ruudulle eteensä. Ahaa-elämyksiä odotellessa..

Koitan myös kirjoitella vähän omien hevosten kuulumisia, jotta pysyn itsekin kärryillä missä mennään. Molemmat ovat edelleen tosi ihania ja fiksuja, siinä ne tärkeimmät.

Nyt sitten odotellaan kesää, ulkokenttien pohjat asettaa vähän rajoitteita treenaamiseen. Tälle kisakaudelle on luvassa taas vähän uusia kuvioita, niistä ei vielä oikein mitään varmaa, joten ei sen enempää siitä asiasta toistaiseksi. Sunnuntaina mennään seurakisoihin ja siellä taas pitää osallistua joka luokkaan, ihan urheilumielessä. Sitä ennen käyn luultavasti vielä kirjoittamassa tänne syvällisen pohdinnan siitä, miksi pitää aina mennä ilmoittautumaan kisoihin ja sitten vasta miettiä mitä tulikaan tehtyä..