The Big Picture eli loput klinikkamuistiinpanot ja kisakuvioita

Jos en heti alkuun kirjoittele loppuja muistiinpanoja Richardin klinikalta(tai niitä mitä vielä aion kirjoitella) niin ajaudun varmaan ihan sivuraiteille, joten laitetaanpa ne tähän heti alkuun. Nyt tulee sitten vähän irrallisia juttuja, koska tässä tulee sitten ne loput muistiinpanot mitkä jäi jäljelle kun aiempia kirjoittelin.

-Joka kerta ratsastaessasi sinulla tulee olla joku tavoite.

-Mitä askelia tarvitsen saavuttaakseni sen?

-Tavoitetta et välttämättä saavuta viidessä minuutissa, vaan ehkä puolessa tunnissa.

-”The big picture”: esimerkiksi taulua maalatessasi sinulla on mielessäsi kuva viimeistellystä lopputuloksesta - ensiksi maalaat isot linjat, sitten pienet yksityiskohdat ja välillä teet korjauksia väreihin tai vääriin pensselinvetoihin.

-Kuinka lähelle valmista lopputulosta, “valmista maalausta”, voin päästä yhden tunnin tai ratsastuskerran aikana?

-Ei liian montaa korjausta kerralla, ratsastajan aivot eivät kykene käsittelemään niitä.

-Taitavat ja pidemmälle ehtineet ratsastajat pystyvät vaihtelemaan huomionsa kohdetta nopeasti; istunta, kädet, jalat, hevonen, hevosen asento jne. Hekään eivät pysty käsittelemään kovin monta korjausta yhdellä kerralla, mutta heidän keskittymisensä siirtyy asiasta toiseen todella nopeasti.

-On löydettävä tärkeimmät korjaukset, ne jotka vaikuttavat eniten kokonaiskuvaan ja lopputulokseen.

-Ajatuksena on antaa ratsastajille yksi asia, jonka he ymmärtävät ja jota he voivat työstää eteenpäin pidemmän aikaa ja katsojille jokin asia, jota he voivat yrittää kotona ja onnistua.

-Ei pidä harjoitella ainoastaan vaikeita asioita tai ratsukon “heikkouksia”, kun helpot asiat onnistuvat entistä paremmin, myös vaikeista asioista tulee helpompia.

-Hevosta ei pidä kantaa ulko-ohjalla.

-Sisäohja pyytää hevosta pehmeäksi, taipumaan, pyöreäksi.

Ulko-ohja tekee puolipidätteet, ja tasapainottaa ulkolapaa yhdessä ulkopohkeen kanssa.

-Ratkaise kääntäminen jaloilla, älä ohjalla.

-Ratsastajan polven takaosa(polvitaive) kannettuna, jalan takaosa tuntee hevosen kyljen, ratsastajan selkä “painavana”.

-Hevosen pitäisi “pomppia” ratsastajan painon alla(elastisuus).

Siinäpä ne mitä sain paikanpäältä kirjoitettua, olihan tuossa vielä muutamia rivejä jotka oli niin siansaksaa, etten yritä edes suomentaa niistä mitään yleisesti ymmärrettävää. Osa jutuista oli myös niin hienosäätöä, että me normaalit kuolevaiset luultavasti mentäis vaan sekasin, jos niitä yritettäis toteuttaa. Ratsastaessa onkin haasteellista se, että hoksais itsekin ne isot linjat, joihin kuuluu keskittyä: liian usein yrittää periaatteessa tehdä oikeita asioita, jotka on kyllä jossain vaiheessa ajankohtaisia, mutta ei juuri silloin. Faktahan on että se kuski siellä satulassa pitäis saada suunnilleen istumaan oikein satulassa ja vaikuttamaan hevoseen oikein, ja vasta sitten voidaan ruveta katsomaan että mitä siltä hevoselta sitten tulisi pyytää. Vähän sama ongelma tulee siinä kun ratsastaja käy usean eri valmentajan tunneilla, kaikki yleensä haluavat päästä samaan lopputulokseen(toivottavasti!), mutta keinot ovat erit ja samoin korjauksia tehdään eri järjestyksessä. Ja keskitytään eri asioihin, osa hyppää hevoseen kun ratsastajassakin olisi korjattavaa ja osa taas painottaa enemmän esimerkiksi istuntaa. Konstit on monet, ja tärkeintä olisi olla joku systeemi. Se on jo monta kertaa todistettu, että tuloksiin pääsee monella tavalla, mutta ei sillä että yritetään tehdä kauheasti kaikkea ja tuhannella eri tavalla. Kyralla on systeemi, jolla hän on saanut nostettua monta hevosta korkealle tasolle, ja tavallaan jopa niiden oman tasonsa “yli”, sillä että asioita on tehty johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti tietyllä tavalla. Samoin George Morris on osoitus erittäin hyvin toimivasta systeemistä, jolla hän on myös onnistunut valmennettaviensa kanssa todella hyvin ja tuloksia on nähty.

Tällä en tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi käydä useamman valmentajan tunneilla. Eri ihmiset näkevät eri asioita ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin ja vinkkejä treenaamiseen. Sitten jos joka viikonpäivälle alkaa olla eri valmentaja niin mennään jo metsään. Monilla on esimerkiksi este- ja kouluvalmentaja erikseen, tai sitten ns.kotivalmentaja ja joku toinen valmentaja, joka käy esimerkiksi kerran kuussa. Yleensä tällainen systeemi toimii mielestäni parhaiten. Kun taas edetään ratsastuksessa tarpeeksi pitkälle, periaatteessa voi ratsastaa kenen tahansa valmennuksessa, eri asia on sitten mitä niistä saa irti. Jossain vaiheessa kun itse alkaa tietää millä tavalla haluaa ratsastaa ja millä ei, ja ne ratsastuksen “suuret linjat” alkavat olla hallussa on tilanne vähän eri. Sitten osaa tehdä ne tarvittavat korjaukset ilman että koko paletti hajoaa. Jos nyt tästä joku tajusi mitä yritin selittää, huutakaa hep :D Taisin jo tipahtaa kärryiltä itsekin..

Mutta sitten vähän eri juttuihin, nimittäin vähän kisaraportointia. Kuulin vähän juttuja että mun edellinen kommentointi kisoista olis aiheuttanut jotenkin hilpeyttä lukijoissa, miksiköhän.. Ymmärrettävästi se ehkä kyllä oli hupaisaa, kun tosiaan näin jälkikäteen ajattelee, vetää nyt siellä holtittomasti ympäri rataa, mutta eihän sen ihan niin pitäis mennä. Mutta tuli tänäänkin todettua, että eipä sitä saa yleensä mitään ilmaiseksi, kaikki ne joutuu töitä tekemään, usein eri asioiden parissa mutta kuitenkin. Se vaan menee minun periaatteiden mukaan niin, että jos hevonen ei jossain asiassa toimi, niin opettele ratsastamaan paremmin! Asiathan ei aina ole niin mustavalkoisia, mutta aina mietin että jos en jotain saa onnistumaan, niin joku toinen kuski luultavasti sais. Ja kun tarpeeksi monella hevosella ratsastaa ja kisaakin, huomaa että ei se yksi ominaisuus tee autuaaksi: hitaalla hevosella toivois että olis enemmän vauhtia, sitten taas vauhdikkaammalla hevosella toivois että toimis jarrut paremmin, jännittyneellä toivois että se olis rennompi, liian rennolla toivois että olispa vähän terävämpi ja ryhdikkäämpi ja niin edelleen. Ne hyvät ominaisuudet täytyy vaan osata hyödyntää ja sitten koittaa parantaa niitä heikkouksia, niin kuin tässä aiemminkin aihetta sivuttiin.

Vuorossa oli siis taas harjoituskisat, tällä kertaa Kuivasjärvellä Aaltokankaan ratsutallin tiloissa. Starttasin vaan kahdella hevosella, suomenhevosruuna Ekorilla ja sitten Väinöllä. Ensimmäinen startti oli he B:0 Ekon kanssa. Ekalla radalla Eko oli hiukan hyytynyt, nyt se onneksi pysyi kohtuu hyvin liikkeellä, mutta pehmeyttä ja pyöreyttä meiltä vielä puuttui ja ne kuuluisat takajalat ja selkä pitäis saada vielä paremmin toimimaan. Tällä harjoittelumäärällä (ratsastin sillä kerran ennen kisoja, aiemmin onneksi muutaman kerran ollut kyydissä) kuitenkin ihan kelvolliset pisteet ja prosentteina 59, jotain. Olis voinut mennä huonomminkin, pelkäsin nimittäin että jos Eko vetää selän tönköksi, en voi istua ravissa ollenkaan, ainoastaan pomppia! Sitten tuomari ois luullu että kevennän ja viheltäny väärinratsastuksen.

Ekon jälkeen meillä alkoi urakka Väinön kans. Olin kyllä valmistautunut lähes kaikkeen, siitä lähtien että Väinö loikkaa ilmaan viiden metrin korkeuteen tai vaikka heittäytyy makaamaan kesken ratsastuksen. Ihan sen takia, että muutamana päivänä oli aiemmin viikolla treenit ollu semmosta pelleilyä että hohhoi. Minä, joka en todellakaan helposti anna periksi, vaikka joku ei onnistu, olin jo valmis hyppäämään alas selästä ja jättämään hevosen keskelle maneesia tai kenttää että noukkikaa talteen. Estereeneistä tiistaina selvittiin ihan kunnialla, Väinö meinas kentällä olla vähän vahva, mutta tehtävät ei sinänsä sillä tuntunut missään, mitä nyt minä ratsastin jollekin kuudenkympin miniokserille kuin se olis ainakin 120cm.. Lopputunnista saatiin ihan asiallisia suorituksia heti kun kuski tajus tehdä jotain oikein. Kääpiöesteitähän me mentiin, mutta siitä se lähtee! Keskiviikkona sitten olikin jotain ihan kamalaa, ja sama jatkui torstaina päivällä. Hevonen älyttömän pinkeä, yrittää vähän väliä esittää omia kuvioitaan, eikä keskity ollenkaan. Vaikka tein pidempiä pätkiä ravia ja laukkaa ei auttanut yhtään. Sitten kun torstaina ratsastin illalla Väinöllä toiseen kertaan, siihen pystyi jo vaikuttamaan. Takaosa ei ihan yhtä hyvin toiminut kuin aiemmin, laukassa en oikein saanut sitä astumaan takaa painoni alle, mutta olin tyytyväinen siihen että sain ylipäätään laukkaa jossa se ei joko tipahda käsille tai mene ihan tyhjäksi edestä ja pohkeen taakse.

Näillä eväillä siis kisoihin! Mietin että toivottavasti maneesissa on ovet kiinni ja poistumisreitit jotenkin tukittu, vaan ovethan oli auki, VOI PASKA (anteeksi kielenkäyttöni) oli ensimmäinen reaktio. Kentällä verkatessa Väinö oli ihan jees, mutta eipä se mitenkään yllättänyt. Maneesissakaan verkka-alueella ei kummoisempia tapahtunut, mutta sitten radalla pyöriessä ennen vihellystä Väinön piti taas ottaa pienet sivuloikat. Ihan vaan kun ei huvittais mennä tuomaripäätyä kohti. Radalla oli ravissa pohkeen takana, tuomaripäätyä kohti mennessä piti vähän kyttäillä ja pikkasen hirvitti mennä keskiraveja ovipäätyä kohti - ajattelin ensin, etten mene ollenkaan, ettei se vaan karkaa, mutta uskalsin kuitenkin vähän päästää sitä menemään. Laukkavolteilla sitten tuli niitä omia juttuja taas, sain tosin siitä onneksi sitten liikkeelle ilman suurempia kommervenkkejä. Vasen laukka meinas jäädä nousematta, Väinö vaan veti jotain sulkua ja ehdin jo panikoida ettei se nouse ollenkaan. Lävistäjän alkukin vaan poikitettiin. Mutta ryöstäytymistä ei tullut, eikä edes yritystä! Lisäsi vähän toivoa, että pystyn vielä joskus keskittymään ratojen ratsastamiseen, enkä vaan radalla pysymiseen..

Saatiin prosentteja 61,6 ja sijoituttiin yllättäen neljänneksi! Eikä Väinö yrittänyt edes kunniakierroksella karata, vaikka meidän ruusuke kyllä ottikin ritolat tuomaripäädyssä.

A:n verryttelyssä koitin saada Väinöä vähän enemmän taas liikkumaan eteen ja pysymään siellä pohkeen edessä, se nimittäin lyttää itsensä myös edestä lyhyeksi mikäli ei kulje oikein eteen. Kentällä liikkui jo paremmin, mutta kokoaminen ei oikein luonnistunut niin hyvin kuin joskus reenatessa, vaikka muuten Väinö olikin ihan kivasti hanskassa. Takapuolesta Väinöllä olikin lihakset vähän jumissa, joten tuo homma selittynee sillä. Treenauskin on muuttunut erilaiseksi, niin en yhtään ihmettele jos joku paikka vähän jumii. Onneksi Väiskille on jo hieroja tilattuna ;-)

Päästiin vähän radalle verkkaamaan ennen viimeistä luokkaa, mikä oli kyllä hyvä juttu, koska ratsuni yritti tietenkin vähän päädyssä koikkelehtia, mutta sain sen onneksi pysymään lapasessa. Radalle mennessä ajattelin vaan, että ei haittaa jos se nyt on vähän väsynyt tai tahmea, kunhan saatais vaan sillä tavalla ehjä rata, että se ei pääse karkailemaan omille teilleen! Ja saatiinhan me. Ravissa oli ihan ok pätkiä, laukassa sain kyllä tuupata kun ei meinannut oikein polle mennä mihinkään. Tai kokeilihan se välillä, että josko menis sitten kun huvittaa. Keskilaukkojahan me ei esitetty käytännössä ollenkaan ja laukanvaihto käynnin kautta meni vähän häneksi kun hevonen rysähti etuosalle ennen siirtymää ja tuli muutama raviaskel. Vähän ponneton oli takaa ja kun sitä energiaa ei ollut, pakkas itteään edestä. Selvittiin kuitenkin radasta, vaikken olosuhteista johtuen ollut treenannut siitä oikeastaan muuta kuin käännöksiä pari kertaa ja loivan vastalaukkakaarteen kertaalleen. Niin ja pätkiä avoja tietenkin. Muuten mennyt ihan perusratsastukseen, kun ratsu on ollut sen verran vallaton tai muuten vaan heikosti kuulolla. Prosentit oli 57,17 ja oltiin tyytyväisiä, kun saatiin samalle päivälle toinen rata, jossa mentiin kuitenkin siellä missä piti eikä kiitolaukattu! (Muutenhan kuski ei ollut tyytyväinen etenkään omaan ratsastukseensa, mutta kaikkea ei voi saada. Ainakaan kerralla ;-)

Pakko myös kehaista, että ensimmäisessä luokassa meni muutama valmennettava, jotka pärjäs hyvin! Nina sijoittui Discolla hienosti seitsemänneksi, vaikka Discokin oli ilmeisesti varsinkin toisella radallaan ollut hieman villi. Myös Aino Ekorin kanssa sai ihan mukavat pisteet, vaikka hevonen ilmeisesti oli vähän hitaanpuoleinen, kun melkein joka kohdassa oli toivottu lisää energiaa. Enemmän vaan ratoja, tytöt! Jos ei sittenkään onnistu niin vaihdetaan hevosta tai valmentajaa. :-D Tää oli sitten vitsi hei. Valmentajassahan vika ei ainakaan ole!

Kiitos ja anteeksi, erityisesti huoltojoukot ja muut kanssakärsijät! Sari ja Sanna ainakin välillä näytti vähän valkoisilta siellä maneesin ovella. En siis ollut ainoa joka ajoittain unohti hengittää.

Niin joo, loppukevennykseksi voin vielä kertoa kuinka hohdokkaasti aloitin kisapäivän. Menin tallille ratsastamaan lapsihevosta (4v). Onnistuneesti menin kentälle, pääsin kyytiin, käveleskelin ja vähän ravasin. Sitten päätin että nyt muuten ravataan koko kierros, kun ollaan ravattu vasta pieniä pätkiä. Pikkuinen ongelma tulee siinä kun ravaan, satula nimittäin lähtee seilaamaan kaulalle. Tuommosella pienellä tynnyrillä kun ei meinaa ihan mikä tahansa satula pysyä paikallaan. Eikä satula muutenkaan ole erityisen tukeva tai hyvä istua. Noh, siinä minä sitten innoissaan ravaan, kunnes tajuan että hevoseni alkaa kompuroida, koitan auttaa ohjasta mutta ei, ollaan molemmat jo rysähdetty etuosan päälle ja hupsistakeikkaa! Ajattelin että nyt mennään ja sievästi kierähdin hevosen vasemmalle puolelle, taas(tipun muuten aina vasemmalle, varmaan koska oon niin vino). Ratsuparkakin oli hieman ihmeissään että mitä hittoa tapahtui, jouduin päästämään ohjistakin irti mutta se vaan jäi kököttämään paikalleen. Kampesin itteni uudelleen kyytiin ja sitten vielä vähän ravailin. Toivottavasti en aiheuttanut kauheita traumoja tammaraukalle. Minä onneksi selvisin ilman vammoja.

Tämmöstä tällä kertaa. Hauskaa pääsiäistä ja vappua ja kaikkea muutakin!

Ratsastushan EI ole urheilua

Tässä lähiaikoina on tullut parina päivänä taas todistettua, että kyllä se mulle ainakin on ihan oikeasti urheilua välillä!

Viime perjantaina yritin pitkästä aikaa hypätä esteitä. Tai no, eihän se pelkästään jäänyt yritykseksi, pääsin kuitenkin muutamien maahankaivettujen yli. Kumma miten ne esteet alkaa tuntua isoilta kun on taukoa; minäkin valmennuksissa hypytän sellaisia tehtäviä ja korkeuksia, etten välttämättä ihan heti niitä itse menis(enkä tarkoita että hypyttäisin joka kerta jotain metriäkahtakymppiä, musta vaan nykyään jo se 70cm näyttää isolta).

Olinhan sentään viimeksi hypänny joskus marraskuussa, ehkä? Päätin nyt kuitenki, että musta on pakko tulla ees välttävä esteratsastaja, joka pääsee edes joidenkin onnettomien risujen yli. Tarkoittaa siis että tarvin hevosen, joka ylittää vaikka kerrostalon.

Onneksi luottoratsu Väinö(Calvario) löytyi avuksi. Luottoratsu myös kippasi kuskin maneesin hiekkaa tutkimaan siinä vaiheessa kun oli päästy vasta puomien yli. Minä nostin laukkaa ja Väinö poistuikin siinä vaiheessa takaoikealle tai ainakin oikealle ja oviaukosta pihalle. Oltiin varmasti näkemisen arvoisia, kun minä nousen maasta ja kiroan ja Sanna nauraa ihan hervottomasti. Väinö sitten onnellisena villihevosena kirmasi vapauteen. Onneksi tätä on tapahtunut mulle ennenkin(silloin tosin vedin kunnon ilmalennon Ypäjällä Petteriltä, silminnäkijät varmasti muistaa), joten ei muuta kuin hevonen takaisin maneesille ja kyytiin. Sitten jatkettiin. Tilannetta paransi se että olin jo simppelin puomitehtävän jälkeen ihan kuollut, kun olin mennyt sitä vähän ravissa ja muutamia kertoja laukassa! Kuinka onnetonta.

Alun jälkeen homma sitten onneksi helpottui, kun ratsu keskittyi työhönsä ja minäkin tajusin pysyä kyydissä. Olisin ehkä mielelläni mennyt sellaista tehtävää johon olisin vaan voinut ajella mutta ei, tietenkin meille laitettiin sellanen että oli pakko lyhentää hevosta ettei vedä koko jumppaa matalaksi. Ja saada hevonen takajalkojen päälle, mitä sekin muka meinaa?? Koskaan kuullutkaan jostain takajaloista. Ja joku vielä väitti ettei kouluratsastuksella ole mitään tekemistä esteratsastuksen kanssa!

Seuraavalla kerralla estereeneissä ajattelin pysyä selässä. Silmät kiinni, harjasta kiinni ja toivotaan parasta..

Toisen kerran oli sellaista oikean urheilujuhlan tuntua viime sunnuntaina kisoissa. Onneksi ei tarvinnut opetella kuin yksi rata, he B:3. Päivän ekan radan menin Väinöllä, jolta oli odotettavissa mahdollisesti melko railakasta kyytiä. Tämä oli siis se kaveri jonka tavoitteena oli pysyä aitojen sisällä, koska edellinen kisaesitys päättyi siihen että Väinö poistui radalta ja paikalta ilman kuskia. Verkka meillä meni ihan jees, tosin ennen rataa kun nakkasin raipan pois, koko hevonen vaan ryhdistäytyi, vaikka odotin että se vaan lössähtää. Mitä vielä! Kun kierrettiin rataa ennen suoritusta, Väinö vähän yritteli kyttäillä ja poukkoilla, mutta pelottavan vähän. Alkurata meni ihan ok, raviosuudesta saatiin 7-7,5 suurimmaksi osaksi. Eka laukannostokin oli vielä seiska, mutta siitä se hauskuus sitten lähti.. Tunsin jo vasemmassa laukassa että hevonen meni vahvaksi ja sellaseksi että tunsi istuvansa pommin päällä. Ei paljon passannut ohjista löysätä. Vasemman laukan se pysyi hanskassa, ja ennen toista nostoa ajattelin että enpä haluais nyt nostaa laukkaa ja hupsheijaa, kuinkas kävikään! Siitä lähti sitten kiitolaukkaosuus, jossa pyörittiin ympäri ämpäri ja hevonen hyvin vahvasti yritti poistua aitojen sisältä. Ehdin ajatella vaan että nyt tämä EI voi karata täältä mihinkään tai ei kunnian kukko laula, ja jotenkin se siellä aidoissa sitten pysyikin. Kyseisen episodin jälkeen palattiin laukannostokohtaan ja jatkettiin matkaa. Sanomattakin selvää että loppurata oli ihan hanurista, koska en uskaltanut yhtään löysätä naruista kun Väinö yritti riepottaa mua vielä siinä oikeassa laukassakin. Lopussa oli käyntipätkä joka sekin oli yllättäen jännittynyt.

En eläissäni ole mennyt noin kovaa kouluradalla, tai oikeastaan ylipäätään maneesissakaan sen puoleen. Mutta olipahan ainakin jotain jännitystä koulukisoihin, kun kaikki valittaa aina niiden tylsyydestä. Mulla ei ainakaan ollut tylsää! Huvittavinta tosiaan että saatiin prosentteja kuitenkin vähän päälle kuuskymmentä, vaikka ymmärrettävästi Väinön omat kuviot hieman vaikutti myös alapisteisiin(niin mikä kuuliaisuus?). Lopputuloksena, olin siis ihan kuollut(fyysisesti) jo ensimmäisen radan jälkeen. NIIN MIKÄ KUNTO?? Minäkin muka ratsastelen välillä 5-6 hevosta päivässä, mutta siinäpä mennäänkin kivasti omalla mukavuusalueella eikä tunnu juuri missään. Vaikka eipä tuo nyt yllätyksenä tullut, meikäläisen surkea kunto siis. Täytynee siis oikeasti ruveta urheilemaan(apua, miksi kirjoitin sen tänne niin että kaikki näkee, joudun vielä kuntoilemaan!).

Tämän jälkeen jäljellä oli siis vielä kolme rataa ja suonenveto. Se onneksi loppui kun kipusin Roopen(Villarin Roope) selkään. Kerroin kyllä sille, että täti ei nyt jaksa ratsastaa, joten Roope saa tehdä kaikki hommat. Verkassa se tekikin aika hyvin, ravissa oli oikein kevyt pätkittäin ja toimi hyvin. Laukassa saatiin vähän keskustella että kuka määrää mitä vauhtia mennään ja mihin, ja kuka nojaa ja minne, mutta lopulta siinäkin saatiin asiallisia pätkiä. Vaan annas olla kun mentiin radalle. Ensinnä piti painia toisessa päässä, kun Roope kyttäili oviaukkoa ja ihmisiä ja en tiedä mitä. Siinä vetästiin jonkin sortin ripaskat kun minä olin sitä mieltä että tehdään niin kuin minä sanon eikä lähdetä suksimaan toiseen päätyyn. Rata sitten aloitettiin ihan sopuisasti, mutta sen jälkeen Roope kiskoi mua oikeastaan koko radan ajan ja kaikki oli tosi työlästä. Tuli mieleen meidän ensimmäinen rata reilu vuosi sitten, siinä oli samanlainen kiskomisen meininki! Saatiin kaikki tehtyä, mutta ei mitään oikeastaan hyvin. Prosentteja tuli kans kuuskymmentä ja jotain(tarkat tulokset näkyy mun sivuilla kilpailut -kohdassa). Tyytyväisenä voin kyllä todeta, että Maijan ja Roopen raviohjelma näytti jo paljon paremmalta kuin mun ja Roopen.

Roopen jälkeen hyppäsin suoraan Wilin(Wiliperi) selkään joka oli juuri tullut Päivin kanssa radalta. Lyhyt ja ytimekäs verkka onneksi passaa Wilille, me sitten nostettiin molemmat laukat ja mentiin ravissa pari ympyrää ja se oli sitten jokseenkin siinä se verryttely. Radalla sitten kirjaimellisesti kurvailtiin ohjelma läpi jotenkin, tosin vasemmassa laukassa ei meinattu päästä eteenpäin ollenkaan eikä kyllä käynnissäkään, mutta muuten hommat suju ihan hyvin sillon kun Wilin sai pysymään liikkeellä. Saatiin kuitenkin ihan kivat prosentit, 62 ja jotain ja jäätiin itse asiassa vaan puoli pistettä sijoituksesta.

Viimeisenä sitten oli vuorossa Aku. Mulla veti taas suonta jalasta ja olin kyllä melko valmis esim. menemään nukkumaan, mutta eihän sitä nyt kisoja kesken jätetä vaan sitten ratsastetaan kun kerta sinne asti on tultu. Aku oli tosi rauhallinen verkassa verrattuna viime kertaan, joka oli melkoinen fiasko. Ravissa pystyin jo ratsastamaan sitä melko normaalisti, laukka ei taas ollut kovin kehuttavaa, kun se vaan veti selän tönköksi ja sitten takajalat ei pääse yhtään mihinkään. Noin viiden minuutin verkan jälkeen (Minnahan oli Akulla jo onneksi kävellyt ja ravannut ja pikkusen laukannut valmiiksi, ettei se kylmiltään hommiin joutunut) ilmoitin olevani valmis radalle. Sinne vaan, ajeltiin rata läpi ja laukat tosiaan meni kirjaimellisesti ajellessa, kun en niissä oikein mitään voinut tehdä kun meno oli niin tönkköä. Suorilla ajattelin vaan että pliis laukkaa, kun tuntui että saattaa tulla ristilaukkaa tai muuta omaa askellajia koska tahansa. Raviosuudesta saatiin ihan ok pisteitä, olis tietenkin voinut olla rennompi ja siten tasaisempi. Laukkaosuudella ei sitten kauheasti juhlittu em.syistä. Prosentteja tuli 57 ja risat.

Kaikkien ratojen jälkeen tuntu siltä että ois jonkun oikeankin urheilusuorituksen tehnyt(kas kummaa!). Vikahan oli kyllä kuskin kunnossa, tietenkään yleensä en ole tottunut siihen että vetäsen kiitolaukkakuviot kesken radan, mutta pitäishän sitä siihenkin olla varautunut. Mitä tästä opimme: treenaa enemmän holtitonta kiitolaukkaa! Kävin vielä kyllä ratsastamassakin kisaratojen lisäksi, onneksi vaan yhden hevosen, koska alkoi olla jo aikalailla ns. ässät vedetty hihasta siinä vaiheessa ja kaikki muutkin kortit.

Nyt sitten rupesin kattelemaan noita ens perjantain Kuivasjärven harjoituskoulukisojen ratoja, ja mihinköhän mää taas oon menny ilmottautumaan?! Katoin tietty vaan että joku FEI:n he A kenttäkilpailuohjelma pitkällä radalla ja siellä nyt jotakin sitte pyöritään ympäriinsä. Just joo, siellähän sitten vedetään keskiravia PITKÄLLÄ lävistäjällä, tehdään avotaivutusta ravissa, takaosakäännökset joista toisesta suoraan raviin, pysähdyksestä käynnin kautta laukkaan, voltit laukassa, hervoton pätkä keskilaukkaa josta osa ympyrällä, laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä ja eiköhän siinä nyt ollu vähäksi aikaa ihan tarpeeksi. Jos oisin tajunnu oisin menny vaan sen B:0:n enkä menny mihinkään oikeiden ratsastajien sekaan kun en ossaa ees keskiravia mennä. Vaikka kyllähän minä tuon ohjelman oon mennyt, mutta ei kait sitä nyt voi muistaa mikä niistä on mikäkin. Tällä menolla käännytän itteni kohta esteratsastajaksi(HAHHAH).

Huomenna aion ensinnäkin olla tippumatta ja toiseksi aion ylittää muutaman kepakon, hevosen kera, en ilman! Peukut pystyyn kaikki. Niin ja aion käyttää turvaliiviä, ihan kaiken varalta..

RW:n klinikalta, osa 2 ja vähän muuta lisäksi

Heti alkuun pahoittelut, että näiden muistiinpanojen setviminen on kestänyt niin kauan. Tai varsinaisesti mikään muu ei ole kestänyt kuin se että olisin saanut kirjoitettua ylipäätään mitään tekstiä enemmän kuin facebookin tilapäivityksen verran koko viikon aikana. Jotenkin kaikki päivät taas meni semmoista haipakkaa että kotona ehti just ja just käydä nukkumassa. Siinä koneen ruutua sitten illalla tuijottaessa ei kyllä kauheasti päässä raksuttanut, paitsi tyhjää. Koitan kuitenkin saada nyt loputkin muistiinpanot kirjoitettua jotta jäävät sitten luettaville kaikelle kansalle. Kiva jos niistä on ollut hyötyä muillekin kuin mulle!

Valitettavasti nämä muistiinpanot eivät nyt juurikaan etene missään järkevässä järjestyksessä, koska nämä on nimenomaan kirjoitettu koko klinikan ajalta eikä miltään luennolta. Kaikkea en tietenkään kirjoittanut ja saattoipa sieltä jotain olennaista tippua välistä, mutta koitetaanpa joskos noista sais jotain järkevää aikaiseksi.

-“Obsession of the head and neck” eli pää ja kaula -pakkomielle

-Useimmat ratsastajat keskittävät 99,9% huomiostaan hevosen pään ja kaulan asentoon ja 0,01% siihen mitä on heidän istuntansa alla, eikä heillä ole mitään tunnetta siitä mitä 4/5 hevosesta tekee.

-Kun he saavat hevosen pään alas, he eivät saa sitä enää ylös.

-Mitä arvoa on sillä että pää on näennäisesti oikeassa paikassa, jos hevonen roikkuu ohjilla tmv.

-Hevosen pään ja kaulan asento määräytyy sen perusteella miten hevonen kantaa ratsastajaa selkänsä kautta.

-Usein hevonen vetää alaspäin koska on heikko selästään, sen täytyy kantaa ratsastajan paino paremmin ja saada vahvempi ylälinja. Kun tämä on tapahtunut, hevosen pään ja kaulan asennosta tulee korrektimpi.

-Jos hevonen katoaa edestä ylöspäin tai alkaa roikkua alaspäin, tarkista ensimmäisenä astuuko hevonen painopisteesi alle takajaloillaan, älä korjaa hevosta nostamalla kädellä - saat sen vaan nojaamaan ohjiin enemmän.

-Monet hevoset saavat kaiken ratsastajien huomion vietyä päähänsä ja kaulaansa vetämällä ohjista vastaan, vaikka ongelma on peräisin ihan muualta kuin hevosen suusta eikä sitä sieltä kautta voi korjata.

-Jos hevonen vetää tai yrittää työntää ratsastajan painon pois, ratsastajan tulee pitää oma painopisteensä paikallaan ja vastustaa hevosta keskivartalon tukilihaksillaan, tai jopa ajatella menevänsä hieman taaksepäin satulassa.

-Ratsastamalla hevosta enemmän ja enemmän ohjilla, jos se on jäykkä esimerkiksi vasemmalta puolelta, saa hevosen tiputtamaan painoaan ja nojaamaan vielä enemmän vasemmalle.

-Hevosen etuosaa ei voi nostaa käsillä, hevonen pitää saada nostamaan ratsastajan painoa ylös ja kantamaan se.

-Hevosesta ei kuulu saada ylös kaulaa, vaan kaulan alaosa, etuosa ja säkä.

-Kuvittele, että ohja kulkee hevosen kaulan ympäri.

-Hevosen painopiste on rintakehässä (parempi suomennos ehkä “alueella, jolla kylkiluut sijaitsevat, etuosasta aina satulan taakse kohtaan jossa viimeinen kylkiluu sijaitsee”), ja sen kuuluisi liikkua ja muuttua “isommaksi” ja elastisemmaksi.

-Hevosen rintakehän yläosan ja selän tulee päästä liikkumaan ylös ja alas.

-Jos hevosen rintakehä tippuu alas, liike on pompottavaa eikä takajaloilla ole paljon tilaa astua alle.

-Istumalla eri kohdassa satulaa ratsastaja “aktivoi” eri kylkiluun eli eri kohdan josta hevosen kuuluu liikkua.

-Jos istut tyynyllä, joka on täytetty ilmalla, istuinluiden alaspäin painaminen saa tyynyn litteäksi ja siitä karkaa ilma. Mieti miten se vaikuttaa hevosen selkään!

-Laita enemmän energiaa hevosen kroppaan/rintakehään, älä aja sitä nopeammaksi ja pidemmäksi.

-Kun ratsastat hitaammassa rytmissä, hevosen täytyy taivuttaa enemmän kintereitään ja polviaan -> aktivoi, jottei hevonen tipahda etuosansa päälle.

-Hevonen astuu ratsastajan istuinluiden alle ratsastajan jalasta, käsi hallitsee etuosaa ja hevosen raamia.

-Hevosen selän kuuluu liikkua ratsastajan istunnan alla niin paljon että se nostaa hevosen säkää kohti ratsastajan kättä.

-Laukassa hevosella on enemmän luontaista nostetta ja “swingiä” etuosassa.

-Käsi kohti takajalkoja/yhteydessä takajalkoihin.

-”Kuolaimella” on jotain mitä hevonen tekee kuolaimelle, ei jotain mitä kuolain tekee hevoselle.

-Enemmän tai vähemmän kontaktia suuhun ei ole väärin, jos se säilyy elastisena.

-Kun otetaan enemmän kontaktia hevoseen, se tarkoittaa enemmän kontaktia ohjilla, istunnalla ja jaloilla.

-Siirtymiset käynti-ravi-käynti, katso että hevonen astuu takajaloillaan istuntasi alle, älä yritä nostaa etuosaa kädellä ylös tai taakse.

-Ratsastajan pohkeen ei ole tarkoitus nostaa hevosta ylös, vaan saada hevonen astumaan enemmän alle.

-Jos ratsastaja puristelee ja “hieroo” hevosta pohkeilla, ratsastuksesta tuleekin hierontaa (from dressage to massage).

-Lihakset toimivat lyhenemällä ja pitenemällä, jos niitä puristaa niistä tulee ainoastaan jäykempiä.

Vielä vähän ratsastusfilosofiaa:

-Hyvät ratsastajat pystyvät muuttamaan ratsastustaan, mukautumaan ja ajattelemaan nopeasti.

-Jos kaikki onnistuu aina todella helposti, ei opi niin paljon.

-Joskus hevoselta täytyy vaatia asioita sen verran selkeästi että saa hevosen pisteeseen jossa se muuttaa asentoaan ja alkaa kantaa ratsastajaa ja sitten sitä voi palkita.

-Jos et vaadi hevoselta tarpeeksi, et koskaan pääse palkitsemiskohtaan ja päädyt vaan kantamaan hevostasi ja tekemään asioita sen puolesta.

-Kokoaminen on energian keräämistä hevoseen, “energiapallo”.

-Kokoaminen tarkoittaa, että voit valintasi mukaan tehdä lisättyä ravia, sulkutaivutusta tai passagea.

-Kouluratsastuksen pitäisi olla yksinkertaista: hevonen ja ratsastaja liikkuvat yhdessä, hevosen biomekaaninen liike tulee sovittaa ratsastajan biomekaaniseen liikkeeseen.

-Jopa GP-tasolla täytyy tarkistaa perusasiat ennen kuin rupeaa ratkomaan tiettyä ongelmaa.

-MITÄ PIDEMMÄLLE RATSASTUKSESSA MENNÄÄN, SITÄ TÄRKEÄMMÄKSI PERUSASIAT TULEVAT.

Siihen olikin hyvä lopettaa klinikkamuistiinpanot tältä erää. Voin kertoa että noista meikäläisen lappusista ei ole mitenkään erityisen helppoa poimia juttuja, joten antakaa anteeksi että olen kirjoittanut muutaman jutun varmaan useampaan kertaan.

Meinasin kirjoittaa tähän vielä lisäksi vähän hevoskuiskauksesta ja varsan koulutuksesta, mutta jääköön ne sitten eri kertaan. Lisäksi voisin kirjottaa siitä, että periksi ei kannata antaa jos ei heti onnistu, mutta en nyt taida kirjoittaa siitäkään. Tuon klinikan jälkeen olen omassa ratsastuksessani huomannut, että samoja asioita osaa lähestyä ja ratkaista nyt eri kantilta, vaikka ne asiat eivät sinänsä ole muuttuneet mihinkään.

Tuosta tulikin mieleeni yksi juttu, mikä on tässä ratsastustouhussa myöskin huvittavaa. Monet vannovat tiettyjen valmentajien ja gurujen nimeen, ja aina odotetaan jotain uutta mullistavaa tapaa ratsastaa ja kouluttaa hevosia, vaikka fakta on se, ettei kukaan sitä pyörää keksi uudelleen kun se on jo kertaalleen keksitty. Ja harva valmentaja, tai ainakaan hyvä valmentaja, keksii asioita ihan itsekseen omasta päästään. En minä ainakaan tietääkseni ole keksinyt itse yhtään mitään ratsastukseen liittyvää! Paitsi ehkä muutaman ajatuksen tai kuvauksen jostain asiasta, mutta ne on enemmän sellaisia mielikuvahommia eikä mitään faktoja. Faktat ovat sitten nimenomaan sitä biomekaniikkaa, hevosen liikkumisen ymmärtämistä, hevosen oppimisen ja kouluttamisen ymmärtämistä, ratsastajan istunnan ja tasapainon ymmärtämistä ja niin edelleen. Tietenkin se on vakuuttavampaa jos Kyra tai muu vastaava paasaa niistä asioista kuin naapurin Ellu, mutta eivät ne asiat siitä miksikään muutu. Se missä ne erot sitten tulevat esille on se miten asioita tehdään ja missä järjestyksessä. Minä teen ja opetan parhaaksi näkemässäni järjestyksessä, joku muu sitten eri tavalla. Se että mikä tapa on sitten kenenkin mielestä oikea on sitten jokaisen oma asia. Minun mielestäni niin kauan kuin hevosen hyvinvointi otetaan huomioon eikä siinä ole moittimista, jokainen saa tehdä asiat kuten haluaa. Tulokset sitten puhukoon puolestaan siinä kuka on parhaimman tavan keksinyt!

On nyt pakko jatkaa tästä aiheesta vielä kun taas pääsin vauhtiin enkä osaa lopettaa.

Suorastaan inhoan kaikenlaisia luokitteluja ratsastuksen saralla. Ymmärrän toki että on olemassa eri lajeja, kuten este- ja kouluratsastus. Mutta sitten sen jälkeen kaikki luokittelut perinteiseen ratsastukseen, klassiseen kouluratsastukseen, barokkiratsastukseen, saksalaiseen ratsastukseen, ranskalaiseen ratsastukseen, luonnolliseen hevosmiestaitoon, epäluonnolliseen hevostaitoon ja epäklassiseen ratsastukseen ja centered ridingiin ja istuntaratsastukseen tai MIHIN TAHANSA saavat kyllä välillä melkoisen kilahduksen minun päässäni aikaan. Kuten myös se ajattelu, että ainoastaan TÄMÄ tapa tehdä asioita on oikea ja kaikki muut vääriä. On olemassa AINOASTAAN hevostenhakkaajia ja pahoinpitelijöitä ja sitten on olemassa lh-tyyppejä, jotka ovat suorastaan hevoskuiskaajia. Tai sitten kaikki luonnollisesta hevosmiestaidosta puhuvat ovat kukkahattutätejä ja narunpyörittäjiä ja kaikki jotka ovat taas sitä vastaan ovat tietenkin hevosista piittaamattomia raviukkoja jotka lastaavatkin kopukoita vaan luudilla ja haravoilla. Ihmisten mustavalkoisuus on välillä ihan käsittämätöntä, ja surkeinta on se että siitä kärsivät tietenkin hevoset.

Minä käsittelen hevosia maastakäsin, mutta en kutsu sitä luonnolliseksi hevosmiestaidoksi tai hevoskuiskaukseksi. Kutsun sitä siksi että hevosten tulee toimia kun teen niiden kanssa jotain, olen sitten selässä tai maassa. Joskus heilutan narua, tai sitten juoksutuspiiskaa. Välillä juoksutan hevosia liinassa, usein myös sivuohjilla. Joskus saatan päästää hevosen vapaaksi ja harjoitella juttuja niin että se tekee kuten pyydän vaikka onkin irti. Joskus väistätän hevosia maastakäsin, jos on epäselvyyttä siinä kuka väistää ja ketä. Toisinaan taas nakkaan hevoselle kamat niskaan ja ratsastan. Ratsastaessakin saatan käyttää raippaa, ja joskus ratsastan kangilla. Saatan pyytää hevoselta jotain joka on sille vaikeaa ja se saattaa vähän hermostua - hetkellisesti. En silti koe olevani eläinrääkkääjä tai tekeväni hevosista onnettomia. Minä en ratsasta ohjista jatkuvasti vetämällä, pohkeilla puristamalla ja selässä ympäriinsä pomppimalla ja heilumalla. Tai no, joskus tulee pompittua muutama askel, mutta sen jälkeen kyllä pyydän aina hevosilta nöyrimmästi anteeksi!

En siedä hevosten läpsimistä ja jatkuvaa härppimistä, se on minun mielestäni vähintään yhtä raivostuttavaa kuin hevostenkin mielestä. Jos säännöt on selvät, ei hevosten tarvi jatkuvasti kokeilla sitä ja tätä. Käsittelijän rauhallisuus vaikuttaa aika paljon ja tietenkin se mitä hevoselle on opetettu. Jos hevosen ja ihmisen suhde on kunnossa, ei niitä tarvi totuttaa joka ikiseen paikkaan, joka ikiseen lastenvaunuun, joka ikiseen asiaan jota niille aiotaan joskus tehdä. Mikäli taas ihmisellä ei ole mitään hevosenlukutaitoa ja peruskäsittely on ihan mitä sattuu, taatusti tulee ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Minulla on perussääntönä se hevosten kanssa, että kun niitä käsitellään, niin ihmisten yli ei juosta eikä paikalta poistuta omin luvin, tuli mitä tuli. Muut asiat ovat sitten neuvottelukysymyksiä ;-)

Joku viisas valmentaja sanoi joskus, että loppujen lopuksi on olemassa vain kahdenlaista ratsastusta: hyvää ja huonoa. Sama pätee mielestäni myös hevosten käsittelyssä.

Nyt on hyvä aika ruveta opettelemaan huominen kisarata, kello kymmeneltä edellisenä iltana. Luvassa varmasti ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Huomenna voin sitten kirjoittaa raporttia(OR:n seurakoulukisat). Nyt en jaksa kovin tiukkaa analyysiä tehdä ennen kisoja, mutta aina on hyvä olla se yksi ratsu, jolla on tavoitteena ainoastaan radalla pysyminen! Onneksi jo tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla se tunne, ettei jaksa kauheasti stressata kisoista, ainakaan pikkukisoista. Joskus en edellisenä yönä saanut kunnolla nukuttua, kun mietin jotain kisaratoja, mutta nykysin jo ennemmin nukun.

Klinikkamuistiinpanoja: Richard White Ypäjällä, osa 1

Alkuun voisin todeta, että HUH. Oli ihan käsittämättömän hyvä klinikka! En tykkää minkäänlaisesta fanaattisuudesta, mutta voin kyllä silti todeta että tähän mennessä näkemistäni valmentajista Richard on ihan kevyesti paras. Ja olen nähnyt jo muutaman valmentajan, useimmat Ypäjällä vierailleet huiput Kyrasta ja Morriksesta lähtien. Se mikä Richardin opetustyylissä erityisesti uppoaa minuun on se, ettei hän keskity teettämään ratsastajilla enemmän ja enemmän vaan korjaa ratsastajan istuntaa ja opettaa tätä käyttämään sitä, ja vasta tämän jälkeen puututaan hevosen liikkumiseen - jos siinä vaiheessa on vielä tarvetta. Nimittäin ratsastajan onnistuttua istuntansa korjaamisessa hevosissa näkyvät muutokset ovat ihan huomattavan suuria. Nyt olen vielä entistäkin enemmän vakuuttunut siitä, että suurin syy sille etteivät jotkut ratsastajat tunnu edistyvän on näiden istunta. Oikeanlaisen istunnan opettelu vie älyttömästi aikaa ja vaivaa ja on työlästä - ja sen opettaminen on myöskin hankalaa, varsinkin jos ei ole käsitystä siitä miten oikeanlainen istunta toimii. Ja vaikka siitä olisikin käsitys, ei se silti ole helppoa.

Richardissa on myös se hieno puoli, että hän pitää kaikkia oppilaita ihan samanarvoisina (ainakin kaikkia niitä, joiden opetusta minä olen seurannut). Kun olin itse työssäoppimassa, Richard paneutui minun ja muiden työssäoppijoiden opettamiseen ihan samalla tavalla kuin Kyran tai muiden kansainvälisellä tasolla kilpailevien ratsastajien. Ja silti kaikille hän opetti periaatteessa samoja asioita, istuntaa ja sen käyttöä. Hän selittää saman asian tarvittaessa vaikka kymmenen kertaa, ja niin monella eri tavalla, että ratsastaja ymmärtää mitä haetaan.

Noh, se siitä hehkutuksesta. Koitan nyt kuitenkin saada selitettyä täällä niitä asioita, jotka minulle jäivät klinikasta mieleen ja jotka itse koin tärkeäksi. Kaikki jutut ovat siis minun ymmärrykseni mukaan kirjoitettuja ja käännettyjä englannista, joten osa saattaa kuulostaa vähän hassulta. Saattaa myös olla etten kaikkia asioita selitä kovin perinpohjaisesti, koska suuri osa oli minulle ennestään tuttuja, mutta niistä sai taas vähän eri ulottuvuuksia esiin. Pyrin myös opettamaan soveltuvilta osin kaikkea mitä vaan osaan, joten tunneilla pyritään periaatteessa ihan samaan, omalla tasollamme. Klinikan kaikki ratsastajat olivat vähintään vaB -tasoa ja erittäin kokeneita ja hyviä ratsastajia, joten heidän kanssaan korjaukset olivat osittain hyvinkin hienosäätöä ja meillä tavallisilla kuolevaisilla sitten vähän isompia juttuja ;-)

Ennen kuin aloitan kirjoittamaan sen kummemmin istunnasta, voisin kertoa siitä mitä Richard sanoi ylipäätään ratsastamisesta klinikan aluksi. Hän totesi, että ratsastuksen kuuluisi olla yksinkertaista - vähän kuin pyörällä ajo. Pitelet kiinni pyörän sarvista, joista ohjaat pyörää, ja polkimista saat lisää vauhtia. Jos et pidä pyörää tasapainossa, se kaatuu. Aika nopeaa opit säilyttämään pyörän tasapainossa. Ongelma ratsastuksen kanssa on se etteivät hevoset ole polkupyöriä vaan ajattelevia olentoja, ja ne eivät (useimmiten) kaadu, vaikkei ratsastaja saisikaan niitä säilyttämään tasapainoaan.

Kirjoista Richard sanoi sen verran, että niitä on ratsastuksesta kirjoitettu todella paljon ja teoriassa niissä onkin paljon hyvää tietoa. Kirjojen ongelma on se, ettei niissä kerrota miltä asioiden pitäisi TUNTUA - hän käytti jälleen mansikkahillovertausta: jos et ole maistanut sitä, toisen on hankala selittää miltä se maistuu, vaikka asiaa kuinka kuvailisi - eikä niissä kerrota mitä pitää tehdä sitten, jos asiat eivät mene niin kuin kirjoissa. Richard myös mainitsi että hevoset ovat aika hyviä opettamaan ratsastajia ratsastamaan niin kuin haluavat tulla ratsastetuiksi, ja tämä johtaa siihen että ratsastajat oppivat huonoja tapoja - auttamaan hevosia liikaa tai ratsastamaan niitä väärässä asennossa.

Mutta, ratsastusfilosofiaa lisää seuraavassa postauksessa, nyt itse asiaan. Aloitetaan ratsastajan painosta, istuinluista ja asennosta, ehkä se riittäis tämän kerran aiheeksi! Joissain kohdissa tulee varmasti hieman toistoa tai asiat ovat hieman omituisessa järjestyksessä, mutta koittakaa kestää.

-Ratsastajan painopiste on istuessa itse asiassa paljon ylempänä kuin seistessä, heti lapaluiden alapuolella. Ratsastajan painopisteen tulee laskeutua alaspäin ratsastajan käsien välistä kohti istuinluita; paino rintakehästä (vatsan- ja selän yläosasta) alaspäin.

-Ratsastajan painon täytyy laskeutua suoraan istuinluille, kuitenkin niin etteivät istuinluut tule suoraan terävästi hevosen selkää vasten, vaan ne on ikään kuin “pehmustettu”, kuin tyynyn päällä istuessa. Jos ratsastaja painaa istuinluita alaspäin, hevonen ei halua nostaa selkäänsä ylös.

-Ratsastajan “selkä painavana”, anna painovoiman tehdä tehtävänsä!

-Istuinluut pysyvät satulassa yhdessä paikassa, niitä ei liikuteta eikä niillä työnnetä tai pusketa hevosta. ISTUNNALLA/ISTUINLUILLA TYÖNTÄMINEN EI OLE APU. Myöskään satulan työntäminen ei ole apu.

-Jos ratsastajan istuinluut ja paino liikkuvat satulassa, hevonen ei pysty tasapainottamaan itseään ratsastajan painon alle, koska ratsastajan painopiste liikkuu koko ajan.

-Yksi tärkeimmistä asioista ratsastuksessa on se että pystyy tasapainottamaan itsensä istuinluiden päälle silloinkin kun käyttää jalkojaan.

-Jos hevonen vetää ohjista, ratsastajan täytyy pitää painonsa edelleen istuinluillaan ja käyttää keskivartalon lihaksiaan vastustaakseen hevosta.

-Ratsastajan vastuulla on laskea painonsa satulaan ja hevosen tehtävänä on kantaa ratsastajan paino.

-Todella taitavat ratsastajat itse asiassa nostavat painonsa hieman ylös satulasta joka askeleella, antaen hevosen selälle tilaa liikkua!

-Laukassa istuinluut eivät saa liikkua edestakaisin, vaan niiden kuuluu pysyä yhdessä kohdassa satulaan nähden.

-Ratsastajan jalka antaa hevoselle signaaleja, mutta se myös tasapainottaa koko ylävartaloa.

-Jos ratsastaja ei hengitä, hän työntää itsensä irti satulasta.

-Hyvä asento ei pelkästään riitä, täytyy myös pystyä käyttämään sitä ja istumaan hevosen selässä niin että tuntee olonsa mukavaksi.

-Mikäli istunnan alla ei ole paljoa minkä päällä istua(hevosen selkä alhaalla), älä paina istuinluita alas hevosen selkää kohti, hevosen kuuluu nostaa selkäänsä kohti istuinluita.

-Jos ratsastaja ei anna hevosen tehtäväksi painonsa kantamista, hevonen ei tee sitä.

Tässä nyt vähän alkua muille ajatuksille, paljon on vielä muistiinpanoja jäljellä ja itselläkin vielä aivoissa pyörii sen verran kaikennäköistä, että tekstiä vielä riittää. Parempi vaan itsellekin jäsennellä asioita niin saa vähän kerrattua ja mietittyä mitä oikeastaan tulikaan opittua. Voin myös samalla kertoa että heti reissulta palattuani mietin asioita ratsastaessani ja tadaa, kaikki hevoset toimivat paremmin! Enkä tehnyt rehellisesti mitään muuta eri tavalla kuin yritin istua enemmän paikallani ja vaadin hevosen tasapainottamaan itsensä alleni. Lisäksi käytin painoa lukuunottamatta muita apuja entistä vähemmän (jos oikeasti istuu sinne hevosen selkään niin elämä helpottuu kummasti).

Loppuun vielä yksi ajatus, suora lainaus Richardilta:

“You have to find out where you are now before you can get to where you want to go.”