tag:blogger.com,1999:blog-89833757541982588312024-03-13T02:57:33.921+02:00"Hevostelua", she wroteKuulumisia ja kokemuksia hevostelusta Sveitsissä (tai missä vaan), kuin myös kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Liittyi se sitten hevosiin tai ei. Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.comBlogger28125tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-86083265036728975882015-07-10T22:54:00.001+03:002015-07-10T22:54:38.032+03:00Näin myydään hevosiaTerveisiä lomalta! Ei kovin pitkältä ja ihan vaan täältä Sveitsistä, mutta loma on silti aina loma. Lomakelit on suosinut, jos tykkää lämpimästä: helleputki kesti varmaan kaksi viikkoa, ja lämpöä on ollut parhaimmillaan 37 astetta. Liian kuuma, sanon minä, mutta ei auta valittaa - vastahan valitin Suomen keleistä. Oikeastaan yöt ovat olleet hankalimpia, kun lämpötila ei meinaa laskea kämpässä alle kolmenkymmenen. Nyt, kahden tuulettimen ostamisen ja muutaman viileämmän päivän ja yön jälkeen pystyy kunnolla nukkumaankin. Ensi viikolla, kun mulla taas jatkuu työt, on lämpötilat taas jossain yli 25 asteen, muttei onneksi ihan kolmeakymmentä.<br />
<br />
Kaikenlaista uutta on tullut taas tehtyä, töissä ja muutenkin, mutta ajattelin joka tapauksessa kirjoitella tällä kertaa hevoskaupasta. Mun työpaikkahan on siis täysihoito- ja myyntitalli, jossa on asiakkaiden hevosia parisenkymmentä, ja meidän myyntihevosia (tai omistajien hevosia) kymmenkunta, plusmiinus jokunen hepo vähemmän tai enemmän. Vaikka olen ollut töissä vasta kolme kuukautta ja risat, olen ehtinyt nähdä useamman hevoskaupan synnyn. Niinpä ajattelin kirjoittaa miten hevoskauppaa meidän malliin tehdään - myyjän näkökulmasta. Jos sattuu, että joku lukijoista kaipaa vaikkapa aiheeseen vinkkejä. ;-)<br /><br /><b>1. Myy hyviä hevosia</b><br /><br />Faktahan on se, ettei kukaan halua ostaa huonoja hevosia. Tai jos haluaa, niin ainakaan niiden myymisellä ei itseään elätä. Meidän tallilta myytävät hevoset ovat lähes poikkeuksetta hyväsukuisia, hyväluonteisia, terveitä ja kivan näköisiä. "We don't buy them ugly", kuten Rouva Ratsastaja totesi eräälle asiakkaalle. Hevoset ovat myös suurimmaksi osaksi ratsastettavuudeltaan hyviä tai erittäin hyviä, ja niillä on kolme laadukasta askellajia. Myöskään huonotapaisia, arvaamattomia tai ns. vaikeita hevosia ei meiltä (ainakaan yleensä) myydä. Nehän tulisivat poikkeuksetta palautuspostissa takaisin, jos joku ne huolii.<br /><br /><b>2. Ratsuta hevosesi miellyttäväksi</b><br />
<b><br /></b>
Toinen fakta on se, että harva haluaa hevosta, jota ei ole mukava ratsastaa. Kaikille hevosen ei tarvitse olla valmis, uskomattoman herkkä tai GP-liikkeet osaava, mutta useimmat haluavat hevosen joka liikkuu itse eteenpäin, vastaa apuihin ja työskentelee mielellään ratsastajan kanssa. Meille tulevat, pitkällekin koulutetut hevoset ovat Rouva Ratsastajan ja/tai meidän ratsuttajien ratsastettavana parista viikosta kuukausiin, ennen kuin niitä kaupataan muille. Samalla keskeneräisempien hevosten koulutustasoa saadaan vietyä eteenpäin, meille kun tulee hevosia aina neljästä ikävuodesta eteenpäin. Mikäli olisin harrastaja Suomessa ja haluaisin myydä hevoseni, joka olisi muutamaa tonnia arvokkaampi, pistäisin sen ehdottomasti ammattilaisen alle vähintään kuukaudeksi. Nostaa hevosen arvoa kummasti, harva kun haluaa maksaa pelkästään siitä että hevonen voisi olla kiva, jos sitä osaisi ratsastaa.<br /><b><br />3. Omaa hyvä maine<br /></b><br />
En tiedä mihin väliin tämän olisin laittanut, mutta tulkoot tähän. Lähinnähän tämä mainekysymys koskee hevosalan ammattilaisia ja työkseen hevosia myyviä. Jobbarin maineella varustettu myyjä myy usein sekundaa suhteellisen edulliseen hintaan ja useimmiten myyntipuheet eivät vastaa todellisuutta. Herra Omistaja kertoi jo työhaastattelussani, ettei missään nimessä halua hevosjobbarin mainetta. Hän ottaa vastuun myymistään hevosista, ja jos asiakas ei ole tyytyväinen, on valmis ottamaan hevosen takaisin ja etsimään asiakkaalle sopivamman. Hyvä maine, ja sopiva esiintyminen kilpailuissa takaavat sen, että kiinnostuneita ja maksukykyisiä asiakkaita riittää. Vastavuoroisesti asiakkaille ei auta valehdella tai myydä p*skaa, koska maine menee sitten siinä.<br />
<b><br /></b>
<b>4. Markkinoi oikein</b><br />
<b><br /></b>
Melkein kaikista meidän myyntihevosista on tallin kotisivuilla kuvat ja tiedot lyhyesti. Osaa ei ehditä sinne laittaa, jos tulevat vaihdossa ja niille on jo ostaja valmiina. Se mikä täällä eroaa markkinoinnissa, on kuvien laatu. Meille tulee ammattikuvaaja ottamaan myyntikuvat, joihin hevoset on siistitty ja letitetty, ja niillä on valkoiset pintelit sekä huovat. Rouva Ratsastaja ratsastaa hevoset ja niistä koitetaan saada esiin parhaat palat. Nämä kuvat ovat ehdottomasti noin 99% parempia kuin mitkään Suomessa myynnissä olevista hevosista otetut kuvat, eikä niissä todellakaan ole paskaisia, etupainoisena rämpiviä hevosia, joiden ratsastaja könöttää selässä kuin Notre Damen kellonsoittaja. Osa asiakkaista myös soittaa ihan suoraan meidän pomoille, jotka osaavat kertoa onko meillä tällä hetkellä heille sopivia hevosia.<br /><br />Joistakin myyntihevosista tehdään myös videot (samalla varustuksella kuin valokuvauksessa), mikäli kiinnostuneet asiakkaat asuvat kauempana eivätkä ole heti valmiita lähtemään katsomaan hevosia ihan livenä.<br />
<br />
<b>5. Hoida koeratsastus oikein</b><br />
<b><br /></b>
Jokainen hevonen, jota tulee asiakas katsomaan, liikkuu meillä aina ennen koeratsastusta (yleensä aamulla tai aamupäivällä, useimmat asiakkaat tulevat iltapäivällä). Tarkoituksena ei ole väsyttää tai taltuttaa hevosia - sellaisia hevosia ei oikeastaan oteta meille myyntiin, jotka ovat kovin vaikeita tai arvaamattomia. Sen sijaan niillä ratsastetaan 10-15 minuuttia, askellajit läpi ja niin, että ovat liikkuneet, avuilla ja notkeita ennen koeratsastusta.<br />Tämän jälkeen, ajoissa ennen asiakkaan saapumista, me puunataan hevonen, öljytään kaviot ja tietysti letitetään. Joissakin tapauksissa myös pintelöidään ja varustetaan hevonen valmiiksi, mutta tämä riippuu vähän asiakkaan toiveista. Rouva Ratsastaja hoitaa kaikkien asiakkaiden kanssa koeratsastukset, yleensä käy itse ensin selässä esittämässä hevosen jonka jälkeen asiakas/asiakkaat kokeilee hevosta. Koeratsastuksen jälkeen asiakkaalle tarjotaan joko kahvia tai olutta, viiniä tai jotain muuta hänen toivomaansa virvoketta ja jutellaan mukavia - oli asiakas sitten hevosesta kiinnostunut enemmälti tai ei.<br />
<br />Osa asiakkaista käy kokeilemassa hevosia useamman kerran; eräs rouva halusi käydä vaan taluttamassa ja harjailemassa yhtä tammaa, joka oli pääasiassa vain minun ratsastettavanani ja hoidettavana. Tammahan oli tietysti mun jäljiltä mukava käsitellä (heh heh) ja kaupathan siitä tuli.<br /><br /><b>6. Eläinlääkärintarkastus</b><br />
<b><br /></b>
Eläinlääkärintarkastukset hoidetaan täällä ilmeisesti useimmiten tallilla eikä klinikalla. Minun käsitykseni mukaan meidän myyntihevoset on jo kertaalleen eläinlääkärin tarkastamia ennen kuin ne tulevat meille myyntiin, mutta ostajat haluavat yleensä aina ostotarkastuksen. Joko "oman" eläinlääkärin, tai meidän kutsuman eläinlääkärin tekemänä. En toisaalta ihmettele, koska hevoset ovat useimmiten kalliita, millä vaan mittakaavalla.<br />Tarkastusta varten hevoset puunataan jälleen, ja ne letitetään. Eläinlääkäri tsekkaa tietysti hevosen peruskunnon ja elintoiminnot, tekee taivutuskokeen ja katsoo hevosen liikkeen juoksutuksessa. Ilmeisesti näiden lisäksi vain poikkeustilanteissa tutkitaan muuta. Kolmen kuukauden aikana ei vielä toistaiseksi yksikään kauppa ole peruuntunut ell-tarkistuksen takia.<br />
<br />
Myös eläinlääkärintarkastuksen jälkeen kahvitellaan - tai nautitaan virvokkeita - ja jutellaan mukavia. Täällä se näyttää kuuluvan normaaliin asiakaspalveluun.<br /><br /><b>7. Muutto uuteen kotiin ja jälkihoito</b><br />
<b><br /></b>
Myydyt hevoset eivät lähde uuden omistajan mukaan heti, vaan useimmiten viikon - kuukauden sisällä kaupoista. Useimmiten herra omistaja vie ne, ja harvemmin uudet omistajat hakevat hevoset itse. Kaupan päälle saavat ilmeisesti ainakin päitset (pakasta vedetyt, tietysti) ja ainakin talviaikaan loimen (sekin uusi). Muita varusteita hevosille ei mukaan lähde.<br /><br />Kauppojen jälkeen asiakkaat voivat tietysti halutessaan ottaa yhteyttä, jos tarvitsevat esimerkiksi neuvoja hevosensa kanssa. Osa käy myös Rouva Ratsastajan valmennettavana muutaman kerran alkuun, että pääsevät hevosensa kanssa samalle aaltopituudelle. Onpa muutama hevonen vaihdettukin; yksi sen takia, että jännittyi ja meni paniikkiin uuden omistajan piaffinopetusyrityksistä, toinen sen takia että se oli muille hevosille vihainen pihatossa. Nämä molemmat löysivät kuitenkin aika nopeaa uudet kodit, jotka olivat niille sopivammat.<br /><br />------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------<br />
<br />
Siinäpä kai ne tärkeimmät. Joka tapauksessa myyntiin ja varsinkin koeratsastukseen panostetaan täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Tietysti hevosten hintaluokka on aika erilainen, kuin useimpien hevosten Suomessa. En tiedä ihan tarkalleen, mutta veikkaan että meidän hevosista ei taida alle 20.000 eurolla juuri mikään liikkua, ja osan arvo liikkuu sadoissa tuhansissa. Ihan hullua, mutta niin se vaan täällä menee.<br /><br />Mutta siinäpä se näin lyhyesti, jatkan mun viimeisiä lomapäiviä ja valmistaudun vähän rankempaan työputkeen. Siitä lisää myöhemmin! Lähetän Suomeen vähän lämmintä ilmaa, kun olen kuullut että siellä vietetään taas perinteistä Suomen kesää. ;-)<br />
<br />
<br />Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-37575310768713093572015-06-15T15:32:00.000+03:002015-06-16T16:33:28.755+03:00CSIO St Gallen <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Hei, oon täällä taas. En ole saanut aikaiseksi niin pitkään jatkuvaa yhtenäistä ajatusta, että olisin voinut blogitekstiä kirjoittaa. Voi kuulostaa hassulta, ottaen huomioon että sitten kun alan kirjoittaa, ei sille meinaa tulla loppua. Nyt mulla on jopa pari surkeaa kuvaakin, joten sisällön ontumisen vuoksi voitte ilahduttaa itseänne tiiraamalla niitä.<br />
<br />
Käytiin tuossa reilu viikko sitten St Gallenissa (puolisen tuntia ajomatkaa) katsomassa OIKEITA estekisoja. Liputkin maksoi 25frangia per lärvi ainoastaan sunnuntaille, mutta minähän vetoan aina siihen että eihän mulla ole muitakaan kavereita eikä muutakaan tekemistä, niin rakas avomieheni on pakotettu lähtemään mukaan (mutta minä maksoin sentään liput!).<br />
<br />
Päivä vaikutti aurinkoiselta mutta iltapäivän puolelle oli luvattu ukkosta ja sadetta, joten ajattelin että pärjään ihan lippiksen kanssa kun varmaankin varjossa kisoja seurataan. Tämän totesin myöhemmin virheeksi, mutta palataan siihen kun on aika.<br />
<br />
Koko CSIO St Gallenin kisa-alue, joka oli ihan moottoritien kupeessa (ilmeisesti osa alueesta toimii normaalisti jalkapallokenttänä), oli tietysti isohko. Ensin taivalsimme parkkipaikalta sisäänkäynnille, ja tässä matkan varrella ja näkyi muutama näytteilleasettaja ja ravintola, sekä jonkunnäköinen lapsiparkki. Sisääntulo oli katettu ja siinä meidän lipuista skannattiin vaan näppärästi viivakoodit, ja sitten päästiin sisälle. Unohtui mainita, että jo ennen lippujen tarkastusta saatiin ilmaiset lippalakit (sponsored by Longines, niin kuin koko kisakin). Sentään jotain vastinetta sille korkeahkolle pääsymaksulle!<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhSCeSAL_-N_V34_bco5uLJGPV6TIVimLW2zYjObsrOMUvQ1pgPSim5ak87Hnuq7c9lUNZxFEAQCPoZmm6J5vbyayu_WVxtFDqaD3kINqNw0yKmPTLQUuAxlETXVd3w8x3v6a0Z7XWAZWb/s1600/20150607_124032_000.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhSCeSAL_-N_V34_bco5uLJGPV6TIVimLW2zYjObsrOMUvQ1pgPSim5ak87Hnuq7c9lUNZxFEAQCPoZmm6J5vbyayu_WVxtFDqaD3kINqNw0yKmPTLQUuAxlETXVd3w8x3v6a0Z7XWAZWb/s400/20150607_124032_000.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="font-size: 12.8000001907349px;">Longines Grand Prix der Schweiz, 160cm</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Itse kilpailuareena oli tavallaan "kuopassa" (onkohan mulla nämä suomen kielen sanat vähän hukassa?), sivuilla rinteellä istui katsojia nurmella ja osa aurinkovarjojen alla, toisella puolella nurmikenttää oli katettu "Tribüne"-katsomo, jonne liput maksoi enemmän. Yhdellä sivulla oli tietysti VIP-teltta, ja vastapäätä pienempiä firmojen omia telttoja joita ne pystyivät ilmeisesti isolla rahalla vuokraamaan ja siellä kestitsemään asiakkaitaan. Kisa-alueella oli myös sen seitsemän sortin ruokapistettä aina kiinalaisesta pikaruuasta hienoon ravintolaan asti, useita juomakojuja (täällä saa ilmeisen vapaasti myydä alkoholia, eikä siihen tarvi miljoonaa erillistä lupaa, ja alkoholijuomien kanssa saa myöskin liikkua vapaasti) ja tietysti hevostarvikekauppiaita ynnä muita pikkuputiikkeja. Vaikkei hevosista ymmärtäisikään mitään, saisi tuolla helposti viihdytettyä itseään koko päivän verran.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Ehdittiin nähdä osa ensimmäisestä luokasta, joka oli jokseenkin Suomen arvostelussa jokeriluokkaa vastaava (tai en itse asiassa tiedä, onko se joku pisteratsastusluokka vai mikä nykyisin, jokeri se oli ainakin joskus.. viistoista vuotta sitten?). En päässyt ihan täysin perille pistelaskusta, mutta ehdittiin joka tapauksessa nähdä Anna-Julia Kontion suoritus. Ei tainnut olla ihan nopeimpia tai sijoittua, mutta siisti rata ja muistaakseni pari puomia tuli alas. En kyllä arvostele, korkeus oli 145cm, jossa mulla kyllä tippuis muutakin kuin puomit. Maiju Mallat oli tainnut hypätä luokan jo aiemmin, en muista tarkemmin tulosta, mutta ei sijoittunut hänkään.<br />
<br />
Päivän kiinnostavin luokka oli tietysti 160cm Grand Prix der Schweiz, jossa palkintorahaa oli jaossa (jos en ihan väärin muista) 200 000CHF. Ei mikään ihan pikkupotti! Paikalla oli vedonlyöntikoju, ja Arihan halusi tietenkin mennä veikkaamaan voittajaa, vaikka yritin selitellä että en ole ihan perillä näistä esteratsastuksen nykyisistä kuvioista sen suhteen kuka pärjää ja kuka ei. Epäisänmaallisesti kuitenkin totesin että suomalaisia ei varmaan kannata veikata, vaikka sekä Kontio että Mallat starttasivat luokassa. Sveitsiläisistä nimistä tiesin useamman, ja Ari päätyi sitten veikkaamaan Pius Schwizeriä, ja minä heitin sitten ihan lonkalta Romain Duguet'n, ei enempää eikä vähempää kuin suomalaisen hevosenhoitajan Hannan ansiosta. Pienimmät kertoimet olivat yllättäen Ludger Beerbaumilla sekä kahdella Whitakerilla. Me pelattiin vaatimattomasti vitosen panoksilla, kun en halunnut hävitä enempää rahaa. Tämänkin totesin myöhemmin virheeksi..<br />
<br />
Täytyy sanoa, että nurmikentällä hypätty 160cm:n luokka joka näkyy vielä kahdelta isolta screeniltä, on suhteellisen viihdyttävää katsottavaa. Varsinkin kun ratamestari oli saanut rakennettua muutamia kinkkisiä tehtäviä, kuten L-mutka vesiesteeltä pystylle ja kolmen esteen linja suhteutetuilla väleillä, joilla sai jännätä lopputulosta. Maiju Mallatin matka päättyi valitettavasti juuri tuolle linjalle vesiesteen jälkeen; alastulossa vedeltä hevoselta lensi yksi kenkä, ja se stoppasi suhteellisen vauhdikkaasti seuraavan pystyn eteen ja Maiju tippui. Todennäköisesti ei kuitenkaan olisi pystynyt hyppäämään luokkaa loppuun, mutta harmillinen tippuminen joka tapauksessa. Hevonen onneksi saatiin kiinni yhden kierroksen jälkeen. Anna-Julia Kontio teki taas siistin suorituksen mutta sai kahdeksan virhepistettä eikä päässyt toiselle kierrokselle. Toiselta kierrokselta jäi kyllä ulos paljon nimekkäitä ratsastajia, ja vain 13 parasta (puhtaalla radalla tai pienimmällä virhepistemäärällä) pääsi toiselle kierrokselle. Myös Romain Duguet! Meillä siis riitti jännättävää loppuun asti.<br />
<br />
Toinen kierros oli tietysti vauhdikas ja jännittävä, kun kaikki ratsastivat tosissaan ja oikeasti, hiton kovaa! Kyllä niillä vaan on hyviä hevosia, meinaan ei ihan mikä tahansa putte hyppää U-käännöksen jälkeen parilla laukalla 160 sentin okseria puhtaasti. Puhumatta niistä muistakaan väleistä, mitkä mentiin melkein kaasu pohjassa. Mutta hyvää ratsastusta joka tapauksessa, en nähnyt yhtään suoritusta joista olisi tullut paha mieli (pahempi mieli tulee yleensä koulukisoista). Vaan hankalapa se tietysti väkisin on pakottaa hevosia tuon kokoisia esteitä hyppäämään ja vielä tykkäämään siitä.<br />
<br />
Niinhän siinä kävi, että Romain Duguet vei voiton (selkeästi hevosenhoitaja Hanna tehnyt hyvää työtä) ja meille mätkähti 75 frangia! Siinä vaiheessa harmitti, ettei pelattu esimerkiksi kympillä. En kyllä ole mikään vedonlyönnin tai uhkapelien ystävä, joten mun veikkausura jäänee mahdollisesti tähän. Ellei sitten satu tulemaan toisia kisoja joihin haluan Arin lahjoa mukaan. Kyllähän se lajia seuraamattomalle varmasti tuo vähän enemmän sisältöä kisan seuraamiseen, kun on mahdollisuus jännätä voittaako itsekin jotain.<br />
<br />
Luokan jälkeen oli isolla areenalla Santi Serra Campsin esitys, joka tarkoitti sitä että areenalle päästettiin kolme friisiläistä vapaaksi ja espanjalainen setä (ei ollut hirveän vanha, joten ehkä mies olisi kuvaavampi sana, mutta olkoon). Näillä oli kiva show, jossa friisit ensin vierekkäin seurasivat miestä käynnissä ja ravissa ja tekivät erinäisiä kuvioita, sen jälkeen setä pisti ne pötköttämään maahan, johon ne asettuivat tyytyväisesti popsimaan nurmea. Minä tietysti seurasin, millä merkillä setä ne on opettanut. Ensiksi hän koski lavan/etujalan seudulle, ja kun hevoset olivat "kumarrusasennossa", naputteli hän takajalkoja niin kauan että hevoset koukistivat ne ja kellahtivat maahan. Kun kaikki kolme pötköttivät maassa, areenalle päästettiin vielä yksi hevonen, joka laukkasi ensin kierroksen ja meni sitten sedän luo. Tämä neljäs hevonen sitten pujotteli näiden makaavien hevosten ympäri käynnissä ja ravissa, ja jopa hyppäsi niiden yli (tais olla innarivälit).<br />
<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlQKWBIJyBWwCYe33hyphenhyphen7buhcuXLczV8OaN0AR_td1tn7PnAI_umA3uT8PWdZoZ3KaIPEInYALXNyfovVw2lDuObMXqHtiLHTWawpHdyALgI5pnFxH9mJdUScKG7r8_LFeFWoqb5LVr3-cg/s1600/20150607_152021.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><img border="0" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlQKWBIJyBWwCYe33hyphenhyphen7buhcuXLczV8OaN0AR_td1tn7PnAI_umA3uT8PWdZoZ3KaIPEInYALXNyfovVw2lDuObMXqHtiLHTWawpHdyALgI5pnFxH9mJdUScKG7r8_LFeFWoqb5LVr3-cg/s320/20150607_152021.jpg" width="320" /></a><br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrZHWZpkHlvKTiSHihLFIwQnOsH4wNXxREdHRO4h3vsliggrCwqjpKKNhGG7D7g0LGUwEJRfetsuiGTf-rIT8690rm88J_Pj4dNx3iW7aGkB40WQvEHHoFhunJUQjB8fwnHzIvEE9wqBqR/s1600/20150607_152116.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrZHWZpkHlvKTiSHihLFIwQnOsH4wNXxREdHRO4h3vsliggrCwqjpKKNhGG7D7g0LGUwEJRfetsuiGTf-rIT8690rm88J_Pj4dNx3iW7aGkB40WQvEHHoFhunJUQjB8fwnHzIvEE9wqBqR/s320/20150607_152116.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="font-size: 12.8000001907349px;">Santi Serra Campsin show<br />
<br /></td></tr>
</tbody></table>
Show'n aikana olin jo niin kuumissani ja palanut (ei tarvinne erikseen kertoa, että yllättäen oli tosi aurinkoinen päivä ja noin +27 lämmintä eikä varjoa oikein ollut tarjolla kisa-areenan laidalla), että lähdettiin ennen sen loppua kotiin. Jossain vaiheessa kaikki neljä hevosta makasivat reporankana keskellä nurmikenttää ja jossain vaiheessa osa laukkasi sitä ympäri. Tietysti ne osasivat myös istua, ennenkuin nousivat kokonaan ylös. Hienosti koulutettuja hevosia, tuolla oli nimittäin sen verran kaikkia muita ärsykkeitä, että asiat pitää oikeasti osata jotta ne onnistuvat joka tilanteessa. Tietysti kolme mustaa isoa friisiläistä ovat myös näyttävämpiä, kuin vaikkapa pienit ponit (vaikka nekin epäilemättä olis tosi söpöjä).<br />
<br />
Meiltä jäi näkemättä vielä joku nuorten hevosten luokka, mutta ehkä parempi että lähdettiin, ehdin nimittäin polttaa jopa jalkateräni.. Missähän universumissa ei tuon kaltaisessa auringonpaisteessa tarvi aurinkorasvaa, ja miksi niin kuvittelin? En tiedä. Tästä lähtien olen fiksumpi, toivottavasti.<br />
<br />
Oli huvittavaa huomata, että kisoissa oli porukkaa todellakin "ykköset päällä". Kauniisti meikattuja naisia, mekkoja, korkokenkiä ja niin edelleen. Suomessa kun porukka pyörii lähinnä farkuissa ja t-paidoissa tai vaihtoehtoisesti ratsastuskamppeissa. Musta jopa tuntui että olen alipukeutunut, kun olin ihan tavallisessa topissa ja farkkushortseissa sekä sandaaleissa, hullua! Oli siellä onneksi muitakin normaalin näköisiä ihmisiä, joten ei tarvinut sentään hävetä. Kaikenkaikkiaan hyvin järjestetyt kisat, ihan siistejä vessoja myöten, joten varmasti menen uudestaan jos lähelle sopivana päivänä osuvat, vaikken mikään esteratsastusfani varsinaisesti olekaan. Hienot hevoset kuitenkin kiinnostaa aina ja mahdollisuus nauttia virvoittavia juomia (hei mää en juonu olutta!) ja ruokaa sekä viihdyttävä show on ihan hyvää vietettä vapaapäivälle. Tosin note to self: seuraavalla kerralla viltti nurmella istumista varten, aurinkovarjo tai iso hattu, sekä runsaasti aurinkorasvaa ja vesipullo.<br />
<br />
Meiltäkin on nyt käynyt hevosia kisoissa, koulukisoissa tosin - melkein kaikki ne, jotka on tällä hetkellä jäljellä. Yksi vaihdossa tullut hevonen myytiin reilun viikon päästä eikä uusia toistaiseksi ole tullut. Hevoskaupoista mun piti kirjoittaakin, mutta en kehtaa tähän postaukseen, kun eihän tämmösiä kilometritekstejä heikompihermoiset jaksa edes lukea. Pahoittelut myös kuvien laadusta, aurinko paistoi niin hankalasti ja oltiin sen verran kaukana etten saanut otettua kummoisempia.<br />
<br />
Tällä viikolla mun pitäis ehtiä siivoilla oikein perusteellisesti, joten voitte odottaa toista postausta piakkoin!Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-87085954626483959522015-06-05T21:25:00.002+03:002015-06-05T21:25:53.221+03:00Huh hellettäTäällä on lämmin. Tai oikeastaan kuuma. Viime viikolla oli lämmintä, mutta tämän viikon maanantaista lähtien on lämpötilat ollut +25 tai enemmän. Tänään mittari tais parhaimmillaan näyttää +31. Suomen keleihin tottuneena tämä helleputki ottaa vähän voimille, varsinkin kun tällä viikolla olen ollut töissä 100% eli hmm, noin kymmenen tuntia päivässä. Välissä on toki puolentoista tunnin lounastauko, mutta silti kyllä väsyttää, kun yöunet on jäänyt vähiin. Mutta jos oon Suomen kelejä oppinut sietämään (kaikella rakkaudella kotimaata kohtaan) niin kyllä näihin helteisiinkin tottuu!<br /><br />Olisi taas paljon juttuja, mistä voisin kirjoittaa. Meiltä on myyty pari hevosta - minun ihana pikkutamma Frettchen, jonka kanssa ruvettiin just oikeasti tykkäämään toisistamme, sekä yksi viisivuotias tamma. Yksi uusi hevonen tuli vaihdossa tilalle, mutta tällä hetkellä oikeastaan kaikki hevoset ovat Rouva Ratsastajan treenissä, joten meillä ei toisen ratsuttajan kanssa (kutsuttakoon häntä vaikka Irmaksi, nimi muutettu) ole oikestaan paljoakaan ratsastettavaa. Ei sillä, etteikö muutakin tekemistä riittäisi ja asiakkaiden hevosia toki täytyy silloin tällöin ratsastaa.<br /><br />Juttelin töissä Herra Omistajan kanssa, joka ehdotteli mulle kokopäivätyötä. Alunperin en halunnut olla kokopäiväisesti töissä, koska hevosalalla se tarkoittaa täällä(kin) kuuden työpäivän viikkoa, ja vielä sen kymmenisen tuntia päivässä. Iltapäivät ei meillä tosin ole hirmu rankkoja, YLEENSÄ - paitsi esimerkiksi tänään, kun oli kaikenlaista ylimääräistä hommaa ja yksi tallityöntekijä lomalla. Oikeasti töihin joutui tosin vain kahden viimeisen tunnin ajan, joten ehkä en voi sanoa että oli hirmu rankkaa, enemmänkin kuumaa.<br />
<br />
Joka tapauksessa, sanoin että voisi olla vaihtoehto, että olisin töissä myös iltapäivät. Ensimmäinen hyvä syy tietenkin on raha, jota tarvis tällä hetkellä yhteen jos toiseenkin juttuun. Toinen on se, että muuten meinaa olla välillä vähän tylsää, kun parempi (tai päivästä riippuen pahempi) puolisko tulee töistä sen verran myöhään, enkä edelleenkään ole sen kummempia harrastuksia täällä aloittanut. Tällä viikolla sitten kokeiltiin että olen myös iltapäivät töissä, mutta ensi viikosta en itse asiassa nyt tiedä olenko töissä vain puoli päivää vai koko päivän. Ehkä se selviää viimeistään maanantaina..<br /><br />Lupasin aiemmin kirjoittaa vaikka mistä, mutta nyt valitettavasti väsymys vie voiton. Oon varmasti saanut liikaa aurinkoa ja liian vähän unta. Toivottavasti nämä uniongelmat on vaan väliaikaisia, joskus muinoin mulla oli paljonkin ongelmia nukkumisen kanssa mutta viime vuodet oon nukkunut pääosin suhteellisen hyvin (ilman tuntikausien valvomista ja heräilyä parin tunnin nukkumisen jälkeen). Tietysti tämä kuumuus on myös lämmittänyt koko meidän taloa, joten makkarissakaan ei ole niin viileää kuin toivoisin. Tervetuloa tuuletin, vaikka heti huomenna!<br /><br />Katselin tuossa blogin lukutilastoja ja hauskaa huomata, että ratsastuksen alkeiden opettelusta kirjoittamani teksti kerää vieläkin lukijoita. Jossain vaiheessa se oli linkitetty jopa jokaisen hevosharrastajan tuntemaan hevostalli.nettiin. Olen edelleen samoilla linjoilla kuin kyseisessä tekstissä, tosin tällä hetkellä kirjoittaisin sen paremmin ja selkeämmin, ja joidenkin uusien ajatusten kera. Ehkä joskus, ehkä ei.<br /><br />Kello on puoli yhdeksän perjantai-iltana ja haaveilen nukkumaanmenosta ja hyvistä yöunista. Ehkä myös parista palasta vesimelonia. Ne on ne pienet asiat, vai mitä?<br /><br />Palaan asiaan, jahka olen nukkunut yhdet kunnon yöunet. Tai ehkä kahdet.<br /><br />
<br />Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-20015360215437626102015-05-27T15:29:00.001+03:002015-05-27T15:29:57.533+03:00Sulkutaivutuksia ja kieliangstiaHuoh. Mitenköhän sattuikaan, että kun olen ala-asteelta asti vieroksunut saksan kieltä enkä ole halunnut sitä edes opiskella, olen päätynyt maahan, jossa pitäisi osata saksaa. Ainakin, jos haluaa selvitä arjessa sujuvasti ja esimerkiksi ymmärtää kaikki viralliset lappuset, joita kotiin lähetellään. Suurimmaksi osaksi ihmiset täällä puhuvat englantia, mutta olisi niin paljon helpompaa kun voisi hoitaa asiat sujuvasti juuri sillä kielellä mitä täällä pääsääntöisesti käytetään. Tai siis edes saksaksi, sveitsinsaksaa en edes vielä ole ajatellut opetella, vaikka muutaman sanan sitä ymmärränkin. Mun saksan taidot on siis tasolla "ymmärrän jonkun verran, puhun vielä vähemmän". Samaa tasoa kuin koulutetulla apinalla. Paitsi jos se apina on saksalainen, niin sitten se varmaan osaa paremmin. Eikä yhtään sopivaa kielikurssiakaan ollut tarjolla ennen syksyä, joten pitäisi saada aikaiseksi opiskeltua kieltä itsenäisesti. Vaan oon niin laiska, että saa nähdä tuleeko siitä mitään. Töistä ja käytännön tilanteista tarttuu toki päivittäin jotain, vaan töissäkin enimmäkseen puhun englantia. Lisäksi haluaisin osata saksaa oikeasti, en opetella sitä seuraavat kymmenen vuotta etanavauhtia. Potku persaukselle ehkä auttais, sillä kielten opettelu ei ole koskaan ollut mulle niin hankalaa, ettenkö sitä jonkun verran pystyisi itsekin tekemään. Mutta oon niin laiska, etten tiedä jaksanko potkaista itseäni persaukselle..<br /><br />Töissä on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän kiirettä. Pääosin olen ratsastanut kahta-kolmea hevosta, ja sitten satunnaisesti muitakin. Ensimmäinen projekti jonka sain, oli yksisilmäinen tamma, joka ei antanut laittaa suitsia (tai muutakaan) korvien yli. Komea, ainakin 175cm korkea, omia mielipiteitä omaava, koki tuntuman epämiellyttävänä eikä halunnut liikkua eteenpäin johtuen varmasti osittain tuntumasta ja osittain luultavasti tähtien ja kuun asennosta. Toisina päivinä toimi kevyesti kuin ajatus, kun taas toisina toimi ihan omien ajatustensa mukaan, miten sattui huvittamaan. Tämä prinsessa olisi siirretty siitoskäyttöön jo reilu vuosi takaperin, mutta se ei antanut eläinlääkärin tehdä edes sisätutkimusta ilman tujua rauhoitusta ja käsittääkseni sillä oli muitakin huonoja kokemuksia lääkäreistä. Sen kummemmin meidän yhteistä taivalta analysoimatta, vaikka siinäkin riittäisi kyllä kerrottavaa, noin puolentoista kuukauden tolskaamisen jälkeen tuli ilmoitus että tamma siirtyykin siitoskäyttöön. Tarina ei kerro miten se käytännössä onnistuu, mutta toivon parasta, olisi sen verran kivaraaminen yksilö kyseessä.<br /><br />Tuon ensimmäisen projektin lisäksi olen ratsastanut enimmäkseen 8-vuotiasta hannoveriruunaa sekä kuusivuotiasta oldenburgtammaa. Molemmat ovat alle 170cm eli meidän hevoskalustossa pieniä (omaankin silmään ne näyttää pieneltä, vaikka ovat isompia kuin useimmat mun aiemmin ratsastamat hevoset). Tamma, lempinimeltään Frettchen, alkaa olla noin he A-tasoa. Se oli myyty jo reilu vuosi sitten, mutta omistaja oli vaihtanut sen toiseen, koska Frettchen oli pihattolaumassa liian ärhäkkä. Tämä kyseinen omistaja ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kouluratsastuksesta, ainakaan Frettchenin ratsastettavuuden perusteella. Mikään liikeihme tämä tamma ei ole, mutta sillä on kolme hyvää askellajia, joista vielä luultavasti saa tehtyä vaikka mitä. Tällä hetkellä suoruuden lisäksi ollaan työstetty hieman kokoamista, vastalaukkaa, keskiravia, väistöjä ja käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Lähtökohta oli lähinnä kolme askellajia, joissa ei ollut säätövaraa ollenkaan eikä laukassa aina rattiakaan. Frettchen myytiin jo viime viikolla - melkein, koska ostaja vetäytyi ostotarkastuksen jälkeen, vaikkei siinä mitään löytynytkään. En tosin ole ihan varma, että miettiikö tämä ostajakandidaatti edelleen jos sittenkin ottaa tamman. Hevosten myyminen ja koeratsastukset on muuten täällä ihan erilainen tapahtuma kuin Suomessa, mutta kerron siitä joku toinen kerta.<br /><br />Toinen nykyisistä ratsuistani, Elmo, on huomattavasti osaavampi tapaus. Elmo tekee puolipiruetit, vaihdot joka toisella, sulkutaivutukset ja niin edelleen. Vaikka Elmo on luonteeltaan ylisuorittaja ja jännittyjä, joskus liian nopea ja virheitä vauhdilla korjaava, rentoutuessaan se on aivan mahtava. Kun se pääsee nostamaan etuosan ylös ja saa lapansa liikkeelle, sen kanssa on kiva tehdä kaikkea. Vasta nyt olen huomannut kuinka ihanaa on ratsastaa sulkutaivutuksia! Ratsastan niitä mieluiten laukassa, koska se on Elmon kanssa helpompaa. Ravissa tehdään toisinaan vuorotellen sulkutaivutuslävistäjä, ja vuorotellen keskiravilävistäjä. En ole oikeastaan ennen tajunnut konkreettisesti, miten helppoa voi olla ratsastaa vaativampiakin liikkeitä, enemmänkin kuin sen kaksi laukka-askelta. Taivuta ja siirry sivullepäin, that's it. Tai vaihdot. Täällä laukanvaihdot on sellainen asia, jonka lähes kaikki yli kuusivuotiaat hevoset tekevät ihan oletusarvoisesti. Tietysti ne ovat askellajeiltaan ja rakenteeltaan sellaisia, ettei se ole niille fyysisesti suuri vaatimus. Reipas ratsuni Elmo tahtoo välillä olla vaihdoissa turhan nopea, joten olen ratsastanut niitä ainoastaan kun olen ollut varma, että se on tarpeeksi hyvässä tasapainossa ja tarpeeksi hitaassa laukassa. Rouva Ratsastaja kikkailee sitten niiden kanssa enemmän. Joka tapauksessa, minulle on sinällään melko uusi tilanne ratsastaa hevosella, joka jo oikeasti OSAA paljon asioita, ja tekee ne vielä hyvin. Useimmat "tekee, jos kuski osaa pyytää" -tapaukset ovat oikeasti tosi työläitä ratsastaa, eikä niiden kanssa ole välttämättä helppoa, vaikka ne asiat osaisivatkin. Elmoa ei tarvitse puskea, kiskoa eikä potkia. Ainoastaan korjata se pois ohjalta nojaamasta, jos se koittaa ottaa vauhtia tai puskea etuosan päälle.. mutta hei, kukapa meistä on täydellinen.<br /><br />Mutta niistä sulkutaivutuksista. Olen elämäni aikana ratsastanut niitä paljon, mutta lähinnä käynnissä. Liike vaatii kuitenkin kokoamiskykyä, notkeutta ja voimaa, jotta sitä pystyy tekemään enemmänkin kuin sen muutaman askeleen. Monilla hevosilla tasapaino on ravissa ja laukassa sen verran puutteellinen, ettei sulkutaivutusta joko voi, tai ole järkeä ratsastaa. Useimmilla tämä korjaantuu ajan kanssa työskentelyn tuloksena, mikäli työskentely on oikeanlaista. Tietysti mikäli hevosen fysiikka ei riitä siihen että se tekee sulkutaivutusta laukassa, ei sitä oikein korjaa mikään työskentely. Jokaisen hevosenkouluttajan täytyy tietysti tietää minkä verran hevoselta voi kohtuuden nimissä vaatia. Kyntöruunasta en lähtisi tekemään vaativan tason kouluratsua vaikka kuinka toivottaisiin. Sen sijaan niin kauan kuin tehtävät eivät ole liian vaikeita eivätkä vaadi hevoselta kohtuuttomia suorituksia, pidemmälle kouluttaminen kannattaa ja on hevosenkin edun mukaista, jos se osataan tehdä oikein. Jossain vaiheessa voi vaan olla aihetta pysähtyä ja ruveta hiomaan jo osattuja asioita täydellisiksi, sen sijaan että koittaa puskea hevosta äärirajoille.<br /><br />Jahas, Satu taas ajautui ohi aiheesta. Aika yllättävä käänne! Jatkaisin jaarittelua vaikka koko loppupäivän, mutta pitää pestä pyykkiä. Meillähän ei ole omaa konetta, vaan pyykit pitää pestä taloyhtiön pyykkituvassa. Rasittavaa rampata kellariin jatkuvasti (krhm, ramppaan hissillä), mutta bonuksena meillä on kaksi kuivausrumpua käytössä. Ei loju enää meikäläisen vaatteet viikkoa pesun jälkeen pyykkitelineellä kuivumassa!<br /><br />Ai niin, olisin ottanut kuvia tallilta, mutta eilen kelit oli kuin Suomessa ja satoi vettä. Tänään unohdin. Huomenna en varmaan ehdi, joten kuvia tulee sitten kun on tullakseen. Seuraavalla kerralla voin kertoa, kun ratsastin tallin uudella prinsessalla, "Pyhällä Kukalla", joka on Rouva Ratsastajan uusi silmäterä ja ilmeisesti tulevaisuuden toivo. Niin ja siitä, minkälaista "maastoilua" me täällä harrastetaan. Ja siitä kuinka mulla on kauhea kahvi-ikävä, snif. Ciao!<br />
<br />Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-22159265601441935912015-05-21T16:37:00.002+03:002015-05-21T16:42:56.185+03:00"No miten oikein löysit töitä? Niin mistä? Mitä siis niinku teet?"Joskus joku on kysellyt mun työkuvioista täällä. No okei, ainakin muutama ihminen. Meinasin kirjoittaa, että kun näitä jatkuvasti kysellään, mutta ei ehkä ihan pitäis paikkaansa. Toisaalta kun on sen verran kova puhumaan (ainakin ajoittain) kuin minä, omia asioita tulee jaariteltua kaikille tutuille, kiinnosti niitä tai ei. En oikein edes tiedä, monelleko ehdin kertoa ennen lähtöäni, että mistä oikein sain töitä ja mitä alan tehdä. Useille asiakkaille ainakin, perheelle, kavereille.. ehkä myös kaupan myyjille, hierojalle ja hammaslääkärille. Vaikeneminen tunnetusti on kultaa, mutta mulle tämä hopeasijakin passaa ihan mainiosti, kunhan saan kertoa _minun tärkeitä asioita_ kaikille. Kiitos ja anteeksi etukäteen.<br />
<br />
Hassua muuten, miten työasiat on niitä ensimmäisiä, joista kysellään, ainakin Suomessa. Missä olet töissä, onko töitä, opiskeletko (mikä sekin tähtää työllistymiseen, yleensä) ja niin edelleen. Ehkä se työ vaan on niin iso asia, että sillä määritellään hyvin pitkälle millainen ihminen olet. Sen kummemmin asiaan paneutumatta voin todeta, että omalla kohdallani työ on jotain mielekästä tekemistä, josta saa rahaa elämiseen. Toisinaan se on vähän vähemmän mielekästä, eikä siitä aina niin paljon rahaakaan saa, mutta tekemistä kuitenkin. Itse jotenkin koen olevani hyödyllinen, kun olen töissä. Ehkä sitä ei saisi määritellä itseään työnteon kautta, teenhän minäkin nykyisin vaan kolmenkymmenen tunnin viikkoa. Olen siis puoleksi hyödytön, tai puoleksi hyödyllinen.<br />
<br />
Niin mistä mun pitikään kirjoittaa..?<br />
<br />
Siinä vaiheessa, kun muuttohaaveet Sveitsiin alkoi olla ihan sataprosenttisen todellisia ja ajankohtaisia, oli aika selvää että mun täytyy löytää täältä töitä. Ensinnäkin sen takia, että muutoin oleskelulupaa on hankala saada - ellei ole naimisissa Sveitsissä virallisesti asuvan henkilön kanssa. Naimisiinmeno pikavauhtia oleskelulupaa varten ei erityisemmin kiehtonut, joten vaihtoehtona oli löytää töitä, tai sitten hakea erityislupaa kanttoonilta. Joissakin Sveitsin kanttooneissa on kuulemma mahdollista että avopuoliso saa saman oleskeluluvan kuin toisella osapuolella on, mutta vain erillisen hakemuksen hyväksymisen kautta, ja tämäkään ei ilmeisesti koskea kaikkia kanttooneita. Tämä vaihtoehto olisi vaatinut huomattavasti arpaonnea, joten se hylättiin. Toinen syy töiden hakemiseen on ihan täysin mielenterveydellinen, en nimittäin jaksa päivästä toiseen olla ns. "tekemättä mitään". Toki ihmisellä voi olla harrastuksia ja niihinkin saa kulumaan aikaa ja ne ovat mielekästä tekemistä, mutta haluan pystyä maksamaan omat laskuni, tai edes osan niistä, ja muutenkin olla sillä tapaa itsenäinen, että minulla on omaa rahaa. Jos vaikka sattuisi niin että haluan ostaa jotain tarpeellista (esim. kengät). Kolmanneksi, halusin päästä hevostelemaan jollain tavalla, koska mulla ei täällä omaakaan hevosta ole. Vielä parempi, jos työ sisältäisi jonkun verran ratsastamista silloin tällöin.<br />
<br />
Mistä siis aloittaa? Eihän mulla ollut aavistustakaan, mistä löydän avoimia työpaikkoja tältä seudulta. Asumme Frauenfeldissä, lähellä Saksan rajaa, tai siis ennen muuttoani ainoastaan poikaystävä asui. Sopiva työpaikka olisi kohtalaisen matkan päässä, jottei ajeluun kulu tolkuttomasti aikaa. Zürichin suunnalla työmatkaliikenne on omaa luokkaansa, ja siellä voi huonolla tuurilla joutua viettämään tunteja kun ruuhkat ovat pahimmillaan, jos on esimerkiksi sattunut joku onnettomuus. En myöskään halunnut, että työpaikka on jossain monen sadan kilometrin päässä ja tulisin Sveitsiin asti viettämään hieman normaalimpaa elämää poikaystäväni kanssa, jota sitten näkisin ehkä viikonloppuisin. Mutta onneksi on internet, josta löytyy nykyisin melkein kaikki. Etsiskelin ensin paikkoja muutamilta nettisivuilta, kunnes ajattelin, että ehkä ystäväni Google osaa auttaa. Hakusanat "pferde" ja jonkun lähipaikkakunnan tai kylän nimi ja löytyihän niitä talleja! Niistä sitten valikoin sellaiset, jotka vaikuttivat paikoilta jonne olisi mahdollista työllistyä. Ei ratsastuskouluja, koska en kykene opettamaan saksaksi, ei ihan pieniä talleja tai muuten hassun oloisia paikkoja. Sitten vaan sähköpostin kirjoitteluun.<br />
<br />
Lähetin varmaan noin viiteen paikkaan ns. avoimen hakemuksen, eli kirjoitin ensin alkuun lyhyesti saksaksi kuka olen, mistä tulen ja mitä haluan (töitä). Ja että osaan englantia ihan hyvin ja saksaa hyvin vähän. Lisäksi vielä pyynnön, että ottakaa yhteyttä, jos teillä olisi jotain tarjolla. Sen jälkeen vielä tarkempi sepustus englanniksi siitä mitä olen tehnyt ja opiskellut ja mitä osaan. Sitten odottelin ja kappas, yhdestä paikasta tuli vastaus. "Valitettavasti emme tällä hetkellä tarvitse lisää työntekijöitä." Aijaa, no ei sitten. Taisi olla reilu päivä, kun sain toisen vastauksen. Saksaksi, tietysti. Olin ilmoittanut, että voisin aloittaa huhtikuussa tai myöhemmin, ja sähköpostissa kysyttiin voisinko tulla käymään paikanpäällä sitä ennen. Että jos kaikki natsaa, voisi jotain hommia olla tarjolla. Sitten ei auttanut kuin varata lentoliput - tulipahan hintaa työhaastattelulle..<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Nykyiseen työpaikkaani, johon etäisyyttä on meiltä kymmenisen kilometriä, menin "haastatteluun" helmikuisena torstaipäivänä. Herra Omistaja oli minua vastassa ja teimme nopean kierroksen tiluksilla. Herra Omistaja on muuten aikanaan tehnyt uraa esteratsastajana, joskin tällä hetkellä tekee kouluhevoskauppaa eikä niinkään itse ratsastele. Selkä ei kuulemma perusta koulusatulasta, kun on istunut parikymmentä vuotta ainoastaan estesatulassa. En ihmettele! Joka tapauksessa, sen kummempia kyselemättä Herra Omistaja kysyi että onkohan minulla mahdollisesti ratsastuskamppeita mukana, voisinko ratsastaa. No tietysti oli, koska epäilin että minut laitetaan hevosen selkään. Ei muuta kuin kamppeet päälle ja sitten hevosta varustamaan. </div>
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsloJJKiVaElPDeatUk7nzkwHiDfX2J_j8EPv-suGl0GM2doKxlhYgxV6ufXVAF8dWHydlh9fkUu6ape8DRivIMXgNJjMlUPpxYqcB3CXKg_18Ht_w5Ilvu2usm2IhLxB3AseCZgKYJiCZ/s1600/20150518_114354.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsloJJKiVaElPDeatUk7nzkwHiDfX2J_j8EPv-suGl0GM2doKxlhYgxV6ufXVAF8dWHydlh9fkUu6ape8DRivIMXgNJjMlUPpxYqcB3CXKg_18Ht_w5Ilvu2usm2IhLxB3AseCZgKYJiCZ/s320/20150518_114354.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Laiduntarha, aidan takana kenttä, jota ei tietysti näy, vasemmalla takana näkyy talli/maneesin katto.</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div>
<br />
<br />
Minulle annettiin ruuna, joka oli tullut jossakin toisessa kaupassa vaihdossa. Herra Omistaja kuulemma ei kovin mielellään ota näitä vaihdokkeja, kun eivät oikein ole mistään kotoisin. Kyseinen hevonen oli ylälinjastaan aika lihasköyhä, ja sen perusteella jo mietin, että mitäköhän tästä tulee.. Osasin nimittäin aavistella, että mikään "istu selkään ja katsele maisemia niin kaikki onnistuu" -tapaus tämä ei ole. Kyseessä oli kuulemma "brave horse, but not a superstar". Maneesiin mennessämme tapasin myös omistajapariskunnan toisen osapuolen, Rouvan joka viettää suurimman osan ajastaan satulassa ja on Kouluratsastaja isolla K:lla. Vaikka pienikokoinen kyllä onkin. Hän kertoi, että tämä uljas ratsuni on joskus hieman "special". No kivaltahan se kuulosti, mietin jo, että mistähän tässä seuraavaksi lähtis töitä hakemaan.. Kiipesin kuitenkin selkään ja toivoin parasta.<br />
<br />
Sitten vaan ratsastelin. Ratsuni oli ihana selätön, veivikaulana mielellään kulkeva spagetti, joka eteenpäin pyrkiessään ei ainakaan pyrkinyt rehellisesti tuntumalle. Oh well, onhan näitä nähty. Ratsastelin ja Rouva Kouluratsastaja vinkkasi minulle muutaman kerran, mitä tehdä. Muistaakseni "vähän enemmän laukkaa" ja "tee hieman avotaivutusta laukassa". Lopuksi veivikaulani alkoi olla suhteellisen ok, joskaan hyväksi en voinut väittää. Rouva totesi ratsastuksen jälkeen että "sehän meni ihan kivasti". En ollut varma, oliko se kehu, vai säälikommentti hyvästä yrityksestä. Joka tapauksessa sain alleni toisen hevosen, oikein söpön kimon. Estehevosen, josta Herra Omistajan mukaan "ei tarvitse yrittää tehdä kouluhevosta". Rouva lähinnä tuhahteli tälle kouluhevosen irvikuvalle, joka kuulemma ei ollut kiinnostunut kouluratsastuksesta hevonkakan vertaa, vaikka hyppäsikin erittäin hyvin. "Try to get him on the bit and stay there". Ok, ei ehkä liikaa pyydetty. Mutta ei mikään itsestäänselvyys, huomasin. Hevonen oli kankea ja vino, joskin laukka oli selvästi helpoin askellaji ja eteenpäinpyrkimyksen puutekin todennäköisesti ainoastaan notkeuden puutteesta johtuvaa. Puolisen tuntia istuskelin sen selässä ja koitin saada jotain järkevää aikaiseksi. Ratsuni oli kuulemma hetkittäin näyttänyt melkein kouluhevoselta. Se taisi jo olla kehu?<br />
<br />
Suoritettuani ratsastusosion ja tietämättä pidettiinkö minua ihan pellenä vai olinko suoriutunut tehtävästä tyydyttävästi, hakeuduin Herra Omistajan pakeille. Herra Omistajalla oli kiire, mutta hän kysyi ehtisinkö tulla seuraavana päivänä uudestaan. No mikä jottei, ainakaan minua ei siis suoralta kädeltä tyrmätty. Ajattelin siis, että mahtoi olla hyvä merkki.<br />
<br />
Seuraavana päivänä vähän jännitti, sillä paikka jollakin tapaa vetosi minuun. Tiesin, että kyseessä on myyntitalli; luvassa tuskin on pelkkää ruusuilla tanssimista ja leppoisaa haahuilua hevosen selässä. Toisaalta, paikassa saattaisi päästä ratsastamaan useita hevosia, ja vielä oikeasti hienoja hevosia, jos tuuri käy. Lisäksi valoisa maneesi, johon oli käynti suoraan tallista, hyväpohjainen kenttä (HUOM: Suomen mittakaavassa pohja on niin hyvä, ettei sitä voisi edes käyttää), kävelykone, juoksutusympyrä, hyväpohjaiset tarhat (joskin vain muutama), asfaltoidut pihat, valoisa kahvio, siisti vessa ja mukava talli tekivät vaikutuksen. Niin ja ne hevoset, joita näin Rouvan ratsastavan.. Wau.<br />
Toisena päivänä olin jo vähän varmempi siitä, että ehkä minulla olisi mahdollisuuksia saada paikasta töitä, jos en pahemmin munaa mitään.<br />
<br />
Jälleen kerran Herra Omistaja kysyi, että voinko taas ratsastaa. Mikäs siinä, edellispäivän hevoset olivat kuitenkin laadullisesti aika kivoja, vaikkakaan eivät ratsastettavuudeltaan ja notkeudeltaan ihan optimaaleja. Sain ensimmäiseksi saman sankarin, jolla edellisenä päivänä aloitin. Homma meni paljon helpommin, kun hevonen oli jo tuttu - tiesin vähän mitä nappuloita painella. Tämä sankari tosiaan yritti ottaa ritolat pari kertaa laukassa, mutta onneksi ei mitenkään pahasti. Sen jälkeen aktiivisuus parantui noin 99%. Hauska kaveri kaikenkaikkiaan. Herra Omistaja kyseli ratsastuksen jälkeen mitä mieltä olin hevosesta, ja huomasinko sen liikkumisessa mitään outoa. Mietin hetken ja sanoin että ruuna ei tuntunut jatkuvasti ihan täysin symmetriseltä. Ai, Herra Omistaja vastasi, etu- vai takajalka? Mietin päässäni, että pakko olla takajalka. "Jompikumpi takajalka, en osaa sanoa kumpi", oli tuhannen taalan vastaukseni. Herra Omistaja sitten kertoi ilmeisesti kinnerpatista, joka on toisessa takalajassa. Ei kuulemma käyttöä varsinaisesti haittaa, mutta ehkei kilpahevoseksi kuitenkaan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjtX9q7YFE65dbwbD_5RwVByU0w9T2H7ayjrx9sz3QmJt0Rr-bNJfBEJOvA0FKdPnVgaVh4_za-eeUOX5_uhFnVkXhWiNOjck_3Mr1J3LlyupU3ZNLgVQerVpHu5UgS2qHLiRbBoTZMrA-W/s1600/20150518_114340.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjtX9q7YFE65dbwbD_5RwVByU0w9T2H7ayjrx9sz3QmJt0Rr-bNJfBEJOvA0FKdPnVgaVh4_za-eeUOX5_uhFnVkXhWiNOjck_3Mr1J3LlyupU3ZNLgVQerVpHu5UgS2qHLiRbBoTZMrA-W/s400/20150518_114340.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Näkymä laiduntarhasta eläkehevosten laitumille, kuvassa myös omistajien talo.</td></tr>
</tbody></table>
<div>
<br />
Toiseksi sain alleni "hieman paremman hevosen", kuten Herra Omistaja ilmoitti. Ehdin ajatella yhtä aikaa että kivaa ja kamalaa, mitä jos se ei pelaakaan mun alla. Sehän tosin tarkottais, että ehkä kannattaa vaihtaa alaa. Mutta wau, noin 175-senttinen ruuna oli aivan ihana. Luonteeltaan erittäin ystävällinen ja ratsastettavuudeltaan ja liikkeiltään sellainen, että olisin voinut omaksi ottaa. Hevonen oli kuulemma myyty kerran, mutta palautunut, kun ostaja oli alkanut opettaa sille piaffia ilmeisesti vähän turhan kovakouraisesti, jolloin hevonen oli mennyt paniikkiin. Herra Omistaja sanoi että ei ollut hyvä tilanne hevosen eikä ostajan kannalta, joten hän otti sen takaisin ja myi heille toisen (kalliimman) hevosen. Ja tämä kyseinen ruuna oli aiemmin myyty 80 000 frangilla, mutta kuulemma toisen kerran hän myy sen vähän halvemmalla. Piti tsempata, ettei leuka loksahtanut auki. Tai ehkä kuulin väärin?<br />
<br />
Kun olin ratsastanut taas kaksi hevosta, Herra Omistaja oli jälleen kiireinen ja sanoi että hänen täytyy jutella vaimonsa kanssa, kun kuulemma yhdessä tekevät päätökset näistä asioista, ja pyysi minua tulemaan jälleen seuraavana päivänä käymään.<br />
<br />
Toisen päivän jälkeen tiesin, että minulle tarjotaan töitä, ainakin jotain töitä, jos ei ratsastamista. Lauantaina menin paikalle, ja Herra Omistaja ehdotti 50% työaikaa, 6.30-12, kuusi päivää viikossa (hevosalalla ja maatalousalalla täällä normaali käytäntö). Tulisin aamulla talliin toisen ratsuttajan ja yhden tai kahden tallityöntekijän kanssa, ruokkisin hevoset, siivoaisin jokusen karsinan ja mahdollisesti myös joutuisin lakaisemaan kahvion ja satulahuoneen (oh my, kamalaa). Sen jälkeen noin kahdeksan aikaan puolen tunnin aamiaistauko (ei kuulu työaikaan) ja sitten joko ratsastamista, juoksuttamista, hevosten laittamista valmiiksi tai muuta mahdollista, mitä nyt saattaa tulla eteen. Aluksi ratsastaisin myyntihevosia, mutta myöhemmin myös asiakkaiden hevosia, mikäli se heille sopii. Tallissa siis on parisenkymmentä asiakkaiden hevosta, ja nämä asiakkaat myös valmentautuvat tallilla (suurin osa) ja heidän hevosiaan ratsastaa säännöllisesti joko Rouva, tai tallin ratsuttaja.<br />
<br />
Palkka ei päätä huimaa, mutta tiesin jo etukäteen, että tällä alalla on vaikea löytää hommaa josta maksettaisiin yhtä hyvin kuin jostain toimistohommista täällä. Palkkatasohan Sveitsissä on korkeampi kuin Suomessa, mutta myös yleinen hintataso monissa asioissa niinikään huomattavasti korkeampi. Sanotaan kuitenkin, että tienaan luultavasti enemmän, kuin kokopäivätöissä hevosalalla Suomessa. Entisenä yrittäjänä parannus on kuitenkin huomattava, koska palkallista lomaakin on ruhtinaalliset neljä viikkoa! Työnantajan puolesta on tapaturmavakuutus, joka on voimassa niinikään myös vapaa-ajalla. Ehkä joskus, jos onnistun saamaan aikaiseksi jotain hyödyllistä, menen ja pyydän palkankorotusta. Siihen voi tosin vierähtää tovi. Herra Omistaja myös sanoi, että tulevaisuudessa voisi olla mahdollisuus myös siihen että tekisin pitempää päivää. Alkuvaiheessa kuitenkin puoli päivää kuulosti korvaani erittäin hyvältä, olisipa aikaa totutella uuteen arkeen, maahan ja kulttuuriin, ja rahaa pitäis riittää vuokraan ja siihen että tullaan toimeen.<br />
<br />
Työsopimuksen alkupäiväksi kirjoitettiin 1. huhtikuuta. Siinä olikin sitten ruhtinaallisesti aikaa yksi kuukausi pakata kämppä kasaan, järjestää kaikki käytännön asiat ja hankkiutua Sveitsiin. Mikä on jo sitten tarina erikseen. Mutta hey, I did it!<br />
<br />
Tästä tekstistä tuli taas turhan pitkä. Enkä edes ehtinyt kertoa, mitä kaikkee hassua yritän yleensä tehdä töissä. Ens viikolla sitten. Täällä muuten on nyt kelit kuin Suomessa, noin 10 astetta plussalla ja vähän satelee. Ankeaa, kun pari viikkoa sitten oli vielä hellettä muutamina päivinä! Svetsin keleistä ja kaikesta muusta täällä voisin joskus kertoa erikseen. Keksin jo monta hyvää ideaa, mistä voisin kirjoittaa, mutta tällä hetkellä olen unohtanut ne kaikki. Kiitos, kultakalan muisti.<br />
<br />
Pahoittelut kuvien ankeudesta.. otin ne, kun suoritin Tärkeää Työtehtävää nimeltä "Hevosten Syöttäminen". Se oli kiva työpäivä. Joskaan en käyttänyt aurinkorasvaa, joten vähän paloin. Työn miinuspuolia..<br />
<br />
<br />
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-21832464780836237142015-05-20T15:41:00.000+03:002015-05-20T15:41:50.753+03:00Täällä taas - tai siis SveitsissäHupsistakeikkaa. Ajatuksissani tämä mun blogini oli jo kuollut ja kuopattu - tuli sitten yhtäkkiä mieleen, että olenko edes piilottanut sitä, tai poistanut kokonaan. No enpä ollut. Ehkä sillä oli joku suurempikin tarkoitus? Ei sillä, että ois pariin viime vuoteen ollut aikaa, tai sen puoleen juurikaan motivaatiota, kirjoittaa yhtään mitään. Mutta maailma muuttuu, Eskosein, ja niin se minäkin. Muutin, siis. Nimittäin Sveitsiin.<br /><br />Ennenkuin nykyiseen olinpaikkaani palaan sen tarkemmin, pari sanaa siitä, miksi taas kirjoitan. Siihen tosiaan riittää ihan muutama sana: siksi, kun huvittaa. Aikasemmin piti vähän miettiä, mitä kirjoitan. Ihan siitäkin näkökulmasta, että olin yrittäjä, ja kirjoittamani tekstit edustivat myös yritystoimintaani. Toiseksi, en halunnut kirjoittaa asioita, joista ihmiset voivat saada väärän käsityksen. Jokaista tekstiä mietin etukäteen ja monia asioita jäi kirjoittamatta, syystä tai toisesta. Mietin jo että poistaisin kaikki vanhat tekstit mutta olkoon. Olen ne joskus rääpinyt kasaan, niin kai niistä pitää vastuu ottaa, vaikken niitä enää haluakaan lukea.<br /><br />Mutta nyt! Taitelijan vapaus. En ole enää Suomessa, en työskentele enää yrittäjänä. Voin kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta mistä huvittaa. Mistä minä edes tiedän, lukeeko tätä blogia kukaan, mutta toisaalta, en edes välitä. Kirjoittaminen on aina ollut asia, jolla olen purkanut omia ajatuksiani, hyvässä ja pahassa. Jäsennellyt maailmaa ja omia pohdintoja. Kirjoittaminen on KIVAA. En halua välttämättä kirjoittaa pelkästään hevosista. Tai ehkä haluankin. En ole päättänyt, ja sekös vasta on kivaa. Kenenkään ei tarvitse lukea blogiani, mutta eikö ne kuuluisimmat bloggaajat elätä itsensä tällä touhulla? Kuka haluaa maksaa siitä että bloggaan? Anyone?<br /><br />Noh, ei tullut yllätyksenä, en maksaisi minäkään. Jatketaan silti.<br /><br />Vaikka siis muutinkin ulkomaille, mites muuten kuin miehen takia, hevosia en silti hyljännyt. Omat tosin meni - mutta erittäin hyviin koteihin. Surullista, mutta oikeastaan ei ollut muita vaihtoehtoja. Työn puolesta heppatyttöily silti jatkuu. Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä (vaikka tuskinpa mun sveitsiläistä työnantajaa hevonkukkua kiinnostaa, vaikka kirjoittelisinkin suomenkielisessä blogissani, jolla ei ole lukijoita, paikan nimen ja kaiken julkisesti) olen siis tällä hetkellä töissä ratsuttajana täysihoito-/myyntitallissa. Lähinnä kouluhevosten, joista muutamia on myyty myös ulkomaille, viimeksi jenkkeihin. Hevosia on laidasta laitaan, mutta pääosin ne ovat tosi hienoja,<div>
ja kalliita. Ongelma ei tosin kuulemma ole se hienojen (ja kalliiden) hevosten myyminen, vaan niiden hyvien hevosten löytäminen..</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Muutos siihen, mitä tein Suomessa, on aika suuri. Hevoset ei onneksi kieliä osaa ja töissäkin pärjään pääosin englannilla, mutta eroja löytyykin sitten muuten rutkasti. Tällä hetkellä teen vaan 50% työaikaa, joten päivien pituus verrattuna aikaisempaan on huomattavasti lyhyempi. Yrittäjä kun ei tunne mitään kahdeksan tunnin 8-16 työpäiviä, juhlapyhiä tai palkallisia lomia. Tai aikaa, kun joku ei soita tai laita tekstaria yhdentoista jälkeen illalla tai sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää. Mutta enhän minä siis silloin sunnuntaisin kuitenkaan vapaalla ollut.<br /><br />Jännä huomata, että on ollut jotenkin vaikea sopeutua siihen ettei ole jatkuvasti töissä. Tai aamulla, parin tunnin tauko, päivällä ja taas tauko ja uudestaan illalla. Ja siihen että on vapaa-aikaa. Mitä mä oikein teen? Useimmiten en saa tehtyä paljon mitään. Kai se on tottumiskysymys, kun ehtii kotona vaan käydä pyörähtämässä ja syödä, ja nyt oiskin aikaa siivota, tehdä ruokaa, urheilla.. Ehkä tämä alkaa tuntua jossain vaiheessa arjelta, jolloin en vaan istu ihmettelemässä sitä, että olen täällä, enkä enää Suomessa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Niin, siitä työpaikasta. Siitä miten sain tuon paikan, voin sitten kirjoittaa tarinan ihan erikseen, jos jotakuta kiinnostaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun hain töitä! Joka tapauksessa, meillä on tallissa noin kolmisenkymmentä hevosta, parin pellon päässä vielä parikymmentä eläkehevosta, jotka vaan laiduntaa, tosin viettävät yöt tallissa. Näiden kanssa tekemisissä ovat lähinnä tallityöntekijät, kolme miestä, jotka eivät yllättäen ole sveitsiläisiä (hevosala on täällä niitä, joista saa vähiten palkkaa, tosin enemmän kuin Suomessa). Minä ja tallin toinen ratsuttaja sitten pyöritellään asiakkaiden hevosia ja myyntihevosia sekä omistajapariskunnan Rouvan ratsuttamia hevosia. </div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitrXQUunCuFZAXigwnucp4mwAdF7gICfhbSvfQavT9rgvaoLMeLhF3m-76v3KWKR2uiztA8ZdzGnzUweHeOItv6D99cOorC2-u_nikPsrYl75fe9_HIPK1y3oBvKBhZvGGa_8e1qtCCjUf/s1600/20150518_204332.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitrXQUunCuFZAXigwnucp4mwAdF7gICfhbSvfQavT9rgvaoLMeLhF3m-76v3KWKR2uiztA8ZdzGnzUweHeOItv6D99cOorC2-u_nikPsrYl75fe9_HIPK1y3oBvKBhZvGGa_8e1qtCCjUf/s320/20150518_204332.jpg" width="180" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tämä on siis lähtöruutu. Enemmän muutosta, työpaikasta, Sveitsistä, MINUSTA, kaikesta, maailmasta ja minun tärkeistä mielipiteistäni jatkossa. Jos jaksatte lukea. Lisänä pari maisemakuvaa tästä meidän hoodeilta. Kun en parempaakaa keksiny.<br /><br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXlncPh7BIrlh5alGxOX_qmgnFiqTvwXy52L_Q0y3t-n7kAGWQEi3-Si1lYtU2D4LZnsFoKtSSEJcKHdb5p3hovcBM2CkpDbzLCdzu4htAn3FjwDNUlp3IwX4YtMNcumJabZll1Ayv8Cp4/s1600/20150518_203449.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgXlncPh7BIrlh5alGxOX_qmgnFiqTvwXy52L_Q0y3t-n7kAGWQEi3-Si1lYtU2D4LZnsFoKtSSEJcKHdb5p3hovcBM2CkpDbzLCdzu4htAn3FjwDNUlp3IwX4YtMNcumJabZll1Ayv8Cp4/s320/20150518_203449.jpg" width="180" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"> </td></tr>
</tbody></table>
</div>
Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-89106213370610271922013-10-24T18:58:00.001+03:002013-10-24T18:58:45.395+03:00Ajatuksia eversti Carden kurssiltaPahoittelut radiohiljaisuudesta blogin suhteen. Meinasin lopettaa kirjottamisen kokonaan, mutta katsotaan nyt, tuleeko tässä vielä innostuttua.<br />
<br />
Olin tulkkaamassa eversti Carden kurssia lokakuun puolivälissä Ruukissa. Samalla tuli seurattua tietysti lähes koko kurssi hyvin tiiviisti, kääntäessä kun on pakko ymmärtää mitä tapahtuu, kun sanasta sanaan kääntäminen harvemmin onnistuu. Olen kirjoitellut ylös joitakin asioita, joita minulla jäi mieleen. Suurin osa on referointia siitä, mitä eversti sanoi tai miten minä asian ymmärsin, eivät siis välttämättä suoria lainauksia siitä, mitä eversti sanoi. Mitenkään syvällinen läpileikkaus kurssista tämä ei tietysti ole – jokainen kun kuulee ne asiat, jotka kokee itselleen jollain tapaa tärkeäksi. Tässä kuitenkin joitakin poimintoja niille jotka eivät paikalle päässeet.<br />
<br />
<b>”It is easy to do difficult things badly. It is much more difficult to do easy things well.”</b><br />
<b><br /></b>
Carde puhuu paljon siitä, että perusasiat tulee hallita täydellisesti. Ja siitä, että niiden hallitseminen täydellisesti ei ole helppoa. Kaikki kuitenkin perustuu näille yksinkertaisille perusasioille, joten kun niiden hallinta on erittäin hyvää, siirtyminen kohti vaativampia tehtäviä ei olekaan niin vaativaa.<br />
<br />
<b>”Activity. ALWAYS activity.”</b><br />
<b><br /></b>
Jopa enemmän kuin keveydestä, eversti Carde puhuu hevosen aktiivisuudesta ja eteenpäinpyrkimyksestä. Välillä hän jopa sanoi, ettei nyt edes maininnut että hevosen tulee pyrkiä eteenpäin, ”koska se on itsestäänselvyys”. Lähes jokaisen ratsukon kohdalla työskenneltiin oikeanlaisen eteenpäinpyrkimyksen ja aktiivisuuden saavuttamiseksi, jota eversti piti ensiarvoisen tärkeänä, jotta työskentely on ylipäätään hyödyllistä.<br />
<br />
<b>“Don’t go fast! Going fast is not a parf of dressage.”</b><br />
<b><br /></b>
Carde halusi hevosten liikkuvan rauhallisessa tempossa, mahdollisimman pitkillä ja hitailla askellajilla, kuitenkaan aktiivisuutta unohtamatta. Monet ratsastajat sekoittavat eteenpäinpyrkimyksen ja vauhdin keskenään, ja hakiessaan eteenpäinpyrkimystä lisäävätkin virheellisesti vauhtia. Tällöin hevonen liikkuu lyhyillä ja nopeilla askelilla ja usein etupainoisena. Tämä oli myös yksi niistä asioista, joihin eversti useimmin puuttui, ratsukosta riippumatta. Hitaasti, mutta aktiivisesti liikkuva hevonen, on tavoite jota kohti pyritään - kohti kokoamista, siis.<br />
<br />
<b>”Activity, balance, submission.”</b><br />
<b><br /></b>
Eversti muistuttaa usein näistä kolmesta tärkeästä asiasta: eteenpäinpyrkimys, tasapaino, myötääminen/kuuliaisuus/pehmeys avuille. Hän myös mainitsee usein, ettei eteenpäinpyrkimyksestä ole iloa ilman keveyttä, eikä keveydestä ilman eteenpäinpyrkimystä.<br />
<br />
<b>“It is important to do simple things perfectly.”</b><br />
<b><br /></b>
Osa kurssilla tehtävistä asioista oli näennäisesti helppoja ja yksinkertaisia: pysähdyksiä käynnistä, siirtymisiä eri askellajien välillä, ympyrätyöskentelyä eri raameissa. Eversti kuitenkin painotti sitä, ettei niiden tekeminen oikein ole kuitenkaan helppoa, vaan yllättävän haastavaa. Esimerkiksi käynnistä pysähdyttäessä käytettiin paljon aikaa valmisteluun: hevosen tuli säilyttää eteenpäinpyrkimys loppuun asti, pysähdys valmisteltiin huolellisesti puolipidätteillä, hevosen niskan tuli säilyä korkeimpana kohtana, etuosan tuli säilyä ylhäällä, tuntuman tuli säilyä kevyenä ja hevosen piti pysähtyä enemmänkin neliönä kuin takajalat kaukana ja paino etuosalla. Hankalaksi tämän tekee everstin mukaan se, että hevonen ennakoi ja usein muuttuu hitaaksi, koska se odottaa pysähdystä ja tähän ratsastajan tuli puuttua, kuitenkaan tasapainoa tai keveyttä menettämättä.<br />
<br />
<b>”The horse can not decide about closing the angle (of the head and neck), about the height of the head and neck and about the amount of contact. These are rider’s decisions.”</b><br />
<b><br /></b>
Carde oli tarkka siitä, etteivät hevoset liiku kuolaimen takana ja lyhyellä kaulalla, turpa ryntäitä kohti. Tässä asennossa oikeanlainen kokoaminen ei ole niille mahdollista ja ne työskentelevät vartalostaan väärällä tavalla. Hevoset saavat liikkua mieluummin turpa luotiviivan etupuolella tai luotiviivalla. Hevonen ei saa paeta kuolainta taaksepäin, eikä se myöskään saa yrittää vapautua siitä kiskomalla eteenpäin. Ratsastaja päättää minkä verran hän pitää tuntumaa hevosen suuhun. Tämän tuntuman tulee olla aina mahdollisimman kevyt.<br />
<br />
<b>“People talk a lot about the use of the hand and it is very important. But what they forget is that a good hand starts from a good seat: supple hips, supple shoulders and elastic elbows. The hand can only be as good as the seat.”</b><br />
<br />
Tällä kertaa eversti selvensi mielestäni hyvin istunnan tärkeyttä. Hän sanoo usein, kuinka ensiarvoisen tärkeää on kevyt ja pehmeä tuntuma ja kuinka tarkkaa käden käytön tulee alla. Nyt kuitenkin päästiin myös asian alkulähteille siinä, että istunnan merkitystä korostettiin (mikä sinänsä saattaa olla useimmille itsestäänselvyys, mutta mielestäni erittäinkin mainitsemisen arvoinen seikka). Eversti sanoi, että hyvä käsi lähtee lantiosta ja lonkista, jotka seuraavat hevosen liikettä, rennoista, liikkuvista olkapäistä ja joustavista kyynärpäistä. Ilman näitä ei ole olemassa ”hyvää kättä”. Eversti mainitsi myös, että alussa kuuluisi käyttää reilusti aikaa oikeanlaisen istunnan ja tasapainon opettamiseen: vasta kun tasapaino on erittäin hyvä, on ratsastajalla mahdollisuus käyttää kättä oikein. Tässä hän kuitenkin näkee usein puutteita, sillä istunnan opiskelu on usein aikaavievää ja monien mielestä jopa tylsää.<br />
<br />
<b>”Instead of pulling the horse’s head up, prevent him from falling on the shoulders.” </b><br />
<b><br /></b>
Eversti puhuu kursseillaan paljon hevosen pään ja kaulan asennosta ja sen vaikutuksesta hevosen tasapainoon ja liikkumiseen. Esimerkiksi siirtymisissä Carde mainitsee jatkuvasti tasapainon ja aktiivisuuden/eteenpäinpyrkimyksen. Hevosen tasapaino tulee säilyttää niin, ettei se saa kaatua lavoilleen ja mennä etupainoiseksi. Tämä on kuitenkin eri asia, kuin ainoastaan pyytää hevosen päätä ylös.<br />
<br />
<b>”Keep the horse on the bit.”</b><br />
<b><br /></b>
Hevosen tulee olla rento suustaan ja pyöreä niskastaan. Mikäli hevonen vastustaa, ratsastaja liikuttaa sormiaan, jotta saa hevosen rennommaksi ja tuntuman kevyemmäksi. Kun hevonen saadaan pehmeästi kuolaimelle, oikea työskentely sen kanssa voi alkaa.<br />
<b><br /></b>
<b>“With a young horse, you want a freedom gait, steadiness and a quiet horse.”</b><br />
<b><br /></b>
Kurssilla oli jonkin verran keskustelua nuoren hevosen kouluttamisesta. Eversti sanoi, että nuoren hevosen kanssa ei vielä haluta hirveästi erilaisia asioita, mutta sen halutaan liikkuvan rennosti ja tahdikkaasti eteenpäin, luonnollisessa tempossa ja raamissa (vapaa käännös). Hevosen tulee myös oppia liikkumaan tasaisella ja pehmeällä, ratsastajan määrittämällä tuntumalla ja pyydetyssä raamissa. Kun tämä onnistuu, ruvetaan ratsastamaan siirtymisiä askellajien sisällä, ja aloittamaan myös sivuttaisliikkeitä. Termillä ”quiet horse” eversti käsittääkseni tarkoitti sitä, että hevosen kuuluu työskennellä rennon tyytyväisenä ja rauhallisena, ei hermostuneena tai kiihtyneenä.<br />
<b><br /></b>
<b>“Flexion is not the goal. We use the flexion as a tool to achieve the goal.”</b><br />
<b><br /></b>
Valmennuksessa työskenneltiin paljon ympyrällä, jota eversti pitää hyvänä tapana kouluttaa hevosia (ja ratsastajia). Ympyrällä hevosen rentouttamiseen ja kuolaimelle hakemiseen käytetiin asetusta, joskus reiluakin. Eversti selitti, että asettuessaan jokainen hevonen ensin kääntää päätään, jonka jälkeen se rentoutuu ja myötää niskastaan. Tämän myötäyksen saatuaan, aktiivisuuden säilyttäen, ratsukko on valmis jatkamaan työskentelyä eteenpäin. Eversti käytti tässä esimerkkinä ovesta kulkemista: avaat oven nupista/avaimella (asetus), jonka jälkeen kuljet siitä (aktiivisuus ja eteenpäinpyrkimys).<br />
<b><br /></b>
<b>”Prepare, prepare, prepare.”</b><br />
<b><br /></b>
Eversti keskittyi paljon siihen, että hevonen oli kunnolla valmisteltu kulloiseenkin tehtävään, jota siltä pyydettiin. Hän kehotti ratsastajia käyttämään tarpeeksi aikaa siihen, että hevosella oli sellaiset olosuhteet, joissa se voi suorittaa pyydetyn tehtävän itsestään. Hevonen siis haetaan siihen tasapainoon, raamiin ja tempoon, josta sen on mahdollisimman helppoa tehdä pyydetty asia. Jos joku tärkeä osa jää puutteelliseksi, jatketaan valmistelua niin kauan, että hevonen on valmis.<br />
<br />
<b> “Every exercise badly done is not only useless, but also harmful.”</b><br />
<b><br /></b>
Harjoituksia tehtäessä eversti on hyvin tarkka siitä, että pienetkin yksityiskohdat menevät oikein. Tätä hän perustelee esimerkiksi sillä, että mikäli harjoitusta ei tehdä oikein – hevonen työskentelee väärässä asennossa, ei ole tasapainossa, on laiska – ei harjoitus ole pelkästään hyödytön vaan jopa hevoselle haitallinen.<br />
<br />
<b>”When you are training horses, you don’t always necessarily know what to do. More important is to know what NOT to do.”</b><br />
<b><br /></b>
Kurssilla oli keskustelua siitä, että jossakin vaiheessa hevosen koulutusta tulee mahdollisesti eteen asioita, joita ratsastaja ei ole aikaisemmin harjoitellut (esimerkiksi kootummat liikkeet, piaffi, passage tms). Everstiltä kyseltiin, miten osata edetä työskentelyssä, mikäli asiat ovat itselleenkin vielä outoja, eikä ole tunnetta siitä miltä niiden pitäisi tuntua?<br />
Eversti vastasi tähän, että ainakaan ei saa suurta vahinkoa aikaiseksi, kun pitää tärkeät perusasiat mielessä, ja miettii, miten asioiden EI kuulu ainakaan mennä. Käsitin, että samat perusasiat – eteenpäinpyrkimys, tasapaino, avuille myötääminen ja keveys, ovat niitä joita tässäkin painotettiin.<br />
<b><br /></b>
<b>”You have to be demanding!”</b><br />
<b><br /></b>
Joissakin tapauksissa eversti rohkaisi ratsastajia pyytämään hevosiltaan enemmän – hän sanoi, että vaatimustason tulee olla sellainen, että hevonen joutuu oikeasti työskentelemään, muuten harjoittelusta ei ole juurikaan hyötyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ratsastaja alkaisi esimerkiksi käyttää voimakkaampia apuja, vaan ainoastaan nostaa vaatimustasoa hevosta kohtaan, kun se on siihen valmis.<br />
<b><br /></b>
<b>”It’s all about the partnership.”</b><br />
<b><br /></b>
Eversti mainitsee usein, että hevoset ovat hyväluonteisia ja nöyriä eläimiä, jotka tekevät kyllä pyydetyt asiat kun ymmärtävät mitä niiltä halutaan. Kaikki perustuu hevosen ja ihmisen väliselle suhteelle: sen tulee olla kumppanuutta, jossa molemmat haluavat tehdä yhteistyötä keskenään. Ratsastajan tulee olla pomo, mutta hyvä pomo, jonka kanssa on mukava työskennellä.<br />
<br />
Muita huomioita<br />
<br />
Eversti puuttui tiettyihin asioihin useamman ratsukon kohdalla. Näitä huomioita tuli muutamia kertoja:<br />
- Hartiat taakse, älä nojaa eteen.<br />
-Säilytä tuntuma!<br />
* Tuntuman täytyy säilyä hevosen näkökulmasta tasaisena ja jatkuvana, työskentelyasennosta riippumatta.<br />
-Säilytä asetus!<br />
*Työskentelyssä eversti oli tarkka siitä, että haluttu asetus tuli säilyttää, jotta saatiin säilytettyä rentous ja pyöreys niskassa.<br />
-Kädet eteen ja ylöspäin.<br />
*Osa hevosista halusi sulkea leukakulmaa, liikkua lyhyellä kaulalla ja viedä turpaa taaksepäin. Tällaisessa tapauksessa eversti pyysi ratsastajaa liikuttamaan käsiään selkeästi eteen- ja ylöspäin, jotta hevonen ymmärtää venyttää tuntumaa kohti.<br />
-Työskennelkää nuorten hevosten kanssa kevyessä ravissa.<br />
*Eversti suositteli nuorten hevosten kanssa käytettävän kevyttä ravia, koska se on helpompaa hevoselle ja ratsastajalle.<br />
<br />
Ja lopuksi..<br />
<b>“There is only two kinds of riding, good and bad. I prefer the good one.”</b><br />
Kurssilla everstiltä kysyttiin, minkälaista ratsastusta hän arvostaa. Vastaus lienee aika tyhjentävä, ja myös monien muiden taitavien valmentajien suusta kuultu ;-)<br />
<br />
<br />
<br />
<div>
<br /></div>
Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-68050603410670306192012-12-19T20:48:00.002+02:002012-12-19T20:49:12.166+02:00Ensimmäinen ratsastus<br />
Viimeisen ratsastuksen alkeiden opettelua koskevan tekstin jälkeen onkin hyvä taas palata ratsastuksen alkeisiin. Tällä kertaa tosin hevosen kannalta. En ajatellut kirjoittaa niinkään siitä, miten hevosia koulutetaan ratsuiksi tai miten sisäänratsastus tehdään – alan olla enemmän ja enemmän sitä mieltä, etten tiedä ovatko netissä annetut neuvot (vaikka täysin päteviä ja hyvällä tahdolla kirjoitettuja olisivatkin) enemmän vain hyödyksi kuin haitaksi. Hevosten kouluttamista kun ei opi lukemalla kirjoista eikä miettimällä teoriassa. Ajattelin kirjoittaa enemmänkin siitä, mitä tämä kyseinen ensimmäinen ratsastus merkitsi minulle ja miten tähän asti on tultu, kyseessä kun ei ollut kuka tahansa hevonen vaan oma, ensimmäinen hevoseni Kuohuava eli Auvo.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYZygobZn6dOUsQviHPGQY3A9l002V1AgRF45ZhZCX11KJRtXhZF36cYsG_xqq07NT8F9t3fcxxvqv5xflRV-QmvakMkZxjCAtepD7nfQf90wAQaDnF2MlUlcEfjIdKH8rdAfV4DZrKX9S/s1600/auvorats3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYZygobZn6dOUsQviHPGQY3A9l002V1AgRF45ZhZCX11KJRtXhZF36cYsG_xqq07NT8F9t3fcxxvqv5xflRV-QmvakMkZxjCAtepD7nfQf90wAQaDnF2MlUlcEfjIdKH8rdAfV4DZrKX9S/s400/auvorats3.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Auvon selässä ensimmäistä kertaa 18.12</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Blogia pitemmän aikaa lukeneet tai aikaisempiin teksteihin törmänneet tietävätkin, ettei Auvon taival pikkuvarsasta tähän päivään ole ollut kaiken aikaa täysin ruusuinen. Syksyä 2011 varjosti vakavan suolenkiertymän takia tehty ähkyleikkaus, jossa selviäminen oli kiinni minuuteista ja leikkauksen jälkeenkään toipumisesta ei uskallettu antaa varmuutta. Toipumiseen meni useampi kuukausi, mutta onnekseni Auvo toipui täysin eikä siitä ainakaan toistaiseksi huomaa, että sille olisi ikinä mitään leikkausta tehtykään. Tapaus kuitenkin muistutti siitä, kuinka päivä kerrallaan näiden eläinten kanssa aina mennään – ja kuinka kaikesta huolimatta asiat voivat silti mennä vikaan, tämäkin tapaus kun sattui täysin varoittamatta, eivätkä lääkärit osanneet varmaksi sanoa mistä se johtui, muusta kuin huonosta tuurista.<br />
<br />
Itse en osannut koskaan harmitella sitä, että kuinka paljon rahaa koko touhuun meni tai kuinka suuri vaiva oli potilasta hoitaa, puhumattakaan siitä kuinka suuren huolen ja paljon unettomia öitä koko tapaus aiheutti. Sen sijaan olin iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäätään sain vielä ihanan hevoseni takaisin, eikä meidän yhteinen matkamme loppunut vielä. Muistutus tuli myös siitä, että jossakin vaiheessa voi olla aika luopua ystävästä ja se päätös on taas jokaisen itse tehtävä, kun sen aika tulee, vaikka se raskas onkin. Minä en kuitenkaan elä sitä päivää miettien, vaan päivä kerrallaan, tässä hetkessä.<br />
<br />
Vaikka tulevaisuuden suhteen olenkin jotain suunnitelmia tehnyt, jotka alkavat aina ”jos kaikki menee hyvin, …” niin en koskaan ole tehnyt sen kummempia tarkkoja suunnitelmia, miten aion minkäkin asian opettaa tai millä aikataululla. Niinpä tämä ratsastajaankin totuttaminen tuli täysin vahingossa, mutta tietäen taustat, ei siitä sen kummempaa numeroa tarvitse tehdäkään. Mielestäni kun tärkein asia joka hevoselle opetetaan, on se miten sen tulee suhtautua ihmiseen ja toimia ihmisen kanssa. Auvon kanssa helpotus on se, että tiedän tasan tarkkaan miten ja kuka sitä on käsitellyt koko sen elämän ajan. Sillä on ollut aina selvät säännöt ja sitä on käsitelty reilusti, mutta johdonmukaisesti. Omia rajojaan se on kokeillut muutaman kerran, ei mitenkään vaarallisesti eikä aiheuttaen vahinkoja, mutta nuorelle hevoselle ihan tyypillisesti. Näistä kuitenkaan ei koskaan ole seurannut mitään sitä motivoivaa palkintoa, joten kokeilut jäivät siihen. Sitä ei myöskään ole koskaan yritetty hallita pelolla, joten sillä ei ole mitään syytä olla luottamatta ihmiseen. Tältä pohjalta sen selkään kiipeäminen ei juurikaan hirvittänyt, vaikka tähän ikään mennessä on tullut todettua sekin, ettei koskaan voi tietää, vaikka valmistelu olisi kuinka hyvä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUpKA8eoE38d2rVqiLVcwpFnPKXz945-7AQ4nYUeJBSBCykgeLJPb2K6Fy7gqMV1_zQ17f0zvpqpo1bUZc-iJCwxjQL6U0QkNTZI4Y7hRZq2YLEccZOcXYSuq11iUmorUS5JQTwh9znCnA/s1600/auvorats1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUpKA8eoE38d2rVqiLVcwpFnPKXz945-7AQ4nYUeJBSBCykgeLJPb2K6Fy7gqMV1_zQ17f0zvpqpo1bUZc-iJCwxjQL6U0QkNTZI4Y7hRZq2YLEccZOcXYSuq11iUmorUS5JQTwh9znCnA/s400/auvorats1.jpg" width="266" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"Mitä asiaa, minä kuuntelen?"</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Itse en jaksa loputtomiin säkitellä ja totutella hevosia eri asioihin – periaatteena on se, että jos minun ja hevosen suhde on kunnossa, se antaa minun käytännössä koskea itseensä melkein millä vaan, ja tehdä sille mitä vaan. Toki tämä ei kaikissa asioissa päde niin suoraviivaisesti, mutta useimmissa kuitenkin. Hevosen voi tietysti totuttaa ja siedättää vaikka mihin asioihin, mutta itse olen kokenut ensimmäisen konstin a) toimivammaksi ja b) säästävän lisäksi tuhottomasti aikaa ja hermoja. Varsinkin kun kyse on hevosesta jonka kanssa olen enemmänkin tekemisissä, lyhyen ajan tuttavuudet ovat toki tapauksia erikseen.<br />
<br />
Ennen selkään kiipeämistäni Auvolla oli ollut satula selässä joitakin kertoja – tästä se ei välittänyt mitään ensimmäisellä kerrallakaan – ja yhdesti sen selässä olin hetken istunut, toisella kerralla muutaman sekunnin ollut mahallaan. Tämä tapahtui tallissa sisällä. Päivänä jolloin sitten oli aika kiivetä selkään, meillä ei ollut satulaa, mutta tässä tapauksessa en pitänyt sitä kovin suurena miinuksena. Yleensä en muiden hevosia aloita ilman satulaa, ihan sen takia jos sattuu joku äkkitilanne, taivas tippuu niskaan ja muuta, jolloin hyvinkin valmisteltu hevonen voi säikähtää ja hypähtää. Oman hevosensa kanssa voi sitten itsensä teloa jos haluaa. Ratsukoulutuksen alkuvaiheessa tippumista koitan välttää enimmäkseen sen takia, ettei hevonen tule oppineeksi ihan vääriä asioita tai opi pelkäämään ratsastustilannetta (selästä sinkoava ratsastaja on harvalle kovin tuttu juttu).<br />
<br />
Hetken aikaa jännitti, kun olin penkiltä kapuamassa kyytiin, että mitä jos tämä lähtee, ei ole edes satulaa. Onneksi paikalla oli luottoavustaja, ja oma hevonen. No, miksi se mihinkään lähtisi? Varmasti se kummeksuu, että selässä on painoa, mutta sillä on tutut ihmiset lähellä. Jos kumpikaan meistä ei kerro, että on syytä pelätä, ei varmaan pelota Auvoakaan. Niinhän siinä kävi, punnersin itseni kyytiin, sitten rapsuteltiin ja lähdettiin liikkeelle. Monet hermostuneetkin hevoset rauhoittuvat – tunteet tarttuvat, nääs – kun ihmiset ympärillä pysyvät rauhallisina, vaikka niitä jännittäisikin. Auvoa jännitti paljon vähemmän kuin joitakin hevosia, joiden selkään olen mennyt kun niitä on ratsastettu useita kertoja, jopa muutamia kuukausia. Välillä horjahtaessani korva kääntyi taaksepäin – mitä se nyt tekee? – mutta kertaakaan Auvolla ei ollut hätää tai tarvetta yrittää paeta, tai irrottautua selässä olevasta painosta. Pari kierrosta liinassa oltuamme avustaja päästi irti, ja ohjasin sitten ihan itsekseni. Auvo kuuntelee hyvin ääntä, joten vaikka se ihmeissään pysähtyi, sain sen liikkeelle. Enemmänkin tuntui, että kentän portin kohdalla se olisi voinut jo lähteä tallia kohti, kun alkoi tylsistyttää. Ei se kuitenkaan lähtenyt, mitä nyt pysähtyi ja haisteli kenkääni, sitten jatkettiin matkaa. Tallin pihassa tulin alas, eikä siinäkään ollut mitään kummallista Auvon mielestä. Loppujen lopuksi koko päivä ei tainnut sen mielestä poiketa juurikaan normaalipäivästä – ihmiset kun tuntuvat joskus tekevän sen mielestä järjettömiäkin asioita, mutta ne kuuluvat vaan hevosen elämään. Sitten mennään tarhaan kavereiden kanssa syömään heinää.<br />
<br />
Aiemminkin ajattelin, että useimmiten helpoimpia käsitellä ja ratsastaa ovat ne hevoset, joille ei ole vielä opetettu juuri mitään. Pois lukien tietysti ne yksilöt, joille on opetettu että ne saavat joko tehdä mitä vaan tai sitten ne on opetettu pelkäämään ihmisiä ja pitämään niitä epämiellyttävinä ja epäloogisina olentoina. Tämän käsityksen kun voivat saada hyvinkin nuoret hevoset. Nyt minulla on myös aito testiyksilö, Auvo, joka on ollut minun hevosenani parin kuukauden iästä lähtien. Samoin myös ”ei se määrä vaan laatu”, on sanonta joka pätee melko moneen asiaan hevosen opettamisessa. Minullakin kun on ollut aivan liian vähän aikaa Auvolle, vaikka se on jo kohta kolme, niin sen kanssa tekeminen on ollut hyvin vähäistä. Siksipä onkin helpointa tehdä kaikki kerralla oikein, tulevaisuutta ajatellen. Jos aikaa on vähän, täytyy taitoa olla enemmän.<br />
<br />
Olen yhä enemmän sitä mieltä, että hevonen on käsittelijänsä peilikuva. Toki jokainen on oma yksilönsä, mutta esimerkiksi Auvon tapauksessa se voisi olla täysin erilainen, mikäli olisi kasvanut erilaisessa paikassa ja eri ihmisten käsissä. Se voisi olla erityisen arka, heikkohermoinen ja epäluuloinen ihmistä kohtaan. Ei varmasti aggressiivinen, mutta pelokas, äkkipikainen, ties mitä. Pikkuvarsana se olikin, mutta sille myös opetettiin, mitä muita vaihtoehtoja sillä oli, kuin sille luonnostaan tulevat käytösmallit, jotka eivät meille ihmisille olleet kovin sopivia. Esimerkiksi se, ettei se anna karsinassa kiinni että sille voisi laittaa päitset, tai se että se jähmettyy ulkona eikä suostu liikkumaan, tai alkaa hyppiä talutettaessa ja niin edelleen. Näissä tilanteissa kun asian saa joko korjattua, tai sitten hommattua ongelmia koko loppuiäksi.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnjHiahqvALzXU7vVjD8kHO5JOSKWwmnNyl4WEtbhN-cOwYGKrXqHcSyqmHt6p77K-JetWIMXz_j_txGcsKr_-G3RGTjeVUkB656DmJpLD_Il4iiZRzWLuLE_p6-6jbDo4Azj6G82FfELy/s1600/auvome.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="425" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnjHiahqvALzXU7vVjD8kHO5JOSKWwmnNyl4WEtbhN-cOwYGKrXqHcSyqmHt6p77K-JetWIMXz_j_txGcsKr_-G3RGTjeVUkB656DmJpLD_Il4iiZRzWLuLE_p6-6jbDo4Azj6G82FfELy/s640/auvome.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Minä ja Auvo 18.12</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Nyt minulla on varsa, joka toimii kuljetus- ja lastaustilanteessa stressaamatta (voi lastata myös yksin, jos sellainen tilanne tulee), jota voi turvallisesti taluttaa tammojen seurassa vieraassa paikassa vaikka se onkin ori, joka sietää liikennettä vieressä kulkevalla tiellä vaikka isot autot ja satunnaiset polkupyörät vielä jännittävätkin, joka voidaan tutkia klinikalla rauhoittamatta (mitä nyt hinkuttaa takalistoaan pakkopilttuuseen), johon voi näyttelyssä nojailla kun oma vuoro on ohi, joka osaa seistä kiinni valitussa paikassa tai olla yksin tallissa karsinassa kiipeämättä seinille, jota voi irtohypyttää yksin myös ilman mitään kujaa, joka toimii juoksutuksessa (myös ilman juoksutuspiiskaa, tuli sekin testattua) ja jolla voi myös nykyään ratsastaa, vaikka ilman satulaa ja taluttajaa (okei, ehkä se oli lähinnä selässä matkustamista, mutta kuitenkin). Niin ja toivottavasti jolla voi myös kohta ajaa, muutakin kuin pelkät aisat ja laaha perässä..<br />
<br />
Tähän mennessä olen todennut, että pikkuhevoseni osaa käyttäytyä useissa tilanteissa paremmin kuin monet tuntemani aikuiset hevoset ja voi kuinka se on mukavaa. Ehkä siis tähän mennessä jotain on tehty myös oikein ;-)<br />
<br />
Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille ja rattoisaa uutta vuotta!<br />
<br />
<br />Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-46469887001373027182012-09-25T11:23:00.000+03:002012-09-25T11:23:11.071+03:00Ratsastuksen alkeiden opettelusta<br />
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">Useimmiten
en halua kirjoittaa mistään asiasta kun olen kovin tuohtunut, koska homma alkaa
helposti lähteä vähän lapasesta. Päädyn jaarittelemaan ummet ja lammet ja
kuulostan jo mielenvikaiselta, kun mielestäni olen keksinyt johonkin asiaan
Suuren Totuuden tai löytänyt jostakin Valtavan Epäkohdan. Nyt on kuitenkin
pakko, koska törmään samaan asiaan jatkuvasti, ihan koko ajan, ja se sapettaa
minua aivan älyttömästi.</span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Nimittäin
tämä ratsastuksen perusteiden ja alkeiden opettaminen, ja sen puutteellisuus.
Jokainen joka on ratsastanut useamman vuoden, tietää että istunta on todella
tärkeä asia ja sitä pitää treenata, sama levy vuodesta toiseen. Usein myös ne
samat ongelmat, koska niihin ei puututa tai mikä pahempaa, niihin ei osata
puuttua. Siltikin alkeiskursseilla EDELLEEN opetetaan jotain kivikautista
ratsastustyyliä: ”<i>jos haluat pysäyttää
hevosen vedä ohjasta.</i> <i>no jos ei se
pysähdy niin kiskaise vielä kovempaa. ja sitten liikkeelle. pohkeita. POTKAISE
KUNNOLLA! hyvä. ja sitten käännetään. vedä siitä sisäohjasta niin hevonen
kääntyy. vedä vielä kovempaa, jos se ei heti käänny.” </i>Ja minä tyhmä
oikeasti luulin, että eihän nyt kukaan enää tuolla tavalla opeta..<o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Minkä takia
oikeaa asentoa ja istuntaa ei opeteta heti <u>aluksi?</u> Voi luoja että tässä
vaiheessa antaisin melkein toisen käteni, jos olisin vaikka ensimmäiset viisi
vuotta harjoitellut pelkästään oikeaa istuntaa ja sen käyttöä. Tällä hetkellä
se olisi enemmän kuin sata jänistä. Nykyään se näköjään menee niin, että kun
olet ratsastanut noin viisi vuotta, ruvetaan puhumaan istunnasta ja siitä miten
sitä pitäisi käyttää. Miksi sitä ennen pitää ratsastaa VÄÄRIN viisi vuotta tai
pahimmassa tapauksessa vielä enemmän?<o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ymmärrän
kyllä, että ratsastus on todella vaikea laji. Mitä enemmän sitä opetan, sitä
enemmän ihmettelen että miten kukaan voi tätä ikinä edes oppia. Ja koska se on
niin vaikea laji, sen oppiminen vie paljon, PALJON aikaa, ja paljon toistoja.
Ja korjauksia. Ja toistoja. Ja aikaa. Jos ratsastaa kerran viikossa, kestää se
projekti aika lailla koko elämän. Ymmärrän senkin, että nykyään ihmisillä on
kiire, asiakas on aina oikeassa, ja kaikkien pitää päästä äkkiä tekemään paljon
asioita hevosten kanssa.<o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mutta sitä
EN ymmärrä, että tästä kärsii aina ja poikkeuksetta hevonen. Huono istunta ja
epäselvä apujen käyttö on hevosen mielestä epämukavaa. Selässä pomppiva
ratsastaja on epämukava ja kipeyttää hevosen. Suusta vetävä ratsastaja on
epämukava ja kielen ruttaaminen sattuu. Joka suuntaan hölskyvä kuski on
epäselvä ja hevosen on vaikea liikkua tasapainossa. Jännittynyt kuski saa
hevosen jännittymään jostain tai jarruttamaan. Kaikista paksuinta on kun kuulin
että eräs kokenut opettaja oli sanonut isossa ratsastuskoulussa, että ”ei ne
hevoset välitä jos siellä selässä pomppii” (esimerkiksi harjoitusravissa).
Miten joku ammattilainen voi sanoa tuollaista?? Meidän opetushevosten selässä
ei ainakaan kukaan pompi, koska en halua että niihin sattuu tai ne kipeytyvät.
Niiden ei tarvitse kärsiä, jos ratsastaja ei osaa. Ratsastajan täytyy olla
tarpeeksi nöyrä opetellakseen asioita pala palalta ja siirtyäkseen vaikeampiin
tehtäviin vasta kun istunta on riittävän hyvä. <o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mistä
luulette, että kaikki vastahakoiset, laiskat, reagoimattomat, kovasuiset,
jäykät ja hankalat hevoset tulevat? Hevonen haluaa miellyttää, jos se ymmärtää
mitä halutaan ja se kykenee tehtävään fyysisesti. Se ei halua olla kovasuinen
tai turta, mutta siitä tulee sellainen, jos se joutuu suojelemaan itseään
ratsastajan osaamattomuudelta. Se turtuu vetoon ja pohkeilla paukuttamiseen, ja
istunnan avutkin se oppii jättämään huomiotta, jos suurin osa ratsastajista
heiluu satulassa miten sattuu.<o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal">
</div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;">On toki
olemassa joitain ratsastajia, joilla on liian suuret luulot itsestään ja jotka
ihmettelevät vaan ”miksei tämä typerä hevonen toimi”. Näitä kuitenkin näkee
nykyään tosi harvoin, onneksi. Enemmän minulle tulee vastaan ratsastajia, jotka
sanovat että ”Olen ratsastanut kymmenen vuotta, eikä kukaan ole opettanut
minulle miten apuja käytetään.” Tai vaihtoehtoisesti ”Olen käynyt kaksi vuotta
tunneilla, mutta ei kukaan ole koskaan kertonut missä asennossa satulassa
pitäisi olla.” Miten voidaan olettaa, että ratsastajat oppivat, jos opettajat
eivät opeta? Jos kyse olisi vaikka polkupyöräilystä, minulle olisi aivan sama
mitä kukin tekee omalle pyörälleen, rikkokoot vaikka, eihän se minulta pois
ole. Mutta kun kyse on eläimestä, suuresta ja uskomattoman nöyrästä ja kiltistä
eläimestä kuten hevosesta, niin minä en vaan RAASKI opettaa huonoa ratsastusta –
tai olla opettamatta hyvää. Minä en halua nähdä kun hevosia kiskotaan suusta ja
niitä potkitaan ja ratsastajat menevät kierrostolkulla hevosen selässä
harjoitusravia siellä pomppien koska ”ei se hevosta haittaa”. Minä osaan sen
verran lukea hevosta, että NÄEN, ETTÄ KYLLÄ SE HAITTAA. Minä haluan että
ratsastajat oppivat, mutta eivät hevosen kustannuksella. Haluan ajattelevia
ratsastajia, jotka tietävät että hevonen ei ole kone, ja asioita tehdään sen
kanssa, sitä kuunnellen. </span></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 18px;"><br /></span></div>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 115%;"><span style="line-height: 115%;">Surullisinta on kun tunnille tulee alle kymmenvuotiaita lapsia, joita on
opetettu pysäyttämään ohjista vetämällä ja pyytämään hevonen liikkeelle
potkaisemalla. Meidän tuntihevoset eivät pysähdy ohjista kiskomalla vaan
istunnalla (no, joku saattaa jossain vaiheessa kiskomallakin pysähtyä, jos
epämiellyttävä veto ei muuten lopu) ja potkaisemalla ne saa melkoiseen
vauhtiin. Välillä meinaa itku päästä, kun saa mennä lapsille sanomaan että
unohda kaikki mitä sinulle on opetettu, nyt harjoitellaan eri tavalla. En minä
halua lapsiakaan opettaa ratsastamaan väärin, vaan niin, että hevosta ei saa
repiä ja potkia, koska se sattuu siihen. Enkä minä päästä lapsia laukkaamaan
sen takia että ”se on kivaa, me halutaan laukata”, jos hevoset eivät ole
hallinnassa käynnissä ja ravissa. Ratsastuksen ei kuulu olla vaan kivaa, vaan
siinä kuuluu opetella taitavaksi, koska se on hevoselle mukavampaa. Jokaisen itseään
kunnioittavan ratsastajan tulisi opetella jatkuvasti taitavammaksi, koska se
tekee hevosen elämästä aina vähän miellyttävämpää.</span><br />
<o:p></o:p></span><br />
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Minun
asiakkaani ja oppilaani ovatkin onneksi aivan mahtavia ihmisiä, joilta löytyy
nöyryyttä opetella kaikki asiat A:sta lähtien ja ymmärrystä hevosta kohtaan.
Heille perusasioiden ja istunnan opettelu ensin on täysin itsestäänselvyys,
koska sen vaikutus hevoseen on niin suuri. <o:p></o:p></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div class="MsoNormal" style="text-align: justify;">
<span style="line-height: 115%;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mutta entäs ne
opettajat? Kuka opettaisi alkeet ratsastajille oikein, ettei taas tule vastaan
niitä vuosikausia ratsastaneita, joille ei ole koskaan opetettu istunnasta
mitään? Olisiko aika, että ratsastuskoulukulttuuri Suomessa vähän muuttuisi? Ei
ole oppilaiden syy, jos ei ole tietoa paremmasta. Opettajien vastuulla on
oppiminen ja etenkin hevosten hyvinvointi. Ei enempää eikä vähempää.</span><span style="font-size: medium;"><o:p></o:p></span></span></div>
Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-54210383720279390812011-12-31T08:38:00.000+02:002011-12-31T08:38:14.645+02:00Uudenvuoden tanssit<div class="MsoNormal">Hämäsin teitä tuolla otsikolla, eikö niin? Okei, en välttämättä, onhan nyt vuodenvaihde ja tanssitkin saattaa liittyä hevosteluun jotenkin. Omasta mielestäni aika paljonkin.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Ratsastukseen liittyen on kiva miettiä kaikenlaisia mielikuvia. Niitähän käytetään opetuksessakin apuna, jotkut oppivat tosi tehokkaasti kun opettaja keksii oikeanlaisen mielikuvan josta ratsastaja saa kiinni. Tokikaan kaikkia asioita ei voi oppia vaan sillä, että miettii niitä nyrkissä olevia pikkulintuja jotka eivät saa karata (tai kuolla), koska ratsastus on muutakin kuin mielikuvia. Mutta se on myös muuta kuin tekniikkaa, muuta kuin kehonhallintaa, lihastyötä, reaktionopeutta, tasapainoa ja muutakin kuin ajatustyötä. Se on kuin tanssia, taidetta, jossa tarvitaan myös omaa ilmaisukykyä ja käsitystä siitä miten luodaan jotain kaunista. Onhan tämä nyt (anteeksi kovasti kielenkäyttöni) ihan helvetin vaikea laji! Olisi jo ilman sitä toista osapuoltakin eli hevosta.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Kuten tanssissakin, ensin tarvitaan käsitys perusaskelista – eli niistä perusasioista. Tarvitaan tietyn verran notkeutta ja voimaa, tahtia ja tasapainoa, joita myös kehitetään jatkuvasti. Ja sitten se tanssipari eli hevonen. Paljonko tarvii voimaa, että pystyy tanssiessa viemään pariaan? Harvemmin näkee tanssiparia, jossa toinen joutuu väkivalloin murjomaan toista haluamaansa suuntaan. Tietysti jos tanssipari on käytöstaidoton moukka joka jatkuvasti talloo varpaille eikä edes yritä kunnioittaa toisen yrityksiä, saattaa asiasta joutua huomauttamaan isommilla kirjaimilla – kuten joskus hevostenkin kanssa. Mutta jos pari ei ymmärrä mitä yrität tehdä, ei auta että huudat tai lyöt kovempaa, vaan asia tulee selittää tavalla jonka hän käsittää. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Perusaskelien jälkeen päästään jo eteenpäin vaikeampiin asioihin, mikäli molemmat ovat hoksanneet mistä hommassa on kyse. Liikkeistä tulee sulavampia, kompasteluja tulee vähemmän, tahtirikkoja tulee vähemmän ja parinsa alkaa tuntea jo niin hyvin, että pystyy seurailemaan tätä pienestäkin vihjeestä. Välillä tulee vaikeita hetkiä, jolloin paria tarvitsee tukea enemmän, tai hetkiä jolloin tämä vaikeassa kohdassa haluaisi luovuttaa, mutta yritettyään toteaa ettei se niin vaikeaa ollutkaan. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Toiset ovat alusta asti parempia tanssijoita kuin toiset, koska heillä on luonnostaan ominaisuuksia joita tanssiessa tarvitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö kaikki voisi oppia tanssimaan omien rajoitustensa puitteissa niin että se näyttää luontevalta, tasapainoiselta ja hallitulta. Se jos joku on taidetta.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille.<br />
Minä lähden tästä vuoden viimeisen päivän kunniaksi tekemään taidetta ratsastuksen puitteissa. Tavataan ensi vuonna!<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/-kaC8nz0SzZ0/Tv6tgUulNjI/AAAAAAAAAGk/jxBb0c8Akhg/s1600/rollepelto.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="213" src="http://4.bp.blogspot.com/-kaC8nz0SzZ0/Tv6tgUulNjI/AAAAAAAAAGk/jxBb0c8Akhg/s320/rollepelto.jpg" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br />
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><i>Rollen kanssa pellolla syksyllä 2011, kuva Henna Haapaniemi</i></div><div class="MsoNormal"><br />
</div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-48709094391176239092011-11-17T20:58:00.000+02:002011-11-17T20:58:45.261+02:00Ensimmäiset laukat<div class="MsoNormal">Sattui taas niin hassusti, että yhtäkkiä mulla onkin aikaa kirjoittaa blogia (johtuen siitä että olen sairaslomalla kun jouduin kolariin, jossa en yllättäen ollut edes se syyllinen osapuoli). Onni onnettomuudessa, ei pahempaa vahinkoa kuin lihasperäistä jumia ja parin päivän sairasloma. Pari päivää näitä ”toimistohommia” alkaakin ihan täysin riittää mulle, vaikka joskus jauhankin siitä että olispa joku siisti sisätyö. <br />
<br />
Aikaisemmin kirjoittelenkin siitä, että laukan opettelu on ollut useammankin hevosen kanssa ajankohtaista. Mitään valmiita ohjeita siihenkään en aio kirjotella, koska se on aina hyvinkin tapauskohtaista, mutta muutamia tapoja joita itse olen käyttänyt voin valaista muillekin. Nyt kun on hyvä mahdollisuus ajautua sivuraiteille, niin minun mielestäni on oikeastaan hyvä, ettei netissä tai muutenkaan ole saatavilla hevosenkoulutusoppaita, jotka neuvovat miten nuoret tai kokemattomat hevoset koulutetaan. Jos siitä joutuu lukemaan kirjoista, niin silloin ei ole valmis tekemään sitä itse, ainakaan kokonaan. Toisaalta vastuu on hyvin paljon lukijan, eihän siitä mitään haittaa välttämättä ole vaan lisätieto voi hyvinkin valaista omaa ratsastusta, jos sitä osaa käyttää oikein. Eli siis jos haluatte koittaa näitä kotona, niin kokeilkaa, mutta en lupaa mitään, paitsi sen ettei luultavasti kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ;-)<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Koitanpa jäsennellä tähän asioita niin, että joku tästä saa jotain tolkkuakin. Tavoitteena siis on opettaa hevoselle laukannosto ja laukkaaminen, nimenomaan niin että se pysyisi mahdollisimman rauhallisena, laukkaa sillä tavalla kuin ratsulle on tarkoituksenmukaista ja tekee sen ratsastajan pyynnöstä. En siis pelkästään yritä saada hevosta laukkaamaan hinnalla millä hyvänsä, se kun ei varsinaisesti vaadi minkäänlaista taitoa. Laukkaa toki muokataan jatkossakin, mutta tällä kertaa keskityn siihen alkuvaiheeseeen.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>1. Laukan opettaminen maasta, irtojuoksutus<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Ennen kuin alan opettaa hevoselle laukkaa selästä, tulee tietenkin ensin varmistaa että se ylipäätään laukkaa. Mikäli hevonen on opetettu juoksutukseen oikein (mikä onkin sitten oma lukunsa, koska useimpia ei siihen ole opetettu ainakaan minun mielestäni oikein), aloitan työskentelyn suoraan liinassa, mutta mikäli hevoselle juoksuttaminen liinassa on tuntematon käsite, aloitan irtojuoksutuksesta. Irtojuoksutus tapahtuu siis aidatulla alueella, esimerkiksi pieni kenttä tai tasainen tarha toimii hyvin. Useimmat hevoset saa juoksemaan juoksutusraipan avulla, jota niiden ei siis ole tarkoitus pelätä, ja kun ne laukkaavat, hokee niille samalla sanaa ”laukka”. Aika nopeasti ne oppivat äänikomennon ja mahdollisen vahvistuksen juoksutusraipalla, ja nostavat laukan vapaana pyydettäessä. Tavoitteena olisi saada mahdollisimman tasaisia laukkapätkiä, mutta hevosesta riippuen erinäiset pukki- ja rodeosarjat ovat myöskin todennäköisiä. Irtojuoksutuksessa vielä myöskin ihan ymmärrettäviä eikä niistä sen kummemmin kannata välittää. Kannattaa muistaa kokeilla molemmat suunnat ja tarkkailla, näyttääkö jompikumpi hevoselle helpommalta.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal"><b>2. Laukan opettaminen maasta, juoksutus liinassa<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Kun hevonen on irtojuoksutuksessa oppinut yhdistämään sanallisen käskyn laukkaan, alan harjoitella sitä liinassa jossa hevoseen on enemmän kontrollia. Sivuohjien käyttö tässä vaiheessa on hevoskohtaista, muutenkin käytän niitä enimmäkseen pitämään hevosta suorempana enkä vetämään hevosen kaulaa mihinkään tiettyyn asentoon. Liinassa työskennellään laukan kanssa sen verran, että hevonen kohtalaisen vaivattomasti nostaa sen kiihdyttämättä vauhtia kovin paljoa ja esittämättä ylimääräisiä kuviokelluntaliikkeitä. En siis anna hevosten pukitella ja poukkoilla liinassa miten haluavat, jos sellaista tapahtuu niin pyydän lisää vauhtia niin paljon että kyseinen toiminta loppuu. Siinä vaiheessa kun hevonen pystyy säilyttämään laukan useamman ympyrän verran niin ettei se ole hillitöntä kaahaamista, alan harkita laukkaamista selästä käsin. Jos laukkaaminen liinassa on toivotonta: hevonen sotkee laukan, tiputtaa, spurttailee, pukittaa, kaahailee päättömästi, en lähde kokeilemaan onneani selästä käsin. Ratsastajan kanssa tilanne kun ei yleensä ainakaan helpotu. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>3. Ensimmäiset laukannostot ratsain<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Tässä kohdassa on taas useita vaihtoehtoja, mutta lähdetään tällä kertaa siitä oletuksesta että ensimmäiset laukat opetetaan kentällä/pellolla/maneesissa tmv. Maastossahan ne on myös mahdollista opettaa, mutta se on sitten taas asia erikseen. Ennen kuin ensimmäisen kerran opettaa laukkaa selästä, on tärkeää tarkistaa että ratsastuspohja on mahdollisimman hyvä, koska hevosta ei ole tarkoitus säikäyttää liukastumisella tai kompuroinnilla kun se opettelee uutta asiaa(pätee tietysti myös muissa opetustilanteissa). Muutenkin olosuhteet on hyvä ottaa sen verran huomioon, ettei niistä ainakaan tulisi ylimääräistä haastetta, esimerkiksi hurja myrskyilma, ruuhkaa kentällä, vieressä jyrräävä traktori tms. Nämäkin ovat tietysti hevoskohtaisia, toiset eivät välitä vaikka taivas tippuisi niskaan. Keskittyminen on kuitenkin toivottavaa, joten nostoja ei kannata ensimmäistä kertaa harjoitella ainakaan marketin parkkipaikalla neljän ruuhkassa.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal">Joidenkin hevosten kanssa auttaa, jos on saatavilla avustaja, joka tietää mitä halutaan, joka osaa lukea hevosta ja tietää mitä tehdä ilman että tarvitsee jatkuvaa neuvomista. Avustaja on maassa ja ratsastaja (tässä tapauksessa siis minä) selässä. Mikäli hevonen ei ymmärrä nostaa laukkaa kun sitä pyydetään selästä käsin, maassa oleva avustaja auttaa, joko narulla heilauttamalla tai juoksutuspiiskalla. Useimmiten opetan laukan ennemmin yksin, koska kokemattomasta avustajasta on ehdottomasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Minun kannaltani on ehdottoman tärkeää, ettei avustaja pyydä hevoselta liikaa ja vielä väärään aikaan, koska siinä vaiheessa on vaarana että minä sinkoan selästä päin pusikkoa hevosen ampuessa eteen- ja mahdollisesti ylöspäin. Ja avustaja, joka taas ei osaa pyytää oikealla hetkellä tai niin paljon että hevonen reagoisi, on yhtä tyhjän kanssa. Selässä istuessa kun on hankalaa neuvoa yhtä aikaa alla olevaa hevosta ja maassa olevaa avustajaa. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Sitten itse asiaan. Hevonen, joka ei ole ratsastajan kanssa mennyt laukkaa pyynnöstä vaan korkeintaan vahingossa tai ei ollenkaan, ei tietenkään ymmärrä minkäänlaisia laukannostoapuja. Ei siis auta vaikka kuinka siirtelee sisäpohjetta eteen ja ulkopohjetta taakse ja valmistelee puolipidätteellä tai vaikka millä taikatempulla, se ei tarkoita hevoselle mitään. Ratsastajan tulee siis saattaa hevonen tilanteeseen, jossa laukan nostaminen on sille <i>mahdollisimman helppoa</i>, hevonen on siis tilanteessa, jossa laukka ikään kuin tulee sille luonnostaan ja muut vaihtoehdot ovat vaikeampia. Tässä vaaditaan jo jonkinlaista käsitystä hevosen tasapainosta ja siitä mikä sen kuuluisi olla että laukka nousee helposti. Vaikeita asioita selittää, mutta hevonen ei saa ainakaan olla kovin etupainoinen, se ei saa nojata kaikkea painoaan sisälavalle eikä juosta ratsastajan alta. Aktiivisuutta kuitenkin tarvitaan, ja ensimmäisiin nostoihin yleensä enemmän vauhtiakin kuin mitä jatkossa on toivottavaa.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Ennen kuin laukkaa yritetään ensimmäisiä kertoja, tulee vauhdin säätelyn ja ohjauksen tietenkin toimia ravissa. Hevosen on helpointa nostaa laukka kaarteesta, ei suoralta uralta. Kun hevosen saa siirtämään painoaan kaarevalla uralla hieman ulospäin, pyydän sen jälkeen laukkaa äänellä ja pohkeilla(ulkopohje voi olla aavistuksen takana, sisäpohje hyvin vähän normaalia edempänä), tarvittaessa myös raipalla koskettamalla(hevosen tulee tietenkin ymmärtää raippamerkki, muutoin siitä ei ole apua). Se mitä pyytämisen jälkeen tapahtuu on hyvin hevoskohtaista: osa saattaa hypätä laukalle, useimmat kiihdyttävät ravia ja ovat hieman pihalla siitä mitä kuuluisi tehdä. Ohjeeksi siis tulee toimia tilanteen mukaan, mikäli kuskista tuntuu että laukka ei tule nousemaan vaan kiitoravia mennään vaikka kaksikymmentä kierrosta, kannattaa vauhti ottaa pois ja yrittää uudelleen. Jos taas tuntuu, että vauhti vähän kiihtyy mutta laukka olisi ihan tuloillaan, kannattaa vaan jatkaa pyytämistä. Mikäli paikalla on avustaja, tämä voi vahvistaa pyyntöä maasta, jos hevonen ei sitä ratsastajalta ymmärrä. Tulee myös ottaa huomioon ettei ensimmäisissä laukannostoissa voi olettaa että hevonen heti hoksaa että tulee nostaa laukka, useimmiten vaikeudet nostossa johtuvat siitä että hevonen ei yksinkertaisesti ymmärrä eli ratsastaja ei ole tarpeeksi taitava selittämään mitä pitäisi tehdä.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>4. Se nousi sittenkin!<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Siinä vaiheessa kun hevonen yhden, yhdentoista tai sadannen yrityksen jälkeen nostaa laukan, tulee sitä VÄLITTÖMÄSTI kehua, vaikka laukannostoon liittyisikin ylimääräistä poukkoilua tai liikaa vauhtia. Tämä on se kohta missä useimpia harrastajia huimaa, koska ensimmäiset nostot saattavat olla hieman holtittomia, vauhtia voi kertyä ja hevonen saattaa lisäksi pukittaa tai muuten poukkoilla. Kuitenkin kun hevonen nostaa laukan ja sitä opetellaan, pitäisi mahdollisuuksien mukaan vaan antaa mennä eteenpäin ja välttää ohjista vetämistä. Jos laukka tipahtaa ekoilla kerroilla parin askeleen jälkeen, en vielä lähde pyytämään sitä lisää, ettei hevonen kokisi oloaan epämukavaksi ja yhdistäisi sitä laukkaamiseen. Kun tunnen että hevonen on hoksannut, että laukkaaminen ratsastaja selässä on ihan ok ja se pystyy sen tekemään ilman suurensuuria ponnistuksia, koitan jatkaa laukkaa esimerkiksi kentän ympäri tai kierroksen ympyrällä. Ensimmäisillä kerroilla tulee kuitenkin olla tarkkana ettei hevosta väsytä liikaa vaan muutamakin onnistunut nosto riittää. Jälleen tämäkin on hevoskohtaista, jotkut pystyvät luonnostaan laukkailemaan heti kaarteissakin tasapainoisemmin ja toisilla ei kärsi edes hengittää, kun niillä tippuu laukka ja koko paketti leviää.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Kuskin ei tässä vaiheessa laukassa pitäisi tehdä juuri mitään(tämäkin on monille vaikea kohta), varsinkaan puristaa jaloilla tai vetää ohjista. Tuntuman säilyttäminen ja TASAPAINOSSA istuminen riittää, tärkeätä on myös katsoa eteenpäin ettei ratsastele pahki mihinkään ja hevosellakin on ajatus siitä että mennään eteenpäin. Laukan aloitan aina este- tai kevyessä istunnassa hevoskohtaisesti, kuitenkin niin ettei koko paino ole suoraan satulan päällä vaan selkä saa enemmän vapautta. Mitä epävakaammalta hevonen tuntuu – oletettavissa pukkia tai muuta loikkaa – sitä lähempänä satulaa olen. Jos taas kyseessä on tahmeampi yksilö johon pitää saada enemmänkin vauhtia, olen yleensä reilusti kevyessä istunnassa. Nostonkin teen useimmiten kevyestä ravista ja lähelle satulaa istun vasta tasan kun pyydän laukkaa. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>5. ”Tein just niinku näissä ohjeissa ja meni kaks tuntia eikä noussut laukka kertaakaan, mutta sen sijaan tipuin viidesti!!”<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Muistitteko eka luetuttaa hevosillannekin nämä ohjeet, ette vissiin? ;-) Kaikenlaisia tilanteita toki tulee ja voi tulla laukkaa opeteltaessa. Niihin kun ei ole olemassa mitään valmista ratkaisukaavaa, sen takia laukkaamisen opettaminen on joskus ihan hyvä jättää ammattilaiselle tai sellaiselle jolla siitä on kokemusta. Nuo hevoset kun meinaavat olla niin nopeita oppimaan, hyvässä ja pahassa, ja pahasti pieleen menneitä laukannostoyrityksiä saa kyllä myöhemmin sitten korjailla ihan ajan kanssa. Osassa tilanteissa pitää reaktiot tulla jo niin selkärangasta ettei siellä ole aikaa miettiä, että mitäs siellä kirjassa sanottiinkaan siitä jos hevonen alkaa pukittaa koska siinä vaiheessa koko tilanne on jo ohi. Mainitsen tässä kuitenkin muutamia yleisimpiä tilanteita joita voi tulla vastaan laukannostoharjoittelussa. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>-Hevonen vain juoksee ravia kovempaa ja kovempaa, meno on kuin Vermon V75-raveissa.<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Hyvin yleinen reaktio. Hevonen ymmärtää laukannostopyynnön eteenpäinpyytävänä apuna joka se tavallaan onkin, tai se ei tajua että voi laukata ratsastajan kanssa, tai se kokee tasapainonsa laukassa niin kehnoksi ettei se uskalla edes kokeilla. Tai sen tasapaino ravissa on niin hyvä ettei se kovin nopeasti laukalle hyppää. Tai ratsastaja ei ole osannut selittää mitä edes haluaa. Tai jotakin muuta.<br />
<i><br />
Mitä tehdä?<br />
</i>Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa että hevosen suuhun on oikeasti <i>tuntuma molemmilla ohjilla. </i>Jos hevosta ajaa eteenpäin löysällä ohjalla tai liian olemattomalla tuntumalla, se ravaa etupainoisena ja kiihdyttää ravia koska sitä ratsastaja sille viestittää. Joitakin hevosia joutuu jopa hieman tukemaan ohjalla, ja ne yllättäen nostavatkin laukan siinä vaiheessa kun ohjasta pidättää – eivät silloin kun niitä pyytää pohkeella. <br />
Hevosta ei myöskään kannata päästä menemään ravia niin kovaa kuin Vermon takasuoralla, koska mitä enemmän se nostoyrityksissä pääsee huitelemaan kovaa ravia, sitä enemmän se sitä tarjoaa. Vauhtia siis pois ja uusi yritys. Tässä kohtaa raippamerkki on hyödyllinen, jos hevonen laukan sijasta yrittää vaan ravata. Opettakaa siis raippamerkki, siitä on oikeasti hyötyä, vaikka hevonen olisi kuinka reipas!<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal">Mikäli hevonen ei näistä korjauksista huolimatta edelleenkään edes yritä laukata, voi olla aihetta ottaa se liinaan kuski selässä, mutta niin että juoksuttaja kontrolloi hevosta täysin ja ratsastaja ei pyydä siltä mitään, yrittää vaan istua apinana kyydissä. Jos ja kun hevonen on juoksutuksessa ymmärtänyt laukkapyynnöt, se tarvitsee vaan saada kuuntelemaan juoksuttajaa ja kun laukka nousee liinassa, myös ratsastaja kehuu sitä. Tämä juoksutusepisodi pitäisi joutua tekemään vaan kerran, en suosittele hevosten pyörittelyä liinassa ratsastajan kanssa sen kummemmin(ilman perusteltua syytä). Pikkuhiljaa ratsastaja voi myös osallistua laukan pyytämiseen ja juoksuttaja pitelee enää liinasta kiinni. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>Hevonen alkaa vastustaa, pukittelee tai jarruttaa.<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Syynä voi olla edelleenkin se ettei hevonen ymmärrä, tai sitä on pyydetty liikaa tai se yksinkertaisesti kokeilee onko pakko tai mikä ylipäätään on oikea vastaus. Syitä en nyt tähän ala spekuloimaan, mutta oletetaan että kyseessä ei tietenkään ole mikään fyysinen vaiva.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><i><br />
</i></div><div class="MsoNormal"><i>Mitä tehdä?<br />
</i>Jos hevonen alkaa jarrutella tai pukitella, se pitäisi tietenkin saada menemään eteenpäin. Kovin voimakas pohkeiden käyttö useimmiten aiheuttaa vaan lisää vastustusta, joten tässä tilanteessa käyttäisin(hevoskohtaisesti) raippaa. Enkä miten sattuu, vaan mahdollisimman tarkkaan ajoitetusti, sen verran kovaa että hevonen reagoi, mutta en niin kovaa että se siitä ottaisi nokkiinsa. Jos hevonen raipasta pukittaa, sitä pitäisi tietysti käyttää niin kauan että hevonen vastaa oikein eli lähtee eteenpäin. Eikä saisi myöskään tippua kyydistä. Kaikenlainen pukittelu ja poukkoilu ylipäätään on tietenkin ratsastustilanteissa ei-toivottavaa, joten sellaiset tilanteet pyrin kiertämään, mutta kuitenkin niin että hevosen sellaista esittäessä minä annan sille lisää tehtäviä ja laitan sen liikkumaan, eikä niin että se saisi sellaisella käytöksellä minut lopettamaan sen mitä olin pyytämässä. Hätätilanteissa reilusti kääntäminen toimii myös ja sitten heti lisää vauhtia.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal">Jos raipan käyttö ei syystä tai toisesta ole vaihtoehto, käyttäisin pohjeapua kevyesti mutta nopeasti toistuvana, ja välittömästi kun hevonen ajattelee eteenpäin lopettaisin pyytämisen. Tärkeää on ettei purista, vaan ennemminkin liikuttaa jalkaa irti hevosen kyljestä ja taas takaisin, kuin kevyesti naputtamalla. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Vastustamista on myös se jos hevonen alkaa jyrätä johonkin suuntaan tai lähtee käsistä. Jos huomaa että vaarana on paikalta katoaminen tai ylipäätään kierrosten kertyminen niin ettei kuskilla ole sananvaltaa, kannattaa mahdollisimman nopeasti kääntää pienelle ympyrälle jotta saa hevosen hallintaan. Oikeastaan kyseisissä tilanteissa tulisi olla jo hevosta muutaman sekunnin edellä, jotta käytökseen ehtii puuttua ENNEN kuin hevonen lähtee. Jos hevonen kerran ryykää laukkaan kovaa on se vielä ihan ymmärrettävää, mutta niitä ei kannata kuitenkaan opettaa siihen että laukkaan lähdetään täysiä vaan koittaa puuttua asiaan aika nopeasti. Tässä kohti ratsastajan käden käyttö on äärimmäisen tärkeää, sillä jos kuski jää vetämään ohjista nostossa tai laukassa, saa vauhtia helposti kerättyä lisää. Helpointa on löysätä ohjista kunnolla vaikka vauhtia olisikin enemmän, niin on mahdollisuus saada pidäte läpi.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>Hevonen ei edes yritä nostaa laukkaa eikä oikeastaan edes kiihdytä vauhtia.<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Hevosta ei joko a)kiinnosta pätkääkään mitä siltä pyydetään tai b)se ei ymmärrä eteenpäinpyytäviä apuja. <o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><i><br />
</i></div><div class="MsoNormal"><i>Mitä tehdä?<br />
</i>Tämä on helppo: opeta hevonen vastaamaan pohkeeseen ja raippaan ja vaadi että niin tapahtuu joka kerta.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><b><br />
</b></div><div class="MsoNormal"><b>6. Laukkaa!<o:p></o:p></b></div><div class="MsoNormal">Kun laukannosto onnistuu, kannattaa laukkaa tietenkin harjoitella pidempiä pätkiä. Hevosen tulee oppia ylläpitämään laukka itse, niin ettei ratsastaja puristele sitä jatkuvasti tai heilu epämääräisesti satulassa. Eteenpäin pyydetään vaan jos laukka meinaa tippua, muuten pyritään aluksi vain matkustamaan kyydissä. Helpointa on laukata isolla ympyrällä, hevosesta riippuen voi myös suoria linjoja käyttää mutta niillä usein vauhti tuppaa kiihtymään. Maastossa laukkaaminen on erityisen suositeltavaa, mikäli se on turvallista(hevonen tottunut maastoiluun). Pikkuhiljaa painoa voi laskea enemmän ja enemmän suoraan satulaan, hevosen edelleen jatkaessa laukkaa ellei toisin ole pyydetty. Laukka kannattaa myös jarrutella raviin ennen kuin hevonen pudottaa sen itse, jotta kaikki tapahtuu taas kuskin pyynnöstä.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Nyt kaikki sitten osaavat tästä lähtien opettaa hevosensa nostamaan laukan!<br />
Totta puhuakseni, jos on yhtään epävarma laukannoston suhteen tai muuten vaan arka, suosittelen lämpimästi että käytätte sellaista henkilöä apuna jolla on hommasta kokemusta ja jota ei ainakaan liikaa pelota. Arka ratsastaja saa monesti jännittämisellään opetettua hevoselle vääriä asioita tai ylipäätään hevosenkin jännittymään. Toiset hevoset sitten taas nostaisivat laukan vaikka selässä olisi säkki pottuja. Tässäkin tapauksessa auttaa jos tuntee omaa hevostaan sen verran että tietää mikä sille sopii.<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal">Kyselkäähän, jos joku kohta jäi epäselväksi! Mitään aikamääreitä en tähän laittanut, koska toistot ja kaikki muukin on niin hevoskohtaista. Joillakin homma onnistuu heti ja toisilla vaan kestää kauemmin. Tietenkin hyvin paljon on kiinni myös ratsastajasta. <br />
Minä voisin tähän loppuun sellaisen aikamääreen kuitenkin laittaa, että yrittäisin päivittää blogia taas viimeistään ensi viikolla. Näillä keleillä kun voi olla että saattaapi ensi viikoltakin muutama treeni peruuntua.. Jos tulee mieleen joku aihe, niin pistäkää kommentteihin toiveita!<o:p></o:p></div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal"><br />
</div><div class="MsoNormal"><br />
</div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-74112684384497825582011-11-14T19:58:00.000+02:002011-11-14T20:04:03.578+02:00Kuulumisia potilasrintamalta<div><i>Kuvassa Auvo kävelyllä kaksi viikkoa ähkyleikkauksen jälkeen, kuva Henna Haapaniemi</i></div><div><br /></div><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib7fMvSEmzIZzx330bY9ScOxiXH7ox2HbXalcypfan08BQZwPl_rnVdy7kpQdDJyBGG7M9N_vlk1OSlNdLam9S0UhtoUipywrWMPIfwTfKQXr7PVmisYKB-0JTDHwl7xuUw-PpZWiSPk-L/s1600/potilas.jpg" onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 208px; height: 320px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib7fMvSEmzIZzx330bY9ScOxiXH7ox2HbXalcypfan08BQZwPl_rnVdy7kpQdDJyBGG7M9N_vlk1OSlNdLam9S0UhtoUipywrWMPIfwTfKQXr7PVmisYKB-0JTDHwl7xuUw-PpZWiSPk-L/s320/potilas.jpg" border="0" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5674913487383447330" /></a><p class="MsoNormal">Kaikki tätä blogia lukevat eivät varmasti facebookista mun päivityksiä näe, joten ihanaa kirjoittaa tännekin HYVIÄ uutisia: Auvon toipuminen on edennyt todella hyvin, paremmin kuin uskallettiin odottaa. Vaikka vois ehkä ajatella että olipa mulla tosi huono tuuri, kun samana päivänä toinen hevonen puikkoluuleikkauksessa ja toinen melkein kuolee ähkyyn, niin musta taas tuntuu tällä hetkellä että mulla on ihan älyttömän hyvä tuuri, koska Auvo selvisi ja Rollenkin toipuminen näyttäis menevän odotetusti. Koko episodin aikana olen saanut kirjaimellisesti huomata, että hädässä ystävä tunnetaan – tavalla tai toisella olen saanut apua vanhoilta ystäviltä, sukulaisilta, perheeltä, hyvänpäivän tutuilta ja tietenkin niiltä tärkeiltä ihmisiltä jotka on elämässä mukana joka päivä. Aivan älyttömän ihanaa on myös ollut saada viestejä, joissa tsempataan ja toivotaan Auvon paranemista, ja niitä on tosiaankin tullut paljon. KIITOS siis kaikille osallisille, en ihan varmasti ole tajunnut jokaista kiittää, mutta yksin en tästäkään olis selvinnyt. Ja jos joku joskus tarvii apua hevosensa äkillisen sairastumisen takia, niin tiedätte keneltä kysyä!</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvo siis vietti Hyvinkäällä aika tarkalleen viikon, ti-ke välisenä yönä se sinne vietiin ja seuraavan viikon keskiviikkona saatiin hakea pois. Oli kohtalaisen kamala viikko, joka päivä odotin soittoa Hyvinkäältä ja panikoin tietysti joka kerta kun puhelin soi – jos ne soittavat, että Auvon tila onkin huonontunut. Näin jälkeenpäin mietittynä ei ole koko viikosta kauheasti muistikuvia, stressasin niin paljon Auvoa ja nukuin niin huonosti etten oikein itsekään tajunnut mitä tapahtuu. Vihdoin lääkäri sitten ilmoitti soittaessaan, että he madottavat vielä Auvon ja keskiviikkona se saa lähteä kotiin, jos ei tule mitään komplikaatioita. Tällä kertaa sain kuskausavuksi vanhan ystävän Minnan (eri kuitenkin kuin vientireissulla) ja saatiin toisen vanhan ystävän Maijan ansiosta yöpaikka Tampereelta, joten ei jouduttu ajamaan koko matkaa yhteen pötköön. Menomatkan kommelluksista en sen koommin kehtaa edes kirjoittaa, mutta aika kohellusta meinas olla jo lähtiessä ja vahvasti ruvettiin epäilemään että ollaan varmasti Minnan kanssa oikeasti blondeja. Esimerkiksi auto on hyvä muistaa tankata ENNEN kuin bensa loppuu..<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Mua hirvitti Hyvinkäällä, että onko Auvo ihan kamalan näköinen, kuten kuulemma usein ovat tuollaisen leikkauksen jäljiltä, ja tunnistaako se mua ylipäätään tai suostuuko lähtemään mun kans yhtään mihinkään. Edellinen reissu joka tehtiin yhdessä ei todellakaan ollut miellyttävä. Siellä se katteli karsinassa, mutta kun mentiin sitä tervehtimään, se kävi haistelemassa meidät ja menikin Minnan luo sen sijaan että olis tullut mun kans seurustelemaan. Yleensähän se tulee aina mua portille vastaan, rakastaa rapsuttelua ja seurailee irti ja tykkää touhuta ylipäätään ihmisten kanssa. Silloin kävi vaan mielessä että voi ei, tässäkö tämä meidän välinen suhde nyt pilattiin, mulla on hevonen joka ei luota muhun ja haluaa mieluummin olla muiden ihmisten kanssa, sellaisten joita se ei ole koskaan edes nähnyt? Minähän sen kanssa olin melkein koko sen tuskallisen päivän ajan kun ähkyily alkoi, muutamia tunteja lukuun ottamatta. Auvohan ei sitä toki tiennyt mikä sille sen kivun aiheuttaa, eikä sitäkään miksi minä en tehnyt asialle mitään kun siihen sattui. Mukisematta se tuli kuitenkin mun perässä koppiin ja malttoi siellä heti syödäkin.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Juttelin Auvon leikanneen lääkärin kanssa, joka sanoi että se on toipunut odotettua paremmin, syönyt kaiken heinän mitä se oli siihen asti saanut lähes vapaasti ja muutenkin ollut oikein pirteä. Kehui myös Auvon käyttäytymistä, että se on oikein kohtelias varsa, vaikka kauheasti haluaisikin seuraa ja puuhastelisi kaikkea, lapsi kun on. Kun totesin, että tultiin varmaan aika viime tingassa paikalle, lääkäri totesi että uhkana oli siinä vaiheessa hengityksen lamaantuminen – Auvo oli niin täynnä kaasua, että se painoi keuhkoja kasaan. Siinä varmaan syy siihen miksi se oli niin tuskainen loppumatkan. Anestesian alku oli ollut vaikea juuri em. syystä, kun hevosta ei voinut avata ennen kuin se on taju kankaalla, ja nukutettaessa taas oli pitänyt olla tarkkana ettei se lopeta hengittämistä. Suolta oli jouduttu poistamaan jonkun verran, mutta kaiken kaikkiaan lääkäri sanoi että mikäli se tästä toipuu, niin mitään käyttöä rajoittavia tekijöitä sille ei jää. Saa siis ruveta juoksemaan kilpaa, ratsuksi tai tekemään ihan mitä vaan sen kanssa huvittaa touhuta.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Kysyin vielä lääkäriltä ähkyn ja suolikierteen syistä; onko tietoa mikä sen on voinut aiheuttaa. Kuulemma suolessa oli hiekkaa ”jonkun verran”, ja joissain tapauksissa suolen painava osa, johon hiekka kerääntyy, pyrkii kääntymään alle ja muodostaa kierteen. Varmaksi syyksi lääkäri ei sitä uskaltanut sanoa, mutta se voi olla ainakin osatekijä. Ja sitten ilmeisesti puhtaasti huono tuuri. Lopuksi mulla olis tehnyt suunnattomasti mieli halata tätä kyseistä lääkäriä, koska olin niin kiitollinen siitä että se pelasti Auvon hengen, mutta pidättäydyin kuitenkin etten vaikuttais kovin hullulta. Pyysivät vielä laittamaan kuulumisia kunhan Auvolta on tikit poistettu, ja ne onkin jo lähetetty Hyvinkäälle. Terveisiä ja älyttömästi kiitoksia siis sinnekin <span style="font-family:Wingdings;mso-ascii-font-family:Calibri;mso-ascii-theme-font: minor-latin;mso-hansi-font-family:Calibri;mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-char-type:symbol;mso-symbol-font-family:Wingdings">J</span><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Paluumatka sujui ihan hyvin vaikka se pitkähkö olikin. Auvo matkusti rauhassa, mitä nyt vähän kuopi välillä. Joka pysähdyksessä se kyllä katteli ulos vähän sen näköisenä että ”apua, mihin se nyt mua oikein vie?” eikä suostunut kauheasti syömään heinää. Oulussa oltiin perillä illalla kahdeksan jälkeen. Voi että oli mukava kattoa omaa hevostaan karsinassa syömässä heiniä! Siellä ne sitten möllöttivät vierekkäisissä karsinoissa, Rolle ja Auvo. Sinänsä sattui sopivasti että Rolle oli vielä sisällä karsinalevossa Auvon kanssa yhtä aikaa, niin niistä oli seuraa toisilleen. Pikkasen kylmäsi jättää Auvo tallille illalla, vaan ei auttanut kuin uskoa että kyllä se pärjää. Seuraavana aamuna se oli vielä aiheuttanut Hennalle harmaita hiuksia makaamalla ihan reporankana aamulla kun muut olivat nousseet ylös ja vielä siinäkin vaiheessa kun Henna oli sitä käynyt tökkimässä. Mutta oli ilmeisesti vaan reppana ollut väsynyt, noussut sitten ylös höristen ja mennyt melkein Hennan syliin. Sieltä se parin päivän kuluessa taas palautui, vanha kunnon Auvo, joka suhtautui minuunkin ihan samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Vaikka kokemus olikin kokonaisuutena kauhea, ehkä se vähän muutti meidän suhtautumista toisiimme. Harva onneksi joutuu hevosensa kanssa tuollaiselle reissulle, eikä se mikään iloinen yhdistävä asia ole, mutta sellainen mitä ei kumpikaan varmasti koskaan unohda.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Leikkauksen jälkeen oli ohjeena vielä kuukausi karsinalepoa, tikkien poistoon asti. Kävelyttää sai onneksi tunnin päivässä. Heinää sai olla jatkuvasti tarjolla ja muuten ruokinta pikkuhiljaa normaalisti. Ruvettiin syöttämään Auvolle helposti sulavaa Fiberlinea ja Greenlinea, se kuitenkin oli laiha leikkauksen jälkeen, vaikka yllättävänkin hyvässä kunnossa siihen mitä odotin. Finadynea(kipulääke) se myös sai joitakin päiviä, mutta ei muita lääkkeitä. Hyvinkäällä ne tutkivat lantanäytteestä madonmunat ja ohjeena oli myös madottaa kuukauden kuluttua Equest Pramoxilla. Lisäksi ohjeena oli sulan maan aikana psyllium-kuureja 2-3kk välein ja hiekkaröntgen, että voi seurata kertyykö hiekkaa jatkossa. Psylliumin annostelu ja syöttäminen onkin sitten taas projekti erikseen.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvo suostui varsinkin aluksi kävelemään tosi kiltisti eikä edes yrittänyt hillua. Sitä mukaa kun sillä taas voimat palautu ja se alkoi olla paremmassa kunnossa, rupesi myös virtaa kertymään. Narun päästähän se ei mihinkään häviä, riimusta sitä aina talutin, mutta se ei missään nimessä saanut hyppiä tai poukkoilla ettei haava repeä. Sillä oli siis tikkejä tai itse asiassa niittejä melkein koko mahan alapuoli täynnä. Käveltiinkin lähinnä kentällä, jossa se kyllä pysy rauhallisena, paitsi loppuaikana kun piti säpsyä ties minkä keksityn syyn takia. Sen verran kiltti se kuitenkin on, että meidän isäkin sitä pystyi taluttamaan. Ja varmaan pystyy taas nyt kun se on päässyt ulos eikä tarvi ruveta intopiukeena hillumaan talutuksessa. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Joulukuun alusta Auvo saa ruveta liikkumaan enemmän, sitä saa ruveta pikkuhiljaa juoksuttelemaan (jos se ei riehu, mikä varmaan on hyvin todennäköistä tuolla seisomisella ja iällä..) ja liikuntaa lisäämään. Neljän kuukauden kuluttua leikkauksesta se saa taas mennä normaalisti tarhaan ja muutenkin pitäisi olla ihan ”normaalikäytössä”, missä käytössä nyt kaksivuotias sitten ylipäätään on. Samalla siis päästään toivottavasti aloittamaan se ajo-opetus, joka piti pistää alulle jo ennen ähkyleikkausta, mutta jäi sitten sattuneesta syystä. Niin ja ne kärrytkin pitäisi hommata, mutta rahoitus on hieman ongelma samaisesta syystä. Ne on kyllä pakollinen hankinta jossain vaiheessa, joten täytynee koittaa saada rahat lainaksi jostain, niin pääsee sitten Rollellakin ajamaan, se kun olis sille aivan mahtavaa mielenvirkistystä ja mulle harjotusta (en haluais kauheasti Auvon kanssa tunaroida, vaikka varmasti ajo-opetukseen apua saankin osaavammalta taholta). Minä siis opetan Rollelle ratsuhevosen hommia, ja Rolle opettaa mulle ajohommia – hyvä diili! <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Rolle vaikuttaa toipuneen leikkauksesta hyvin ja se voi vähän liiankin paksusti. Ymmärrettävästi tosin, kun sekin oli kaksi viikkoa karsinalevossa ja on ollut ylipäätään syyskuun puolivälistä lomalla eli kaksi kuukautta. Väkirehujahan se ei ole saanut ollenkaan, eikä saanut kyllä töissä ollessaankaan juuri mitään kun oli ihan hyvässä lihassa ja virtaa sillä on riittänyt aina. Nyt sitten kävellään vielä marraskuun loppupuolella ja joulukuun puolivälissä pitäisi sitten päästä jo ihan normaalisti hommiin, riippuen tietenkin siitä miltä tilanne näyttää. Käyntityöskentelyssä se on ollut jo niin mukava, että en edes malta odottaa että pääsen sillä ravaamaankin! Ollaan myös huvitettu kempeleläisiä kävelemällä pitkin pyöräteitä, aika monet tuijottelee auton ikkunasta ohi ajaessaan, onneksi ihan hymyillen. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Toistaiseksi siis kaikki hyvin, mutta kuten on ollut tiedossa jo ennenkin, hevosten kanssa mikään ei ole varmaa, paitsi se että suunnitelmat menee monesti uusiksi. Päivä kerrallaan ja toivotaan parasta, ja ennen kaikkea nautitaan niistä hetkistä mitä noiden mahtavien kavereiden kanssa saadaan viettää. Tämänkin episodin myötä on tullut kaikkea opittua ja opiskeltua, mikä ei koskaan ole huono asia, kuitenkin kun harrastus ja työ on mulla ihan samaa lajia. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Jatkossa ajattelin kirjoittaa myös ihan ratsastuksellista asiaa tänne blogiin, mielessä on ainakin juttua laukan opettelusta, nimenomaan niistä ensimmäisistä kerroista, se kun on ollut taas useamman hevosen kanssa ajankohtaista. Paljon muitakin ajatuksia ratsastusta koskien kyllä pyörii päässä, mutta pitäisi saada niistä tehtyä konkreettisia aiheita; muuten päädyn kirjoittamaan viisitoista sivua ja lopuksi aihe on kiemurrellut ihan toisiin sfääreihin kuin mistä aloitin. Pienellä jäsentelyllä toivottavasti tekstistä tulisi vähän helpommin ymmärrettävää ja saisi myös julkaistua niitä vähän lyhyemmissä pätkissä kuin se viisitoista sivullista.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Jos jollakin tulee mieleen joku asia mistä haluaisi lukea, niin kommentoikaa toki ja ehdotelkaa. Asioista joista en tiedä voin aina ottaa selvää (tai kirjottaa taitavasti aiheen vierestä) ja aika monesta asiasta kuitenkin tiedän jotain, tai ainakin luulen tietäväni . Tai ainakin minulla on niistä joku mielipide. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tsemppiä kaikille pimeän ja talven tulon kanssa tuskaileville, kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu! Lumikelejä odotellessa..<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-76863880565858553232011-10-13T19:54:00.000+03:002011-10-13T19:57:10.835+03:00Hevosenomistajan helvetti<p class="MsoNormal">Pitkästä aikaa kun jotakin tekstiä saan aikaiseksi, se ei valitettavasti ole mistään positiivisesta. Ehkä liioiteltua käyttää sanaa helvetti, mutta tällä hetkellä se tuntuu aika kuvaavalta. En tiedä voiko kukaan tästä tarinasta oppia mitään tai ylipäätään pitää sitä mitenkään miellyttävänä luettavana, mutta jotenkin kirjoittaminen auttaa vähän itseänikin erittelemään että mitä tässä oikein on tapahtunut. Ja todistaa sen että eihän missään mitään järkeä ole edelleenkään.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Niille jotka ei tiedä vielä, toinen hevoseni Auvo 1,5v, on tällä hetkellä Hyvinkään hevossairaalassa toipumassa leikkauksesta ja aika kriittisessä tilassa edelleenkin. Minä olen Oulussa enkä voi sitä mitenkään auttaa, ainoastaan toivoa parasta ja yrittää pysyä järjissäni.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Koko tarina alkaa tiistaiaamusta, kun Rollelle (vanhempi hevoseni Karolin Turo) oli varattu aika puikkoluuleikkaukseen. Luusta oli tarkoitus poistaa ylä- ja keskiosa, jalassa oli uudisluumuodostumaa joka painoi uhkaavasti hankosidettä. Ilman leikkausta ennusteena olisi ollut lähinnä pihakoriste. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Menin tallille vähän seitsemän jälkeen, harjasin Rollen ja sen jälkeen Auvonkin, joka hörisi karsinassa ja kerjäs multa aamuruokia. Se joutui odottamaan kuitenkin siihen asti että Henna tuli hetken päästä ja jakoi kaikille ruuat. Auvo söi ihan normaalisti ja vietiin kaikki hevoset ulos, sinne jäivät jokainen syömään heinää. Rolle nakattiin koppiin ja vietiin klinikalle. Paluumatkalla haettiin purua Agrimarketista ja tallilla kun oli purettu kaikki purupaalit, kysäisin Hennalta josko voisin käyttää Auvoa trailerissa ihan harjoituksen vuoksi. Hain sen tarhasta ja ihmettelin miksei se tullut mun luo kun menin tarhalle, yleensä se tulee aina portille vastaan. Se vaan seisoi ja kuopas kerran. Ajattelin että se ei jaksa rämpiä mudikossa, lopulta se kuitenkin tuli mua vastaan kun lähdin itse sinne rämpimään. Harjoiteltiin lastausta ja Auvo toimikin siinä ihan hyvin ja oli rauhallinen. Haisteli ja tutkiskeli traileria eikä näyttänyt ollenkaan huolestuneelta. Pihassa sitten rapsuttelin sitä ja totesin Hennallekin että tämähän on taas kuin vanha ruuna, ei ollut moksiskaan kun hyppelin sen vieressä ja melkeen makoilin selän päällä. Alettiin kuitenkin ihmetellä kun se ei edes yrittänyt syödä, tarhasta tullessa se nappas jostain vähän ruohoa mutta nekin jäi suupieleen roikkumaan. Auvollahan tunnetusti on aika hyvä ruokahalu, joten testattiin söiskö se heinää. No, viedään se tarhaan kaverin kanssa, jos se ei siellä ala syödä niin sitten on joku vikana. Laitoin sen tarhaan ja se käveli tarhakaverinsa Taiston taakse joka oli heinäkasalla, mutta ei edes yrittänyt syömään. Otin sen saman tien kiinni ja lähdin taluttamaan, sillä vaikka se muuten vaikutti aivan rauhalliselta, niin sen syömättömyys ei kyllä ollut ollenkaan normaalia. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Käveltiin Auvon kanssa kentällä hetken, ja se osoitti ensimmäisiä merkkejä siitä että haluaisi mennä maahan. En tietenkään päästänyt. Sen verran käytiin tallissa että nakattiin loimi selkään ja Henna kuunteli mahaääniä – ei kuulunut kuin jotain vaimeasti. Käveltiin enempi vähempi putkeen kolmisen tuntia ja välillä Auvo vaikutti pirteämmältä, välillä se taas olis halunnut mennä maate. Se paskoikin yhteensä neljästi taluttelun aikana, joten ajattelin ettei se suoli kovin tukossa voi olla. Kun Henna tuli takas kuumemittarin hakureissulta, katottiin loimen alle ja koko hevonen oli paisunut. Kaasua mahassa siis. Siinä vaiheessa Henna totes että soita klinikalle, hän laittaa kopin kiinni autoon ja lähdetään heti. Klinikalta ei vastattu joten Auvo koppiin ja minä sinne sen kanssa. Matkaltakin koitettiin soittaa mutta ei vastausta. Klinikalla minä jäin Auvon kanssa hetkeksi pihaan kun Henna kävi ilmoittamassa että meillä on varsa joka tarttee hoitoa heti. Päästiin sisälle ja Auvo sai saman tien piikin, sitten maneesiin kävelemään. Se jaksoi vielä huudella, vaikka hitaasti kävelikin. Tutkittavaksi päästiin aika pian, ja totesivat että hyvä kun tultiin joka tapauksessa. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvo alko olla jo vähän tuskasen oloinen, sille laitettiin nenän kautta letku mahalaukkuun ja lääkäri teki sille rektaalitutkimuksen ja sanoi että täytyy ultrata ja ottaa röntgenkuva, se on niin kaasuinen ettei hän oikein tunne mitä siellä sisällä on. Ultrassa näkyi vähän hiekkaa, mutta ei mitenkään paljon. Röntgenkuvassakaan ei näkynyt niin isoa hiekkakertymää, että ähkyn pitäisi johtua siitä. Kuvan jälkeen lääkärin tuomio oli se, että jos hevoselle halutaan parasta hoitoa, se pitää viedä Hyvinkäälle, Oulussa he eivät voi tehdä mitään, ja jos ähky ei laukea itsestään niin se on sitten menoa. Eipä mulla käynyt mielessä oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä; lääkäri ei osannut sanoa onko suoli kiertynyt vai ei, jos on, niin ainoat vaihtoehdot ovat leikkaus <span> </span>jolla sen voi ehkä pelastaa tai eutanasia.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Paniikissa rupesin miettimään että millä helkkarilla saan Auvon tiistaina kuljetettua Hyvinkäälle ja vielä niin että lähtö on mahdollisimman pian. Mullahan ei ole vetoautoa, koppia eikä edes korttia millä saisi yhdistelmää vetää. Lisäksi sairaan hevosen kanssa matkustaessa olis vähän pakollistakin olla mukana joku joka hevosista jotain ymmärtää. Henna ei pystynyt lähtemään, sillä on vastuullaan talli täynnä hevosia ja omat kotona, niiden huollettavien joukossa mun Rolle, joka vaati lääkitystä aamuin ja illoin sekä seurantaa muutenkin, olihan se leikkauksesta toipumassa, heräillyt jo kun Auvon kanssa tultiin klinikalle. Onneksi nopeasti tärppäsi, sain kiinni Minnan joka suostu lähtemään ja sai varahenkilöstön hoitamaan talliaan ja kuljetuskalustokin löytyi omasta takaa. Henna lupas huolehtia Rollesta, joten nakattiin se vaan koppiin ja vietiin Kempeleeseen josta minä ajelin autolla kauheaa vauhtia kotia ja heti vartin päästä takaisin klinikalle. Päästiin puoli seitsemän kieppeillä lähtemään matkaan. Auvolla oli kanyyli ja saatiin mukaan suonensisäistä kipulääkettä, jota sai antaa maksimissaan neljä kertaa, vähintään tunnin välein. Hyvinkäällä kuitenkin toivovat että hevosia lääkitään mahdollisimman vähän, eli käytännössä jos yrittävät raivokkaasti piehtaroida tms. Oulusta ilmoittivat Hyvinkäälle Auvon tiedot ja sen että me ollaan tulossa ja käskivät soittaa noin tuntia ennen.<span> </span>Kuitenkin lääkäri sanoi, että Auvo voi matkustaa yksinään, sen seurana ei tarvi olla. Sille jätettiin letku paikalleen, että jos mahalaukusta jotakin tulee niin sillä on tie pois. Kuonokoppa letkun päälle ja teipillä kiinni päitsiin. Alkoi olla jo melko surkean näköinen hevoslapsi siinä vaiheessa.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Mua hirvitti jo kun lähdettiin, edessä kahdeksan tunnin ajomatka pimeässä kipeän hevosen kanssa. Aika selväksi tuli myös se että meillä on jo melko kiire, vaikka pienesti haaveilin josko koko ähky laukeaisi matkalla. Päästiin ajelemaan jo melkein kolme tuntia, ja kerran kävin pistämässä Auvoon kipulääkettä kun se rymisteli kopissa. Ajottaista pauketta kuului mutta lääkäri sanoi että mikäli kuopii tai hakkaa niin ajakaa vaan, eikä meillä muutenkaan ollut varaa ylimääräisiin pysähdyksiin. Ryminä alkoi olla kuitenkin sellainen, että päädyin matkustamaan koppiin Auvon kanssa ja annoin sille vähän yhdentoista jälkeen toisen satsin kipulääkettä joka ei tosin kovin kauaa vaikuttanut. Auvo vaikutti jo vähän rauhallisemmalta ja soitin Minnalle, että jossain vaiheessa voisi pysähtyä niin kokeilen tulla sisälle autoon, trailerissa oli kuitenkin vähän kylmä ja mua hirvitti ylipäätään nähdä Auvo siinä tilassa, kun tiesin että se kärsii. Päästiin ajelemaan ehkä kymmenen minuuttia ja rytinä alkoi taas. Auvo oli heittäytynyt makuulle ja nyin sen ylös. Menin sitten traileriin ja arvasin että mun loppumatka menee sitten siellä, eikä oltu edes Jyväskylässä. Siitä alkoikin sitten reissun ikuisuudelta tuntuva loppupätkä, jota en pysty unohtamaan koskaan, niin kauan kuin elän.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Sovittiin Minnan kanssa että soitan jos on hätä, muuten vaan jatketaan siihen asti kun bensaa riittää ja pakko pysähtyä sen verran että tankataan vähän jotta päästään perille asti. Auvo alkoi olla jo tosi tuskainen. Se kuopi raivona heti jos menin siitä kauemmas, yritin nimittäin istua kopissa loimeen kietoutuneena. Auvo rauhottu ainoastaan kun seisoin ihan sen edessä tai pään vieressä. Jossakin vaiheessa se alkoi taas yrittää makuulle ja tiesin että se on helvetin väsynyt, se oli kuitenkin potenut ähkyä jo aamukymmenestä, ei ollut syönyt mitään ja kävellyt ties kuinka kauan ja ollut kipeä. Se rymähti makuulle ja oli siinä ihan rauhassa eikä mulla ollut sydäntä kiskoa sitä heti ylös, vaikka en tiennyt olisko se saanut maata. Se näytti niin väsyneeltä ja alkoi jo hengittääkin tosi vaivalloisesti, johtuen varmaankin siitä että oli jo niin paisunut kaasusta. Soitin Hyvinkäälle ja kysyin saako se maata ja sanoivat että saa, jos se on rauhassa. Irrottelin etupuomin ja annoin sen mennä makuulle, onnistuin siinä tohinassa täräyttämään itseäni sillä metallisella putkella päähän niin kovaa että melkein taju lähti. Auvo yritti löytää päälleen jotain hyvää asentoa ja se vaikutti tosi hankalalta. Menin ihan sen viereen istumaan ja se laittoi päänsä mun syliin. Mietin että jos se siitä rymyää niin voi käydä huonosti mullekin, mutta luotin kuitenkin siihen ettei se mua tahallaan haluais teloa. Rapsuttelin sitä ja yritin olla itkemättä kun koko tilanne oli niin absurdi. Ei kai noita ”hevonen painoi päänsä syliini ja huokaili” –tilanteita ole kuin heppatyttöjen kirjoissa? Koko tilanne tuntui ihan painajaismaiselta ja epätodelliselta. Auvolla oli kuitenkin tosi vaikea olo eikä se varmaan maannut edes kymmentä minuuttia vaan nousi ylös. Jatkuvasti se muutti asentoa, nojasi etupuomiin ja painoi päätänsä siihen, välillä sillä meinasi mennä jalat alta kun se nojaili väliseinään ja kävin tökkimässä sitä että se pysyi jaloillaan. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Yritin itse välillä istua kun olin jo valvonut melkein kaksikymmentä tuntia enkä ollut syönyt enkä juonut juuri mitään, mutta ei siitä tullut mitään, Auvosta tuli vielä rauhattomampi jos en seissyt tarpeeksi lähellä. Muutaman kerran se tökkäs mua päällään ihan kunnolla, mitä se ei koskaan ole tehnyt. Voin kuvitella kun se mietti että miksei tuo auta mua, tee jotakin, muhun sattuu! Yritin kertoa sille että tiiän että siihen sattuu ja koitan auttaa sitä, vaikka en enää tiennyt että rääkkäsinkö vaan kuolevaa hevosta ihan turhaan. Kuopimisesta tuli ihan raivokasta, Auvolta aukes toinen etujalkakin kun se hakkasi sitä väliseinään. Lisäksi se yritti heittäytyä kopissa reunaa päin muutaman kerran ihan kunnolla, hevonen, joka on aina matkustanut älyttömän hyvin ja rauhassa, hyvä jos kerran kuopinut joskus. Yritin vähän komentaa sitä ettei se kuopis ja turhaan väsyttäis itteensä, mutta ei se enää välittänyt. Kerran se yritti tulla etupuomin yli, näytti siltä että se jotenkin koitti vielä viimeisillä voimillaan paeta, mutta sain sen kammettua takaisin vaikka koko koppi heilui ja rytisi. Voin vaan kuvitella miltä Minnasta tuntui ajaa, kun se ei tiennyt mitä kopissa tapahtuu, selviääkö Auvo hengissä ja meidän on vaan pakko päästä mahdollisimman nopeasti perille jos halutaan edes yrittää pelastaa se, ja mikä stressi siinä tilanteessa on.. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Koko matka oli henkisesti aivan järkyttävä kokemus, mutta en mitenkään voi kuvitella mitä se oli Auvolle. Tampereen kohdilla kun tankattiin olin hetken autossa, kunnes rysähti ja menin takaisin koppiin. Viimeiset kilometrit ja varsinkin viimeinen tunti olivat vielä karmaisevampia. Auvo tappeli ensin vastaan ja oli tosi rauhaton, heittäyty ihan kunnolla seiniä vasten, yritti pystyyn, sitten huomasi että se ei jaksanut enää <span> </span>ja luovutti. Se nojas ensin päätänsä koko painolla etupuomiin, sitten se alkoi nojata väliseinää kohti niin että oli rojahtamaisillaan maahan. Jouduin mätkimään sitä riimunnarulla ryntäille ja milloin mihinkin, että se seisoisi. Näytti että se nojaa niin etupuomiin ettei saa edes enää henkeä. Siinä vaiheessa tajusin, että jos se nyt heittäytyy makuulle se ei tuu nousemaan siitä enää ikinä ylös. Se tuijotti mua ja mietin että tuoltako näyttää hevonen joka pyytää että lopeta tämä kärsimys, anna mun mennä?<span> </span>Silloin teki mieli lähinnä heittäytyä makaamaan traileriin ja itkeä, antaa periksi että mää en kestä tätä enää kilometriäkään, en enää minuuttia enkä sekuntiakaan, tehkää joku jotain koska mää en voi enää tehdä mitään, musta ei vaan ole tähän. Tajusin kuitenkin sen verran että ainoa mahollisuus on että mun täytyy pysyä rauhallisena ja koittaa ajatella edes jokseenkin selkeästi. Tiesin että kipulääkkeet on autossa, mutta pysähtyminen ja niiden piikittäminen kuluttas vaan niitä tärkeitä minuutteja joita meillä ei ollut enää paljoa jäljellä. Mietin vaan että Auvon on pakko selvitä sinne Hyvinkäälle asti, mun käsiin se ei kuole, en anna sen antaa periksi vaikka se ois mun viiminen teko, en vaan voi antaa. En oikeasti tiedä miten kumpikaan meistä selvis ne viimeiset kilometrit, varsinkaan Auvo. Sen korvat oli kylmät ja se oli ihan hikinen, olin jo aiemmin paketoinut sen kaulankin fleeceloimeen jolla yritin ensin pitää itseni lämpimänä, mutta totesin että Auvo tarvii sitä enemmän. Se näytti luonnottoman paisuneelta loimen päältäkin katsottuna. Viimeiset pätkät huusin sille, kiskoin sitä riimusta ja huidoin narulla ettei se kaatus. Kun päästiin klinikan pihaan ja kello oli jotakin yli puoli kolme, en tiennyt enää saako sitä kävelemään ulos trailerista vai kaatuuko se sillalle. Kun Minna avas ovet, se kuitenkin tuli ihan sievästi ulos, katteli jopa vähän ympärilleen ja käveli vastustelematta klinikalle. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Mun teki mieli vaan antaa se niille ja sanoa että auttakaa sitä jotenkin, tehkää jotain, jos ei muuta niin lopettakaa <span> </span>se, koska en halunnu että se kärsii enää sekuntiakaan enempää. Heti kun se saatiin pakkopilttuuseen, lääkäri tuikkas siihen kipulääkettä ja rauhottavaa. Totesi myös melkein heti että hän ei uskalla odottaa hetkeäkään, se on leikattava heti. Auvo näytti aivan epätodellisen kamalalta, kun nenässä oleva letku oli hiertänyt limakalvoja ja sieraimesta tuli verta, se oli luonnottoman paisunut, kuin ilmapallo ja selkä oli köyryssä kuin vasikalla. Kun tiesin että se menee leikkaukseen mun oli vaan pakko päästä pois mahdollisimman nopeaa. En osannut tehdä muuta kuin rapsuttaa Auvoa ja sanoa sille että ”muista sitten tulla takaisinkin”. Ei se varmaan tajunnut mitään, huumasivat sen niin ettei se tajunnut olevansa edes kipeä. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Lääkäri sanoi että leikkaus kestää 45 minuutista muutamaan tuntiin, riippuen siitä mitä sieltä löytyy. Ainakin osasi sanoa että suoli on kääntynyt jostain kohtaa. Aikoivat soittaa, mikäli näyttää siltä että Auvoa ei kannata leikkauksesta enää herättää, tai sitten vasta kun se on toipunut anestesiasta ja herännyt. Me lähdettiin Minnan kanssa kahville ja syömään jotain ja sitten jo takaisin Oulua kohti. Kello tais olla siinä vaiheessa jo ainakin viis, molemmat oli jo valvottu ties montako tuntia ja ressattu sitäkin enemmän. Koitettiin jutella niitä näitä kun ajettiin takaisin, mua ei kyllä nukuttanut yhtään, kun odotin vaan paniikissa että millon ne soittavat. Kello alkoi olla jo kuus ja mitään ei kuulunut, toivoin että jos olisi huonosti käynyt niin olisivat sen jo todenneet ja soittaneet mulle. Vihdoinkin seitsemältä puhelin soi. En tajunnut puoliakaan mitä se lääkäri selitti, tajusin vaan että Auvo on herännyt nukutuksesta, suoli oli ollut aika huonossa kunnossa ja sillä on hirmu suuri komplikaatioiden riski, mutta ainakin joku mahdollisuus selvitä. Lupasivat soittaa vielä samana päivänä puolenpäivän jälkeen ja päivittää tilanteen, tai mikäli sattuis menemään huonompaan suuntaan, soittavat sitten heti tarpeen vaatiessa. Loppumatkan sitten toivoin ettei sieltä soiteta ja yritettiin pysyä hereillä, Minna kun oli ajanut koko matkan ja minäkin olin aivan poikki. Pieni helpotus kuitenkin oli että se leikkaus oli ohi ja Auvo varmasti on niin hyvässä hoidossa kuin rahalla saa. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Selvittiin Ouluun joskus yhden jälkeen päivällä, mun piti klinikalta vielä hakea ruiskuja kun olivat Rollen lääkintätarpeista unohtaneet ne ja vein ne tallille. Samalla puhelin soi ja lääkäri kertoi taas Auvon kuulumisia, se oli välillä jo vähän pirteämpi, tutki karsinaa ja välillä taas apaattisempi ja tietenkin aika kipeä, kuten olettaa saattaa. Sille oli annettu plasmaa ja ties mitä muita lääkkeitä vielä kipulääkkeen lisäksi. Lääkäri kertoi kaikkia mahdollisia riskejä mitä vielä on ja kaikkea mikä voi mennä vielä vikaan, suolta oli jouduttu poistamaan kun se oli ollut niin huonossa kunnossa ja se heti vaikuttaa paranemismahdollisuuksiin. Puhelun jälkeen sain vielä soitettua Hennalle kun tiesin että sekin sydän kurkussa odottaa uutisia Auvosta, kun se on sillekin vähän kuin oma varsa, ikänsä Hennan tallissa asunut, ja sen jälkeen menin Rollen karsinaan kirjaimellisesti itkemään silmät päästäni. Siinä vaiheessa ei enää jaksanut pysyä kasassa. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä Rollekin tajus että joku on vialla, se vaan seiso ja riiputti päätään, katteli mua välillä sen näkösenä että mitä tämä oikein tarkottaa ja tökki varovasti. Rollen leikkaus onneksi sujui odotettua paremmin, puikkoluusta jouduttiin poistamaan vaan alaosa ja hankosidettä uhannut uudisluumuodustuma saatiin pois. Kahden kuukauden kuluttua sen pitäis olla jo normaalikäytössä ja sen toipuminen ei ainakaan jää hoidosta kiinni kun siitä pidetään niin hyvää huolta. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Lopulta, lähellä kuutta illalla, kun olin valvonut melkein 36 tuntia yhtä soittoa ja väitin ettei mua nyt väsytä, mut suunnilleen kannettiin sänkyyn että nyt nukut. Siinä vaiheessa aloin kyllä olla niin sekaisin että ihan hyvä vaihtoehto. Teki vaan mieli lähteä Hyvinkäälle kertomaan Auvolle että ei tartte pelätä, kaikki menee vielä hyvin, mutta järki sanoi kuitenkin että paremmin ne osaavat sitä siellä auttaa eivätkä välttämättä tarvi sinne yhtä sekopäistä ja hysteeristä omistajaa pyörimään.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tällä hetkellä Auvon tila on vakaa, se oli saanut jo vähän syötyä ja pärjää ilman kipulääkettä. Suoli pitää vielä saada toimintakuntoon, ja jos se nyt selviää pahimpien päivien yli on edessä vielä erittäin pitkä ja vaivalloinen toipumisaika. Klinikalla se varmasti on vielä ainakin viikon, jos kaikki menee parhain päin. Eläinlääkäri sanoi eilen soittaessaan, että lasku on tällä hetkellä viis tonnia. En tiedä kuinka suureksi se kasvaa eikä tällä hetkellä se ole edes mielessä, onneksi mulla on Auvolle eläinlääkärikuluvakuutus joka korvaa kuluja melkein viiteen tonniin asti, joten se vähän helpottaa. Loput rahat haetaan vaikka pankista sitten kun sen aika on.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tällä hetkellä minä panikoin joka kerta kun puhelin soi, yritän saada ajatukset edes aina välillä edes pois Auvosta ja toivon parasta, niinku varmasti kaikki muutkin. Tapahtui mitä vaan, niin en koskaan voi tarpeeksi kiittää Hennaa ja Minnaa, joiden ansiosta Auvo ylipäätään sai mahdollisuuden parantua ja pääsi hoitoon – muuten olisin kirjoittamassa tässä jotain ihan muuta. Ähkyn syytä ei vieläkään tiedetä, jotain massaa suolessa oli ollut, vähän hiekkaa muttei sen vertaa että se olisi siitä johtunut. Päässä pyörii tietenkin että mitä olis pitänyt tehdä, miten oisin tämän voinut estää tai mitä tehdä toisin, että tilanne ei olis mennyt niin pahaksi? En kyllä keksi kovin paljoa, vaikka kiva ois etsiä syytä jostakin. Aikaisemmin klinikalle, ehkä? Hevoset näyttävät kipua muutenkin huonosti, ja Auvo kerran aiemminkin oireili ähkyä, silloin riitti pari tuntia taluttelua, puolen tunnin jälkeen se vaikutti jo normaalilta mutta talutettiin varalta lisää, <span> </span>ja tilanne oli sillä ohi. Tällä kertaa se ei vaan riittänyt. Klinikalle päästiin lähtemään turbovauhtia kun auto ja traileri olivat pihassa. Samoten lähtö Hyvinkäälle oli melko nopea, siinäkään vaiheessa ei oikein voitu asioita nopeuttaa. Matkaan menee se aika mikä menee, eikä edes ajettu ihan rajoitusten mukaan. <span> </span>Tuntuu vaan niin järjettömältä että tällaisia asioita tapahtuu, eikä itsellä ole mitään kontrollia mihinkään. Tilanne vaan pahenee ja pahenee etkä voi asialle yhtään mitään.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tässä vaiheessa tulee tietenkin mieleen väkisinkin se, että olispa kätevä päivystävä klinikka Ouluun tai edes vähän lähemmäs. Jos olisi mahdollisuudet tehdä ne ähkyleikkaukset täällä, melko moni hevonen vois pelastua tai tilanne ei edes koskaan menis niin pahaksi kuin se ehtii kahdeksan tunnin kuljetuksen aikana. Useissa tapauksissa koko matka saattaa olla liikaa eikä sitä kannata edes harkita tekevänsä, mutta jos apua saisi tunnin sisään voisi tilanne olla aika eri. Klinikalle ei pääse edes valvontaan yöksi, niin että paikalla olis lääkäri, jos tilanne on sellainen että se saattaa vaatia lääkärin apua. Itekö<span> </span>se klinikka pitää tänne perustaa?! En ainakaan kenellekään, koskaan, ikinä, toivo tuollaista kokemusta. Enkä varsinkaan hevosille, me ihmisethän siitä kyllä selvitään mutta tuo eläinten kiusaaminen on jo liikaa. Ja miltä oiskaan tuntunut, jos olisivat sanoneet Hyvinkäällä heti, että ei me voida enää tehdä muuta kuin helpottaa sen hevosen oloa.. <span> </span>Kertoivat kyllä että sinne oli tullut joskus Rovaniemeltäkin potilas joka oli selvinnyt. Vaan siinä alkas olla jo melko pitkä matka ajella.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Kiitos kaikille auttaneille, tsempanneille ja ymmärtäville. Mulla on onneksi niin ihania läheisiä, ystäviä ja asiakkaita, että Auvon lisäksi mustakin pidetään kyllä niin hyvää huolta kuin vaan pystyy. Tässä vaiheessa väkisinkin oppii elämään päivän kerrallaan ja arvostamaan niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita joita ei millään rahalla saa. Minä jatkan huomenna töitä ja uskon että saadaan kohta Auvo kotiin, pitäkää tekin peukut pystyssä. Jos on yhtään omistajaansa tullut niin Auvo ei kyllä ihan helpolla luovuta, sehän kyllä nähtiinkin jo.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Koita jaksaa Auvo, sua ootellaan kovasti kotiin <3<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal"><span lang="EN-US">”I`ll get to you<br />Just hold on a little longer”<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><a href="http://www.youtube.com/watch?v=i85P8NDvSmg"><span lang="EN-US">http://www.youtube.com/watch?v=i85P8NDvSmg</span></a><span lang="EN-US"><br /><br /><br /></span></p>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-87691398748501064902011-07-06T19:16:00.000+03:002011-07-06T19:23:59.765+03:00Asioita, joihin voi vaikuttaa<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3AHlhKGQV-v6nmFPqZAqWA3FICyOqBblQDGFQa77MDMsD2z9k4udekGgGFw1RwoMr7PBKQiGQSRcl5_RDYg-rjsSDWb2mzaUwpMR-MkLdOZWRo5R-AOvrM0rr59oK80-ZUYmZFXNA-xk6/s1600/mierolle.jpg" onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 133px; height: 200px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3AHlhKGQV-v6nmFPqZAqWA3FICyOqBblQDGFQa77MDMsD2z9k4udekGgGFw1RwoMr7PBKQiGQSRcl5_RDYg-rjsSDWb2mzaUwpMR-MkLdOZWRo5R-AOvrM0rr59oK80-ZUYmZFXNA-xk6/s200/mierolle.jpg" border="0" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5626275137747257890" /></a><br /><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqwAN2dbX-DL61OdUaTnSJyjiNRxmFBJBau0DDeIWCjj8mXW1T77wwL_TjYT0C1xXzOpDc_lJFpHeihopWDxXneaJSQ7K6Gg7RhehYrT6Sad2mQq4p-KjWNW7RDyHwKZe8eupBXUzXqc2Z/s1600/rollenaama.jpg" onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 214px; height: 320px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqwAN2dbX-DL61OdUaTnSJyjiNRxmFBJBau0DDeIWCjj8mXW1T77wwL_TjYT0C1xXzOpDc_lJFpHeihopWDxXneaJSQ7K6Gg7RhehYrT6Sad2mQq4p-KjWNW7RDyHwKZe8eupBXUzXqc2Z/s320/rollenaama.jpg" border="0" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5626274480620409682" /></a><i>Kuvissa toinen hevoseni Rolle eli Karolin Turo, s.2001, heinäkuussa 2011. Kuvat Henna Haapaniemi</i><p class="MsoNormal">Täytyy ihan ensiksi pahoitella sitä, että musta on nykyään tullut ihan hirveä valittaja. Vaikka en uskokaan siihen että tietyllä kansakunnalla olisi jotenkin muita negatiivisempi asenne ylipäätään, niin on se kyllä totta että jos asiat on hyvin, niin ollaan hiljaa, ja sitten vasta avataan suu jos joku asia on huonosti. Ilmeisesti sen sijaan että olisi tyytyväinen ja miettisi niitä asioita jotka on hyvin, jää monesti<span style="mso-spacerun:yes"> </span>vatvomaan negatiivisia asioita. Siispä, ennen kuin aloitan valituksen yhtään mistään, täytyy sanoa KIITOS.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Kiitos kaikille niille hevosihmisille joilla on järkeä päässä. Niille, jotka auttavat ja neuvovat pyytämättäkin, mutta eivät kuvittele kuitenkaan olevansa minkään sortin profeettoja tai ylijumalia lajin suhteen. Kiitos niille, jotka eivät ole fanaattisen putkinäköisiä asioiden suhteen ja tartu yhteen yksityiskohtaan jossakin ja unohda kaikkia muita tärkeitä asioita. Kiitos niille, joiden maailmassa on olemassa muitakin tapoja tehdä asioita, kuin ”minun tapani, joka on oikea” ja ”muiden tapa, joka on väärä”. Kiitos niille jotka haluavat jatkavasti oppia lisää ja ottavat tietoa vastaan avoimesti, kuitenkin myös omia aivoja käyttäen ja soveltavat sitä itselleen sopivalla tavalla. Kiitos niille, jotka yrittävät aina nähdä asioiden positiivisen puolen ja ovat valmiita antamaan mahdollisuuden toisille ihmisille ja hevosillekin. Ja niille, jotka käsittävät sen, että huolimatta siitä mitä tapahtuu, hevonen on edelleenkin eläin eikä kone, eikä myöskään ihminen tai ihmisen lailla ajatteleva eläin. Erityisesti kiitos niille jotka ymmärtävät, että hevosten kanssa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä kyse ole vain yksittäisistä, irrallisista asioista. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">(Vaikuttaa pikkuhiljaa joltakin kiitospuheelta, joita jaaritellaan Oscargaalassa. Hyvä että on sitten mietittynä, jos sattuu joskus alan vaihto eteen.)<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Omalta kohdaltani täytyy olla erityisesti kiitollinen siitä, että edelleenkin parhaimpien opettajieni eli hevosten lisäksi olen saanut tavata aivan mahtavia persoonia, joilta olen oppinut aivan hurjasti kaikenlaista, ja joilta opin edelleen. Yksi syy siihen miksi ylipäätään olen päässyt näin pitkälle on ehdottomasti se, että en koskaan ole kuvitellutkaan olevani valmis tässä touhussa, tai edes kuvittelevani että koskaan voisin olla valmis. Niin kauan kuin on valmis oppimaan lisää on myös mahdollisuus päästä eteenpäin, jos nöyryyttä löytyy tarpeeksi. Kenenkään toimintatapoja en menisi sataprosenttisesti kopioimaan, vaan jokaiselta oppii jotain minkä voi soveltaa omaan työskentelyynsä sopivaksi, kun ottaa huomioon sen mihin itse kykenee ja mikä käy laatuun kun ajattelee omilla aivoillaan. Voi myös oppia millä tavalla asioita ei ehkä halua tehdä. Varsinkin kun tässä työssä pitäisi monesti olla ratsastuksenopettajan lisäksi eläinlääkäri, fysioterapeutti, osteopaatti, ruokinta-asiantuntja, kengittäjä, hevoskuiskaaja, satulansovittaja, varuste-ekspertti, henkisen valmennuksen asiantuntija, kilparatsastaja, <span style="mso-spacerun:yes"> </span>psykologi, personal trainer, lastentarhantäti, selvännäkijä ja seitsemän muuta asiaa, ei ihan helposti lopu opiskeltavat asiat kesken. Enkä edes vielä päässyt siihen asti että olisin kirjoittanut mitään esimerkiksi hevosten rakenteesta ja anatomiasta ja fysiologiasta sen tarkemmin, puhumattakaan kasvatuksesta ja jalostuksesta..<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Minähän työssäni kohtaan hyvinkin paljon erilaisia ja erilaisilla taustoilla varustettuja hevosihmisiä ja harrastajia. Useimmat, luojan kiitos, ovat terveen maalaisjärjen omaavia, hevosensa tuntevia ja asioista selvää ottavia ihmisiä, jotka mielellään ottavat neuvoja vastaan tai apuja siihen, keneltä kysyä neuvoa missäkin jos tarvitsee. Sitten on taas valitettavasti myös niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ollenkaan lukea hevosta, ovat perustaidoiltaan täysin puutteellisia eivätkä missään nimessä valmiita hevosenomistajaksi. Vasta oli alan lehdissä ja internetissä keskustelua Juha Ruutsalosta, joka on tunnettu hevoskauppias ja lopetti toimintansa ainakin hevosten myynnin osalta taannoin. Syitä oli ilmeisesti monia, mutta kommentoidessaan lopettamistaan Ruutsalo otti esille sen tosiasian, että ihmiset hankkivat hevosia nykyään yhä heppoisemmilla tiedoilla ja taidoilla. Sitten tarvitaan avuksi kaiken maailman eläinlääkärit, valmentajat ja hevoskuiskaajat sun muut, kun hommat ei onnistukaan. Valitettavan totta. Hevosta hankittaessa ei riitä, että osaa tyydyttävästi ratsastaa. Pitää myös olla jonkin verran HEVOSMIESTAITOJA. Täytyy tietää terveydenhoidon perusteet, tunnistaa kun hevonen on sairas, osattava ylipäätään lukea sen käyttäytymistä, tiedettävä ruokinnan perusteet, ymmärrettävä miten ja kuinka paljon hevosen on liikuttava ja mikä on sille soveltuva elinympäristö ylipäätään. Unohtamatta tietenkään oikeanlaista käsittelyä ja monissa tapauksissa koulutusta, johon harrastajat ovat valitettavan usein kykenemättömiä.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Aivan liian usein tulee vastaan tapauksia, jolloin kipeää hevosta luullaan tottelemattomaksi, niskottelevaa hevosta kipeäksi tai tosi herkäksi, herkkää ja hämmentynyttä hevosta hulluksi ja niin edelleen. Ihmiset saavat omalla käsittelyllään opetettua hevoset sellaiseksi, että ne alkavat tehdä mitä kummallisimpia asioita tai sitten eivät vaihtoehtoisesti suostu tekemään mitään. Ei nähdä sitä mikä on syy hevosen käytökseen ja vielä vähemmän tiedetään mitä sille voi tehdä. Mikäli hevonen on ymmärtänyt olevansa pomo ja päättävänsä itse mitä tekee ja milloin, on aivan sama vaikka sille antaisi minimimäärän rehuja, ei sen käytös silti muutu. Tai vaikka muuttuisi, palautuu ennalleen kun rehumäärää nostetaan. Tai jos hevosta ei ole opetettu vastaamaan apuihin oikein ja sitä muutenkin ratsastetaan osaamattomasti, ei siitä tule reippaampi, vaikka sen pumppaisi täyteen ties mitä rehuja. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Hankaluuksia tuottaa myös usein se, ettei osata nähdä kokonaisuutta. Onko hevosen ruokinta kunnossa? Entä hampaat? Ja kengitys? Ratsastetaanko sitä niin, että se vetristää hevosta sen sijaan että tekisi siitä jäykemmän? Saako se oikeassa suhteessa liikuntaa ja lepoa? Onko se jostain kipeä? Ovatko varusteet sopivat? Saako se viettää tarpeeksi aikaa ulkona ja toteuttaa luontaisia vaistojaan? Käsitelläänkö sitä hevosena, ei koneena tai ihmisenkaltaisena olentona? Tietääkö se ylipäätään mitä siltä odotetaan ja onko se koulutettu niin että se ymmärtää mitä siltä pyydetään? Mikä tärkeintä, tietääkö sitä käsittelevät ihmiset mitä ovat tekemässä ja mitä heidän kuuluisi tehdä?<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">En osaa sanoa miten asiat olivat ennen, kun en ole elänyt sitä aikaa kun hevosia oli joka talossa. Silloin tosin tieto taisi periytyä sukupolvelta toiselle, ja oli olemassa niitä taitavia hevosmiehiä, jotka olivat olleet hevosten kanssa tekemisissä koko elämänsä. Silloin ei edes ollut saatavilla niin paljon tietoa kuin nykyään, mutta kummasti hevoset saatiin toimimaan vaativissakin olosuhteissa ja niistä pidettiin hyvää huolta, hevosina. Varmasti kyllä niitäkin oli, joiden elämä ei ollut kovin ruusuista ja niiden kohtaloksi koitui ihmisten tietämättömyys, mutta silloin se vielä oli jokseenkin perusteltua, kun hevoskulttuuri oli niin erilaista kuin nykyisin. Nyt joka tuutista saa tietoa, on valmentajia, hevoskuiskaajia, kouluttajia, lääkäreitä, mitä vaan keksii hakea. Jostain syystä nyt on myös enemmän ns.ongelmahevosia, vaikeita hevosia, hevosia jotka eivät halua liikkua, hevosia jotka haluavat liikkua liikaa, jyriä, äkäisiä, käytöshäiriöisiä.. Ja meillähän pitäisi olla vaikka mitä tapoja saada tietoa ja lisäksi vielä mahdollisuus ymmärtää sitä, lähes jokainenhan peruskoulussa oppii nykyään lukemaan!<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Yleensä en koe tarvetta puuttua esimerkiksi asiakkaiden hevosten kengitykseen tai ruokintaan, ellei se näytä olevan oleellisesti päin honkia. Tavallaan taistelen sen kanssa, että mitkä asiat kuuluvat minun työnkuvaani, mihin pitäisi puuttua, ja mikä taas ei ole minun asiani ja missä tilanteessa olisi helpointa vain pitää turpa kiinni. Totuus on kuitenkin se, että haluaisin pelastaa maailman ja kaikki hevoset, joten usein sitten tulee jossain vaiheessa puututtua niihinkin asioihin jotka eivät suoraan liity ratsastuksen opettamiseen. Taas päästään tietenkin siihen, että kaikki liittyy kaikkeen, joten toisaalta kyse on hyvinkin oleellisista asioista. Helpointahan minun kannaltani tietenkin olisi käydä tunti huutelemassa neuvoja kentän laidalta, ottaa rahat ja lähteä lätkimään, sen kummemmin kommentoimatta mitään. Tai ehkä ”tänään ei mennyt niin hyvin, parempi onni ens kerralla”, tai sitten vaan tyylikkäästi ”hyvin meni!”. Tämän työn paras ja oikeastaan huonoinkin puoli on se että mua oikeasti kiinnostaa hevosten hyvinvointi, se että niitä kohdellaan ja hoidetaan oikein ja myös se että ratsastajat oppivat ja sitä kautta pystyvät vaikuttamaan siihen että hevosten elämä on parempaa. Että jos aina olen myöhässä (niinku yleensä olenkin) niin monesti se johtuu siitä, että olen taas jäänyt suustani kiinni, mutta ihan aiheeseen liittyen ja ajatellen tekeväni jonkun hevosen elämän taas vähän paremmaksi!<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">En nyt tarkoita sitä, että kenenkään paitsi ammattilaisten ei kuuluisi omistaa hevosia, vaan lähinnä sitä, että jokaisella hevosenomistajalla on vastuu elävästä luontokappaleesta, jonka hyvinvoinnin takia asioista tulisi ottaa selvää ja itsensä tulisi kouluttaa sellaiselle tasolle tiedoissa ja taidoissa, ettei hevonen joudu siitä kärsimään fyysisesti tai henkisesti. Apua, opetusta ja neuvoja saa aina, jos on valmis näkemään vähän vaivaa. Auttaa myös<span style="mso-spacerun:yes"> </span>jos on jonkinlainen käsitys omista taidoista ja nöyryyttää oppia lisää, jos taidot eivät riitä. Arvostan kyllä sellaisiakin omistajia, jotka luottavat asiantuntijoiden apuun ja noudattavat näiden neuvoja – on vaan fakta sekin, että hevosmaailmassa on paljon ”vääriä profeettoja”, henkilöjä jotka puhuvat ummet ja lammet mutta joilla ei välttämättä ole ammattitaitonsa tueksi yhtään mitään, varsinkaan koulutusta. Sitten on myös tietenkin hevosmiestaidoiltaan ylivertaisia tyyppejä, joilla ei heilläkään ole koulutusta, mutta joiden hevosenkäsittelytaidot puhuvat puolestaan. Ongelmaksi tuleekin se miten erottaa nämä toisistaan, varsinkin jos harrastaja ei osaa lukea hevosta pätkääkään eikä edes tiedä milloin se toimii hyvin? Valitettavasti monet näistä oikeasti taitavista hevosenkäsittelijöistä pitävät aika matalaa profiilia itsestään eivätkä kouluta hevosia työkseen, joten heitä on aika vaikea edes löytää. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Useimmat ongelmat kuitenkin ratkeaisivat kouluttamalla hevosten omistajia ja muitakin harrastajia. Harvojen hevosten kanssa minulla tulee ongelmia käsittelyn suhteen, tarkoittaen siis tilanteita joissa en tietäisi mitä pitäisi tehdä tai kuinka lähteä asiaa työstämään. Joissakin tapauksissa vaan muutos ei tapahdu kertalaakista, vaikka paikalle tilaisi minkä hevoskuiskaajan tai ratsastamaan jonkun kyrakyrklundin. Eikä se välttämättä tarkoita, että kouluttaja olisi ammattitaidoton, vaan sitä että hevoset tarvitsevat aikaa, toistoja, johdonmukaista käsittelyä ja taas aikaa. Käsittelijät taas tarvitsevat kykyä lukea hevosta, kykyä tietää miten opettaa niitä, oman kroppansa hallintaa, kärsivällisyyttä, rutosti maalaisjärkeä ja ongelmanratkaisukykyä. Yhden tai kahden hevosen kanssa toimiessa oppii paljon, mutta kun viikottain työskentelee parinkymmenen hevosen kanssa, oppii onneksi vielä enemmän. Kaikilla kun ei sitä mahdollisuutta ole, niin joskus on ihan hyvä kysyä neuvoa viisaammalta tai joltakin jolla on asioista enemmän oikeanlaista kokemusta.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tästä taas tuli vuodatus jossa ei välttämättä ole päätä eikä häntää, mutta loppuun silti sopii muutama lause, jotka ainakin kaikille jenkkisarjoja seuraaville on tuttuja yhdestä jos toisestakin yhteydestä. Vaikka en itse olekaan millään muotoa uskonnollinen ja tämä on virallisesti versio rukouksesta niin se tuli joskus mieleeni miettiessäni jotain hevostouhuihin liittyvää juttua. Filosofiseksi menee!<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal"><i style="mso-bidi-font-style:normal"><span lang="EN-US" style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-ansi-language:EN-US;mso-bidi-font-weight: bold">”Give us</span></i><i style="mso-bidi-font-style:normal"><span lang="EN-US" style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-ansi-language:EN-US"> the <span style="mso-bidi-font-weight:bold">strength<span class="Apple-tab-span" style="white-space:pre"> </span><br />to accept the things we</span> cannot change,<br />the courage to change the things <span style="mso-bidi-font-weight:bold">we</span> can<br />and the wisdom to know the difference”<o:p></o:p></span></i></p> <p class="MsoNormal"><br /></p>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-10804594681088781412011-06-22T00:04:00.000+03:002011-06-22T00:15:27.258+03:00Hevoslapset kasvaa, Auvokin<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgmgttU0hGuL1kH212nCFo_qkZJVMHnMsxTGves1AjEqEhAyzQ9ghKTRz6_m4JOIeA_D8oBDjMNYabT6jGciCZ0U-RTmeoio9s4ejhaqII4HRBlTrcjXJgH-vbfUEn2Yaa75S93OFUM9-c/s1600/tukka.jpg" onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 213px; height: 320px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgmgttU0hGuL1kH212nCFo_qkZJVMHnMsxTGves1AjEqEhAyzQ9ghKTRz6_m4JOIeA_D8oBDjMNYabT6jGciCZ0U-RTmeoio9s4ejhaqII4HRBlTrcjXJgH-vbfUEn2Yaa75S93OFUM9-c/s320/tukka.jpg" border="0" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5620783557736439330" /></a><br /><br /><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtALv0fFRQ2MawWdjj5VtjC25ysor6AGVW_yZROhAqWe3ga2kSekv2ZOAL55JjfVggEWgxC1GPnr0yoGhnL9HFoGkS9A7JWYr1C-NiqT66b8QKnD7mOulb8IGP8eSR4O1pPQYxFSaDveme/s1600/auvolaidun2.jpg" onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 213px; height: 320px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtALv0fFRQ2MawWdjj5VtjC25ysor6AGVW_yZROhAqWe3ga2kSekv2ZOAL55JjfVggEWgxC1GPnr0yoGhnL9HFoGkS9A7JWYr1C-NiqT66b8QKnD7mOulb8IGP8eSR4O1pPQYxFSaDveme/s320/auvolaidun2.jpg" border="0" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5620782237812714226" /></a><i>Kuvissa Auvo orilaitumella 19.6.2011, kuvat Henna Haapaniemi</i><br /><div><br /><p class="MsoNormal">Hyi minua, on taas ollut luvattoman pitkä tauko etten ole päivittänyt tänne mitään. Syynä ei ole se etteikö olisi ollut mitään sanottavaa, vaan lähinnä se että ilmeisesti mulla on aivoissa joku tukos, joka estää sen että en vaan kykene kirjoittamaan kerralla paria lausetta enempää. Tai ylipäätään siitä, että päässä pyörii kyllä vaikka mitä, mutta niitä asioita ei saa jäsenneltyä yhtään millään järkevään muotoon.<span style="mso-spacerun:yes"> </span>En aio edes luvata että jatkossa kirjoitan useammin, koska en tykkää tehdä lupauksia joita en varmasti voi pitää, mutta lupaan kuitenkin yrittää. Toinen asia jota lupaan yrittää nyt on kuvien lisääminen tähän blogiin, sillä kaikki jotka lukee tätä ei välttämättä ole nähnyt niitä kuvia joita naamakirjaan pukkaan. <span style="mso-spacerun:yes"> </span>Mun sivuillekaan kun ei kaikkia tule laitettua. Plus sitten on kivempi lukea näitä mun romaaneja, kun saa kattoa kuviakin välissä. En tosin näemmä osaa asetella niitä mitenkään järkevästi vielä enkä jaksa perehtyä miten se onnistuis, joten koittakaa kestää. Sama vika myös siinä etten edelleenkään jaksa lukea mitä oon kirjottanut, joten saattaa olla välillä vähän järkijättöstä tekstiä.</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Ajattelin nyt vähän kirjotella varsoista. Ja tällä kertaa ihan omasta kokemuksesta (kai yleensäkin kirjoittelen omasta kokemuksesta, vaikka oonkin sitä mieltä että kaikkia asioita ei tartte kokeilla), koskapa mulla on maailman ihanin hevoslapsi Auvo (ori Kuohuva, s.29.5.2010). Nyt kesän alussa kun noita pikkuvarsoja on syntynyt <span style="mso-spacerun:yes"> </span>ja aivan ihania sukulaisia Auvollekin, erityisesti Auvon täysveli tietenkin, iskee taas aivan karmea varsakuume. Melkein kaikki eläinvauvathan on ihania, ja mun mielestä erityisesti hevoset! Onneksi todellisuudessa ei ole mahdollisuutta enää yhtään hevosta hommata joten se vähän hillitsee. Ja onneksi on Auvo, joka on jo tietenkin aikalailla pikkuvarsaa isompi, mutta aaaaaivan ihana. Mikä ei tietenkään ole vain mun subjektiivinen mielipide asiasta ;-)<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Olen aikaisemminkin käsitellyt varsoja jonkun verran, vastasyntyneistä vanhempiin. Auvohan on mun ensimmäinen oma hevonen, ja vielä varsa, jollaista ei suositella ensimmäiseksi hevoseksi. Tietenkin tämä on vähän eria asia koska olen ihan opiskellut kaikenlaista hevosiin liittyvää, toisin kuin suurin osa hevosen hankkivista. Lisäksi oon vakaasti ollut sitä mieltä, että varsojen kanssa yleensä on paljon helpompaa kuin vanhempien hevosten kanssa, joiden koulutuksessa joku asia on mennyt pieleen – helpompi aloittaa nollasta kuin miinukselta. Mua ei siis yhtään hirvittänyt ostaa itselleni varsaa, ja vielä oria, koska niitäkään en pidä ruunia tai tammoja kummempina kun tietyt asiat ottaa huomioon. Tai siis itse asiassa orit ja ruunat on mun lemppareita, tammaa en kelpuuttais millään ainakaan tällä hetkellä! Auvon tapauksessa kauheesti vielä helpottaa se että se saa asustaa edelleen samassa paikassa jossa syntyikin, ei sen takia etten raaskis sitä sieltä mihinkään viedä, vaan sen takia että en juuri parempaa paikkaa sen ja mun kannalta osaisi kuvitella. Omalta kannaltani en siis tarkoita sitä että tarvisin lämpimän maneesin ja pukuhuoneen ja kahvion ja suihkut ja saunan, vaan sitä että jos tarvin apua tai neuvoja, niin niitä on saatavilla sellaiselta taholta joka tietää näistä jutuista enemmän kuin minä. Ja Auvon kannalta sitä, että sen elinolosuhteet on sellaiset mitkä minä hevoselleni haluan: laadukkaat rehut, tarpeeksi ulkoilua kavereiden kanssa tarpeeksi isossa tilassa, muutenkin hyvä hoito ja turvalliset olosuhteet. Kenttä tietenkin on plussaa ja varsinkin sitten ajo-opetuksen ja ratsukoulutuksen alkaessa mahdollisuus päästä kunnolla maastoon, mitä minä pidän nuoren kanssa erittäin tärkeänä. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Tässä vaiheessa voisin ajautua sivuraiteelle siinä asiassa, joka mua tuollaisen varsan kanssa huolettais aika paljon mikäli se asuis jossain muualla: se, että kuka sitä käsittelee ja miten. Sehän oppii jatkuvasti ihmisen kanssa tekemisissä ollessaan ja mikäli sitä käsittelisi joku joka ei tiedä mitä on tekemässä.. Sitten sen kouluttaminen vois käydä jo työstä! Tällä hetkellä tiedän tasan tarkkaan kuka Auvoa yleensä käsittelee tai poikkeustapauksissa sen ettei sitä anneta kenenkään käsiin joka ei sen kanssa osaisi toimia. Toki tällä hetkellä Auvossa on se hyvä puoli, että se yleensä toimii kaikessa ihan ongelmitta, joten sitä vois käsitellä jo vähän tumpelompikin. Paitsi että näin kesäaikaan sille iski pieni pakkomielle vihreään ruohoon, jota kohden se yrittää välillä kiskoa.. Mikäli olen oikeassa, niin veikkaisin että sen ensimmäisen vuoden käsittely ja se miten se on oppinut asennoitumaan ihmiseen tulee helpottamaan sen kanssa touhuamista tulevaisuudessa hirveän paljon. Nähtäväksi jää olenko oikeassa vai väärässä!<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Ajattelin kirjoittaa vähän siitä mitä Auvon kanssa on tehty ja miten, vaikka kyllä erittäin paljon vieroksun sitä kun ihmiset esimerkiksi netin keskustelupalstoilla antaa neuvoja hevosten kouluttamiseen. Sitä kun ei mitenkään pelkästään sanallisesti pysty neuvomaan koska elävien olentojen kanssa tulee toimia aina tilanteen mukaan. Kuten sanottu, hevoset eivät valitettavasti ole lukeneet hevosenkoulutusoppaita eivätkä aina toimi kuten esimerkiksi autot. Yllättävässä tilanteessa siis pitäisi osata toimia lähes vaistomaisesti tai ainakin järkevästi ja panikoimatta, mutta yleensä käy ihan toisin. Niinpä en siis aio neuvoa kenellekään yhtään mitään ja toivon ettei kukaan ala soveltaa mitään kotona mikäli ei tiedä mitä on tekemässä. Kuten kaikki suuret johtajat ja poliitikot, siirrän kaiken vastuun pois itseltäni ja lukijalle ;-)<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Pikkuvarsanahan Auvo oli aika arka. Ennen kuin minä sen ostin tai ylipäätään sen kanssa olin tekemisissä, oli Henna (joka siis edelleenkin pitää tallia jossa Auvo asustaa) jo saanut tehdä aika suuren työn siinä, että Auvo ylipäätään antoi koskea ja suostui esimerkiksi siihen että päitset laitetaan päähän ennen ulosmenoa. Se oli vetänyt rallia ympäri karsinaa, mutta aina tietenkin lopulta päätynyt tilanteeseen jossa sille joka tapauksessa puettiin ne päitset ja sitten vietiin ulos. Vielä joskus parin kuukauden ikäisenä kun minäkin aloin sen kanssa touhuta jotain, saatiin ihan fyysisesti pidellä sitä paikallaan jos se halusi laitumella yhtäkkiä poistua ja ottaa ritolat. Silloinhan se vielä onnistui kun se oli kooltaan niin pieni ja luultavasti jos sen niissä tilanteissa olis päästänyt irti vahingossa tai tarkoituksella, siitä olis tullut yksi niistä hevosista jotka riuhtoo itsensä irti väkisin jos joku asia ei miellytä. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Jo pienenä Auvo totutteli matkustamiseen emänsä Tikun kanssa (Silmätikku), kun ne kävivät yhdessä klinikalla Tikun tiineyttä tarkasteltaessa. <span style="mso-spacerun:yes"> </span>Auvo oli tosi reipas, se matkusteli kopissa miten päin sattui huvittamaan. Klinikallakin ihastelivat sitä, kun se oli niin nätti ja käyttäytyi fiksusti. Yhden reissun jälkeen laitoin sen huvikseni vielä yksin takaisin traileriin kun ne oli molemmat jo otettu ulos. En ollut yhtään varma suostuuko se tulemaan sinne perässäni ilman äiskää, mutta sinne se vaan lompsi. Joskus se saattoi pysähdellä lastaussillalla, mutta se oli onneksi niin pieni, että Henna pystyi melkein nostamaan sen kyytiin, jos se ei halunnut itse sinne mennä. Nykyäänkin se vielä varmaan luulee että tarvittaessa Henna sen nostaa traileriin jos se ei sinne mene itse. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Rupesin Auvoa harjailemaan jo ensimmäisenä kesänä, Henna oli siltä jalkojakin nostellut jo ihan pienenä. Ensin Auvo tottui siihen että rapsuttelu on kivaa ja lopulta se tuli siihen tulokseen että harjaaminenkin on mukavaa. Nykyään sitä voi harjailla ihan mistä haluaa miten haluaa ja se tykkää rapsuttelustakin yli kaiken. Kavioiden nostelu on sille ollut ihan ok, välillä takasia nostettaessa se on ruvennut nojailemaan mutta kun ollaan harjoiteltu että paineesta kuuluu mennä poispäin (eikä kohti kuten varsojen luontainen refleksi on), niin Auvo osaa jopa itse pitää ne takajalatkin ylhäällä. Paitsi kun kengittäjä vuolee kavioita <span style="mso-spacerun:yes"> </span>on ihan kiva koittaa nojailla koko painolla sitä kohti, tai kuten Auvo viimeksi kokeili, ruveta venyttelemään.. :-D<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Kiinni Auvo oppi olemaan niin että se ensin seisoi toiselta puolelta käytävää narussa kiinni, ja toiselta puolelta naru oli vaan kierretty kalterin takaa ja kiinnipitelijän kädessä. Jonkun kerran se testasi mitä tapahtuu jos alkaa kiskoa, mutta oppi aika nopeasti miten paine loppuu. Nykyään se seisoo kahta puolta kiinni paremmin kuin jotkut isot hevoset (testattu myös näyttelyssä pois kotoa ja klinikalla). Suitset sille laitettiin ensimmäistä kertaa päähän muistaakseni viime syksy aikana. Nekin vaan niin että kuolaimet suuhun ja siinä se. Vähän aikaa se niitä ränkytteli mutta ei sen kummempia. Nyt sillä on ollut suht säännöllisesti viikottain suitset päässä ja kuolaimet suussa että se tottuis niihin. Koskaan ei ole ollut suitsien laiton tai kuolainten kanssa mitään ongelmaa. Satulakin sille itse asiassa laitettiin kerran selkään, johtuen siitä että yritettiin saada se vähän hätääntymään että se kakkais, kun se oireili yksi aamu vähän ähkyä. Henna laittoi sille satulan karsinassa mutta harmillisesti sen ähkyilyn kannalta Auvoa ei haitannut yhtään. Se vaan kattoi että jaa, mikä tuo on, eikä välittänyt sen kummemmin. Ähkyoireet onneksi meni ohi ihan kävelyllä, ettei siinä sen enempää. Valjaatkin sillä on ollut päällä mutta varsinaista ajo-opetusta ei vielä millään muotoa aloitettu ennen laitumelle menoa, joten se jää syksyyn. Jotenkin en tosin jaksa uskoa että sekään olis kauhean ongelmallista ellen sitten esimerkiksi itse tee siitä hankalaa.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvo joutui myös opettelemaan pesulla käymiseen, aluksi niin että pestiin siltä pelkästään jalat letkulla. Sekin oli aluksi vähän kamalaa, mutta kuten useat asiat Auvon kanssa, se alkoi sujua kun tämä huomasi ettei siinä mitään pahaa tapahdukaan.<span style="mso-spacerun:yes"> </span>Ennen näyttelyä Auvo sitten kävi ihan kokovartalopesulla, niin että huuhtelin sitä letkulla ihan joka puolelta. Välillä tarvittiin avustaja seisomaan nenän eteen,<span style="mso-spacerun:yes"> </span>kun Auvo oli sitä mieltä että apua voinko poistua, mutta unohti ne yritykset kun tie tukittiin. Kaiken maailman tököteillä suihkutteluun totutin Auvoa jo ensimmäisenä kesänä, kun laitoin suihkepulloon vettä ja kävin sillä suhuttelemassa Auvon ja Tikun vierellä kun ne söivät. Nykyisin Auvo antaa ruutailla ittensä paljon paremmin kuin esimerkiksi toinen hevoseni Rolle, kymmenen vuotta.. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Pienempänä Auvo meinas olla sitä mieltä, että jos joku sitä joskus huitoi kauemmas tai pyysi juoksemaan, se ei tahtonut antaa enää kiinni. Jouduin sitä viime talvena lahjomaan leivällä parina päivänä, kun se oli pari tuntia yhtenä iltana pyörinyt ympäri tarhaa eikä ollut antanut kiinni. Oikeastaan tuo taitaa olla ainoita asioita, joissa sillä oon käyttänyt herkkuja varsinaisesti apuna. Sen jälkeen Auvo on taas antanut kiinni ongelmitta. Itse asiassa se nykyään tulee aina portille vastaan ja monesti hörisee, kun menen hakemaan sen tarhasta. Enkä ole niiden parin päivän lisäksi sille ikinä mitään syöttänyt kun olen sitä pois tarhasta hakenut. Jossain välissä se aina ravasi tai laukkasi portille että ehti ennen isompia kavereita. Hassu hevoslapsi. Ja joka kerta kun sen vie takaisin, se jää yleensä vielä portille seisomaan kun sen päästää irti, että tehtäiskö vielä jotakin. Ja tulee myös yleensä aina portille vastaan vaikka sillä olisi justiinsa ruokaakin tarjolla, huolimatta siitä että se on todella perso ruualle, vähän kuten omistajansakin. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvo ei kulkenut varmaan yli puoleen vuoteen trailerilla mihinkään, kunnes sitte tajusin että pakkohan sitä ois vähän kuskailla kun kesäkuussa on varsanäyttely ja muutenkaan ei koskaan voi tietää milloin se täytyy johonkin viedä. Käytettiin sitä sitten läheisellä maneesilla yksinään, niin että minä matkustin sen kanssa kopissa. Kerran taidettiin sitä ennen harjoitella koppiin menoa kun sattui joku traileri olemaan pihassa auki; talutin Auvon lastaussillalle, se tais pysähtyä ja kun Henna kerran tökkäsi sitä takapuoleen <span style="mso-spacerun:yes"> </span>se meni sisälle ja kun se seisoi kopissa nätisti, vein sen takaisin tarhaan saman tien. Tähän meni aikaa varmaan kolmisen minuuttia. Sitten kun lähdettiin maneesille, Auvo taas käveli suoraan koppiin. Matkustamista se vähän ihmetteli, mutta alkoi todeta senkin jo lyhyellä matkalla vaarattomaksi. Maneesillakin se käyttäytyi tosi hienosti vaikka olikin yksin. Takaisin päin lähdettäessä se oli sitä mieltä että seisoo vaan sillalla ja sitä piti taas tuupata kerran takapuolesta että se käveli sisälle. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Seuraavan kerran se sitten kuskattiin demovarsaksi Äimärautiolle, kun siellä oli HevosAgron järjestämä rakennearvostelu ja hevosen esittäminen näyttelyssä – tilaisuus. Tai en tiedä virallista nimeä, mutta siitä siellä kuitenkin oli kyse. Auvon kans vähän harjoiteltiin kolmiolla kävelyä ja juoksua ja paikallaan seisomista ennen sitä ihan kotikentällä. Auvohan yritti jossain vaiheessa keuliakin, mutta se loppui lyhyeen kun laitoin sille suitset päähän ja loikatessaan se nykäisi itteään suuhun. Taisi kokeilla sitä kahdesti enkä muista että olisi sen jälkeen koittanut kertaakaan. On se loikkinut muutaman kerran sivusuunnassakin (poispäin minusta onneksi) ihan tosissaan, niin että hyvä ettei ole päässyt irti, mutta en ois kyllä henkenikään uhalla päästänyt koska tiedän tasan tarkkaan mitä siitä seuraa. Ihan hyvä oikeastaan että se nyt pienempänä kokeilee vähän kaikkea, koska sitten niistä asioista ei tarvi sen kummemmin keskustella kun se on isompi ja vanhempi. En todellakaan halua kolmivuotiasta oria joka keulii ja hyppii ja yrittää poistua paikalta eikä kuuntele minua tippaakaan. Tai sen puoleen minkään muunlaistakaan hevosta joka tuollaista tekee. Siksipä mun hevosista ei tulekaan semmosia<span style="mso-spacerun:yes"> </span>;-)<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">No, Auvon demohevosreissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kuljetuksessa ei ongelmaa, Äimärautiolla se meni klinikan karsinaosastolle muiden varsojen kanssa odottelemaan omaa vuoroaan ja jäi sinne suht rauhallisena, kun mentiin katsomaan muita demohevosia ja niiden arvostelua. Auvo tuli vuoroon toisen vuotiaan orivarsan kanssa ja oli reppana aika hädissään. Se vaan huuteli eikä olis malttanut kävellä. Sitten kun meidän vuoro tuli, Auvo oli epäpuhdas! Eikä se tietenkään ole ikinä ollut, joten olin aika ihmeissäni että mitä hittoa tässä nyt on tapahtunut. Kun sitten päästiin takaisin tallille ja Henna mulle näytti miten se liikkuu, niin näkihän sen että se oli jo käynnissä ep. Liekö sitten tolskannut siellä karsinassa jotain. Tulipahan kuitenkin käytyä katsomassa maailmaa ja onneksi parin päivän oleskelun jälkeen Auvo liikkui taas ihan puhtaasti. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Seuraava koitos oli sitten Hippoksen tamma- ja varsanäyttely Äimärautiolla kesäkuun alkupuolella. Auvo oli vähän kehnossa kasvuvaiheessa ennen sitä, vielä pitkässä karvassa vaikka sitä nyhdin niin paljon kuin ehdin, muutenkin vähän raukka muotopuolen näköinen, vähän kuin puoleksi tyhjä ilmapallo. Näkee hyvin kuvista jotka on otettu ennen näyttelyä ja kun vertaa sitä pariin muuhun yksivuotiaaseen varsaan, niin se ei todellakaan näytä niissä edustavalta. Noh, ei auttanut, suhtauduin aika skeptisesti koko näyttelyyn ja ajattelin että otetaan ihan harjoituksen kannalta, se on kuitenkin hyvä tilaisuus taas totuttaa varsoja kaikenlaiseen. Näyttelyyn Auvo matkusti Kultsin (o.Kultakimpale, kuukauden Auvoa vanhempi ja isä Vinha Paanari kuten Auvollakin) kanssa samalla kyydillä. Näyttelypaikalla se ei kummemmin ihmetellyt, mittauksessa vähän pyöri ympäriinsä mutta muuten otti hyvin rauhallisesti. Tilanteen teki vielä haastavammaksi se että lämpötila oli hellelukemissa, +30 eikä yhtään tuullut. Siellä helteessä seisoessa rupes jo itelläkin vähän tuntumaan että huhhuh. Itse arvostelussa Auvo toimi ihan hyvin, jos ei lasketa sitä että tuomareista poispäin ravatessa se vähän laukkasi, ja kavereista poispäin ei olis halunnut ravata ollenkaan.. Noh, Auvo sai kuitenkin kirkkaan toisen palkinnon ja oli näyttelyn toiseksi paras yksivuotias! Oli kyllä todellakin yllätys tässä vaiheessa, mutta positiivinen. Erityisesti tietenkin ilahduttaa että jalka-asennot oli hyvät, niillä kun on aika iso merkitys tulevaisuudessa. Nykyään noita kakkosiakin jaellaan aika niukasti, etenkin vuotiaille varsoille. Paras yksivuotias oli tietenkin myös ”meidän” porukkaa, Hennan hieno tamma Siipi. Kultsikin sai kakkospalkinnon, joten hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Auvo kävi vielä Siipin kanssa klinikalla rokotettavana, tietenkin käyttäytyi erityisen hyvin, ja sen jälkeen olosuhteiden pakosta jäi vielä varikkoalueelle karsinaan odottelemaan kotiinpääsyä. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Oli aika pitkä päivä, kun tultiin Äimärautiolle ennen puolta yhdeksää, ja lähdettiin joskus neljän jälkeen. Varsinkin siis varsoille, jotka ei ennen tuollaisia reissuja ole tehnyt. Vaan Auvo ja Siipi kiltisti odottelivat karsinoissa ja myös matkustivat samalla kyydillä kotiin. Auvo ei innostunut edes siitä että matkusti tamman kanssa, tosin näytti vähän siltä että Siipi oli saattanut Auvolle kertoa jo matkan aikana kuka oikein määrää. Auvon kanssa oli kyllä mukava pyöriä Äimärautiolla, muiden varsojen arvostelun aikana kateltiin sivusta ja yritin ettiä jotakin mitä Auvo pelkäis, mutta en onnistunut. Vilkaistiin myös radalle sen reunalta, pitäähän Auvon tietää missä se tulevaisuudessa juoksee kovaa ;-)<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Ai niin, myöhemmin selvisi myös että sain näyttelyssä parhaan esittäjän palkinnon (en tiedä oliko sitten kyse vain varsojen esittäjistä vai mistä), siinä vaan oli kaikenlaista hässäkkää kun Auvon omistajatiedot eivät ole VIELÄKÄÄN päivittyneet mihinkään eikä auttanut vaikka ilmoitinkin vielä näyttelyssä että omistaja on siellä tiedoissa väärin (Hippoksen tietojen mukaan Päivi, joka on Auvon kasvattaja, on myös sen omistaja edelleen). Sen palkinnon sain kyllä ihan Hennan (ja tietty myös Auvon) ansiosta, kun se meitä Auvon kans neuvo harjoitellessa. En oo aikasemmin esittänyt oikeassa näyttelyssä yhtään hevosta, vaikka joskus niitä oonkin seurannut. Oisin luultavasti seisottanut Auvon miten sattuu ja muutenkin ehkä juossut väärään suuntaan tai muuta vastaavaa. Nytkään meidän juoksuosuus ei mennyt kovin putkeen vaikka Auvo sillä kasin ravista saikin. Ens vuonna sitten paremmin, sillon tulee vähintään ysi!<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Sunnuntaina sitten vietiin Auvo orilaitumelle kolmen muun vuosikkaan orin kanssa. Aivan kamalaa, kun Auvo ei ikinä ole muualla asustellut. Ainakin siis mun mielestä, <span style="mso-spacerun:yes"> </span>Auvo varmaan tajuaa kohtalonsa tässä tämän viikon aikana kun alkaa miettiä että miksei Henna sitä ruokikaan joka aamu ja ilta eikä kukaan tule edes rapsuttelemaan, paitsi uudet kaverit. Se kyllä näytti hyvinkin tyytyväiseltä laitumelle päästessään, että tuskin se nyt siellä kärsii. Hyvä vaan että pääsi kasvamaan ja vahvistumaan sopivassa porukassa. Siellä se nyt möllöttää ja tulee takaisin syyskuun alussa, ellei mitään kummempaa satu. Saa nähdä kuinka iso se silloin on, näyttelyssä edestä mitattuna 141 ja takaa 142, vaikka meidän pätevämpien mittausten perusteella se on takaa vielä useamman sentin korkeampi (minkä näkee ihan silmälläkin). Kesän aikana aion tietenkin käydä sitä kattomassa monta kertaa, ettei se mua aivan unohda! <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Auvon kanssa asioita opeteltaessa on siis panostettu lähinnä laatuun, ei määrään. Mulla on välillä sellaset aikataulut etten edes ehdi tekemään Auvon kanssa kaikkea mitä haluaisin, mutta yritän sitten edes käydä vähän rapsuttamassa sitä jos ei muuta. Toisaalta ei sen tarvikaan joka päivä tehdä välttämättä muuta kuin elää hevosen elämää ja kasvaa, se on vielä niin nuori. Mutta ei ne puolen tunnin harjaukset ja talutukset myöskään mitään haittaa. Enimmäkseen olen kuitenkin sitä mieltä, että en halua opettaa hevoselle vaan ”temppuja”, koska en millään voi opettaa sitä kaikkiin tilanteisiin tai asioihin joihin se joutuu tottumaan elämänsä aikana. Jos suhde ihmiseen on kunnossa, ei niiden uusien tilanteidenkaan pitäisi olla ongelma. Ainakin tähän mennessä se on Auvon kohdalla pitänyt paikkansa erittäin hyvin. Käytännön syistä en myöskään ole käyttänyt sen opettamisessa makupaloja; ensinnäkin se piti OPETTAA syömään leipää ja porkkana oli jo todellinen haaste, joten niistä ei aluksi kauheasti apua ollut. Mulla on myöskin se ongelma, etten ikinä muista ottaa mitään makupaloja joilla sitä voisin palkata. Lastausharjoituksissakaan se ei yleensä ole saanut ruokaa palkinnoksi, paitsi joskus vähän heinää jos sitä kopissa on ollut. Toisaalta en ihan ymmärrä sitäkään miksi hevosta tarvisi kauheasti palkita ihan normaalitoimista, jotka ei sillekään ole mitenkään uutiskynnystä ylittäviä. Taidan siis säästää ne namit erikoistilanteisiin.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Multa on kyselty aika monesti, että mitä meinaan Auvon kanssa tehdä ja mitä siitä tulee isona. Paras oli kun joku kysyi, että aionko itse kouluttaa sen. Sillon mua nauratti. Siis tietenkin sen koulutan ihan itte, jos sitä työkseni teen niin saa Auvollekin mun koulutukset kelvata! Ajo-opetuksessa turvaudun kyllä semmosten apuun jotka siinä hommassa on parempia, itehän tajuan tosiaan ravihommista lähinnä sen että siinä voittaa se joka juoksee kovimpaa eikä laukkaa. Mikään ei siis estä Auvoa myöskään juoksemasta kilpaa vaikka raveissa jos se siihen osoittaa taipumuksia. Lähinnä kuitenkin sen ratsuksi hommasin, ja siinä hommassa sen koulutan niin pitkälle kuin sillä rahkeet riittää. Mulla ei myöskään ole aikomusta ruunata sitä, ellei tule vastaan joku todella hyvä syy. Todella hyvä syy olis esimerkiksi se jos siitä jotenkin kummallisella tavalla tulis ihmiselle vaarallinen, tai se ei olis kelvollinen jalostuskäyttöön ja joutuisin sen jostain syystä laittamaan sellaiseen paikkaan jossa orina asuminen ois sille oikeasti turhan vaivalloista. Muuten se siis on ja pysyy orina. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Taisin unohtaa myös mainita, että Auvo on lisäksi maailman ihanin ja mukavin ja fiksuin varsa. Ja mun paras kaveri, tuli siitä mitä vaan maastomoposta olympiaratsuun. <o:p></o:p></p><p class="MsoNormal"></p><p class="MsoNormal"><br /></p><p></p></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-12062504783226491342011-05-29T23:10:00.000+03:002011-05-29T23:11:01.743+03:00Periksi ei anneta<p class="MsoNormal">Tiedättekö sen tunteen, kun ratsastaessa tulee sellainen olo, että nyt riittää? Olette yrittäneet jotakin asiaa monta kertaa, se ei vaan onnistu, tiedätte että vika tasan tarkkaan on satulan päällä ja tekis mieli pätkäistä itteensä halolla päähän tai jättää hevonen keskelle kenttää ja lähteä lätkimään. Tai huutaa EN VAAN OSAA ja luovuttaa. Hankkia ehkä joku muu harrastus (tai mun tapauksessa työ).<br /><br />Minulle harvemmin edes sattuu tuollaisia tilanteita, mutta nyt aika lyhyen ajan sisään useampikin. Tuntuu että onko tätä nyt pakko tehdä? Eikö voi tehdä vaan niitä varmasti onnistuvia asioita ja sillä tasolla jolla ne ovat helppoja? Pitäiskö jättää koko touhu vaan pelkäksi harrastukseksi, jolloin<span style="mso-spacerun:yes"> </span>ei olis pakko kuin vaikka rymytä pitkin puskia, jos ei satu huvittamaan, eikä tarvi todistaa kenellekään yhtään mitään. Lopettaa kaikki tavoitteellinen tekeminen ja keskittyä vaan fiilistelemään. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Minä onneksi tiedän, että ratsastuksessa ei todellakaan aina onnistu. Mun ratsastusmäärillä tosin yleensä niitä onnistuneitakin reissuja sattuu kyllä kohtuu usein, mutta tietenkin sitten vastaavasti myös niitä epäonnistuneita. Useimmiten oon ihan hyvin onnistunut käsittelemään ne järkevästi, miettimään mikä ei toiminut, miksi hevonen ei toiminut tai toimi niin kuin toimi ja miten edetä asiassa. Seuraavalla kerralla uusiksi ja homma taas etenee. Omassa ratsastuksessahan aina löytyy parannettavaa, mutta hevoset on onneksi niin anteeksiantavia sen suhteen että ne silti saattavat väläyttää aivan mahtavia pätkiä omalle tasolleen, kuskin virheellisyydestä välittämättä. Hevosten virheitä tai ylipäätään tekemisiä on paljon helpompi sulattaa kun omia virheitään, varsinkin kun lähes aina kyllä tiedän mitä PITÄISI tehdä, mutta en vaan sitä syystä tai toisesta pysty tekemään. Joskus tuntuu että hakkaa päätänsä seinään eikä tekis edes mieli kiivetä hevosen selkään, jos ei onnistu tekemään asioita niin hyvin kun omasta mielestään pitäisi. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Ratsastus on siitä haastava laji, että kyse ei ole pelkästään tekniikasta, tiedosta, eikä harjoituksen määrästä. Kyse on myös hyvin paljon tunteesta, fiiliksestä, yhteydestä sen toisen elävän olennon kanssa. Tämän kanssa pätee hyvin sitaatti ”Joillakin se on, jotkut etsivät sitä koko elämänsä ja jotkut eivät sitä opi ikinä.” On paljon ratsastajia jotka viettävät todella paljon aikaa opiskellen ratsastusta teoriassa, käyden valmennuksissa, seuraten kisoja, puuhaten hevosten kanssa muutenkin. Silti he eivät välttämättä koskaan pääse etenemään vaikeampiin asioihin, vaikka joku muu olisi samoilla harjoitusmäärillä jo helpostikin kansallisilla kilpakentillä tai jos ei kilpailemassa, niin kuitenkin päässyt pitkälle hevosten kanssa kommunikoinnissa tavalla tai toisella. Yhdessä turhanpäiväisessä tv-ohjelmassa keskusteltiin siitä, kuinka monilla artisteilla ei välttämättä edes ole erityisen hyvä lauluääni, mutta heidän tulkintansa ja karismansa on aivan omaa luokkaansa.<span style="mso-spacerun:yes"> </span>Hevosten kanssa tarvitaan juuri samaa: karismaa hevosen silmissä ja sitä tulkintaa, jotta onnistuu kommunikoimaan sen toisen elävän olennon kanssa kielellä jota se ymmärtää. Kaikilla ei sitä karismaa ja tulkintaa valitettavasti ole enkä oikeastaan usko että sitä voi mistään oppia, vaikka muita taitoja pystyykin parantamaan aika paljon.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">On myös tullut taas huomattua että osa hevosista reagoi paljon vahvemmin ihmisen mielialaan kuin toiset. Nehän lukevat meidän kehonkieltämme paljon paremmin kuin me niiden ja aistivat pienimmätkin muutokset. Osa reagoi niihin vahvemmin kuin toiset, jotka putputtavat tasaisesti vaikka ratsastaja istuisi selässä tönkkönä kuin betonipatsas. Kumpi sitten on parempi riippuu tietenkin ratsastajasta. Minä olen huomannut että jos on pinna vähän kireällä enkä voi keskittyä täysin, lähes kaikki ratsastamani hevoset toimivat silti jos vähän tsemppaan. Sitten on muutama jotka eivät. Antavat ihan saman panoksen kuin minäkin; keskittyvät vähän mutta eivät täysin minuun ja eipä siinä sitten tarvi ihmetellä, jos ei mene ihan kuin elokuvissa. Silloin mietin tarkasti mitä teen ja miten, jotta en tee tilanteesta ongelmaa ja turhaudu itse. Joku kokemattomampi olisi saattanut vain ajatella että RASITTAVA HEVONEN, TÄMÄ ON TAAS IHAN TYHMÄ ja pistää kaiken hevosen piikkiin. Tieto onneksi tai valitettavasti lisää tuskaa, joten itse harvemmin tulee turvauduttua tuohon tekosyyhyn. Ei auta kuin katsoa peiliin ja hakea se oikea ”henkinen vire”, koska muuten noista ratsastuskerroista tulee liian tuskaisia. Eri asia jos harrastais vaikka pyöräilyä, eihän se pyörä tajua jos kuskia ottaa pattiin ja se polkee raivona kakskymmentä kilometriä. Sitten ehkä helpottaakin. Hevoset vaan ei ole polkupyöriä, joten huonona päivänä täytyy vaan säilyttää maltti ja suunnitella tekemiset sen mukaan ettei kauheita turhautumisen hetkiä tule. Hyvin harvoin minäkään malttiani menetän hevosen selässä koska tiedän ettei se mitään auta (muuten saattaa kyllä olla että joku läheinen on ehkä joutunut kuuntelemaan kilahtamisiani, anteeksi vaan), ja silloinkin jos menetän, pysähdyn, lasken kymmeneen ja hengitän syvään ja sitten vasta yritän uusiksi. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Joskus siis ois tehnyt mieli luovuttaa mutta kuten todettu, periksi ei anneta. Tuleehan toki niitäkin tilanteita että pitää myöntää ettei tästä nyt tule yhtään mitään – taidot ei riitä, tai sitten täytyy tehdä asia eri tavalla. Mutta jos on kyse asiasta, jonka fyysisten ja henkisten ja kaikkien muidenkin mahdollisten edellytysten mukaan pitäisi onnistua, niin ei muuta kuin uudestaan ja lisää harjoittelua. Eikä kannata tehdä niitä samoja virheitä uudelleen, vaan kannattaa tehdä uusia. Vaikka en meinaa millään kestää omia virheitäni, niin sitähän sanotaan että virheistä oppii (toivottavasti ainakin). Ja kaikkihan niitä tekee, joten ei kait tässä hätiä. Usein se on vaan hankalinta olla itselleen armollinen, vaikka muille virheiden tekemisen salliikin. <o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Niin joo, tuli kisoissakin käytyä, mutta nyt henkinen kapasiteetti ei riitä kirjoittamaan niistä vielä mitään raporttia, vaikka siitä mielenkiintonen tuleekin. Aion siis vakaasti kirjoittaa niistäkin kun vielä muistan. <span style="mso-spacerun:yes"> </span>Kiitos vaan tausta- ja huoltojoukoille, ilman ei olis reissusta selvitty <span style="font-family: Wingdings;mso-ascii-font-family:Calibri;mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-hansi-font-family:Calibri;mso-hansi-theme-font:minor-latin;mso-char-type: symbol;mso-symbol-font-family:Wingdings"><span style="mso-char-type:symbol; mso-symbol-font-family:Wingdings">J</span></span><o:p></o:p></p>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-8662317881808373052011-05-19T23:45:00.000+03:002011-05-19T23:46:07.210+03:00Hengitä!<p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">(Ja aika pitkä pätkä myös hevosten koulutuksesta lisäksi.)</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Pahoittelut tästä pitkästä tauosta näiden blogitekstien kanssa. Tässä on ollut jos jonkinmoista hässäkkää, ja tälläkin hetkellä pitäis järjestää kämppää muuton jäljiltä, mutta nyt ajattelin rehellisesti pitää taukoa ja kirjoittaa muutaman rivin. Mun tapauksessa se varmasti jääkin muutamaksi, haha!<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Otsikko käy hyväksi vinkiksi ihan kaikille, elämäntilanteesta riippumatta eikä pelkästään liittyen ratsastukseen tai hevosiin, vaan aivan muutenkin elämässä. Konkreettisesti tietenkin hengittämisen tärkeyden huomaa myös ratsastaessa, kuten minä esteitä hypätessäni, mutta ei se syvään hengittäminen muissakaan tilanteissa pahaa tee. Esimerkiksi sen jälkeen, kun asiat menee aivan päin honkia, hengitetään syvään ja yritetään uudestaan. Tai vaikka jännittäis kauheasti, hengittäminen kannattaa silti. Joskus siitä saattaa olla jopa hyötyä! Ratsastaessa oon ainakin huomannut että oma toimintakyky heikentyy huomattavasti jos aivot ja lihakset ei saa happea. Voin siis omasta kokemuksesta (enkä pelkästään opettajan roolissa) suositella sitä ihan kaikille. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Niin, missähän tässä nyt oltiinkaan? Täytynee ensin vähän tehdä tilannepäivitystä kisailujen suhteen. Käytiin ABC:llä Väinön kanssa koulukisoissa, olivat kansalliset, mutta häpäisin itseäni vaan alueluokissa. Koko reissu vähän jänskätti, lähinnä sen takia etten tiennyt yrittääkö Väinö keksiä radalla jotain kekkulia vai ei, koska Kuivasjärven kisoissa sillä vielä oli välillä yritystä tehdä jotain omia kuvioitaan. Plus senkin takia, että olin onnistuneesti ratsastanut sen vähän jumiin takaosasta ja selästä; ei niin että se olisi mitenkään epäpuhdas tai erityisen jäykkä, mutta kokoaminen oli tosi työlästä eikä se tuntunut niin hyvältä kuin joskus aiemmin. Aluksi tietenkin onnessani kikkailin sillä kaikkea, koska sain tosi hyvän fiiliksen pätkittäin siitä että se nosti selkäänsä ja sai takajalat alleen, mutta sen lihaksisto ei ihan pysynyt perässä mun tahdissa. Mutta eipä mennä asioiden edelle, kisoissa siis ohjelmassa oli K.N. Special ja lisäksi Kenttäkilpailuohjelma N:o 6, joka ratsastettiin pitkällä radalla. Mulla oli mukavasti K.N:ssä päivän ensimmäinen startti yhdeksältä ja siinä kun rataa aloittelin, satoi mukavasti vettä, räntää ja lunta. Sääolot ei tosin mun suoritukseen mainittavasti vaikuttanut, tuskin Väinölläkään. Vähän odotin vielä radalla että mitä tuleman pitää, mutta eipä ratsuni sieltä yrittänyt kadota. Sen sijaan se oli pohkeen takana ja nihkeä läpi radan – tästä johtuen myös lyhyehkö edestä. Ja esitti täysin asiaankuulumattoman laukanvaihdon lävistäjän päässä potkun kera! Ikinä se ei ole tuommoista mulla tehnyt enkä ole sillä edes vaihtoja harjoitellut. Ehkä jos oisin keskittynyt siihen laukkaan enkä tulevaan siirtymään ois sekin vältetty. Ihan kivat pisteet saatiin kuitenkin ja sijoituttiin loppupeleissä viidenneksi.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Toisen luokan verkka meni vähän plörinäksi, kun aikataulut olikin alkuperäisestä puoli tuntia myöhässä. Yritin toiseen luokkaan kunnolla herätellä Väinön teräväksi ja liikkumaan isosti eteenpäin, ja sitten kun tunsin ettei se enää kyseisen verryttelyn aikana parane, olisin ollut valmis radalle. Mikäli aikataulu olis pitänyt, olisinkin päässyt sinne viiden minuutin sisään. Sen sijaan piti vielä pyöriä maneesissa puoli tuntia, ja meni vähän ne parhaimmat fiilikset siinä. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Toisessa luokassa oli pakko vähän ratsastaakin rohkeammin kun se oli helppo A. Vaan ei paljon auttanut, tuli silti pätkittäin kamalia hyytymisiä. Esimerkiksi pohkeenväistöt meni ihan plörinäksi, vaikka ne reeneissä on mennyt aina hyvin. Samoin volteille tapahtui huomattavaa hyytymistä. Kaikki ongelmat oikeastaan juontui siitä ettei Väinö ollut rehellisesti pohkeen edessä, ja sitten se pakkas itteään edestä lyhyeksi. Keskiraveissa sentään aluksi päästiin johonkin, mutta niissä Väinö olis saanut edestäkin venyä vähän paremmin, mun ois pitänyt antaa sille vähän enemmän tilaa. Kolmikaariset kiemurat laukassa oli ihan KAMALAT, ja toiseen suuntaan lopuksi tuli vaihtokin, siinä vaiheessa kun ajattelin että ei se vaihtanutkaan. Tosin tuon vastalaukkaongelman tiesin etukäteen (edellisellä viikolla valmennuksessa niitä ruvettiin tekemään, ja silloinkin oli tosi takkuista). Kaikista eniten ärsyttää omat ratsastusvirheet tai ylipäätään se että riippumatta millainen hevonen on, se pitäis kyetä esittämään parhaalla mahdollisella tavalla (tai ratsastamaan rata mahdollisimman hyvin, oiskohan paremmin sanottu). A:ssa oltiin kahdeksansia, osallistujia tais olla vajaa parikymmentä.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Näitä videoita en aluksi aikonut julkisesti esittää, mutta onhan mut jo siellä kisoissakin nähty että menköön! Tiiättepä sitten mistä selitän ;-) Omaa istuntaani en kehtaa ruveta arvostelemaan koska siitä ei tuu loppua, ehkä joku toinen kerta. Pitäis ehkä osata löytää siitä joskus niitä hyviäkin puolia! Oon vaan sen verran kriittinen että aivan kamalaa kuitenkin kattoa omaa ratsastusta, kun varsin hyvin TIETÄÄ miten siellä pitäis ne asiat tehdä.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Tässä siis se K.N:</span> <span style="font-size:12.0pt;line-height:115%"><a href="http://www.youtube.com/watch?v=eRsPCkFnSZo">http://www.youtube.com/watch?v=eRsPCkFnSZo</a><o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Ja tässä A:n rata <a href="http://www.youtube.com/watch?v=Jx7llf-5AD4">http://www.youtube.com/watch?v=Jx7llf-5AD4</a><o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Molemmat kuvasi Bordin Sari, jolta en edes kysynyt lupaa levitellä videoita mutta meni jo!<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Sinänsä tavoite saavutettu, edelleenkin toivoin eniten että Väinö ei yritä poistua radalta tai tehdä mitään typeryyksiä, eikä se tehnytkään, jos ei nyt muutamaa potkuvaihtoa lasketa.. Pitää koittaa nyt päästä ratsastamaan noita A:n ratoja ja koittaa saada hevonen ratsastettua niin hyvin, ettei se radallakaan mene pakettiin ja laita käsijarrua päälle ja mitähän kaikkea muuta vielä. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Käytiin myös Väinön kanssa estekisat, joista selvisin hengissä! Viimeksi oon ollut estekisoissa olikohan se viime elokuussa, samalla kerralla kun jatkoin estettä päin kun hevonen meni ohi ja mursin olkapääni. Nyt mentiin kääpiöluokat 70 ja 80cm, koska kuski on niin onneton tunari. Meidän estereenit on välillä mennyt tosi hyvinkin, kaikki on ollut helppoa ja ollaan osuttu esteille, ja välillä oon meinannu kesken kaiken lopettaa koska ei vaan onnistu. Voisin taas kirjoittaa erikseen pätkän siitä kun hypättiin hallin toisessa päädyssä, toiseen suuntaan ei meinannut päästä laukassa edes eteenpäin ja taas vetosuuntaan päin hirtti kaasu pohjaan ja sitten yritettiin taas hanat auki päätyä kohti. Toisaalta enpä ehtinyt miettiä että oliko ne esteet muka jo esteen kokoisia (ei ollut, ne oli max 80) kun oli sen verran muuta mietittävää.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Kisoissa eka rata eli 70 meni jotenkin kauhun tasapainossa niin että Väinö pysyi hanskassa ja osuin esteille sekä muistin ehkä kerran tai kahdesti hengittääkin. Arvostelu oli A.1.0 ja saatiin ruusuke kuten muutkin puhtaan radan suorittaneet. Toisen luokan verkassa alkoi tuntua jo siltä että Väinö ottaa aikalailla kierroksia, tai oikeastaan jo ekan luokan palkintojenjaossa kun olis pitänyt ratsastaa kunniakierros. Piti mennä vähän omaa reittiä ja ottaa ravia ettei jääty koko päiväksi kentälle pyörimään.. Toisella radalla sitten päästiin kolmannelle esteelle ihan mallikkaasti ja sen jälkeen sitten otettiinkin klassiset lähdöt täysillä. Pääsin vielä sarjan ekalle osalle jotenkuten mutta sitten toisesta mentiin ohi. Siinä vaiheessa kun toista kertaa lähestyin sarjaa alkoi Väinö olla taas hyppysissä, mutta sama kaasu pohjaan –ilmiö toistui sarjan jälkeen. Sitten kun hyppäsin viitosesteen jolta ois pitänyt olla kaareva linja kuutoselle, totesin etten ainakaan järkevästi pääse jatkamaan sille ja menin suosiolla ohi (koska taas viitosen jälkeen Väinö meni vahvaksi ja yritti lähteä litomaan). Meidät sitten hylättiin, mutta pääsin hyppäämään vielä kuutosen uudella lähestymisellä. Olis auttanut suunnattomasti jos oisin saanut persauksen penkkiin (anteeksi kielenkäyttöni) niin hevonenkin ois ehkä suostunut kuuntelemaan, toisen kuin siellä jalustimilla killumalla. Mulla tulee vaan esteratsastuksen kanssa (tai ehkä kaiken ratsastuksen kanssa) se ongelma, että oon paljon parempi selittämään ja analysoimaan kuin ratsastamaan ;-) Jossain vaiheessa vaan pitäis lopettaa se selittäminen ja aloittaa ratsastaminen. Kuten olen jossain aiemminkin todennut, ”aina ei voi voittaa, mutta aina voi hävitä ja selitellä”.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Pakko kirjoittaa muutama sana hevosten kouluttamisesta, kun se on sellainen asia, joka jatkuvasti mua koskee kun itse sitä teen ja valitettavan usein törmään aihetta koskien ihan täysin uskomattomiin käsityksiin ja tilanteisiin. Saatan kuulostaa siltä että kirjoitan täällä savu korvista nousten välillä, mikä ei välttämättä heitä kauhean kauas totuudesta, koska välillä mulla oikeasti alkaa keittää niin pahasti ettei mitään rajaa. Ennen tilitystä täytyy myös kyllä se todeta, että onnekseni tunnen paljon sellaisia ihmisiä, joilla on tietoa ja taitoa kouluttaa hevosia tai jos ei ole, niin ymmärtävät siihen pyytää jonkun joka sen osaa tehdä järkevästi. Eli en missään nimessä yritä yleistää sitä että KAIKKI NYT TEKEVÄT VÄÄRIN, mutta valitettavasti sellaisia omasta mielestäni epäilyttäviä koulutustapoja ja kouluttajia tulee vastaan aivan liikaa. Ja kukas siitä kärsii, hevoset tietenkin. Tokihan se voi tarkoittaa mulle enemmän töitä, jos hommat on ensin ryssitty kunnolla, mutta mielelläni jättäisin ne ”korjaustyöt” vähemmälle.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Aluksikin:<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">1.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Kuka voi kouluttaa hevosen?<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Ratsastaminen ja hevosten kouluttaminen on kaksi täysin eri asiaa. Kummassakin yleensä istutaan hevosen päällä, mutta koulutetulla hevosella ratsastaminen ja kouluttamattoman opettaminen eivät mitenkään vastaa toisiaan. Vaikka olisi 20 vuotta ratsastanut ratsastuskoulussa osaavilla hevosilla, ei välttämättä ole millään muotoa kykenevä kouluttamaan osaamatonta hevosta ratsuksi. Poikkeuksiakin toki on. Tai vaikka olisi harjoittanut puskaratsastusta kymmenen vuotta, ei osaa kouluttaa hevosia. Saattaahan se olla että tuurilla jonkun hevosen kanssa onnistuu yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta tässä ammatissa ei voi vaan erehtyä kauheasti hevosen kustannuksella. Siispä suositan: käyttäkää osaavaa henkilöä, joka osaa kertoa mitä tehdään ja miksi sekä osaa edetä yksilöllisesti hevosen mukaan. Se, että hevoset kahdessa viikossa ”ratsukoulutetaan”, ei todellakaan ole tae laadusta, vaan enemmänkin esimerkki tyhmyydestä. Harvalla hevosella pystyy sanomaan tarkasti mitä vauhtia sen kanssa voidaan edetä eikä kiirehtiminen yleensä auta missään kohdassa. Toinen tärkeä asia on satsata laatuun, ei määrään. Osaava ihminen tekee vartissa sen minkä kokemattomampi tunnissa. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">2.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">”En vielä viitsi mennä tunneille, kun hevonen on niin raaka”<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">ARGH! Soittakaa ennemmin valmentaja/opettaja/ratsuttaja paikalle kun kukaan ei ole sillä hevosella tehnyt mitään, eikä sen jälkeen kun sitä ollaan yritetty ns.kouluttaa kolme kuukautta ja todettu että ei se mitään suostu tekemään, on hirveä jäärä, ryöstää tai ei liiku mihinkään, pukittaa tai keulii. Alussa opettaja osaa neuvoa heti oikeaan suuntaan ja kertoa mitä kannattaa milloinkin tehdä ja mistä johtuu jos hevonen ei jossain asiassa toimi. Helpotetaan kaikkien elämää – etenkin hevosten. Mikään hevonen ei ainakaan minulle ole liian osaamaton, että sen kanssa voisin työskennellä eivätkä osaamattomat hevoset ole mitenkään huonompia kuin osaavammatkaan. Sama koskee myös ratsastajia! Täytyy vaan tiedostaa oma tasonsa ja pyytää apua jos ei itse osaa. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on olemassa vain ihmisiä jotka ovat liian tyhmiä kysyäkseen ;-) Joskus tuntuu vaikealta nöyrtyä jos on ennenkin pärjännyt ties millaisissa tilanteissa, mutta ilman nöyryyttä ei hevosten kanssa pitkälle pötkitä.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">3.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Kovemmat kuolaimet ja apuohjat<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Tiedän kyllä erilaisia tyylejä kouluttaa hevosia, mutta mielestäni minkäänlaiseen koulutukseen, pehmeään tai perinteiseen tai englantilaiseen tai ihan mihin vaan ei kuulu hevosen pakottaminen apuohjilla tai vastaavilla virityksillä johonkin asentoon. Varsinkin kun tämä asento koskee yleensä päätä ja kaulaa. Huom: tästä poislukien sivuohjat, jotka OIKEIN KÄYTETTYNÄ OSAAVALLA HENKILÖLLÄ ovat oiva työkalu juoksutuksessa, mutta niidenkin vääränlaista käyttöä näkee aivan liikaa.<br />Useimmiten kuitenkin on kyse taidon puutteesta: aloitetaan ratsukoulutus, hevonen ei esimerkiksi reagoi pidätteeseen – laitetaan kovemmat kuolaimet, jotta pidäte menee perille tai hevosesta tulisi kevyempi. Vikahan ei alunperinkään vaan ollut siinä kuolaimessa, vaan siinä ettei hevosta oltu opetettu reagoimaan siihen oikein. Vähän sama kuin jos menet vieraaseen maahan, jossa puhutaan kieltä jota et ymmärrä: jos joku sanoo sinulle jonkun lauseen jota et ymmärrä, auttaako että kyseinen henkilö huutaa sen aina vaan kovempaa ja kovempaa? Ellei joku kerro tai näytä mitä se tarkoittaa, harva sitä arvaakaan, vaikka joskus toki näinkin tapahtuu. Lisäksi monilla ratsastajilla ei välttämättä ole aavistustakaan siitä, mitä kaikkea muuta he ovat samalla pyytäneet hevoselta kuvitellessaan tehneensä vaan pidätteen ohjalla. Oma puutteellinen kehonhallinta ja koordinaatio on tehnyt tepposet ja taas kuskin virheistä kärsii hevonen, joka on vaan todennut että parasta olla reagoimatta mihinkään koska ei saa ratsastajan pyynnöistä mitään selvää kuitenkaan.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Maailman eniten vihaan olympiakuolainta, jotka vois mun puolesta kaikki sulattaa romumetalliksi tai miksi lie ja tehdä niistä vaikka pyyhekoukkuja. Täysin vihoviimeinen kapine joka tekee hevosesta älyttömän hitaan kädelle tai tyhjän edestä ja ties mitä muuta. Yhtään hyödyllistä asiaa en sen käytöstä ole vielä löytänyt. Laittaisin mieluummin vaikka kanget tai pelhamit tai melkein mitkä vaan hilavitkuttimet. Johtuen vipuvarrestaan ja siitä ettei kuolain ole renkaassa kiinteästi kiinni, on se aivan älyttömän hidas kuolain. Toki jos haluaa ratsupuolella kokemattoman hevosensa pilata helposti, niin suosittelen kyseistä kuolainta. Jos hevonen ei ole koulutettu vastaamaan pidätteeseen oikein, se joko pakenee kuolainta turpa ryntäisiin tai alkaa nojaamaan sitä vasten, mitä enemmän siitä vedetään, sitä enemmän hevonen siihen nojaa. Kohottava ohjasote on niin ikään lähes mahdoton olympiakuolaimella, ja monella ns.jarruttomalla se keula olis pakko saada ylös, että painon sais pois etuosan päältä ja pidätteen toimimaan. Tämä on vähän sellainen taidot loppuu –kuolain, tai laiskan ihmisen kuolain, jolla tavallaan saa aikaan nopeita tuloksia (ainakin jonkun mielestä) mutta loppujen lopuksi joutuu ojasta allikkoon. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">4.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">”Hevosellani käy kouluttaja kerran viikossa – miksei se oikein edisty?!”<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Voihan se edistyäkin, jos omistaja on tarpeeksi osaava viedäkseen hevosta eteenpäin myös itse. Mikäli ei ole, on kerta viikossa todella vähän. Edistymistä tapahtuu, mutta hitaasti. Lisäksi tulee ottaa huomioon, ettei hevosen koulutus tapahdu ainoastaan juuri sillä hetkellä, kun se ratsuttaja hyppää selkään, vaan hevonen oppii koko ajan tilanteesta ja käsittelijästä riippumatta. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että kerran viikossa ratsuttaja koittaa hevoselle opettaa mitä se ratsunhomma onkaan ja muun aikaa hevosen omistaja taas vahingossa kumoaa kaiken saavutetun edistyksen. Mikäli omistaja tai hevosen kulloinenkin ratsastaja kykenee tekemään asiat edes vähän sinne suuntaan kuin valmentaja tai ratsuttaja neuvoo, on edistyminen heti huomattavasti nopeampaa. Hevonen kuitenkin tarvitsee uusien asioiden sulattamiseen aikaa; uutta ei kannata yrittää opettaa joka päivä. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">5.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Hullut ja vaikeat hevoset<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Mistä tahansa hevosesta voi saada ”hullun” tai vaikean, jos sitä käsittelee epäjohdonmukaisesti. Nuoret tai ratsuina raa’at hevoset saattavat joskus pukittaa, loikata sivuun, lähteä täysillä, pysähtyä äkkinäisesti, joskus jopa keulia(joskus nämä saattavat myös johtua kivusta, mikä täytyy tietenkin sulkea pois ensin). Jotkut eivät tee näitä koskaan, toiset joskus, ja jatko riippuu hyvin paljon siitä miten ratsastaja tilanteeseen reagoi. Mikäli ratsastaja ei tipahda, ei tee asiasta numeroa ja jatkaa siitä mitä oli tekemässä, tällainen käytös yleensä vähenee ja loppuu. Mutta mikäli ratsastajaa alkaa pelottaa, hän tippuu, lopettaa ratsastamisen ja tulee pois selästä, antaa hevosen vain kävellä/seistä/tehdä sitä mitä se halusikin tai yrittää rangaista hevosta, on tiedossa yleensä ongelmia. Hevoset on fiksuja ja oppivat erittäin nopeasti ja jo yhdestä tai kahdesta kerrasta sellaisia tapoja, joita on todella vaikea kitkeä pois. Usein vielä hevoset jotka ovat esimerkiksi pienellä pukilla tai loikalla saaneet ratsastajan tiputettua tai ovat päässeet levähtämään esittävätkin vielä hurjempia kuvioita kokeneemmalle kuskille, joka ei niin helpolla tipahda tai luovuta. Älkää siis tehkö hevosistanne vaikeita: mikäli pelottaa tai ei ole varma pysyykö kyydissä, vaihtakaa kuskia ainakin hetkeksi. Mikäli hevonen oppii että sen päätettävissä on mitä tehdään ja milloin, voi se oikeasti olla joissain tilanteissa vaarallinen.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%"><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">6.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Kokeneinkaan kouluttaja ei voi muuttaa fysiikan lakeja<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Jos hevosen rakenne ei anna sille edellytyksiä tehdä vaativan B:n liikkeitä, on ihan sama minkä kyrakoon sinne selkään nakkaa. Kaikkien hevosten ratsastettavuutta ja reagointia voidaan koulutuksella parantaa, mutta kaikista hevosista ei välttämättä tule edes helppoa B:tä meneviä ratsuja. Tai vaikka tulisikin, jossain vaiheessa täytyy kysyä, että kuinka paljon on reilua miltäkin hevoselta vaatia? Suomenhevosissa on hyvin monennäköistä menijää, ja niistä kaikki eivät millään pysty rakenteensa puolesta koskaan liikkumaan edes korrektissa helppo B –raamissa. Mikäli siis haluaa kisahevosen, ostaa sellaisen jonka rakenne ja liikkeet ovat siihen riittävät. Jos taas haluaa ratsastella huvikseen pitkin puskia, on oikeanlainen koulutus silloinkin paikallaan, mutta tavoitteena ei välttämättä tosiaankaan ole silloin kisaradat. Minustakaan ei ikinä tulisi balettitanssijaa ja voimistelijaa, vaikka nyt jostain syystä saisin päähäni sellaiseksi haluavanikin. Notkeampi ja voimakkaampi toki voi tulla, mutta jossain se raja tulee kuitenkin vastaan!<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoListParagraph" style="text-indent:-18.0pt;mso-list:l0 level1 lfo1"><!--[if !supportLists]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%;mso-bidi-font-family:Calibri; mso-bidi-theme-font:minor-latin"><span style="mso-list:Ignore">7.<span style="font:7.0pt "Times New Roman""> </span></span></span><!--[endif]--><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Tehkää vähemmän, älkää enemmän<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Syy siihen että miksi monet kokemattomat hevoset toimivat paremmin minulla kuin omilla ratsastajillaan on ihan yksinkertainen: en tee selässä niin paljon ylimääräistä. Istuntani ja tasapainoni ovat sen verran hyvät, että hevosen on helppo ymmärtää mitä siltä pyydän. En pyydä viittätuhatta asiaa yhtä aikaa, en heiluta käsiäni ja jalkojani ja heilu satulassa ympäriinsä (ainakin tavoitteena olisi olla heilumatta tarkoituksetta). Teen hevosille selväksi säännöt: kun ne tekevät tai edes yrittävät tehdä mitä niiltä pyydän, olen tosi mukava tyyppi joka istuu pehmeästi satulassa, mutta mikäli ne yrittävät tarpeettomasti esittää omia kuviokelluntaliikkeitään, pistän ne epämiellyttävämpään tilanteeseen jossa minun ehdottamani vaihtoehto on aina se helpompi. Ratsastajan tulee myös ymmärtää, että hevonen ei erota pyysikö ratsastaja jotakin asiaa tietoisesti vai tiedostamatta (esim. jalan käyttö: jos pohje heiluu jatkuvasti, ei hevonen voi tietää, milloin se ratsastaja nyt tarkoitti että siihen pitää reagoida). Ratsastajan vastuulla on tietää mitä hänen mikäkin ruumiinosansa touhuaa milloinkin! <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%"><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Siinä oli sitten vähän asiaa hetkeksi. Kuulen mielelläni mielipiteitänne tai kokemuksia aiheesta, etenkin jos olette eri mieltä ;-) Lisäksi uudet näkökulmat ovat aina avartavia itse kullekin. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">Perusohjeena siis hevosen koulutuksessa: Jos et osaa tai tulee ongelmia, hanki ratsuttaja. Jos se ei jostain syystä ole vaihtoehto, niin kysy edes joltain oikeasti osaavammalta. Minulta saa aina kysellä ja autan parhaani mukaan ja jos en jotain tiedä, niin onneksi löytyy vielä niitäkin ihmisiä joilta minäkin voin kysyä neuvoa! <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%">En muutenkin jaksanut oikolukea tätä hervotonta tekstiäni, joten kiitos ja anteeksi, kielioppivirheitä pukkaa.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-size:12.0pt;line-height:115%"><o:p> </o:p></span></p>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-55720934115100711792011-04-22T21:26:00.000+03:002011-04-22T21:30:01.539+03:00The Big Picture eli loput klinikkamuistiinpanot ja kisakuvioita<div>Jos en heti alkuun kirjoittele loppuja muistiinpanoja Richardin klinikalta(tai niitä mitä vielä aion kirjoitella) niin ajaudun varmaan ihan sivuraiteille, joten laitetaanpa ne tähän heti alkuun. Nyt tulee sitten vähän irrallisia juttuja, koska tässä tulee sitten ne loput muistiinpanot mitkä jäi jäljelle kun aiempia kirjoittelin.</div><div><br /></div><div>-Joka kerta ratsastaessasi sinulla tulee olla joku tavoite.</div><div>-Mitä askelia tarvitsen saavuttaakseni sen?</div><div>-Tavoitetta et välttämättä saavuta viidessä minuutissa, vaan ehkä puolessa tunnissa.</div><div>-”The big picture”: esimerkiksi taulua maalatessasi sinulla on mielessäsi kuva viimeistellystä lopputuloksesta - ensiksi maalaat isot linjat, sitten pienet yksityiskohdat ja välillä teet korjauksia väreihin tai vääriin pensselinvetoihin.</div><div>-Kuinka lähelle valmista lopputulosta, “valmista maalausta”, voin päästä yhden tunnin tai ratsastuskerran aikana?</div><div>-Ei liian montaa korjausta kerralla, ratsastajan aivot eivät kykene käsittelemään niitä. </div><div>-Taitavat ja pidemmälle ehtineet ratsastajat pystyvät vaihtelemaan huomionsa kohdetta nopeasti; istunta, kädet, jalat, hevonen, hevosen asento jne. Hekään eivät pysty käsittelemään kovin monta korjausta yhdellä kerralla, mutta heidän keskittymisensä siirtyy asiasta toiseen todella nopeasti.</div><div>-On löydettävä tärkeimmät korjaukset, ne jotka vaikuttavat eniten kokonaiskuvaan ja lopputulokseen.</div><div>-Ajatuksena on antaa ratsastajille yksi asia, jonka he ymmärtävät ja jota he voivat työstää eteenpäin pidemmän aikaa ja katsojille jokin asia, jota he voivat yrittää kotona ja onnistua.</div><div>-Ei pidä harjoitella ainoastaan vaikeita asioita tai ratsukon “heikkouksia”, kun helpot asiat onnistuvat entistä paremmin, myös vaikeista asioista tulee helpompia.</div><div><br /></div><div>-Hevosta ei pidä kantaa ulko-ohjalla.</div><div>-Sisäohja pyytää hevosta pehmeäksi, taipumaan, pyöreäksi.</div><div>Ulko-ohja tekee puolipidätteet, ja tasapainottaa ulkolapaa yhdessä ulkopohkeen kanssa.</div><div>-Ratkaise kääntäminen jaloilla, älä ohjalla.</div><div>-Ratsastajan polven takaosa(polvitaive) kannettuna, jalan takaosa tuntee hevosen kyljen, ratsastajan selkä “painavana”.</div><div>-Hevosen pitäisi “pomppia” ratsastajan painon alla(elastisuus).</div><div><br /></div><div>Siinäpä ne mitä sain paikanpäältä kirjoitettua, olihan tuossa vielä muutamia rivejä jotka oli niin siansaksaa, etten yritä edes suomentaa niistä mitään yleisesti ymmärrettävää. Osa jutuista oli myös niin hienosäätöä, että me normaalit kuolevaiset luultavasti mentäis vaan sekasin, jos niitä yritettäis toteuttaa. Ratsastaessa onkin haasteellista se, että hoksais itsekin ne isot linjat, joihin kuuluu keskittyä: liian usein yrittää periaatteessa tehdä oikeita asioita, jotka on kyllä jossain vaiheessa ajankohtaisia, mutta ei juuri silloin. Faktahan on että se kuski siellä satulassa pitäis saada suunnilleen istumaan oikein satulassa ja vaikuttamaan hevoseen oikein, ja vasta sitten voidaan ruveta katsomaan että mitä siltä hevoselta sitten tulisi pyytää. Vähän sama ongelma tulee siinä kun ratsastaja käy usean eri valmentajan tunneilla, kaikki yleensä haluavat päästä samaan lopputulokseen(toivottavasti!), mutta keinot ovat erit ja samoin korjauksia tehdään eri järjestyksessä. Ja keskitytään eri asioihin, osa hyppää hevoseen kun ratsastajassakin olisi korjattavaa ja osa taas painottaa enemmän esimerkiksi istuntaa. Konstit on monet, ja tärkeintä olisi olla joku systeemi. Se on jo monta kertaa todistettu, että tuloksiin pääsee monella tavalla, mutta ei sillä että yritetään tehdä kauheasti kaikkea ja tuhannella eri tavalla. Kyralla on systeemi, jolla hän on saanut nostettua monta hevosta korkealle tasolle, ja tavallaan jopa niiden oman tasonsa “yli”, sillä että asioita on tehty johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti tietyllä tavalla. Samoin George Morris on osoitus erittäin hyvin toimivasta systeemistä, jolla hän on myös onnistunut valmennettaviensa kanssa todella hyvin ja tuloksia on nähty.</div><div><br /></div><div>Tällä en tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi käydä useamman valmentajan tunneilla. Eri ihmiset näkevät eri asioita ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin ja vinkkejä treenaamiseen. Sitten jos joka viikonpäivälle alkaa olla eri valmentaja niin mennään jo metsään. Monilla on esimerkiksi este- ja kouluvalmentaja erikseen, tai sitten ns.kotivalmentaja ja joku toinen valmentaja, joka käy esimerkiksi kerran kuussa. Yleensä tällainen systeemi toimii mielestäni parhaiten. Kun taas edetään ratsastuksessa tarpeeksi pitkälle, periaatteessa voi ratsastaa kenen tahansa valmennuksessa, eri asia on sitten mitä niistä saa irti. Jossain vaiheessa kun itse alkaa tietää millä tavalla haluaa ratsastaa ja millä ei, ja ne ratsastuksen “suuret linjat” alkavat olla hallussa on tilanne vähän eri. Sitten osaa tehdä ne tarvittavat korjaukset ilman että koko paletti hajoaa. Jos nyt tästä joku tajusi mitä yritin selittää, huutakaa hep :D Taisin jo tipahtaa kärryiltä itsekin..</div><div><br /></div><div>Mutta sitten vähän eri juttuihin, nimittäin vähän kisaraportointia. Kuulin vähän juttuja että mun edellinen kommentointi kisoista olis aiheuttanut jotenkin hilpeyttä lukijoissa, miksiköhän.. Ymmärrettävästi se ehkä kyllä oli hupaisaa, kun tosiaan näin jälkikäteen ajattelee, vetää nyt siellä holtittomasti ympäri rataa, mutta eihän sen ihan niin pitäis mennä. Mutta tuli tänäänkin todettua, että eipä sitä saa yleensä mitään ilmaiseksi, kaikki ne joutuu töitä tekemään, usein eri asioiden parissa mutta kuitenkin. Se vaan menee minun periaatteiden mukaan niin, että jos hevonen ei jossain asiassa toimi, niin opettele ratsastamaan paremmin! Asiathan ei aina ole niin mustavalkoisia, mutta aina mietin että jos en jotain saa onnistumaan, niin joku toinen kuski luultavasti sais. Ja kun tarpeeksi monella hevosella ratsastaa ja kisaakin, huomaa että ei se yksi ominaisuus tee autuaaksi: hitaalla hevosella toivois että olis enemmän vauhtia, sitten taas vauhdikkaammalla hevosella toivois että toimis jarrut paremmin, jännittyneellä toivois että se olis rennompi, liian rennolla toivois että olispa vähän terävämpi ja ryhdikkäämpi ja niin edelleen. Ne hyvät ominaisuudet täytyy vaan osata hyödyntää ja sitten koittaa parantaa niitä heikkouksia, niin kuin tässä aiemminkin aihetta sivuttiin.</div><div><br /></div><div>Vuorossa oli siis taas harjoituskisat, tällä kertaa Kuivasjärvellä Aaltokankaan ratsutallin tiloissa. Starttasin vaan kahdella hevosella, suomenhevosruuna Ekorilla ja sitten Väinöllä. Ensimmäinen startti oli he B:0 Ekon kanssa. Ekalla radalla Eko oli hiukan hyytynyt, nyt se onneksi pysyi kohtuu hyvin liikkeellä, mutta pehmeyttä ja pyöreyttä meiltä vielä puuttui ja ne kuuluisat takajalat ja selkä pitäis saada vielä paremmin toimimaan. Tällä harjoittelumäärällä (ratsastin sillä kerran ennen kisoja, aiemmin onneksi muutaman kerran ollut kyydissä) kuitenkin ihan kelvolliset pisteet ja prosentteina 59, jotain. Olis voinut mennä huonomminkin, pelkäsin nimittäin että jos Eko vetää selän tönköksi, en voi istua ravissa ollenkaan, ainoastaan pomppia! Sitten tuomari ois luullu että kevennän ja viheltäny väärinratsastuksen. </div><div><br /></div><div>Ekon jälkeen meillä alkoi urakka Väinön kans. Olin kyllä valmistautunut lähes kaikkeen, siitä lähtien että Väinö loikkaa ilmaan viiden metrin korkeuteen tai vaikka heittäytyy makaamaan kesken ratsastuksen. Ihan sen takia, että muutamana päivänä oli aiemmin viikolla treenit ollu semmosta pelleilyä että hohhoi. Minä, joka en todellakaan helposti anna periksi, vaikka joku ei onnistu, olin jo valmis hyppäämään alas selästä ja jättämään hevosen keskelle maneesia tai kenttää että noukkikaa talteen. Estereeneistä tiistaina selvittiin ihan kunnialla, Väinö meinas kentällä olla vähän vahva, mutta tehtävät ei sinänsä sillä tuntunut missään, mitä nyt minä ratsastin jollekin kuudenkympin miniokserille kuin se olis ainakin 120cm.. Lopputunnista saatiin ihan asiallisia suorituksia heti kun kuski tajus tehdä jotain oikein. Kääpiöesteitähän me mentiin, mutta siitä se lähtee! Keskiviikkona sitten olikin jotain ihan kamalaa, ja sama jatkui torstaina päivällä. Hevonen älyttömän pinkeä, yrittää vähän väliä esittää omia kuvioitaan, eikä keskity ollenkaan. Vaikka tein pidempiä pätkiä ravia ja laukkaa ei auttanut yhtään. Sitten kun torstaina ratsastin illalla Väinöllä toiseen kertaan, siihen pystyi jo vaikuttamaan. Takaosa ei ihan yhtä hyvin toiminut kuin aiemmin, laukassa en oikein saanut sitä astumaan takaa painoni alle, mutta olin tyytyväinen siihen että sain ylipäätään laukkaa jossa se ei joko tipahda käsille tai mene ihan tyhjäksi edestä ja pohkeen taakse.</div><div><br /></div><div>Näillä eväillä siis kisoihin! Mietin että toivottavasti maneesissa on ovet kiinni ja poistumisreitit jotenkin tukittu, vaan ovethan oli auki, VOI PASKA (anteeksi kielenkäyttöni) oli ensimmäinen reaktio. Kentällä verkatessa Väinö oli ihan jees, mutta eipä se mitenkään yllättänyt. Maneesissakaan verkka-alueella ei kummoisempia tapahtunut, mutta sitten radalla pyöriessä ennen vihellystä Väinön piti taas ottaa pienet sivuloikat. Ihan vaan kun ei huvittais mennä tuomaripäätyä kohti. Radalla oli ravissa pohkeen takana, tuomaripäätyä kohti mennessä piti vähän kyttäillä ja pikkasen hirvitti mennä keskiraveja ovipäätyä kohti - ajattelin ensin, etten mene ollenkaan, ettei se vaan karkaa, mutta uskalsin kuitenkin vähän päästää sitä menemään. Laukkavolteilla sitten tuli niitä omia juttuja taas, sain tosin siitä onneksi sitten liikkeelle ilman suurempia kommervenkkejä. Vasen laukka meinas jäädä nousematta, Väinö vaan veti jotain sulkua ja ehdin jo panikoida ettei se nouse ollenkaan. Lävistäjän alkukin vaan poikitettiin. Mutta ryöstäytymistä ei tullut, eikä edes yritystä! Lisäsi vähän toivoa, että pystyn vielä joskus keskittymään ratojen ratsastamiseen, enkä vaan radalla pysymiseen..</div><div>Saatiin prosentteja 61,6 ja sijoituttiin yllättäen neljänneksi! Eikä Väinö yrittänyt edes kunniakierroksella karata, vaikka meidän ruusuke kyllä ottikin ritolat tuomaripäädyssä.</div><div><br /></div><div>A:n verryttelyssä koitin saada Väinöä vähän enemmän taas liikkumaan eteen ja pysymään siellä pohkeen edessä, se nimittäin lyttää itsensä myös edestä lyhyeksi mikäli ei kulje oikein eteen. Kentällä liikkui jo paremmin, mutta kokoaminen ei oikein luonnistunut niin hyvin kuin joskus reenatessa, vaikka muuten Väinö olikin ihan kivasti hanskassa. Takapuolesta Väinöllä olikin lihakset vähän jumissa, joten tuo homma selittynee sillä. Treenauskin on muuttunut erilaiseksi, niin en yhtään ihmettele jos joku paikka vähän jumii. Onneksi Väiskille on jo hieroja tilattuna ;-)</div><div><br /></div><div>Päästiin vähän radalle verkkaamaan ennen viimeistä luokkaa, mikä oli kyllä hyvä juttu, koska ratsuni yritti tietenkin vähän päädyssä koikkelehtia, mutta sain sen onneksi pysymään lapasessa. Radalle mennessä ajattelin vaan, että ei haittaa jos se nyt on vähän väsynyt tai tahmea, kunhan saatais vaan sillä tavalla ehjä rata, että se ei pääse karkailemaan omille teilleen! Ja saatiinhan me. Ravissa oli ihan ok pätkiä, laukassa sain kyllä tuupata kun ei meinannut oikein polle mennä mihinkään. Tai kokeilihan se välillä, että josko menis sitten kun huvittaa. Keskilaukkojahan me ei esitetty käytännössä ollenkaan ja laukanvaihto käynnin kautta meni vähän häneksi kun hevonen rysähti etuosalle ennen siirtymää ja tuli muutama raviaskel. Vähän ponneton oli takaa ja kun sitä energiaa ei ollut, pakkas itteään edestä. Selvittiin kuitenkin radasta, vaikken olosuhteista johtuen ollut treenannut siitä oikeastaan muuta kuin käännöksiä pari kertaa ja loivan vastalaukkakaarteen kertaalleen. Niin ja pätkiä avoja tietenkin. Muuten mennyt ihan perusratsastukseen, kun ratsu on ollut sen verran vallaton tai muuten vaan heikosti kuulolla. Prosentit oli 57,17 ja oltiin tyytyväisiä, kun saatiin samalle päivälle toinen rata, jossa mentiin kuitenkin siellä missä piti eikä kiitolaukattu! (Muutenhan kuski ei ollut tyytyväinen etenkään omaan ratsastukseensa, mutta kaikkea ei voi saada. Ainakaan kerralla ;-)</div><div><br /></div><div>Pakko myös kehaista, että ensimmäisessä luokassa meni muutama valmennettava, jotka pärjäs hyvin! Nina sijoittui Discolla hienosti seitsemänneksi, vaikka Discokin oli ilmeisesti varsinkin toisella radallaan ollut hieman villi. Myös Aino Ekorin kanssa sai ihan mukavat pisteet, vaikka hevonen ilmeisesti oli vähän hitaanpuoleinen, kun melkein joka kohdassa oli toivottu lisää energiaa. Enemmän vaan ratoja, tytöt! Jos ei sittenkään onnistu niin vaihdetaan hevosta tai valmentajaa. :-D Tää oli sitten vitsi hei. Valmentajassahan vika ei ainakaan ole!</div><div><br /></div><div>Kiitos ja anteeksi, erityisesti huoltojoukot ja muut kanssakärsijät! Sari ja Sanna ainakin välillä näytti vähän valkoisilta siellä maneesin ovella. En siis ollut ainoa joka ajoittain unohti hengittää.</div><div><br /></div><div>Niin joo, loppukevennykseksi voin vielä kertoa kuinka hohdokkaasti aloitin kisapäivän. Menin tallille ratsastamaan lapsihevosta (4v). Onnistuneesti menin kentälle, pääsin kyytiin, käveleskelin ja vähän ravasin. Sitten päätin että nyt muuten ravataan koko kierros, kun ollaan ravattu vasta pieniä pätkiä. Pikkuinen ongelma tulee siinä kun ravaan, satula nimittäin lähtee seilaamaan kaulalle. Tuommosella pienellä tynnyrillä kun ei meinaa ihan mikä tahansa satula pysyä paikallaan. Eikä satula muutenkaan ole erityisen tukeva tai hyvä istua. Noh, siinä minä sitten innoissaan ravaan, kunnes tajuan että hevoseni alkaa kompuroida, koitan auttaa ohjasta mutta ei, ollaan molemmat jo rysähdetty etuosan päälle ja hupsistakeikkaa! Ajattelin että nyt mennään ja sievästi kierähdin hevosen vasemmalle puolelle, taas(tipun muuten aina vasemmalle, varmaan koska oon niin vino). Ratsuparkakin oli hieman ihmeissään että mitä hittoa tapahtui, jouduin päästämään ohjistakin irti mutta se vaan jäi kököttämään paikalleen. Kampesin itteni uudelleen kyytiin ja sitten vielä vähän ravailin. Toivottavasti en aiheuttanut kauheita traumoja tammaraukalle. Minä onneksi selvisin ilman vammoja.</div><div><br /></div><div>Tämmöstä tällä kertaa. Hauskaa pääsiäistä ja vappua ja kaikkea muutakin!</div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-49450390371638075132011-04-18T22:44:00.000+03:002011-04-18T22:45:29.265+03:00Ratsastushan EI ole urheilua<div>Tässä lähiaikoina on tullut parina päivänä taas todistettua, että kyllä se mulle ainakin on ihan oikeasti urheilua välillä!</div><div><br /></div><div>Viime perjantaina yritin pitkästä aikaa hypätä esteitä. Tai no, eihän se pelkästään jäänyt yritykseksi, pääsin kuitenkin muutamien maahankaivettujen yli. Kumma miten ne esteet alkaa tuntua isoilta kun on taukoa; minäkin valmennuksissa hypytän sellaisia tehtäviä ja korkeuksia, etten välttämättä ihan heti niitä itse menis(enkä tarkoita että hypyttäisin joka kerta jotain metriäkahtakymppiä, musta vaan nykyään jo se 70cm näyttää isolta).</div><div>Olinhan sentään viimeksi hypänny joskus marraskuussa, ehkä? Päätin nyt kuitenki, että musta on pakko tulla ees välttävä esteratsastaja, joka pääsee edes joidenkin onnettomien risujen yli. Tarkoittaa siis että tarvin hevosen, joka ylittää vaikka kerrostalon.</div><div><br /></div><div>Onneksi luottoratsu Väinö(Calvario) löytyi avuksi. Luottoratsu myös kippasi kuskin maneesin hiekkaa tutkimaan siinä vaiheessa kun oli päästy vasta puomien yli. Minä nostin laukkaa ja Väinö poistuikin siinä vaiheessa takaoikealle tai ainakin oikealle ja oviaukosta pihalle. Oltiin varmasti näkemisen arvoisia, kun minä nousen maasta ja kiroan ja Sanna nauraa ihan hervottomasti. Väinö sitten onnellisena villihevosena kirmasi vapauteen. Onneksi tätä on tapahtunut mulle ennenkin(silloin tosin vedin kunnon ilmalennon Ypäjällä Petteriltä, silminnäkijät varmasti muistaa), joten ei muuta kuin hevonen takaisin maneesille ja kyytiin. Sitten jatkettiin. Tilannetta paransi se että olin jo simppelin puomitehtävän jälkeen ihan kuollut, kun olin mennyt sitä vähän ravissa ja muutamia kertoja laukassa! Kuinka onnetonta.</div><div><br /></div><div>Alun jälkeen homma sitten onneksi helpottui, kun ratsu keskittyi työhönsä ja minäkin tajusin pysyä kyydissä. Olisin ehkä mielelläni mennyt sellaista tehtävää johon olisin vaan voinut ajella mutta ei, tietenkin meille laitettiin sellanen että oli pakko lyhentää hevosta ettei vedä koko jumppaa matalaksi. Ja saada hevonen takajalkojen päälle, mitä sekin muka meinaa?? Koskaan kuullutkaan jostain takajaloista. Ja joku vielä väitti ettei kouluratsastuksella ole mitään tekemistä esteratsastuksen kanssa!</div><div>Seuraavalla kerralla estereeneissä ajattelin pysyä selässä. Silmät kiinni, harjasta kiinni ja toivotaan parasta..</div><div><br /></div><div>Toisen kerran oli sellaista oikean urheilujuhlan tuntua viime sunnuntaina kisoissa. Onneksi ei tarvinnut opetella kuin yksi rata, he B:3. Päivän ekan radan menin Väinöllä, jolta oli odotettavissa mahdollisesti melko railakasta kyytiä. Tämä oli siis se kaveri jonka tavoitteena oli pysyä aitojen sisällä, koska edellinen kisaesitys päättyi siihen että Väinö poistui radalta ja paikalta ilman kuskia. Verkka meillä meni ihan jees, tosin ennen rataa kun nakkasin raipan pois, koko hevonen vaan ryhdistäytyi, vaikka odotin että se vaan lössähtää. Mitä vielä! Kun kierrettiin rataa ennen suoritusta, Väinö vähän yritteli kyttäillä ja poukkoilla, mutta pelottavan vähän. Alkurata meni ihan ok, raviosuudesta saatiin 7-7,5 suurimmaksi osaksi. Eka laukannostokin oli vielä seiska, mutta siitä se hauskuus sitten lähti.. Tunsin jo vasemmassa laukassa että hevonen meni vahvaksi ja sellaseksi että tunsi istuvansa pommin päällä. Ei paljon passannut ohjista löysätä. Vasemman laukan se pysyi hanskassa, ja ennen toista nostoa ajattelin että enpä haluais nyt nostaa laukkaa ja hupsheijaa, kuinkas kävikään! Siitä lähti sitten kiitolaukkaosuus, jossa pyörittiin ympäri ämpäri ja hevonen hyvin vahvasti yritti poistua aitojen sisältä. Ehdin ajatella vaan että nyt tämä EI voi karata täältä mihinkään tai ei kunnian kukko laula, ja jotenkin se siellä aidoissa sitten pysyikin. Kyseisen episodin jälkeen palattiin laukannostokohtaan ja jatkettiin matkaa. Sanomattakin selvää että loppurata oli ihan hanurista, koska en uskaltanut yhtään löysätä naruista kun Väinö yritti riepottaa mua vielä siinä oikeassa laukassakin. Lopussa oli käyntipätkä joka sekin oli yllättäen jännittynyt. </div><div><br /></div><div>En eläissäni ole mennyt noin kovaa kouluradalla, tai oikeastaan ylipäätään maneesissakaan sen puoleen. Mutta olipahan ainakin jotain jännitystä koulukisoihin, kun kaikki valittaa aina niiden tylsyydestä. Mulla ei ainakaan ollut tylsää! Huvittavinta tosiaan että saatiin prosentteja kuitenkin vähän päälle kuuskymmentä, vaikka ymmärrettävästi Väinön omat kuviot hieman vaikutti myös alapisteisiin(niin mikä kuuliaisuus?). Lopputuloksena, olin siis ihan kuollut(fyysisesti) jo ensimmäisen radan jälkeen. NIIN MIKÄ KUNTO?? Minäkin muka ratsastelen välillä 5-6 hevosta päivässä, mutta siinäpä mennäänkin kivasti omalla mukavuusalueella eikä tunnu juuri missään. Vaikka eipä tuo nyt yllätyksenä tullut, meikäläisen surkea kunto siis. Täytynee siis oikeasti ruveta urheilemaan(apua, miksi kirjoitin sen tänne niin että kaikki näkee, joudun vielä kuntoilemaan!).</div><div><br /></div><div>Tämän jälkeen jäljellä oli siis vielä kolme rataa ja suonenveto. Se onneksi loppui kun kipusin Roopen(Villarin Roope) selkään. Kerroin kyllä sille, että täti ei nyt jaksa ratsastaa, joten Roope saa tehdä kaikki hommat. Verkassa se tekikin aika hyvin, ravissa oli oikein kevyt pätkittäin ja toimi hyvin. Laukassa saatiin vähän keskustella että kuka määrää mitä vauhtia mennään ja mihin, ja kuka nojaa ja minne, mutta lopulta siinäkin saatiin asiallisia pätkiä. Vaan annas olla kun mentiin radalle. Ensinnä piti painia toisessa päässä, kun Roope kyttäili oviaukkoa ja ihmisiä ja en tiedä mitä. Siinä vetästiin jonkin sortin ripaskat kun minä olin sitä mieltä että tehdään niin kuin minä sanon eikä lähdetä suksimaan toiseen päätyyn. Rata sitten aloitettiin ihan sopuisasti, mutta sen jälkeen Roope kiskoi mua oikeastaan koko radan ajan ja kaikki oli tosi työlästä. Tuli mieleen meidän ensimmäinen rata reilu vuosi sitten, siinä oli samanlainen kiskomisen meininki! Saatiin kaikki tehtyä, mutta ei mitään oikeastaan hyvin. Prosentteja tuli kans kuuskymmentä ja jotain(tarkat tulokset näkyy mun sivuilla kilpailut -kohdassa). Tyytyväisenä voin kyllä todeta, että Maijan ja Roopen raviohjelma näytti jo paljon paremmalta kuin mun ja Roopen.</div><div><br /></div><div>Roopen jälkeen hyppäsin suoraan Wilin(Wiliperi) selkään joka oli juuri tullut Päivin kanssa radalta. Lyhyt ja ytimekäs verkka onneksi passaa Wilille, me sitten nostettiin molemmat laukat ja mentiin ravissa pari ympyrää ja se oli sitten jokseenkin siinä se verryttely. Radalla sitten kirjaimellisesti kurvailtiin ohjelma läpi jotenkin, tosin vasemmassa laukassa ei meinattu päästä eteenpäin ollenkaan eikä kyllä käynnissäkään, mutta muuten hommat suju ihan hyvin sillon kun Wilin sai pysymään liikkeellä. Saatiin kuitenkin ihan kivat prosentit, 62 ja jotain ja jäätiin itse asiassa vaan puoli pistettä sijoituksesta. </div><div><br /></div><div>Viimeisenä sitten oli vuorossa Aku. Mulla veti taas suonta jalasta ja olin kyllä melko valmis esim. menemään nukkumaan, mutta eihän sitä nyt kisoja kesken jätetä vaan sitten ratsastetaan kun kerta sinne asti on tultu. Aku oli tosi rauhallinen verkassa verrattuna viime kertaan, joka oli melkoinen fiasko. Ravissa pystyin jo ratsastamaan sitä melko normaalisti, laukka ei taas ollut kovin kehuttavaa, kun se vaan veti selän tönköksi ja sitten takajalat ei pääse yhtään mihinkään. Noin viiden minuutin verkan jälkeen (Minnahan oli Akulla jo onneksi kävellyt ja ravannut ja pikkusen laukannut valmiiksi, ettei se kylmiltään hommiin joutunut) ilmoitin olevani valmis radalle. Sinne vaan, ajeltiin rata läpi ja laukat tosiaan meni kirjaimellisesti ajellessa, kun en niissä oikein mitään voinut tehdä kun meno oli niin tönkköä. Suorilla ajattelin vaan että pliis laukkaa, kun tuntui että saattaa tulla ristilaukkaa tai muuta omaa askellajia koska tahansa. Raviosuudesta saatiin ihan ok pisteitä, olis tietenkin voinut olla rennompi ja siten tasaisempi. Laukkaosuudella ei sitten kauheasti juhlittu em.syistä. Prosentteja tuli 57 ja risat.</div><div><br /></div><div>Kaikkien ratojen jälkeen tuntu siltä että ois jonkun oikeankin urheilusuorituksen tehnyt(kas kummaa!). Vikahan oli kyllä kuskin kunnossa, tietenkään yleensä en ole tottunut siihen että vetäsen kiitolaukkakuviot kesken radan, mutta pitäishän sitä siihenkin olla varautunut. Mitä tästä opimme: treenaa enemmän holtitonta kiitolaukkaa! Kävin vielä kyllä ratsastamassakin kisaratojen lisäksi, onneksi vaan yhden hevosen, koska alkoi olla jo aikalailla ns. ässät vedetty hihasta siinä vaiheessa ja kaikki muutkin kortit.</div><div><br /></div><div>Nyt sitten rupesin kattelemaan noita ens perjantain Kuivasjärven harjoituskoulukisojen ratoja, ja mihinköhän mää taas oon menny ilmottautumaan?! Katoin tietty vaan että joku FEI:n he A kenttäkilpailuohjelma pitkällä radalla ja siellä nyt jotakin sitte pyöritään ympäriinsä. Just joo, siellähän sitten vedetään keskiravia PITKÄLLÄ lävistäjällä, tehdään avotaivutusta ravissa, takaosakäännökset joista toisesta suoraan raviin, pysähdyksestä käynnin kautta laukkaan, voltit laukassa, hervoton pätkä keskilaukkaa josta osa ympyrällä, laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä ja eiköhän siinä nyt ollu vähäksi aikaa ihan tarpeeksi. Jos oisin tajunnu oisin menny vaan sen B:0:n enkä menny mihinkään oikeiden ratsastajien sekaan kun en ossaa ees keskiravia mennä. Vaikka kyllähän minä tuon ohjelman oon mennyt, mutta ei kait sitä nyt voi muistaa mikä niistä on mikäkin. Tällä menolla käännytän itteni kohta esteratsastajaksi(HAHHAH).</div><div><br /></div><div>Huomenna aion ensinnäkin olla tippumatta ja toiseksi aion ylittää muutaman kepakon, hevosen kera, en ilman! Peukut pystyyn kaikki. Niin ja aion käyttää turvaliiviä, ihan kaiken varalta..</div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-30547638557926790442011-04-16T22:12:00.000+03:002011-04-16T22:13:25.615+03:00RW:n klinikalta, osa 2 ja vähän muuta lisäksi<div>Heti alkuun pahoittelut, että näiden muistiinpanojen setviminen on kestänyt niin kauan. Tai varsinaisesti mikään muu ei ole kestänyt kuin se että olisin saanut kirjoitettua ylipäätään mitään tekstiä enemmän kuin facebookin tilapäivityksen verran koko viikon aikana. Jotenkin kaikki päivät taas meni semmoista haipakkaa että kotona ehti just ja just käydä nukkumassa. Siinä koneen ruutua sitten illalla tuijottaessa ei kyllä kauheasti päässä raksuttanut, paitsi tyhjää. Koitan kuitenkin saada nyt loputkin muistiinpanot kirjoitettua jotta jäävät sitten luettaville kaikelle kansalle. Kiva jos niistä on ollut hyötyä muillekin kuin mulle!</div><div><br /></div><div>Valitettavasti nämä muistiinpanot eivät nyt juurikaan etene missään järkevässä järjestyksessä, koska nämä on nimenomaan kirjoitettu koko klinikan ajalta eikä miltään luennolta. Kaikkea en tietenkään kirjoittanut ja saattoipa sieltä jotain olennaista tippua välistä, mutta koitetaanpa joskos noista sais jotain järkevää aikaiseksi.</div><div><br /></div><div>-“Obsession of the head and neck” eli pää ja kaula -pakkomielle</div><div>-Useimmat ratsastajat keskittävät 99,9% huomiostaan hevosen pään ja kaulan asentoon ja 0,01% siihen mitä on heidän istuntansa alla, eikä heillä ole mitään tunnetta siitä mitä 4/5 hevosesta tekee.</div><div>-Kun he saavat hevosen pään alas, he eivät saa sitä enää ylös.</div><div>-Mitä arvoa on sillä että pää on näennäisesti oikeassa paikassa, jos hevonen roikkuu ohjilla tmv.</div><div>-Hevosen pään ja kaulan asento määräytyy sen perusteella miten hevonen kantaa ratsastajaa selkänsä kautta. </div><div>-Usein hevonen vetää alaspäin koska on heikko selästään, sen täytyy kantaa ratsastajan paino paremmin ja saada vahvempi ylälinja. Kun tämä on tapahtunut, hevosen pään ja kaulan asennosta tulee korrektimpi.</div><div>-Jos hevonen katoaa edestä ylöspäin tai alkaa roikkua alaspäin, tarkista ensimmäisenä astuuko hevonen painopisteesi alle takajaloillaan, älä korjaa hevosta nostamalla kädellä - saat sen vaan nojaamaan ohjiin enemmän. </div><div>-Monet hevoset saavat kaiken ratsastajien huomion vietyä päähänsä ja kaulaansa vetämällä ohjista vastaan, vaikka ongelma on peräisin ihan muualta kuin hevosen suusta eikä sitä sieltä kautta voi korjata.</div><div>-Jos hevonen vetää tai yrittää työntää ratsastajan painon pois, ratsastajan tulee pitää oma painopisteensä paikallaan ja vastustaa hevosta keskivartalon tukilihaksillaan, tai jopa ajatella menevänsä hieman taaksepäin satulassa.</div><div>-Ratsastamalla hevosta enemmän ja enemmän ohjilla, jos se on jäykkä esimerkiksi vasemmalta puolelta, saa hevosen tiputtamaan painoaan ja nojaamaan vielä enemmän vasemmalle.</div><div>-Hevosen etuosaa ei voi nostaa käsillä, hevonen pitää saada nostamaan ratsastajan painoa ylös ja kantamaan se.</div><div>-Hevosesta ei kuulu saada ylös kaulaa, vaan kaulan alaosa, etuosa ja säkä.</div><div>-Kuvittele, että ohja kulkee hevosen kaulan ympäri. </div><div>-Hevosen painopiste on rintakehässä (parempi suomennos ehkä “alueella, jolla kylkiluut sijaitsevat, etuosasta aina satulan taakse kohtaan jossa viimeinen kylkiluu sijaitsee”), ja sen kuuluisi liikkua ja muuttua “isommaksi” ja elastisemmaksi.</div><div>-Hevosen rintakehän yläosan ja selän tulee päästä liikkumaan ylös ja alas.</div><div>-Jos hevosen rintakehä tippuu alas, liike on pompottavaa eikä takajaloilla ole paljon tilaa astua alle.</div><div>-Istumalla eri kohdassa satulaa ratsastaja “aktivoi” eri kylkiluun eli eri kohdan josta hevosen kuuluu liikkua.</div><div>-Jos istut tyynyllä, joka on täytetty ilmalla, istuinluiden alaspäin painaminen saa tyynyn litteäksi ja siitä karkaa ilma. Mieti miten se vaikuttaa hevosen selkään!</div><div>-Laita enemmän energiaa hevosen kroppaan/rintakehään, älä aja sitä nopeammaksi ja pidemmäksi.</div><div>-Kun ratsastat hitaammassa rytmissä, hevosen täytyy taivuttaa enemmän kintereitään ja polviaan -> aktivoi, jottei hevonen tipahda etuosansa päälle.</div><div>-Hevonen astuu ratsastajan istuinluiden alle ratsastajan jalasta, käsi hallitsee etuosaa ja hevosen raamia.</div><div>-Hevosen selän kuuluu liikkua ratsastajan istunnan alla niin paljon että se nostaa hevosen säkää kohti ratsastajan kättä.</div><div>-Laukassa hevosella on enemmän luontaista nostetta ja “swingiä” etuosassa.</div><div>-Käsi kohti takajalkoja/yhteydessä takajalkoihin.</div><div>-”Kuolaimella” on jotain mitä hevonen tekee kuolaimelle, ei jotain mitä kuolain tekee hevoselle.</div><div>-Enemmän tai vähemmän kontaktia suuhun ei ole väärin, jos se säilyy elastisena. </div><div>-Kun otetaan enemmän kontaktia hevoseen, se tarkoittaa enemmän kontaktia ohjilla, istunnalla ja jaloilla.</div><div>-Siirtymiset käynti-ravi-käynti, katso että hevonen astuu takajaloillaan istuntasi alle, älä yritä nostaa etuosaa kädellä ylös tai taakse.</div><div>-Ratsastajan pohkeen ei ole tarkoitus nostaa hevosta ylös, vaan saada hevonen astumaan enemmän alle.</div><div>-Jos ratsastaja puristelee ja “hieroo” hevosta pohkeilla, ratsastuksesta tuleekin hierontaa (from dressage to massage).</div><div>-Lihakset toimivat lyhenemällä ja pitenemällä, jos niitä puristaa niistä tulee ainoastaan jäykempiä.</div><div><br /></div><div>Vielä vähän ratsastusfilosofiaa:</div><div>-Hyvät ratsastajat pystyvät muuttamaan ratsastustaan, mukautumaan ja ajattelemaan nopeasti.</div><div>-Jos kaikki onnistuu aina todella helposti, ei opi niin paljon.</div><div>-Joskus hevoselta täytyy vaatia asioita sen verran selkeästi että saa hevosen pisteeseen jossa se muuttaa asentoaan ja alkaa kantaa ratsastajaa ja sitten sitä voi palkita.</div><div>-Jos et vaadi hevoselta tarpeeksi, et koskaan pääse palkitsemiskohtaan ja päädyt vaan kantamaan hevostasi ja tekemään asioita sen puolesta.</div><div>-Kokoaminen on energian keräämistä hevoseen, “energiapallo”.</div><div>-Kokoaminen tarkoittaa, että voit valintasi mukaan tehdä lisättyä ravia, sulkutaivutusta tai passagea.</div><div>-Kouluratsastuksen pitäisi olla yksinkertaista: hevonen ja ratsastaja liikkuvat yhdessä, hevosen biomekaaninen liike tulee sovittaa ratsastajan biomekaaniseen liikkeeseen.</div><div>-Jopa GP-tasolla täytyy tarkistaa perusasiat ennen kuin rupeaa ratkomaan tiettyä ongelmaa.</div><div>-MITÄ PIDEMMÄLLE RATSASTUKSESSA MENNÄÄN, SITÄ TÄRKEÄMMÄKSI PERUSASIAT TULEVAT.</div><div><br /></div><div>Siihen olikin hyvä lopettaa klinikkamuistiinpanot tältä erää. Voin kertoa että noista meikäläisen lappusista ei ole mitenkään erityisen helppoa poimia juttuja, joten antakaa anteeksi että olen kirjoittanut muutaman jutun varmaan useampaan kertaan. </div><div><br /></div><div>Meinasin kirjoittaa tähän vielä lisäksi vähän hevoskuiskauksesta ja varsan koulutuksesta, mutta jääköön ne sitten eri kertaan. Lisäksi voisin kirjottaa siitä, että periksi ei kannata antaa jos ei heti onnistu, mutta en nyt taida kirjoittaa siitäkään. Tuon klinikan jälkeen olen omassa ratsastuksessani huomannut, että samoja asioita osaa lähestyä ja ratkaista nyt eri kantilta, vaikka ne asiat eivät sinänsä ole muuttuneet mihinkään. </div><div><br /></div><div>Tuosta tulikin mieleeni yksi juttu, mikä on tässä ratsastustouhussa myöskin huvittavaa. Monet vannovat tiettyjen valmentajien ja gurujen nimeen, ja aina odotetaan jotain uutta mullistavaa tapaa ratsastaa ja kouluttaa hevosia, vaikka fakta on se, ettei kukaan sitä pyörää keksi uudelleen kun se on jo kertaalleen keksitty. Ja harva valmentaja, tai ainakaan hyvä valmentaja, keksii asioita ihan itsekseen omasta päästään. En minä ainakaan tietääkseni ole keksinyt itse yhtään mitään ratsastukseen liittyvää! Paitsi ehkä muutaman ajatuksen tai kuvauksen jostain asiasta, mutta ne on enemmän sellaisia mielikuvahommia eikä mitään faktoja. Faktat ovat sitten nimenomaan sitä biomekaniikkaa, hevosen liikkumisen ymmärtämistä, hevosen oppimisen ja kouluttamisen ymmärtämistä, ratsastajan istunnan ja tasapainon ymmärtämistä ja niin edelleen. Tietenkin se on vakuuttavampaa jos Kyra tai muu vastaava paasaa niistä asioista kuin naapurin Ellu, mutta eivät ne asiat siitä miksikään muutu. Se missä ne erot sitten tulevat esille on se miten asioita tehdään ja missä järjestyksessä. Minä teen ja opetan parhaaksi näkemässäni järjestyksessä, joku muu sitten eri tavalla. Se että mikä tapa on sitten kenenkin mielestä oikea on sitten jokaisen oma asia. Minun mielestäni niin kauan kuin hevosen hyvinvointi otetaan huomioon eikä siinä ole moittimista, jokainen saa tehdä asiat kuten haluaa. Tulokset sitten puhukoon puolestaan siinä kuka on parhaimman tavan keksinyt!</div><div><br /></div><div>On nyt pakko jatkaa tästä aiheesta vielä kun taas pääsin vauhtiin enkä osaa lopettaa. </div><div><br /></div><div>Suorastaan inhoan kaikenlaisia luokitteluja ratsastuksen saralla. Ymmärrän toki että on olemassa eri lajeja, kuten este- ja kouluratsastus. Mutta sitten sen jälkeen kaikki luokittelut perinteiseen ratsastukseen, klassiseen kouluratsastukseen, barokkiratsastukseen, saksalaiseen ratsastukseen, ranskalaiseen ratsastukseen, luonnolliseen hevosmiestaitoon, epäluonnolliseen hevostaitoon ja epäklassiseen ratsastukseen ja centered ridingiin ja istuntaratsastukseen tai MIHIN TAHANSA saavat kyllä välillä melkoisen kilahduksen minun päässäni aikaan. Kuten myös se ajattelu, että ainoastaan TÄMÄ tapa tehdä asioita on oikea ja kaikki muut vääriä. On olemassa AINOASTAAN hevostenhakkaajia ja pahoinpitelijöitä ja sitten on olemassa lh-tyyppejä, jotka ovat suorastaan hevoskuiskaajia. Tai sitten kaikki luonnollisesta hevosmiestaidosta puhuvat ovat kukkahattutätejä ja narunpyörittäjiä ja kaikki jotka ovat taas sitä vastaan ovat tietenkin hevosista piittaamattomia raviukkoja jotka lastaavatkin kopukoita vaan luudilla ja haravoilla. Ihmisten mustavalkoisuus on välillä ihan käsittämätöntä, ja surkeinta on se että siitä kärsivät tietenkin hevoset.</div><div><br /></div><div>Minä käsittelen hevosia maastakäsin, mutta en kutsu sitä luonnolliseksi hevosmiestaidoksi tai hevoskuiskaukseksi. Kutsun sitä siksi että hevosten tulee toimia kun teen niiden kanssa jotain, olen sitten selässä tai maassa. Joskus heilutan narua, tai sitten juoksutuspiiskaa. Välillä juoksutan hevosia liinassa, usein myös sivuohjilla. Joskus saatan päästää hevosen vapaaksi ja harjoitella juttuja niin että se tekee kuten pyydän vaikka onkin irti. Joskus väistätän hevosia maastakäsin, jos on epäselvyyttä siinä kuka väistää ja ketä. Toisinaan taas nakkaan hevoselle kamat niskaan ja ratsastan. Ratsastaessakin saatan käyttää raippaa, ja joskus ratsastan kangilla. Saatan pyytää hevoselta jotain joka on sille vaikeaa ja se saattaa vähän hermostua - hetkellisesti. En silti koe olevani eläinrääkkääjä tai tekeväni hevosista onnettomia. Minä en ratsasta ohjista jatkuvasti vetämällä, pohkeilla puristamalla ja selässä ympäriinsä pomppimalla ja heilumalla. Tai no, joskus tulee pompittua muutama askel, mutta sen jälkeen kyllä pyydän aina hevosilta nöyrimmästi anteeksi!</div><div><br /></div><div>En siedä hevosten läpsimistä ja jatkuvaa härppimistä, se on minun mielestäni vähintään yhtä raivostuttavaa kuin hevostenkin mielestä. Jos säännöt on selvät, ei hevosten tarvi jatkuvasti kokeilla sitä ja tätä. Käsittelijän rauhallisuus vaikuttaa aika paljon ja tietenkin se mitä hevoselle on opetettu. Jos hevosen ja ihmisen suhde on kunnossa, ei niitä tarvi totuttaa joka ikiseen paikkaan, joka ikiseen lastenvaunuun, joka ikiseen asiaan jota niille aiotaan joskus tehdä. Mikäli taas ihmisellä ei ole mitään hevosenlukutaitoa ja peruskäsittely on ihan mitä sattuu, taatusti tulee ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Minulla on perussääntönä se hevosten kanssa, että kun niitä käsitellään, niin ihmisten yli ei juosta eikä paikalta poistuta omin luvin, tuli mitä tuli. Muut asiat ovat sitten neuvottelukysymyksiä ;-)</div><div><br /></div><div>Joku viisas valmentaja sanoi joskus, että loppujen lopuksi on olemassa vain kahdenlaista ratsastusta: hyvää ja huonoa. Sama pätee mielestäni myös hevosten käsittelyssä. </div><div><br /></div><div>Nyt on hyvä aika ruveta opettelemaan huominen kisarata, kello kymmeneltä edellisenä iltana. Luvassa varmasti ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.</div><div>Huomenna voin sitten kirjoittaa raporttia(OR:n seurakoulukisat). Nyt en jaksa kovin tiukkaa analyysiä tehdä ennen kisoja, mutta aina on hyvä olla se yksi ratsu, jolla on tavoitteena ainoastaan radalla pysyminen! Onneksi jo tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla se tunne, ettei jaksa kauheasti stressata kisoista, ainakaan pikkukisoista. Joskus en edellisenä yönä saanut kunnolla nukuttua, kun mietin jotain kisaratoja, mutta nykysin jo ennemmin nukun.</div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-62911439095742829852011-04-08T13:10:00.000+03:002011-04-08T13:11:40.338+03:00Klinikkamuistiinpanoja: Richard White Ypäjällä, osa 1<div>Alkuun voisin todeta, että HUH. Oli ihan käsittämättömän hyvä klinikka! En tykkää minkäänlaisesta fanaattisuudesta, mutta voin kyllä silti todeta että tähän mennessä näkemistäni valmentajista Richard on ihan kevyesti paras. Ja olen nähnyt jo muutaman valmentajan, useimmat Ypäjällä vierailleet huiput Kyrasta ja Morriksesta lähtien. Se mikä Richardin opetustyylissä erityisesti uppoaa minuun on se, ettei hän keskity teettämään ratsastajilla enemmän ja enemmän vaan korjaa ratsastajan istuntaa ja opettaa tätä käyttämään sitä, ja vasta tämän jälkeen puututaan hevosen liikkumiseen - jos siinä vaiheessa on vielä tarvetta. Nimittäin ratsastajan onnistuttua istuntansa korjaamisessa hevosissa näkyvät muutokset ovat ihan huomattavan suuria. Nyt olen vielä entistäkin enemmän vakuuttunut siitä, että suurin syy sille etteivät jotkut ratsastajat tunnu edistyvän on näiden istunta. Oikeanlaisen istunnan opettelu vie älyttömästi aikaa ja vaivaa ja on työlästä - ja sen opettaminen on myöskin hankalaa, varsinkin jos ei ole käsitystä siitä miten oikeanlainen istunta toimii. Ja vaikka siitä olisikin käsitys, ei se silti ole helppoa. </div><div><br /></div><div>Richardissa on myös se hieno puoli, että hän pitää kaikkia oppilaita ihan samanarvoisina (ainakin kaikkia niitä, joiden opetusta minä olen seurannut). Kun olin itse työssäoppimassa, Richard paneutui minun ja muiden työssäoppijoiden opettamiseen ihan samalla tavalla kuin Kyran tai muiden kansainvälisellä tasolla kilpailevien ratsastajien. Ja silti kaikille hän opetti periaatteessa samoja asioita, istuntaa ja sen käyttöä. Hän selittää saman asian tarvittaessa vaikka kymmenen kertaa, ja niin monella eri tavalla, että ratsastaja ymmärtää mitä haetaan.</div><div><br /></div><div>Noh, se siitä hehkutuksesta. Koitan nyt kuitenkin saada selitettyä täällä niitä asioita, jotka minulle jäivät klinikasta mieleen ja jotka itse koin tärkeäksi. Kaikki jutut ovat siis minun ymmärrykseni mukaan kirjoitettuja ja käännettyjä englannista, joten osa saattaa kuulostaa vähän hassulta. Saattaa myös olla etten kaikkia asioita selitä kovin perinpohjaisesti, koska suuri osa oli minulle ennestään tuttuja, mutta niistä sai taas vähän eri ulottuvuuksia esiin. Pyrin myös opettamaan soveltuvilta osin kaikkea mitä vaan osaan, joten tunneilla pyritään periaatteessa ihan samaan, omalla tasollamme. Klinikan kaikki ratsastajat olivat vähintään vaB -tasoa ja erittäin kokeneita ja hyviä ratsastajia, joten heidän kanssaan korjaukset olivat osittain hyvinkin hienosäätöä ja meillä tavallisilla kuolevaisilla sitten vähän isompia juttuja ;-)</div><div><br /></div><div>Ennen kuin aloitan kirjoittamaan sen kummemmin istunnasta, voisin kertoa siitä mitä Richard sanoi ylipäätään ratsastamisesta klinikan aluksi. Hän totesi, että ratsastuksen kuuluisi olla yksinkertaista - vähän kuin pyörällä ajo. Pitelet kiinni pyörän sarvista, joista ohjaat pyörää, ja polkimista saat lisää vauhtia. Jos et pidä pyörää tasapainossa, se kaatuu. Aika nopeaa opit säilyttämään pyörän tasapainossa. Ongelma ratsastuksen kanssa on se etteivät hevoset ole polkupyöriä vaan ajattelevia olentoja, ja ne eivät (useimmiten) kaadu, vaikkei ratsastaja saisikaan niitä säilyttämään tasapainoaan. </div><div><br /></div><div>Kirjoista Richard sanoi sen verran, että niitä on ratsastuksesta kirjoitettu todella paljon ja teoriassa niissä onkin paljon hyvää tietoa. Kirjojen ongelma on se, ettei niissä kerrota miltä asioiden pitäisi TUNTUA - hän käytti jälleen mansikkahillovertausta: jos et ole maistanut sitä, toisen on hankala selittää miltä se maistuu, vaikka asiaa kuinka kuvailisi - eikä niissä kerrota mitä pitää tehdä sitten, jos asiat eivät mene niin kuin kirjoissa. Richard myös mainitsi että hevoset ovat aika hyviä opettamaan ratsastajia ratsastamaan niin kuin haluavat tulla ratsastetuiksi, ja tämä johtaa siihen että ratsastajat oppivat huonoja tapoja - auttamaan hevosia liikaa tai ratsastamaan niitä väärässä asennossa.</div><div><br /></div><div>Mutta, ratsastusfilosofiaa lisää seuraavassa postauksessa, nyt itse asiaan. Aloitetaan ratsastajan painosta, istuinluista ja asennosta, ehkä se riittäis tämän kerran aiheeksi! Joissain kohdissa tulee varmasti hieman toistoa tai asiat ovat hieman omituisessa järjestyksessä, mutta koittakaa kestää.</div><div><br /></div><div>-Ratsastajan painopiste on istuessa itse asiassa paljon ylempänä kuin seistessä, heti lapaluiden alapuolella. Ratsastajan painopisteen tulee laskeutua alaspäin ratsastajan käsien välistä kohti istuinluita; paino rintakehästä (vatsan- ja selän yläosasta) alaspäin.</div><div>-Ratsastajan painon täytyy laskeutua suoraan istuinluille, kuitenkin niin etteivät istuinluut tule suoraan terävästi hevosen selkää vasten, vaan ne on ikään kuin “pehmustettu”, kuin tyynyn päällä istuessa. Jos ratsastaja painaa istuinluita alaspäin, hevonen ei halua nostaa selkäänsä ylös.</div><div>-Ratsastajan “selkä painavana”, anna painovoiman tehdä tehtävänsä!</div><div>-Istuinluut pysyvät satulassa yhdessä paikassa, niitä ei liikuteta eikä niillä työnnetä tai pusketa hevosta. ISTUNNALLA/ISTUINLUILLA TYÖNTÄMINEN EI OLE APU. Myöskään satulan työntäminen ei ole apu.</div><div>-Jos ratsastajan istuinluut ja paino liikkuvat satulassa, hevonen ei pysty tasapainottamaan itseään ratsastajan painon alle, koska ratsastajan painopiste liikkuu koko ajan.</div><div>-Yksi tärkeimmistä asioista ratsastuksessa on se että pystyy tasapainottamaan itsensä istuinluiden päälle silloinkin kun käyttää jalkojaan.</div><div>-Jos hevonen vetää ohjista, ratsastajan täytyy pitää painonsa edelleen istuinluillaan ja käyttää keskivartalon lihaksiaan vastustaakseen hevosta.</div><div>-Ratsastajan vastuulla on laskea painonsa satulaan ja hevosen tehtävänä on kantaa ratsastajan paino.</div><div>-Todella taitavat ratsastajat itse asiassa nostavat painonsa hieman ylös satulasta joka askeleella, antaen hevosen selälle tilaa liikkua!</div><div>-Laukassa istuinluut eivät saa liikkua edestakaisin, vaan niiden kuuluu pysyä yhdessä kohdassa satulaan nähden. </div><div>-Ratsastajan jalka antaa hevoselle signaaleja, mutta se myös tasapainottaa koko ylävartaloa.</div><div>-Jos ratsastaja ei hengitä, hän työntää itsensä irti satulasta.</div><div>-Hyvä asento ei pelkästään riitä, täytyy myös pystyä käyttämään sitä ja istumaan hevosen selässä niin että tuntee olonsa mukavaksi.</div><div>-Mikäli istunnan alla ei ole paljoa minkä päällä istua(hevosen selkä alhaalla), älä paina istuinluita alas hevosen selkää kohti, hevosen kuuluu nostaa selkäänsä kohti istuinluita.</div><div>-Jos ratsastaja ei anna hevosen tehtäväksi painonsa kantamista, hevonen ei tee sitä. </div><div><br /></div><div>Tässä nyt vähän alkua muille ajatuksille, paljon on vielä muistiinpanoja jäljellä ja itselläkin vielä aivoissa pyörii sen verran kaikennäköistä, että tekstiä vielä riittää. Parempi vaan itsellekin jäsennellä asioita niin saa vähän kerrattua ja mietittyä mitä oikeastaan tulikaan opittua. Voin myös samalla kertoa että heti reissulta palattuani mietin asioita ratsastaessani ja tadaa, kaikki hevoset toimivat paremmin! Enkä tehnyt rehellisesti mitään muuta eri tavalla kuin yritin istua enemmän paikallani ja vaadin hevosen tasapainottamaan itsensä alleni. Lisäksi käytin painoa lukuunottamatta muita apuja entistä vähemmän (jos oikeasti istuu sinne hevosen selkään niin elämä helpottuu kummasti). </div><div><br /></div><div>Loppuun vielä yksi ajatus, suora lainaus Richardilta:</div><div>“You have to find out where you are now before you can get to where you want to go.”</div><div><br /></div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-6265715031402012412011-03-30T16:36:00.000+03:002011-03-30T16:37:42.864+03:00Omituinen hevosala<div>Rupesin pohtimaan tätä koko hevosalan touhua, tai lähinnä ratsupuolta, kun satuin lukemaan jotakin topikkia hevostalli.netistä(joka on taas ihan oma luku sinänsä). Jotenkin on vallalla sellainen käsitys, että kyllähän tällä hommalla ehkä tulee toimeen, mutta ei todellakaan tienaa mitään, puhumattakaan järjettömistä työmääristä. Koko touhu on jotakin elämäntapaintiaanihommaa, jota hullut hevosihmiset tekevät sen aikaa, kun oma pää ja fysiikka kestää - osa koko elämänsä, osa ehkä muutaman vuoden. Ja tarkoitan nimenomaan ammatikseen, en niitä jotka harrastavat. Enkä kyllä toisaalta ihmettele sillä työmäärällä ja tienestillä jonka hommasta saa. </div><div><br /></div><div>Ehkä koko juttu on peräisin siltä ajalta, kun hevosia vielä oli joka talossa. Ne elätettiin itse eikä niistä sen kummemmin ollut kustannuksia, nehän olivat hyötykäytössä eivätkä mitään harrastusvälineitä kuten nykyään. Silloin ei mistään ratsastuksenohjaajista ja valmennuksista ollut tietoakaan. Myöhemmin, kun hevosia on ruvettu kuskaamaan hoitoon täysihoitotalleille, niitä on ruvettu käyttämään ratsastuksessa ihan eri tavalla ja koko homma on mennyt uusiksi, on sama mentaliteetti jäänyt jotenkin ilmaan. Mahdollisimman halvalla pitäisi päästä, mitä sitä tallista voi paljon kuluja tulla, se hevonenhan viedään ulos, siivotaan karsina ja annetaan sille heinää! Jos sen omaan pihaan nakkais, niin ei kait sekään kovin paljoa kustantaisi. Samalla vaatimukset tallien suhteen ovat nousseet ihan hirveästi. Maneesi pitää olla, sosiaalitilat, ois kiva jos ois kävelykonekin, niin ja tarpeeksi isot tarhat - mutta ei siis liian isot ettei meidän Pikkupossu loukkaa itseään. Niin ja vaihtelevaa maastoa, mutta eihän siellä herrantähden niitä kantoja voi olla, kun nehän voi kompastua niihin! Ja suojat joka jalkaan ja bootsit, kun ainahan siellä jotain voi sattua. Aamuisin aina ne lämppärit sitten pois jalasta kun muuten ne heti turvottaa jos niitä ei käytä. Ja mitähän näistä ekstrapalveluista ollaan valmiita maksamaan..? Eikö ne nyt kuulu siihen tallivuokran hintaan! Jokainen voi vaan itse laskea, kuinka paljon työaikaa menee kaikkiin ylimääräisiin toimenpiteisiin ja jääkö sille tallinpitäjälle nyt sitten lopulta kolmen vai kahden euron tuntipalkka siitä hommasta.</div><div><br /></div><div>Sinänsä ei ole varaa valittaa, jokainenhan itse valitsee mitä hommaa tekee, eikä hevosala todellakaan ole ainoa alipalkattu ala. Mutta siihen loputtomaan suohon en sen kummemmin lähde kommentoimaan koska en ole mikään kansanedustaja. </div><div><br /></div><div>Sattumalta lueskelin myös erään personal trainerin sivuja, joissa alkupalaveri, kesto 1h, oli hinnoiteltu maksamaan 69e. Samoin katselin pilateksen yksityistunteja, joilla oli hintaa 55euroa. Tuollaisissa taksoissa alkaa liikkua oikeasti kokeneiden valmentajien treenit, ja niistäkin osa on valmis maksamaan vaan pitkin hampain, mikäli valmentaja on jostain 800 kilometrin päästä raahattu guru. Mutta kun miettii, että moniko ammattilainen tulee kotikäynnille, kesät talvet, ja tekee sen jollain 20 eurolla tunti.. Ei varmaan kovin moni, jos ei hevosalaa lasketa. Ellei sitten tee hommia pimeänä, mikä tietenkin on jokaisen oma valinta. Tarkemmin tutustuttuani muunlaisiin palveluihin, totesin että ei se ihmekään, jos ei hevosalalla tienaa, kun yleinen hintataso on painettu aivan liian alas. Nykyään ihmisillä pitäisi olla maksukykyäkin, ainakin osalla, mutta silti katsotaan pahasti, jos tuntitaksa ylittää kaksikymppiä. Enkä tarkoita tokikaan kaikkia, niitäkin ovat jotka ovat valmiita maksamaan hyvästä palvelusta sen mitä pyydetään ja vaikka enemmänkin. Jännää silti, että jos joku alkaa hevospiireissä näyttää siltä, että oikeasti käteen jääkin jotain eikä kaikki mene kädestä suuhun, niin sitä kyllä katsotaan todella pahalla, ja tyyppiä pidetään vaan rahan perässä juoksijana joka ei välitä hevosista tuon taivaallista. Täh? Eikö se nimenomaan kerro siitä, että tämä henkilö on ollut sen verran fiksu, että on osannut laskea paljonko mikäkin kustantaa ja millaisilla taksoilla toimintaa kannattaa pyörittää. Koskee tallinpitäjiä, valmentajia, ratsastuskouluyrittäjiä, ketä vaan. </div><div><br /></div><div>Minä ainakin kehtaan reilusti pyytää palveluistani hinnaston mukaisen hinnan, joita nyt huhtikuun alusta nostankin. Edelleen hintani ovat edulliset, johtuen siitä, että olen kuitenkin vastavalmistunut ja yritystoimintani alkuvaiheessa, jolloin kokemuksella ei voi hommaa vielä markkinoida ja “nimeä” alalla kertyy vasta vuosien saatossa. Silti en tee hommaani polkuhintaan, koska minunkin täytyy tällä elää - ja nimenomaan niin, ettei homma mene plusmiinusnolla - touhuksi. Jos yksi alan yrittäjä polkee hintoja, vaikuttaa se kaikkiin. Työtään ja osaamistaan täytyy arvostaa! Siinä vaiheessa kun kokemusta ja meriittejä on enemmän, on mielestäni täysin ymmärrettävää nostaa hintoja. Ja minäkin olen valmis maksamaan valmentajalle joka on hyvä, riippumatta siitä onko tunnettu vai tuntematon, vanha vai nuori. Tästä täytyy ehdottomasti kiittää asiakkaitani, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden tehdä tätä työtä, siitä huolimatta, että olen kuitenkin alalla “uusi”, vaikka hevosten kanssa olen kauan touhunnutkin harrastuspohjalta. Yksi ulkomainen valmentaja totesi minulle varmaan kahdeksan vuotta sitten, että “Sinulla tulee olemaan se ongelma, ettei kukaan usko sinua, koska olet sen verran nuori.” Osittain oli kyllä hyvinkin oikeassa, mutta jokaisenpa meistä on itse omat kannuksensa hankittava!</div><div><br /></div><div>Jonkinlaista asennemuutosta mielestäni tarvittaisiin koko hevosporukkaan. Kasvatustoimintakin on nykyään ihan harrastamista, sillä ei kyllä moni ihminen pysty Suomessa itseään elättämään! Varsojen teettäminen on kallista hommaa, mutta silti niitä pitäisi saada ostaa ilmaisella. Minusta ylipäätään alle viidentonnin hevonen on halpa, viidestä kymppitonniin aikalailla normaalihintainen, kympistä kahteenkymppiin pitäisi saada jo hyvä hevonen. Yli kahdenkympin sitten jo poikkeuksellisen hyvä ja lahjakas yksilö. Silti joidenkin mielestä se tonnin hevonen on KALLIS, viisi tonnia on jo koko omaisuus ja yli sen, huhhuh, ei kestä edes ajatella. Se on vaan fakta, että laatu maksaa. Tuurillahan niitä halpoja löytyy, mutta kaikilta ei valitettavasti löydy sitä tuuria. Silloin pitäis hälytyskellojen soida, jos hyvä kisatykki myydään kolmella tonnilla. Joku vika siinä varmasti on. Puhumattakaan niistä entisistä ravureista tai raviurallaan epäonnistuneista lämppäreistä, joita myydään pikkutyttöjen ratsuiksi, kun ovat niin kilttejä. Siitäkin voisi hyvän pätkän kirjoittaa.</div><div><br /></div><div>Yksinhän tämmöiseen asiaan on vähän hankala vaikuttaa, mutta ehkä jossain vaiheessa tämäkin ala alkaa tämän jutun suhteen normalisoitua ja kenenkään ei tarvi kituuttaa hevosalan surkeilla palkoilla tai olla töissä 24 tuntia vuorokaudesta. Ainahan se on oma valinta, mutta ei viitsisi mukavaa ammattia vaihtaa sen takia että sillä ei elä - toki jossain vaiheessa ei välttämättä ole vaihtoehtoja. Nyt en siis tarkoita itseäni, vaikka toki tuo minuakin tietyllä tasolla koskee, vaan esimerkiksi hevosenhoitajia ja tallinpitäjiä. </div><div><br /></div><div>Yleiseen ilmapiirin muutokseen tarvitaan kaikkia! Arvostakaa siis tallinpitäjiä, hevosenhoitajia, tallimestareita, valmentajia, hierojia, kaikkia hevosalalla työtä tekeviä. Teidän hevostenne eteen aika moni ihminen näkee vaivaa ja oikeasti koittaa pitää niistä hyvän huolen. Nekään ihmiset eivät elä pyhällä hengellä, vaan jostain ne verot ja eläkkeet ja kaikki muut kulut on maksettava. Jos minä menen yksityisvalmennukseen ja hinta on 85 euroa tunti, niin sitten se on. Maksetaan ja tingitään jostain muusta! Ja jos tallivuokra on 600 euroa, mutta hevonen on hyvin hoidettu, maneesiin pääsee talvella ja puitteet kunnossa, niin sitten se maksetaan. Hevosalan hinnoissa on hyvin vähän ilmaa -. vai kuinka monta hevosihmistä tunnette, joka on tällä hommalla rikastunut? Niitä rikkaita tietää kyllä useammankin, jotka ovat tällä päässeet köyhtymään ;-)</div><div><br /></div><div>Kuitenkin kiitos kuuluu kaikille niille ihmisille, jotka jaksaa hommaa tehdä kesät talvet ja oikeasti huolehtia hevosten hyvinvoinnista. Aina tarvitaan niitä, joille kuitenkin se hevosen hyvinvointi on ykkösjuttu.</div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-4117994605478822322011-03-28T21:06:00.000+03:002011-03-28T21:07:36.816+03:00Lahjakkaat ja lahjattomat<div>Uusimmassa Hippoksessa(2/2011) oli juttu ratsastuksen opetuksen ja valmennuksen eroista. Lähinnä käsiteltiin ratsastuskouluopetuksen ja valmennuksen eroja sekä sivuttiin aihetta lahjakkuus. Rupesin miettimään että mikä on lahjakkuuden merkitys ratsastuksessa - tavalliselle harrastajalle tai sitten alan ammattilaiselle.</div><div><br /></div><div>Artikkelissakin todettiin, että lahjakkuutta on hyvin monenlaista. Ratsastustaito ei ole synnynnäinen tai perinnöllinen ominaisuus vaan se opitaan. Kaikilla meillä on sinänsä sama lähtökohta: kukaan meistä ei ole syntynyt hevosen selässä eikä kukaan meistä synnynnäisesti tiedä, miten siellä pitäisi olla tai toimia. Monilla meistä sen sijaan on ominaisuuksia, jotka helpottavat ratsastuksen opettelua ja ovat hyödyllisiä jos aiomme edetä siinä pidemmälle.</div><div><br /></div><div>Rupesin miettimään asiaa omalta kohdaltani. En koskaan ole ollut erityisen urheilullinen, pärjäsin ehkä keskivertoa hieman paremmin eri liikuntalajeissa koulussa, mutta en ikinä ollut huippu missään. Koskaan en ollut erityisen notkea, minusta ei olisi tullut balettitanssijaa tai voimistelijaa. Tai ehkä tosi kovalla työllä, mutta taipumuksia siihen ei ollut. En harrastanut mitään liikuntalajia nuorena, eli minkäänlaista urheilutaustaa minulla ei ole. Liikuntani rajoittui tallille pyöräilyyn ja siihen mitä tein siellä tein. </div><div><br /></div><div>Ne taipumukset, joita minulla fyysisesti on, liittyvät ehkä kehonhallintaan ja koordinaatioon sekä rytmitajuun. Mikään noista ei kylläkään ole mitenkään huippuluokkaa, mutta ehkä joku keskivertoa parempi. Suurimman osan ratsastuksen taito- ja tekniikkapuolesta olen opetellut ihan kantapään kautta. Ja opettelen edelleen. En ole missään vaiheessa ollut erityisen lahjakas; joitain hyvän ratsastajan ominaisuuksia minulla on kuitenkin saattanut olla. </div><div><br /></div><div>Jos taas ajatellaan henkistä puolta, niin vahvuuteni ovat varmaankin siellä. Olen aina ollut kunnianhimoinen ihan luonnostaan ja se on vienyt minua hirveästi eteenpäin ratsastuksessa. Oman oppimiseni eteen olen jossain välissä tehnyt aika radikaalejakin ratkaisuja ja ihan varmasti tekisin ne edelleen. Ylipäätään kunnianhimo ajoi minut tekemään tätä hommaa työkseni sen sijaan että olisin jatkanut ihan vaan harrastajana. Sama kunnianhimo yhdistettynä periksiantamattomuuteen saa yrittämään aina uudestaan silloin kun joku asia ei onnistu tai menee kirjaimellisesti päin honkia tai kuusta tai katajaa. Monen hevosen kanssa joku muu olisi saattanut jo jossain vaiheessa luovuttaa, mutta minä en luovuta ihan helpolla, vaikka välillä tuntuiskin siltä että hakkaa päätä seinään.</div><div><br /></div><div>Ongelmanratkaisukykyä vaaditaan myös kaikilta sellaisilta ihmisiltä, jotka aikovat ratsastaa joskus itsenäisesti. Omassa työssäni ratsastan todella paljon yksinäni, parhaimmillaan 5-6 hevosta päivässä, ja ongelmatilanteessa minulla ei ole ketään paikalla neuvomassa, että mitä pitäisi tehdä vaan ne täytyy ratkoa yksin. Ongelmanratkaisukin liittyy mielestäni tietynlaiseen ajattelu - ja hahmotuskykyyn. Mitä tapahtuu, miksi, miten sen voi korjata. Syy- ja seuraussuhteet täytyy pystyä hahmottamaan. Ylipäätään ongelmien välttäminen on suositeltavaa ratsastajalle joka haaveilee pysyvänsä hevosen kuin hevosen kyydissä. Tappeluihin ei kannata joutua jos ei ole varma että niissä voittaa. Joskus tulee kuitenkin tilanteita, että hevonen tavalla tai toisella kokeilee, että kuka täällä päättää mitä tehdään. Silloin tietenkin täytyy päästä ratkaisemaan tilanne niin että kuski on se, joka sanoo mihin mennään ja mitä vauhtia.</div><div><br /></div><div>Motivaatio on tietenkin ehdoton edellytys ratsastajanuralla etenemiselle. Ilman sitä ei ole syytä harjoitella, etsiä tietoa tai panostaa muutenkaan tekemiseensä. Minulle se on aina ollut itsestäänselvyys, ja harvalla siitä tässä lajissa on puutetta, jos tosissaan harrastaa.</div><div><br /></div><div>Kritiikin sietokyky, keskittymiskyky, kyky muuttaa itseään. Nämä kaikki menevät myös hyvän oppilaan ominaisuuksiin. Minulla ei ole ongelmia ottaa vastaan kritiikkiä, ennemminkin olen kiitollinen siitä että joku korjaa ja neuvoo - vaikka sitten negatiiviseen sävyyn, tässä iässä osaa suhtautua siihenkin. Keskittymistäkin voi mielestäni opetella, vaikkakaan minulla ei siihen ole mitään tieteellisiä perusteita miksi näin väitän. Ainakin lapset oppivat pikkuhiljaa keskittymään paremmin ja pitempiä jaksoja. Henkilökohtaisesti ratsastaessani on vähän vaikea keskittyä muuhun kuin itse tilanteeseen, poislukien aivojentuuletus -maastolenkit. Ennemminkin keskittymisen sijaan painottaisin kykyä elää hetkessä; ratsastajan on tunnettava mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä ja reagoitava sen mukaan. Pitäisi myös pystyä jakamaan huomio useampaan kohteeseen samanaikaisesti. Tämäkin on monelle todella vaikeaa, toisille lähes mahdotonta!</div><div><br /></div><div>Se mitä mielestäni hyvältä ratsastajalta vaaditaan on oikeanlainen ajoitus. Oikeanlaiseen ajoitukseen taas tarvitaan tunnetta, “feel”. Enkä tarkoita nyt mitään ajatustenlukutaitoa tai muutakaan korkeamman asteen yhteyttä, vaan enemmänkin tietynlaista samalla aaltopituudella olemista hevosen kanssa. Veikkaan, että tämä on ominaisuus joka minulla on syystä tai toisesta vahvempi kuin useilla muilla, ja sen ansiosta olen päässyt etenemään omassa ratsastuksessani. Pitää tuntea mitä hevonen tekee seuraavaksi, pitää tuntea miten se liikkuu, miten sen pitäisi liikkua, ja pitää osata kommunikoida tämä kaikki hevoselle. Ylipäätään täytyy osata luoda yhteinen kieli ratsastajan ja hevosen välille. Kun olet samassa ajassa hevosen kanssa, se ymmärtää mitä siltä haluat ja tahtoo suorittaa pyytämäsi asiat, silloin voit periaatteessa tehdä ihan mitä vaan. Olettaen tietenkin että se on fyysisesti mahdollista. Hyvä ratsastaja tietää myös kuinka paljon hevoselta voi missäkin tilanteessa vaatia. Liikaa vaativa saa hevosen helposti stressaantumaan ja jännittymään ja menettämään luottamuksensa ratsastajaan. Jos hevonen taas ei koskaan joudu venymään äärirajoilleen, se ei ikinä kehity tai kehittyy hyvin, hyvin hitaasti. Hevosen stressitaso saattaa hetkittäin nousta, mutta tärkeintä on se että tämä tilanne ei jatku kauaa ja hevosen mielen saa sen jälkeen rauhoittumaan. Vaikka hevosen koulutus ei olekaan mitään ydinfysiikkaa, tällaiset jutut ovat asioita joissa usein mennään vikaan. </div><div><br /></div><div>Yksi ominaisuus, joka tuli vielä mieleen, on itseluottamus ja itsetunto. Huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset ovat usein hevostenkin silmissä epäilyttäviä tyyppejä ja niitä, joihin ei kannata ihan hirveästi luottaa. Jos taas saa hevosen uskomaan, että minä olen mahtava tyyppi, minua kannattaa kuunnella ja kyllä me pystytään vaikka mihin, useimmat hevoset uskovat sen. Ne eivät kuitenkaan ole mitään einsteinejä vaikka fiksuja ovatkin, niitä on kohtalaisen helppo huijata ;-) Jonkinlaisella itseluottamuksella varustetut ihmiset kestävät myöskin ne pettymykset, huonosti menneet valmennukset ja epäonnistuneet kisasuoritukset, eivätkä ensimmäisenä ole soimaamassa itseään ja lopettamassa koko harrastusta. Myös oppimisen kannalta on tärkeää että uskoo itseensä eikä lietso tappiomielialaa jo ennen yrittämistä. </div><div><br /></div><div>Kärsivällisyys. Täytyy antaa aikaa hevoselle ja myös itselleen. Monet kyllä antavat hevoselle määrättömästi anteeksi, mutta itselleen taas ollaan niin ankaria, että joka tunnin tai kisojen jälkeen väännetään itkua, “koska olin niin huono”. Ja sitä iänikuista “olis se nostanut laukan, mutta kun minä tein sitä ja tätä”. Kyllä se opettaja kertoo, jos olet niin epäselvä ettei hevonen voi nostaa sitä laukkaa! Antakaa itsellenne anteeksi virheitä. Hevosetkin antaa, hyvin paljon. Virheet tulee tiedostaa ja pyrkiä korjaamaan ne, mutta ei kuulu märehtiä niitä ja vaipua epätoivoon niiden takia. </div><div><br /></div><div>Mitä ominaisuuksia sitten voi kehittää ja mitä ei? Fyysistä puolta voi tietysti, henkilöstä riippuen kuinka pitkälle. Omaa tasapainoa, liikkuvuutta, notkeutta ja kehonhallintaa voi aina parantaa. Ratsastusta tukevat lajit kuten esim. pilates, jooga, kahvakuula, taiji tai tanssi ovat aina hyödyllisiä. Monia muitakin lajeja on jotka ovat hyödyllisiä, en kyllä keksi kovin montaa liikuntamuotoa joita ei kannattaisi harrastaa (harva ratsastaja haaveilee ryhtyvänsä ammattimaiseksi painonnostajaksi, vaikka tokkopa sekään haitallista olisi).</div><div><br /></div><div>Ratsastamaan tietenkin oppii ratsastamalla, mutta nimenomaan ratsastamalla oikein. Suorastaan inhoan sitä ajattelua, että esimerkiksi ratsastuskouluissa oppilaat opetetaan istumaan sillä, että mennään ympyrällä harjoitusravia puoli tuntia. Tuleehan siinä hiki ja hevoselle epämukava olo ja pahimmillaan lihasjumeja, mutta ei siitä kauheasti hyötyä ole oppimisen kannalta! Jokainen oppii varmasti tavan pysytellä kyydissä, mutta oikeaoppista istuntaa ei opi vaan olemalla hevosen selässä paljon. Tarvitaan OIKEANLAISIA TOISTOJA oikeassa asennossa! Jos asento on väärä, sitä pitää korjata. Sitten mieluummin lyhyitä pätkiä oikeassa asennossa kuin puoli tuntia rynkytystä väärässä asennossa. Ei ole väliä kuinka kauan asiaa toistaa väärin, silloin oppii ainoastaan tekemään sen väärin. Sama pätee tietenkin apujen käyttöön ja muutenkin kehonhallintaan ratsastaessa.</div><div><br /></div><div>Stressiä ja epäonnistumisia voi oppia sietämään paremmin, itseään voi opetella rentouttamaan vaikeissa tilanteissa, voi yrittää keskittyä enemmän sekä opetella suhtautumaan palautteeseen oikein. Uteliaisuus on myös hyvä ominaisuus joka ajaa etsimään lisää tietoa ja miettimään asioita. Henkistä kanttia täytyy löytyä ja sitä yleensä saa lisää onnistumisten kautta. Hevosten kanssa onnistumiset eivät ole aina taattuja, varsinkin kun tehdään ratsukolle haastavampia tehtäviä tai ollaan normaalista poikkeavissa olosuhteissa. Tietynlainen realismi on myös tarpeen; ei pidä odottaa mahdottomia, niin sitten ei tule niin suuria pettymyksiäkään. Täytyy keskittyä siihen mikä onnistui ja pyrkiä hiomaan sitä mikä ei vielä onnistunut. Aika paljon on kiinni asenteesta. </div><div><br /></div><div>Melkein unohdin! Erittäin tärkeä ominaisuus, joka koskee hyvää ratsastajaa, valmentajaa tai hyvää oppilasta, on huumorintaju. Pakollinen vaatimus KAIKILLE asiakkailleni, tosikkoja en opeta ;-)</div><div>Ratsastuksen kuuluisi kuitenkin olla kiva harrastus, meidän tehtävä on pitää se sellaisena! </div><div><br /></div><div>Tänään kun Auvo 1v taas ravasi mua tarhan portille vastaan, totesin että on ne hevoset vaan mahtavia. Eikä pelkästään omat, vaan muidenkin. Ne ei välttämättä arvosta sitä, että Satu täällä blogissaan kirjoittelee kuinka ihania ne on ja piirtelee sydämenkuvia, mutta niitä voi kiittää sillä, että hoitaa ja ratsastaa ne hyvin. Eiköhän ne ole kaikki sen ansainneet.</div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-24622573509768410402011-03-28T12:26:00.003+03:002011-03-28T12:26:37.571+03:00Keskivaikean Ö:n suorittajat<div>Taisin viimeksi selittää että Rolle on helppo Ö -tasoinen, mutta nyt oon kyllä päättänyt että sen koulutustaso ei ole enää helppo vaan keskivaikea Ö! Siitä ei enää olekaan pitkä matka helppoon C:hen, ensin vaativa Ö ja sitten päästäänkin jo oikeisiin koulutustasoihin. </div><div><br /></div><div>Kisoista siis, kattellaanpa miten mun ennustuksien kävi. Ensinnäkin meidän Rolle, jonka tukka oli nätisti(ei edes töyhtö sojottanut pystyssä, kiitos Hennan) ja häntäkin liehui komeasti. Ulkonäköön siis oli panostettu, kuten kuuluukin, jos ei kauheasti muita avuja(vielä) ole.. Minun mielestä on ihan kohteliasta seura-/harjoituskisoissakin laittaa hevosen harja kiinni ja koittaa muutenkin saada se kohtalaisen siistin näköiseksi. Ihan vaan kunnioituksesta kilpailua, tuomaria, järjestäjiä ja muita osallistujia kohtaan, vaikka olisivat kuin pienet kilpailut. Samalla oppii asennoitumaan oikein koko hommaan eikä ole sitten niin iso kynnys siirtyä seuraavalle tasolle. Niin ja toki hevosen siistiminen ja letittäminen on sellainen taito joka kuuluu jokaisen hevosenomistajan yleissivistykseen!</div><div><br /></div><div>Rolle otti tosi lunkisti kaiken kisoihin valmistautumisen, vähän se ihmetteli kun yritin letittää sitä selästä käsin(en yltänyt). Koppiin meni sievästi ja Äimärautiolla se sitten seisoikin katoksessa kuin tatti, varmaan luuli menevänsä hiitille tai radalle joka tapauksessa. Maneesia se katto kerran ja pysähty, sitten mentiin sisälle. Siellä se oli tietenkin vähän ihmeissään, raukka, mutta kuunteli kuitenkin mua. Oli pakko kokeilla ennen rataa nostaako se laukat - varsinaisesta nostosta ei kyllä voi tässä tapauksessa puhua - ja siitä se vähän jännittyi. Meillä jäi vähän arvioitua vähemmän verkka-aikaa, kun kisat olikin menny vähän suunniteltua nopeammin tässä vaiheessa, mutta siitä ei oikeastaan haittaa ollut. Rollen kans verryttely oli kirjaimellisesti sitä verryttelyä, siellä ei mitään kummallisuuksia tehty. Rolle meni kiltisti radalle, toki se jännitti, mutta kuunteli kyllä mua - eikä juossut ihan täysillä ja yritti laukatakin molempiin suuntiin! Tai siis saatiin ihan useampi laukka-askelkin, ainakin jokseenkin tunnistettavissa oleva. Rolle siis meni niin hyvin kuin tuossa tilanteessa pystyi. Pisteitä me saatiin puoli pistettä vajaa 80 ja prosentit oli sitten melkein 50. Harmi sinänsä, puoli pistettä enemmän ja voisin sanoa että Rolle on helppo C-tasoinen! </div><div><br /></div><div>Rolle sai fiksuuspisteitä multa paljon enemmän kuin seuraava potilas eli Aku. Maneesiin kun mentiin, ois voinu luulla että Aku on joku nelivuotias ori, joka on ensimmäistä kertaa tuotu pois kotoa. Tallikaveri Womppa ei ollut vielä hallissa niin Aku vaan huusi ja peitsasi ja meni sivusuuntaan hirveetä kyytiä. Wompan tulo maneesiin auttoi hetkellisesti, mutta sitten Aku taas rupes jännittämään. Se vaan kattelee muita hevosia pää pystyssä eikä keskity ollenkaan. Siinä vaiheessa on aivan sama, että seisonko minä siellä satulassa päälläni vai yritänkö ratsastaa. Ei Aku toki käsistä lähde tai mitään sellaista, mutta siihen ei vaan pysty vaikuttamaan. Ja toinen kiva seuraus tästä on se että askellajit menee ihan sössöksi, tulee juuri peitsaamista ja laukka ei pyöri ollenkaan, menee aivan kököksi. En sitten laukannut verkassa kuin yhden noston verran ja totesin että ei kannata. Ravissa oli sentään vähän enemmän mahdollisuuksia tehdä jotain. </div><div><br /></div><div>Huvittavinta tässä on se, että kävin Akun ratsastamassa edellisenä päivänä samaisella maneesilla ja se oli silti aivan paineissaan välillä. Ja sitä painetta nimenomaan aiheuttaa ne muut hevoset, joita se alkaa kytätä. Sitten se ei keskity enää ollenkaan. Lisähaastetta tulee vielä siitä että Akun jännittäessä sen ravi menee aivan kamalaksi, siellä ei voi istua mitenkään. Ei tosiaan uskoisi suomenhevosesta, mutta sen liike on sen verran hankala, että jää kyllä puoliveristenkin ravit kakkoseksi. Jos se siis on yhtään jännittynyt, en voi mennä kuin tosi varovasti eteenpäin, etten TIPAHDA. C meni sitten vähän vaan ajellessa ohjelma läpi, päästiin melkein oikeaa askellajia oikeassa kohdassa, lukuunomatta pientä peitsipätkää raviinsiirtymisessä ja laukka oli aika karmeaa. Kohtalaisesti saatiin kuitenkin pisteitä ja oltiin seitsemänsiä. </div><div><br /></div><div>Seuraava luokka oli sitten K.N.Special, ja siihenkin verkkailin lähinnä ravissa ja otin muutaman laukkapätkän. Aku oli jo pätkittäin ihan kiva, mutta sitten TAAS joku hevonen meni jostain ohi ja sitä piti ruveta toljottamaan pää pystyssä. Jotenkin olisin odottanut että se pysyy kuulolla, mutta ei. Radallakin oli sitten aika epätasaista menoa, kuolaintuntuma ei pysy ihan tasaisena enkä pystynyt ravaamaan eteenpäin niin paljon kuin olisin halunnut. Johtuen siitä että Aku ei vieläkään ollut tarpeeksi rento, joten se lähtee vaan ylöspäin kun pyytää eteen ja alkaa pompottaa mua kahta kauheammin. Laukka ei taaskaan pyörinyt ollenkaan kun oltiin muualla kuin ympyrällä ja toisella laukkalävistäjällä, juuri sillä jonka lopussa pitää siirtyä käyntiin, Aku lähti vaan sutimaan hirveää kyytiä. Voi sitten jokainen kuvitella miltä se käyntiin siirtyminen näytti.. Prosentteja oli 57 ja risat. Aika hyvin ennustin, oltiin 12. ja osallistujia luokassa oli 29 - puolenvälin paremmalla puolella siis. Sinänsä rata oli ihan siisti ja tarkka, mutta en nyt silti ole siihen erityisen tyytyväinen. Aku pääsee nyt hierottavaksi ja sitten suunnitellaan uusiksi että mitä tehdään sen kanssa. Jos se ei ala toimia kisoissa, niin sitten se saa tehdä jotakin muuta. </div><div><br /></div><div>Päivän loppuhuipennuksena oli vielä Armas Riiviö eli Arttu. Jossain kohti ennen rataa mua jo pikkusen jännitti, kun katoin sinne radalle(se todellakin on ihan syystä “pitkä rata“) ja sitten vielä niitä muita hevosia siinä verryttelyssä. Mutta ei meitä sitten enää Artun kanssa jänskättäny juurikaan kun päästiin verkkaamaan. Arttu oli nimittäin ehtinyt jännitellä jo K.N:n verkassa, ja siltä rupes olemaan jo puhti pois. Sain sen verkassa toimimaan ihan kivasti mutta harjoitusravissa ja laukassa huomasi, että ei oikein löydy pokeria - tiputti helposti raville, jos kokosi laukkaa, ja ravissa töpötti aika lyhyttä askelta. Annoin Artun sitten kävellä aika paljon ihan pitkällä ohjalla, mutta silti meille tuli tosi pitkä verkka-aika, oliskohan ollut joku tunti ja vartti? Kuitenkin, siinä ajassa tuntu jo menopeli vähän hyytyvän vaikka paljon käveltiinkin ja hyytyihän se ihan kunnolla kun päästiin radalle. :D Noh, ei se mitään, sain pukattua jotenkin hevosen koko radan läpi vaikka toisen vastalaukan se tyynesti tiputtikin. Laukka oli kuitenkin paljon helpompaa kuin ravi, vaikka siinäkin oli todella työlästä kääntää täyskaarrot, kun Artun etupää ei meinannut irrota maasta mihinkään. Ei kuitenkaan saatu täystyrmäystä, vaikka prosenteilla ei juhlita - 52,759 - muutenkin piste-erot luokassa ei ollu mitenkään huimia. Olihan tuo Artun ensimmäinen helpon A:n rata (ja vielä pitkän radan ohjelma!) ja mulle eka rata Artun kans melko keposella harjottelulla, joten ihan hyvin meni siihen nähden. Seuraavalla kerralla osataan sitten vähän taktikoida että riittäisi energiaa vähän enemmän ja minäkin ehkä osaan paremmin Artun ratsastaa. Toivottavasti. Kuitenkin näyttää siltä että Artun kans voi tuota A:ta ruveta harjoittelemaan, jos tuollaisella täi tervassa -suorituksella kuitenkin saa hyväksytyn ja jopa muutaman ihan asiallisen liikkeen suoritettua.</div><div><br /></div><div>Nyt pitää sitten katsoa vähän kisakalenteria eteenpäin, ensi viikonloppuna en lähde Muhokselle vaan sunnuntaina kohti Ypäjää ja Richardin klinikkaa(JEE!). Rolle saa pitää koulukisoista taukoa, se osallistuu sitten kun on oikeasti helppo C -tasoa, ja muiden kanssa mennään sitten vähän sen mukaan mitä omistajien kanssa sovitaan. Seuraavat kisat mun osalta saattaa olla pääsiäisenä Kuivasjärvellä Ken98:n harjoituskisat, ja sinne näillä näkymin en osallistu pelkästään suomenhevosilla ;-) </div><div><br /></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8983375754198258831.post-26151841602448828562011-03-25T21:55:00.001+02:002011-03-25T22:18:46.701+02:00KisaspekulointiaOlipa kerrankin tullut ajoissa lähtölistat kisoihin! Nimittäin tällä hetkellä on perjantai-ilta (tuo blogin aikaleima on muuten ihan mitä sattuu, se elää ihan eri aikaa ku minä) ja listat oli jo OR:n nettisivuilla. HIENOA, helpottaa suunnattomasti elämää, kun ei tarvi ruveta arvailemaan lauantai-iltana, että mihinkä aikaan pitää olla kisapaikalla minkäkin hevosen selässä.<div><br /></div><div>Ihan vähän rupes hirvittään, kun katoin että mitä porukkaa esimerkiksi C:hen osallistuu, ja mietiskelin mun ja Rollen suoritusta. Se hirvitys onneksi katosi nopeasti, koska tiiän jo etukäteen miten se rata tulee menemään, oikeastaan myös kaikkien muiden kanssa. Voinkin raportoida nyt jo etukäteen, katotaan mitä sitten oikeasti käy!</div><div><br /></div><div>Rolle siis menee sen harraste-C:n, koska on helppo Ö -tasoinen, ja ei edes juuri osaa niitä asioita mitä siinä pitäis osata. Tuurilla se ehkä nostaa toiseen suuntaan laukan, tosi hyvällä tuurilla molempiin. Hyvällä tuurilla se myös suostuu menemään suunnilleen oikealla reitillä ja seisomaan pari sekuntia paikallaan. Hyvällä tuurilla se myös juoksee kuin hirvi, mutta ei täysillä kuitenkaan. Huonolla tuurilla se juoksee kuin hirvi ja koittaa kiihdyttää, ei nosta laukkaa, panikoi eikä mene edes aitojen läheltä ja ei varsinkaan seiso paikallaan. Mutta radalla se pysyy - toivottavasti.. Se tosin saakin kaiken anteeksi, koska ei ole ikinä käynyt maneesissa eikä nähnyt koulurataa, tai paljon muutakaan ratsutouhuja. Eikä sitä voi siitäkään syyttää, että ollaan treenattu jossain puskissa ja vaan päästelty enempi vähempi kovaa tähän asti.. Aion silti Rollen kohdalla panostaa erityisesti ja laittaa sen tukan hienosti kiinni ja siivota koko hevosen! Tulkaa siis kaikki kuvaamaan Rollen hienoa kampausta (mutta älkää kuvatko meidän rataa, plz). Luultavasti ollaan Rollen kanssa viimisiä, ellei sitten jollakin ole oikein tuhma hevonen/poni, joka pistää ranttaliksi. Sitten ollaan vasta toisiks viimisiä, ja se ois jo erittäin hienoa!</div><div><br /></div><div>Aku menee C:n ja K.N.Specialin. C:ssä ollaan luultavasti aikalailla häntäpäässä, mikäli viime kisojen perusteella arvioidaan. Silloin nimittäin peitsataan, töltätään ja mennään ristilaukkaa, ja jostain syystä niillä ei tuomarilta paljon pisteitä tai sympatiaa heru.. C nyt onkin lähinnä Akun kanssa sitä varten, että se ehtisi jännitellä pahimmat paineensa pois, huomais ettei radalle kuole ja olis sitten ratsastettavissa seuraavassa luokassa eikä täydessä paniikissa, niinku viimeksi. K.N:n tulos riippuu vähän siitä saako sitä rentoutumaan, jos saa, niin päästään ehkä puolenvälin kieppeille, hyvällä radalla paremmalle puolellekin. Jos se taas pompottaa mua kuin viimeistä päivää ja on vähän tönkkö, niin sitten ollaan jossain puolenvälin huonommalla puolella.. Päätavoite ois vaan saada alle nyt sellasia ratoja, ettei se kauheasti jännittyis, että vois oikeasti haaveilla joskus menevänsä jotain eikä vaan tarvi yrittää palauttaa hevosta samalle planeetalle.</div><div><br /></div><div>Arttu eli Armas Riiviö JOUTUU sitten mun kanssa A:2:ta hinkkaamaan. Arttu on luultavasti kans vähän paineissaan, vaikka meneekin alle K.N:n omistajansa Sarin kanssa(kiitos vaan Sari, luultavasti teet isoimman työn :-D). Liike tietenkin kärsii siitä että Arttu on vähän turhankin liekeissä, se menee heti takapäästä ihan ponnettomaksi eikä ole läheskään niin joustava ja tarmokas kuin rennompana. Sitä pitäisi kuitenkin pystyä ratsastamaan, eli toiveissa on päästä rata ihan hyväksytysti läpi! Häntäpään paikkoja me Artun kanssakin pidellään, mutta tarkoituksena onkin vähän kokeilla miten siltä A:n rata sujuu (tai miten se ylipäätään toimii radalla, kun en ole sillä koskaan kisannut). Pientä ongelmaa tekee se että Arttu tykkää juosta suu auki, riippumatta siitä onko ohjassa painetta vai ei, joten saattaapi tuomari sakottaa siitä ihan mukavasti. Muuten se ei kyllä protestoi mitenkään. Keskiliikkeet voi olla vähän vaikeita, etenkin ravissa, ja väistö toiseen suuntaan vähän tahmea. Samoten vaihto käynnin kautta ei onnistu, mikäli Arttu on vähän liikaa menossa. Täyskaarrot laukassakin on paljon työläämpiä. Periaateessa siis saadaan hommat tehtyä, mutta vitoslinjalla. </div><div><br /></div><div>Olipa siinä aurinkoiset näkymät sunnuntaiksi! Noh, kuten tykkään ajatella, pohjalta on turvallista aloittaa kun suunta on ainoastaan ylöspäin. Alkukaudesta on taas itekin jotenkin jäässä, kun edelliset kisat on ollut joskus moooonta kuukautta sitten. </div><div><br /></div><div>Kauheasti tsemppiä kaikille tutuille/valmennettaville/kumminkaimoille ja muillekin kisoihin! Jos hyvin sattuu, ehdin jopa nähdä joitakin ratoja enkä vaan kuulla myöhemmin villejä huhuja tapahtumista. </div><div><br /></div><div>Ai niin, ehkä vielä tässä viikonlopun aikana kirjoitan uusiksi sen eilisen tekstin, jonka hävitin vahingossa taivaan tuuleen (siinä oli valmennusjuttua ja muuta selitystä). Terveisiä vaan innokkaalle ja luultavasti ainoalle blogini lukijalle ja sisällön suunnittelijalle Maijalle :-D</div><div><br /></div><div>Kannattaa muuten ratsastaa kisahevosellaan kannuksilla aikaisemmin kuin edellisenä päivänä, jos sellaisilla ei aiemmin ole ko.hevosella mennyt. Nimimerkki "ehtiihän sitä huomenna". Onneksi kuitenkin sentään löysin mun kannukset tänään auton lattialta.</div><div><div><br /></div><div><br /></div></div>Satuhttp://www.blogger.com/profile/14148430986694833380noreply@blogger.com6