Useimmiten
en halua kirjoittaa mistään asiasta kun olen kovin tuohtunut, koska homma alkaa
helposti lähteä vähän lapasesta. Päädyn jaarittelemaan ummet ja lammet ja
kuulostan jo mielenvikaiselta, kun mielestäni olen keksinyt johonkin asiaan
Suuren Totuuden tai löytänyt jostakin Valtavan Epäkohdan. Nyt on kuitenkin
pakko, koska törmään samaan asiaan jatkuvasti, ihan koko ajan, ja se sapettaa
minua aivan älyttömästi.
Nimittäin
tämä ratsastuksen perusteiden ja alkeiden opettaminen, ja sen puutteellisuus.
Jokainen joka on ratsastanut useamman vuoden, tietää että istunta on todella
tärkeä asia ja sitä pitää treenata, sama levy vuodesta toiseen. Usein myös ne
samat ongelmat, koska niihin ei puututa tai mikä pahempaa, niihin ei osata
puuttua. Siltikin alkeiskursseilla EDELLEEN opetetaan jotain kivikautista
ratsastustyyliä: ”jos haluat pysäyttää
hevosen vedä ohjasta. no jos ei se
pysähdy niin kiskaise vielä kovempaa. ja sitten liikkeelle. pohkeita. POTKAISE
KUNNOLLA! hyvä. ja sitten käännetään. vedä siitä sisäohjasta niin hevonen
kääntyy. vedä vielä kovempaa, jos se ei heti käänny.” Ja minä tyhmä
oikeasti luulin, että eihän nyt kukaan enää tuolla tavalla opeta..
Minkä takia
oikeaa asentoa ja istuntaa ei opeteta heti aluksi? Voi luoja että tässä
vaiheessa antaisin melkein toisen käteni, jos olisin vaikka ensimmäiset viisi
vuotta harjoitellut pelkästään oikeaa istuntaa ja sen käyttöä. Tällä hetkellä
se olisi enemmän kuin sata jänistä. Nykyään se näköjään menee niin, että kun
olet ratsastanut noin viisi vuotta, ruvetaan puhumaan istunnasta ja siitä miten
sitä pitäisi käyttää. Miksi sitä ennen pitää ratsastaa VÄÄRIN viisi vuotta tai
pahimmassa tapauksessa vielä enemmän?
Ymmärrän
kyllä, että ratsastus on todella vaikea laji. Mitä enemmän sitä opetan, sitä
enemmän ihmettelen että miten kukaan voi tätä ikinä edes oppia. Ja koska se on
niin vaikea laji, sen oppiminen vie paljon, PALJON aikaa, ja paljon toistoja.
Ja korjauksia. Ja toistoja. Ja aikaa. Jos ratsastaa kerran viikossa, kestää se
projekti aika lailla koko elämän. Ymmärrän senkin, että nykyään ihmisillä on
kiire, asiakas on aina oikeassa, ja kaikkien pitää päästä äkkiä tekemään paljon
asioita hevosten kanssa.
Mutta sitä
EN ymmärrä, että tästä kärsii aina ja poikkeuksetta hevonen. Huono istunta ja
epäselvä apujen käyttö on hevosen mielestä epämukavaa. Selässä pomppiva
ratsastaja on epämukava ja kipeyttää hevosen. Suusta vetävä ratsastaja on
epämukava ja kielen ruttaaminen sattuu. Joka suuntaan hölskyvä kuski on
epäselvä ja hevosen on vaikea liikkua tasapainossa. Jännittynyt kuski saa
hevosen jännittymään jostain tai jarruttamaan. Kaikista paksuinta on kun kuulin
että eräs kokenut opettaja oli sanonut isossa ratsastuskoulussa, että ”ei ne
hevoset välitä jos siellä selässä pomppii” (esimerkiksi harjoitusravissa).
Miten joku ammattilainen voi sanoa tuollaista?? Meidän opetushevosten selässä
ei ainakaan kukaan pompi, koska en halua että niihin sattuu tai ne kipeytyvät.
Niiden ei tarvitse kärsiä, jos ratsastaja ei osaa. Ratsastajan täytyy olla
tarpeeksi nöyrä opetellakseen asioita pala palalta ja siirtyäkseen vaikeampiin
tehtäviin vasta kun istunta on riittävän hyvä.
Mistä
luulette, että kaikki vastahakoiset, laiskat, reagoimattomat, kovasuiset,
jäykät ja hankalat hevoset tulevat? Hevonen haluaa miellyttää, jos se ymmärtää
mitä halutaan ja se kykenee tehtävään fyysisesti. Se ei halua olla kovasuinen
tai turta, mutta siitä tulee sellainen, jos se joutuu suojelemaan itseään
ratsastajan osaamattomuudelta. Se turtuu vetoon ja pohkeilla paukuttamiseen, ja
istunnan avutkin se oppii jättämään huomiotta, jos suurin osa ratsastajista
heiluu satulassa miten sattuu.
On toki
olemassa joitain ratsastajia, joilla on liian suuret luulot itsestään ja jotka
ihmettelevät vaan ”miksei tämä typerä hevonen toimi”. Näitä kuitenkin näkee
nykyään tosi harvoin, onneksi. Enemmän minulle tulee vastaan ratsastajia, jotka
sanovat että ”Olen ratsastanut kymmenen vuotta, eikä kukaan ole opettanut
minulle miten apuja käytetään.” Tai vaihtoehtoisesti ”Olen käynyt kaksi vuotta
tunneilla, mutta ei kukaan ole koskaan kertonut missä asennossa satulassa
pitäisi olla.” Miten voidaan olettaa, että ratsastajat oppivat, jos opettajat
eivät opeta? Jos kyse olisi vaikka polkupyöräilystä, minulle olisi aivan sama
mitä kukin tekee omalle pyörälleen, rikkokoot vaikka, eihän se minulta pois
ole. Mutta kun kyse on eläimestä, suuresta ja uskomattoman nöyrästä ja kiltistä
eläimestä kuten hevosesta, niin minä en vaan RAASKI opettaa huonoa ratsastusta –
tai olla opettamatta hyvää. Minä en halua nähdä kun hevosia kiskotaan suusta ja
niitä potkitaan ja ratsastajat menevät kierrostolkulla hevosen selässä
harjoitusravia siellä pomppien koska ”ei se hevosta haittaa”. Minä osaan sen
verran lukea hevosta, että NÄEN, ETTÄ KYLLÄ SE HAITTAA. Minä haluan että
ratsastajat oppivat, mutta eivät hevosen kustannuksella. Haluan ajattelevia
ratsastajia, jotka tietävät että hevonen ei ole kone, ja asioita tehdään sen
kanssa, sitä kuunnellen.
Minun
asiakkaani ja oppilaani ovatkin onneksi aivan mahtavia ihmisiä, joilta löytyy
nöyryyttä opetella kaikki asiat A:sta lähtien ja ymmärrystä hevosta kohtaan.
Heille perusasioiden ja istunnan opettelu ensin on täysin itsestäänselvyys,
koska sen vaikutus hevoseen on niin suuri.
Mutta entäs ne
opettajat? Kuka opettaisi alkeet ratsastajille oikein, ettei taas tule vastaan
niitä vuosikausia ratsastaneita, joille ei ole koskaan opetettu istunnasta
mitään? Olisiko aika, että ratsastuskoulukulttuuri Suomessa vähän muuttuisi? Ei
ole oppilaiden syy, jos ei ole tietoa paremmasta. Opettajien vastuulla on
oppiminen ja etenkin hevosten hyvinvointi. Ei enempää eikä vähempää.