torstai 21. toukokuuta 2015

"No miten oikein löysit töitä? Niin mistä? Mitä siis niinku teet?"

Joskus joku on kysellyt mun työkuvioista täällä. No okei, ainakin muutama ihminen. Meinasin kirjoittaa, että kun näitä jatkuvasti kysellään, mutta ei ehkä ihan pitäis paikkaansa. Toisaalta kun on sen verran kova puhumaan (ainakin ajoittain) kuin minä, omia asioita tulee jaariteltua kaikille tutuille, kiinnosti niitä tai ei. En oikein edes tiedä, monelleko ehdin kertoa ennen lähtöäni, että mistä oikein sain töitä ja mitä alan tehdä. Useille asiakkaille ainakin, perheelle, kavereille.. ehkä myös kaupan myyjille, hierojalle ja hammaslääkärille. Vaikeneminen tunnetusti on kultaa, mutta mulle tämä hopeasijakin passaa ihan mainiosti, kunhan saan kertoa _minun tärkeitä asioita_ kaikille. Kiitos ja anteeksi etukäteen.

Hassua muuten, miten työasiat on niitä ensimmäisiä, joista kysellään, ainakin Suomessa. Missä olet töissä, onko töitä, opiskeletko (mikä sekin tähtää työllistymiseen, yleensä) ja niin edelleen. Ehkä se työ vaan on niin iso asia, että sillä määritellään hyvin pitkälle millainen ihminen olet. Sen kummemmin asiaan paneutumatta voin todeta, että omalla kohdallani työ on jotain mielekästä tekemistä, josta saa rahaa elämiseen. Toisinaan se on vähän vähemmän mielekästä, eikä siitä aina niin paljon rahaakaan saa, mutta tekemistä kuitenkin. Itse jotenkin koen olevani hyödyllinen, kun olen töissä. Ehkä sitä ei saisi määritellä itseään työnteon kautta, teenhän minäkin nykyisin vaan kolmenkymmenen tunnin viikkoa. Olen siis puoleksi hyödytön, tai puoleksi hyödyllinen.

Niin mistä mun pitikään kirjoittaa..?

Siinä vaiheessa, kun muuttohaaveet Sveitsiin alkoi olla ihan sataprosenttisen todellisia ja ajankohtaisia, oli aika selvää että mun täytyy löytää täältä töitä. Ensinnäkin sen takia, että muutoin oleskelulupaa on hankala saada - ellei ole naimisissa Sveitsissä virallisesti asuvan henkilön kanssa. Naimisiinmeno pikavauhtia oleskelulupaa varten ei erityisemmin kiehtonut, joten vaihtoehtona oli löytää töitä, tai sitten hakea erityislupaa kanttoonilta. Joissakin Sveitsin kanttooneissa on kuulemma mahdollista että avopuoliso saa saman oleskeluluvan kuin toisella osapuolella on, mutta vain erillisen hakemuksen hyväksymisen kautta, ja tämäkään ei ilmeisesti koskea kaikkia kanttooneita. Tämä vaihtoehto olisi vaatinut huomattavasti arpaonnea, joten se hylättiin. Toinen syy töiden hakemiseen on ihan täysin mielenterveydellinen, en nimittäin jaksa päivästä toiseen olla ns. "tekemättä mitään". Toki ihmisellä voi olla harrastuksia ja niihinkin saa kulumaan aikaa ja ne ovat mielekästä tekemistä, mutta haluan pystyä maksamaan omat laskuni, tai edes osan niistä, ja muutenkin olla sillä tapaa itsenäinen, että minulla on omaa rahaa. Jos vaikka sattuisi niin että haluan ostaa jotain tarpeellista (esim. kengät). Kolmanneksi, halusin päästä hevostelemaan jollain tavalla, koska mulla ei täällä omaakaan hevosta ole. Vielä parempi, jos työ sisältäisi jonkun verran ratsastamista silloin tällöin.

Mistä siis aloittaa? Eihän mulla ollut aavistustakaan, mistä löydän avoimia työpaikkoja tältä seudulta. Asumme Frauenfeldissä, lähellä Saksan rajaa, tai siis ennen muuttoani ainoastaan poikaystävä asui. Sopiva työpaikka olisi kohtalaisen matkan päässä, jottei ajeluun kulu tolkuttomasti aikaa. Zürichin suunnalla työmatkaliikenne on omaa luokkaansa, ja siellä voi huonolla tuurilla joutua viettämään tunteja kun ruuhkat ovat pahimmillaan, jos on esimerkiksi sattunut joku onnettomuus. En myöskään halunnut, että työpaikka on jossain monen sadan kilometrin päässä ja tulisin Sveitsiin asti viettämään hieman normaalimpaa elämää poikaystäväni kanssa, jota sitten näkisin ehkä viikonloppuisin. Mutta onneksi on internet, josta löytyy nykyisin melkein kaikki. Etsiskelin ensin paikkoja muutamilta nettisivuilta, kunnes ajattelin, että ehkä ystäväni Google osaa auttaa. Hakusanat "pferde" ja jonkun lähipaikkakunnan tai kylän nimi ja löytyihän niitä talleja! Niistä sitten valikoin sellaiset, jotka vaikuttivat paikoilta jonne olisi mahdollista työllistyä. Ei ratsastuskouluja, koska en kykene opettamaan saksaksi, ei ihan pieniä talleja tai muuten hassun oloisia paikkoja. Sitten vaan sähköpostin kirjoitteluun.

Lähetin varmaan noin viiteen paikkaan ns. avoimen hakemuksen, eli kirjoitin ensin alkuun lyhyesti saksaksi kuka olen, mistä tulen ja mitä haluan (töitä). Ja että osaan englantia ihan hyvin ja saksaa hyvin vähän. Lisäksi vielä pyynnön, että ottakaa yhteyttä, jos teillä olisi jotain tarjolla. Sen jälkeen vielä tarkempi sepustus englanniksi siitä mitä olen tehnyt ja opiskellut ja mitä osaan. Sitten odottelin ja kappas, yhdestä paikasta tuli vastaus. "Valitettavasti emme tällä hetkellä tarvitse lisää työntekijöitä." Aijaa, no ei sitten. Taisi olla reilu päivä, kun sain toisen vastauksen. Saksaksi, tietysti. Olin ilmoittanut, että voisin aloittaa huhtikuussa tai myöhemmin, ja sähköpostissa kysyttiin voisinko tulla käymään paikanpäällä sitä ennen. Että jos kaikki natsaa, voisi jotain hommia olla tarjolla. Sitten ei auttanut kuin varata lentoliput - tulipahan hintaa työhaastattelulle..

Nykyiseen työpaikkaani, johon etäisyyttä on meiltä kymmenisen kilometriä, menin "haastatteluun" helmikuisena torstaipäivänä. Herra Omistaja oli minua vastassa ja teimme nopean kierroksen tiluksilla. Herra Omistaja on muuten aikanaan tehnyt uraa esteratsastajana, joskin tällä hetkellä tekee kouluhevoskauppaa eikä niinkään itse ratsastele. Selkä ei kuulemma perusta koulusatulasta, kun on istunut parikymmentä vuotta ainoastaan estesatulassa. En ihmettele! Joka tapauksessa, sen kummempia kyselemättä Herra Omistaja kysyi että onkohan minulla mahdollisesti ratsastuskamppeita mukana, voisinko ratsastaa. No tietysti oli, koska epäilin että minut laitetaan hevosen selkään. Ei muuta kuin kamppeet päälle ja sitten hevosta varustamaan. 

Laiduntarha, aidan takana kenttä, jota ei tietysti näy, vasemmalla takana näkyy talli/maneesin katto.


Minulle annettiin ruuna, joka oli tullut jossakin toisessa kaupassa vaihdossa. Herra Omistaja kuulemma ei kovin mielellään ota näitä vaihdokkeja, kun eivät oikein ole mistään kotoisin. Kyseinen hevonen oli ylälinjastaan aika lihasköyhä, ja sen perusteella jo mietin, että mitäköhän tästä tulee.. Osasin nimittäin aavistella, että mikään "istu selkään ja katsele maisemia niin kaikki onnistuu" -tapaus tämä ei ole. Kyseessä oli kuulemma "brave horse, but not a superstar". Maneesiin mennessämme tapasin myös omistajapariskunnan toisen osapuolen, Rouvan joka viettää suurimman osan ajastaan satulassa ja on Kouluratsastaja isolla K:lla. Vaikka pienikokoinen kyllä onkin. Hän kertoi, että tämä uljas ratsuni on joskus hieman "special". No kivaltahan se kuulosti, mietin jo, että mistähän tässä seuraavaksi lähtis töitä hakemaan.. Kiipesin kuitenkin selkään ja toivoin parasta.

Sitten vaan ratsastelin. Ratsuni oli ihana selätön, veivikaulana mielellään kulkeva spagetti, joka eteenpäin pyrkiessään ei ainakaan pyrkinyt rehellisesti tuntumalle. Oh well, onhan näitä nähty. Ratsastelin ja Rouva Kouluratsastaja vinkkasi minulle muutaman kerran, mitä tehdä. Muistaakseni "vähän enemmän laukkaa" ja "tee hieman avotaivutusta laukassa". Lopuksi veivikaulani alkoi olla suhteellisen ok, joskaan hyväksi en voinut väittää. Rouva totesi ratsastuksen jälkeen että "sehän meni ihan kivasti". En ollut varma, oliko se kehu, vai säälikommentti hyvästä yrityksestä. Joka tapauksessa sain alleni toisen hevosen, oikein söpön kimon. Estehevosen, josta Herra Omistajan mukaan "ei tarvitse yrittää tehdä kouluhevosta". Rouva lähinnä tuhahteli tälle kouluhevosen irvikuvalle, joka kuulemma ei ollut kiinnostunut kouluratsastuksesta hevonkakan vertaa, vaikka hyppäsikin erittäin hyvin. "Try to get him on the bit and stay there". Ok, ei ehkä liikaa pyydetty. Mutta ei mikään itsestäänselvyys, huomasin. Hevonen oli kankea ja vino, joskin laukka oli selvästi helpoin askellaji ja eteenpäinpyrkimyksen puutekin todennäköisesti ainoastaan notkeuden puutteesta johtuvaa. Puolisen tuntia istuskelin sen selässä ja koitin saada jotain järkevää aikaiseksi. Ratsuni oli kuulemma hetkittäin näyttänyt melkein kouluhevoselta. Se taisi jo olla kehu?

Suoritettuani ratsastusosion ja tietämättä pidettiinkö minua ihan pellenä vai olinko suoriutunut tehtävästä tyydyttävästi, hakeuduin Herra Omistajan pakeille. Herra Omistajalla oli kiire, mutta hän kysyi ehtisinkö tulla seuraavana päivänä uudestaan. No mikä jottei, ainakaan minua ei siis suoralta kädeltä tyrmätty. Ajattelin siis, että mahtoi olla hyvä merkki.

Seuraavana päivänä vähän jännitti, sillä paikka jollakin tapaa vetosi minuun. Tiesin, että kyseessä on myyntitalli; luvassa tuskin on pelkkää ruusuilla tanssimista ja leppoisaa haahuilua hevosen selässä. Toisaalta, paikassa saattaisi päästä ratsastamaan useita hevosia, ja vielä oikeasti hienoja hevosia, jos tuuri käy. Lisäksi valoisa maneesi, johon oli käynti suoraan tallista, hyväpohjainen kenttä (HUOM: Suomen mittakaavassa pohja on niin hyvä, ettei sitä voisi edes käyttää), kävelykone, juoksutusympyrä, hyväpohjaiset tarhat (joskin vain muutama), asfaltoidut pihat, valoisa kahvio, siisti vessa ja mukava talli tekivät vaikutuksen. Niin ja ne hevoset, joita näin Rouvan ratsastavan.. Wau.
Toisena päivänä olin jo vähän varmempi siitä, että ehkä minulla olisi mahdollisuuksia saada paikasta töitä, jos en pahemmin munaa mitään.

Jälleen kerran Herra Omistaja kysyi, että voinko taas ratsastaa. Mikäs siinä, edellispäivän hevoset olivat kuitenkin laadullisesti aika kivoja, vaikkakaan eivät ratsastettavuudeltaan ja notkeudeltaan ihan optimaaleja. Sain ensimmäiseksi saman sankarin, jolla edellisenä päivänä aloitin. Homma meni paljon helpommin, kun hevonen oli jo tuttu - tiesin vähän mitä nappuloita painella. Tämä sankari tosiaan yritti ottaa ritolat pari kertaa laukassa, mutta onneksi ei mitenkään pahasti. Sen jälkeen aktiivisuus parantui noin 99%. Hauska kaveri kaikenkaikkiaan. Herra Omistaja kyseli ratsastuksen jälkeen mitä mieltä olin hevosesta, ja huomasinko sen liikkumisessa mitään outoa. Mietin hetken ja sanoin että ruuna ei tuntunut jatkuvasti ihan täysin symmetriseltä. Ai, Herra Omistaja vastasi, etu- vai takajalka? Mietin päässäni, että pakko olla takajalka. "Jompikumpi takajalka, en osaa sanoa kumpi", oli tuhannen taalan vastaukseni. Herra Omistaja sitten kertoi ilmeisesti kinnerpatista, joka on toisessa takalajassa. Ei kuulemma käyttöä varsinaisesti haittaa, mutta ehkei kilpahevoseksi kuitenkaan. 


Näkymä laiduntarhasta eläkehevosten laitumille, kuvassa myös omistajien talo.

Toiseksi sain alleni "hieman paremman hevosen", kuten Herra Omistaja ilmoitti. Ehdin ajatella yhtä aikaa että kivaa ja kamalaa, mitä jos se ei pelaakaan mun alla. Sehän tosin tarkottais, että ehkä kannattaa vaihtaa alaa. Mutta wau, noin 175-senttinen ruuna oli aivan ihana. Luonteeltaan erittäin ystävällinen ja ratsastettavuudeltaan ja liikkeiltään sellainen, että olisin voinut omaksi ottaa. Hevonen oli kuulemma myyty kerran, mutta palautunut, kun ostaja oli alkanut opettaa sille piaffia ilmeisesti vähän turhan kovakouraisesti, jolloin hevonen oli mennyt paniikkiin. Herra Omistaja sanoi että ei ollut hyvä tilanne hevosen eikä ostajan kannalta, joten hän otti sen takaisin ja myi heille toisen (kalliimman) hevosen. Ja tämä kyseinen ruuna oli aiemmin myyty 80 000 frangilla, mutta kuulemma toisen kerran hän myy sen vähän halvemmalla. Piti tsempata, ettei leuka loksahtanut auki. Tai ehkä kuulin väärin?

Kun olin ratsastanut taas kaksi hevosta, Herra Omistaja oli jälleen kiireinen ja sanoi että hänen täytyy jutella vaimonsa kanssa, kun kuulemma yhdessä tekevät päätökset näistä asioista, ja pyysi minua tulemaan jälleen seuraavana päivänä käymään.

Toisen päivän jälkeen tiesin, että minulle tarjotaan töitä, ainakin jotain töitä, jos ei ratsastamista. Lauantaina menin paikalle, ja Herra Omistaja ehdotti 50% työaikaa, 6.30-12, kuusi päivää viikossa (hevosalalla ja maatalousalalla täällä normaali käytäntö). Tulisin aamulla talliin toisen ratsuttajan ja yhden tai kahden tallityöntekijän kanssa, ruokkisin hevoset, siivoaisin jokusen karsinan ja mahdollisesti myös joutuisin lakaisemaan kahvion ja satulahuoneen (oh my, kamalaa). Sen jälkeen noin kahdeksan aikaan puolen tunnin aamiaistauko (ei kuulu työaikaan) ja sitten joko ratsastamista, juoksuttamista, hevosten laittamista valmiiksi tai muuta mahdollista, mitä nyt saattaa tulla eteen. Aluksi ratsastaisin myyntihevosia, mutta myöhemmin myös asiakkaiden hevosia, mikäli se heille sopii. Tallissa siis on parisenkymmentä asiakkaiden hevosta, ja nämä asiakkaat myös valmentautuvat tallilla (suurin osa) ja heidän hevosiaan ratsastaa säännöllisesti joko Rouva, tai tallin ratsuttaja.

Palkka ei päätä huimaa, mutta tiesin jo etukäteen, että tällä alalla on vaikea löytää hommaa josta maksettaisiin yhtä hyvin kuin jostain toimistohommista täällä. Palkkatasohan Sveitsissä on korkeampi kuin Suomessa, mutta myös yleinen hintataso monissa asioissa niinikään huomattavasti korkeampi. Sanotaan kuitenkin, että tienaan luultavasti enemmän, kuin kokopäivätöissä hevosalalla Suomessa. Entisenä yrittäjänä parannus on kuitenkin huomattava, koska palkallista lomaakin on ruhtinaalliset neljä viikkoa! Työnantajan puolesta on tapaturmavakuutus, joka on voimassa niinikään myös vapaa-ajalla. Ehkä joskus, jos onnistun saamaan aikaiseksi jotain hyödyllistä, menen ja pyydän palkankorotusta. Siihen voi tosin vierähtää tovi. Herra Omistaja myös sanoi, että tulevaisuudessa voisi olla mahdollisuus myös siihen että tekisin pitempää päivää. Alkuvaiheessa kuitenkin puoli päivää kuulosti korvaani erittäin hyvältä, olisipa aikaa totutella uuteen arkeen, maahan ja kulttuuriin, ja rahaa pitäis riittää vuokraan ja siihen että tullaan toimeen.

Työsopimuksen alkupäiväksi kirjoitettiin 1. huhtikuuta. Siinä olikin sitten ruhtinaallisesti aikaa yksi kuukausi pakata kämppä kasaan, järjestää kaikki käytännön asiat ja hankkiutua Sveitsiin. Mikä on jo sitten tarina erikseen. Mutta hey, I did it!

Tästä tekstistä tuli taas turhan pitkä. Enkä edes ehtinyt kertoa, mitä kaikkee hassua yritän yleensä tehdä töissä. Ens viikolla sitten. Täällä muuten on nyt kelit kuin Suomessa, noin 10 astetta plussalla ja vähän satelee. Ankeaa, kun pari viikkoa sitten oli vielä hellettä muutamina päivinä! Svetsin keleistä ja kaikesta muusta täällä voisin joskus kertoa erikseen. Keksin jo monta hyvää ideaa, mistä voisin kirjoittaa, mutta tällä hetkellä olen unohtanut ne kaikki. Kiitos, kultakalan muisti.

Pahoittelut kuvien ankeudesta.. otin ne, kun suoritin Tärkeää Työtehtävää nimeltä "Hevosten Syöttäminen". Se oli kiva työpäivä. Joskaan en käyttänyt aurinkorasvaa, joten vähän paloin. Työn miinuspuolia..




1 kommentti:

  1. Voi kun kiva kuulla heppakuulumisia sielt�. Seuraavaa postausta odotellessa��!
    Terkuin Henna&Calle

    VastaaPoista