Täällä taas - tai siis Sveitsissä

Hupsistakeikkaa. Ajatuksissani tämä mun blogini oli jo kuollut ja kuopattu - tuli sitten yhtäkkiä mieleen, että olenko edes piilottanut sitä, tai poistanut kokonaan. No enpä ollut. Ehkä sillä oli joku suurempikin tarkoitus? Ei sillä, että ois pariin viime vuoteen ollut aikaa, tai sen puoleen juurikaan motivaatiota, kirjoittaa yhtään mitään. Mutta maailma muuttuu, Eskosein, ja niin se minäkin. Muutin, siis. Nimittäin Sveitsiin.

Ennenkuin nykyiseen olinpaikkaani palaan sen tarkemmin, pari sanaa siitä, miksi taas kirjoitan. Siihen tosiaan riittää ihan muutama sana: siksi, kun huvittaa. Aikasemmin piti vähän miettiä, mitä kirjoitan. Ihan siitäkin näkökulmasta, että olin yrittäjä, ja kirjoittamani tekstit edustivat myös yritystoimintaani. Toiseksi, en halunnut kirjoittaa asioita, joista ihmiset voivat saada väärän käsityksen. Jokaista tekstiä mietin etukäteen ja monia asioita jäi kirjoittamatta, syystä tai toisesta. Mietin jo että poistaisin kaikki vanhat tekstit mutta olkoon. Olen ne joskus rääpinyt kasaan, niin kai niistä pitää vastuu ottaa, vaikken niitä enää haluakaan lukea.

Mutta nyt! Taitelijan vapaus. En ole enää Suomessa, en työskentele enää yrittäjänä. Voin kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta mistä huvittaa. Mistä minä edes tiedän, lukeeko tätä blogia kukaan, mutta toisaalta, en edes välitä. Kirjoittaminen on aina ollut asia, jolla olen purkanut omia ajatuksiani, hyvässä ja pahassa. Jäsennellyt maailmaa ja omia pohdintoja. Kirjoittaminen on KIVAA. En halua välttämättä kirjoittaa pelkästään hevosista. Tai ehkä haluankin. En ole päättänyt, ja sekös vasta on kivaa. Kenenkään ei tarvitse lukea blogiani, mutta eikö ne kuuluisimmat bloggaajat elätä itsensä tällä touhulla? Kuka haluaa maksaa siitä että bloggaan? Anyone?

Noh, ei tullut yllätyksenä, en maksaisi minäkään. Jatketaan silti.

Vaikka siis muutinkin ulkomaille, mites muuten kuin miehen takia, hevosia en silti hyljännyt. Omat tosin meni - mutta erittäin hyviin koteihin. Surullista, mutta oikeastaan ei ollut muita vaihtoehtoja. Työn puolesta heppatyttöily silti jatkuu. Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä (vaikka tuskinpa mun sveitsiläistä työnantajaa hevonkukkua kiinnostaa, vaikka kirjoittelisinkin suomenkielisessä blogissani, jolla ei ole lukijoita, paikan nimen ja kaiken julkisesti) olen siis tällä hetkellä töissä ratsuttajana täysihoito-/myyntitallissa. Lähinnä kouluhevosten, joista muutamia on myyty myös ulkomaille, viimeksi jenkkeihin. Hevosia on laidasta laitaan, mutta pääosin ne ovat tosi hienoja,

 ja kalliita. Ongelma ei tosin kuulemma ole se hienojen (ja kalliiden) hevosten myyminen, vaan niiden hyvien hevosten löytäminen..

Muutos siihen, mitä tein Suomessa, on aika suuri. Hevoset ei onneksi kieliä osaa ja töissäkin pärjään pääosin englannilla, mutta eroja löytyykin sitten muuten rutkasti. Tällä hetkellä teen vaan 50% työaikaa, joten päivien pituus verrattuna aikaisempaan on huomattavasti lyhyempi. Yrittäjä kun ei tunne mitään kahdeksan tunnin 8-16 työpäiviä, juhlapyhiä tai palkallisia lomia. Tai aikaa, kun joku ei soita tai laita tekstaria yhdentoista jälkeen illalla tai sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää. Mutta enhän minä siis silloin sunnuntaisin kuitenkaan vapaalla ollut.

Jännä huomata, että on ollut jotenkin vaikea sopeutua siihen ettei ole jatkuvasti töissä. Tai aamulla, parin tunnin tauko, päivällä ja taas tauko ja uudestaan illalla. Ja siihen että on vapaa-aikaa. Mitä mä oikein teen? Useimmiten en saa tehtyä paljon mitään. Kai se on tottumiskysymys, kun ehtii kotona vaan käydä pyörähtämässä ja syödä, ja nyt oiskin aikaa siivota, tehdä ruokaa, urheilla.. Ehkä tämä alkaa tuntua jossain vaiheessa arjelta, jolloin en vaan istu ihmettelemässä sitä, että olen täällä, enkä enää Suomessa.

Niin, siitä työpaikasta. Siitä miten sain tuon paikan, voin sitten kirjoittaa tarinan ihan erikseen, jos jotakuta kiinnostaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun hain töitä! Joka tapauksessa, meillä on tallissa noin kolmisenkymmentä hevosta, parin pellon päässä vielä parikymmentä eläkehevosta, jotka vaan laiduntaa, tosin viettävät yöt tallissa. Näiden kanssa tekemisissä ovat lähinnä tallityöntekijät, kolme miestä, jotka eivät yllättäen ole sveitsiläisiä (hevosala on täällä niitä, joista saa vähiten palkkaa, tosin enemmän kuin Suomessa). Minä ja tallin toinen ratsuttaja sitten pyöritellään asiakkaiden hevosia ja myyntihevosia sekä omistajapariskunnan Rouvan ratsuttamia hevosia. 

Tämä on siis lähtöruutu. Enemmän muutosta, työpaikasta, Sveitsistä, MINUSTA, kaikesta, maailmasta ja minun tärkeistä mielipiteistäni jatkossa. Jos jaksatte lukea. Lisänä pari maisemakuvaa tästä meidän hoodeilta. Kun en parempaakaa keksiny.