Näin myydään hevosia

Terveisiä lomalta! Ei kovin pitkältä ja ihan vaan täältä Sveitsistä, mutta loma on silti aina loma. Lomakelit on suosinut, jos tykkää lämpimästä: helleputki kesti varmaan kaksi viikkoa, ja lämpöä on ollut parhaimmillaan 37 astetta. Liian kuuma, sanon minä, mutta ei auta valittaa - vastahan valitin Suomen keleistä. Oikeastaan yöt ovat olleet hankalimpia, kun lämpötila ei meinaa laskea kämpässä alle kolmenkymmenen. Nyt, kahden tuulettimen ostamisen ja muutaman viileämmän päivän ja yön jälkeen pystyy kunnolla nukkumaankin. Ensi viikolla, kun mulla taas jatkuu työt, on lämpötilat taas jossain yli 25 asteen, muttei onneksi ihan kolmeakymmentä.

Kaikenlaista uutta on tullut taas tehtyä, töissä ja muutenkin, mutta ajattelin joka tapauksessa kirjoitella tällä kertaa hevoskaupasta. Mun työpaikkahan on siis  täysihoito- ja myyntitalli, jossa on asiakkaiden hevosia parisenkymmentä, ja meidän myyntihevosia (tai omistajien hevosia) kymmenkunta, plusmiinus jokunen hepo vähemmän tai enemmän. Vaikka olen ollut töissä vasta kolme kuukautta ja risat, olen ehtinyt nähdä useamman hevoskaupan synnyn. Niinpä ajattelin kirjoittaa miten hevoskauppaa meidän malliin tehdään - myyjän näkökulmasta. Jos sattuu, että joku lukijoista kaipaa vaikkapa aiheeseen vinkkejä. ;-)

1. Myy hyviä hevosia

Faktahan on se, ettei kukaan halua ostaa huonoja hevosia. Tai jos haluaa, niin ainakaan niiden myymisellä ei itseään elätä. Meidän tallilta myytävät hevoset ovat lähes poikkeuksetta hyväsukuisia, hyväluonteisia, terveitä ja kivan näköisiä. "We don't buy them ugly", kuten Rouva Ratsastaja totesi eräälle asiakkaalle. Hevoset ovat myös suurimmaksi osaksi ratsastettavuudeltaan hyviä tai erittäin hyviä, ja niillä on kolme laadukasta askellajia. Myöskään huonotapaisia, arvaamattomia tai ns. vaikeita hevosia ei meiltä (ainakaan yleensä) myydä. Nehän tulisivat poikkeuksetta palautuspostissa takaisin, jos joku ne huolii.

2. Ratsuta hevosesi miellyttäväksi

Toinen fakta on se, että harva haluaa hevosta, jota ei ole mukava ratsastaa. Kaikille hevosen ei tarvitse olla valmis, uskomattoman herkkä tai GP-liikkeet osaava, mutta useimmat haluavat hevosen joka liikkuu itse eteenpäin, vastaa apuihin ja työskentelee mielellään ratsastajan kanssa. Meille tulevat, pitkällekin koulutetut hevoset ovat Rouva Ratsastajan ja/tai meidän ratsuttajien ratsastettavana parista viikosta kuukausiin, ennen kuin niitä kaupataan muille. Samalla keskeneräisempien hevosten koulutustasoa saadaan vietyä eteenpäin, meille kun tulee hevosia aina neljästä ikävuodesta eteenpäin. Mikäli olisin harrastaja Suomessa ja haluaisin myydä hevoseni, joka olisi muutamaa tonnia arvokkaampi, pistäisin sen ehdottomasti ammattilaisen alle vähintään kuukaudeksi. Nostaa hevosen arvoa kummasti, harva kun haluaa maksaa pelkästään siitä että hevonen voisi olla kiva, jos sitä osaisi ratsastaa.

3. Omaa hyvä maine

En tiedä mihin väliin tämän olisin laittanut, mutta tulkoot tähän. Lähinnähän tämä mainekysymys koskee hevosalan ammattilaisia ja työkseen hevosia myyviä. Jobbarin maineella varustettu myyjä myy usein sekundaa suhteellisen edulliseen hintaan ja useimmiten myyntipuheet eivät vastaa todellisuutta. Herra Omistaja kertoi jo työhaastattelussani, ettei missään nimessä halua hevosjobbarin mainetta. Hän ottaa vastuun myymistään hevosista, ja jos asiakas ei ole tyytyväinen, on valmis ottamaan hevosen takaisin ja etsimään asiakkaalle sopivamman. Hyvä maine, ja sopiva esiintyminen kilpailuissa takaavat sen, että kiinnostuneita ja maksukykyisiä asiakkaita riittää. Vastavuoroisesti asiakkaille ei auta valehdella tai myydä p*skaa, koska maine menee sitten siinä.

4. Markkinoi oikein

Melkein kaikista meidän myyntihevosista on tallin kotisivuilla kuvat ja tiedot lyhyesti. Osaa ei ehditä sinne laittaa, jos tulevat vaihdossa ja niille on jo ostaja valmiina. Se mikä täällä eroaa markkinoinnissa, on kuvien laatu. Meille tulee ammattikuvaaja ottamaan myyntikuvat, joihin hevoset on siistitty ja letitetty, ja niillä on valkoiset pintelit sekä huovat. Rouva Ratsastaja ratsastaa hevoset ja niistä koitetaan saada esiin parhaat palat. Nämä kuvat ovat ehdottomasti noin 99% parempia kuin mitkään Suomessa myynnissä olevista hevosista otetut kuvat, eikä niissä todellakaan ole paskaisia, etupainoisena rämpiviä hevosia, joiden ratsastaja könöttää selässä kuin Notre Damen kellonsoittaja. Osa asiakkaista myös soittaa ihan suoraan meidän pomoille, jotka osaavat kertoa onko meillä tällä hetkellä heille sopivia hevosia.

Joistakin myyntihevosista tehdään myös videot (samalla varustuksella kuin valokuvauksessa), mikäli kiinnostuneet asiakkaat asuvat kauempana eivätkä ole heti valmiita lähtemään katsomaan hevosia ihan livenä.

5. Hoida koeratsastus oikein

Jokainen hevonen, jota tulee asiakas katsomaan, liikkuu meillä aina ennen koeratsastusta (yleensä aamulla tai aamupäivällä, useimmat asiakkaat tulevat iltapäivällä). Tarkoituksena ei ole väsyttää tai taltuttaa hevosia - sellaisia hevosia ei oikeastaan oteta meille myyntiin, jotka ovat kovin vaikeita tai arvaamattomia. Sen sijaan niillä ratsastetaan 10-15 minuuttia, askellajit läpi ja niin, että ovat liikkuneet, avuilla ja notkeita ennen koeratsastusta.
Tämän jälkeen, ajoissa ennen asiakkaan saapumista, me puunataan hevonen, öljytään kaviot ja tietysti letitetään. Joissakin tapauksissa myös pintelöidään ja varustetaan hevonen valmiiksi, mutta tämä riippuu vähän asiakkaan toiveista. Rouva Ratsastaja hoitaa kaikkien asiakkaiden kanssa koeratsastukset, yleensä käy itse ensin selässä esittämässä hevosen jonka jälkeen asiakas/asiakkaat kokeilee hevosta. Koeratsastuksen jälkeen asiakkaalle tarjotaan joko kahvia tai olutta, viiniä tai jotain muuta hänen toivomaansa virvoketta ja jutellaan mukavia - oli asiakas sitten hevosesta kiinnostunut enemmälti tai ei.

Osa asiakkaista käy kokeilemassa hevosia useamman kerran; eräs rouva halusi käydä vaan taluttamassa ja harjailemassa yhtä tammaa, joka oli pääasiassa vain minun ratsastettavanani ja hoidettavana. Tammahan oli tietysti mun jäljiltä mukava käsitellä (heh heh) ja kaupathan siitä tuli.

6. Eläinlääkärintarkastus

Eläinlääkärintarkastukset hoidetaan täällä ilmeisesti useimmiten tallilla eikä klinikalla. Minun käsitykseni mukaan meidän myyntihevoset on jo kertaalleen eläinlääkärin tarkastamia ennen kuin ne tulevat meille myyntiin, mutta ostajat haluavat yleensä aina ostotarkastuksen. Joko "oman" eläinlääkärin, tai meidän kutsuman eläinlääkärin tekemänä. En toisaalta ihmettele, koska hevoset ovat useimmiten kalliita, millä vaan mittakaavalla.
Tarkastusta varten hevoset puunataan jälleen, ja ne letitetään. Eläinlääkäri tsekkaa tietysti hevosen peruskunnon ja elintoiminnot, tekee taivutuskokeen ja katsoo hevosen liikkeen juoksutuksessa. Ilmeisesti näiden lisäksi vain poikkeustilanteissa tutkitaan muuta. Kolmen kuukauden aikana ei vielä toistaiseksi yksikään kauppa ole peruuntunut ell-tarkistuksen takia.

Myös eläinlääkärintarkastuksen jälkeen kahvitellaan - tai nautitaan virvokkeita - ja jutellaan mukavia. Täällä se näyttää kuuluvan normaaliin asiakaspalveluun.

7. Muutto uuteen kotiin ja jälkihoito

Myydyt hevoset eivät lähde uuden omistajan mukaan heti, vaan useimmiten viikon - kuukauden sisällä kaupoista. Useimmiten herra omistaja vie ne, ja harvemmin uudet omistajat hakevat hevoset itse. Kaupan päälle saavat ilmeisesti ainakin päitset (pakasta vedetyt, tietysti) ja ainakin talviaikaan loimen (sekin uusi). Muita varusteita hevosille ei mukaan lähde.

Kauppojen jälkeen asiakkaat voivat tietysti halutessaan ottaa yhteyttä, jos tarvitsevat esimerkiksi neuvoja hevosensa kanssa. Osa käy myös Rouva Ratsastajan valmennettavana muutaman kerran alkuun, että pääsevät hevosensa kanssa samalle aaltopituudelle. Onpa muutama hevonen vaihdettukin; yksi sen takia, että jännittyi ja meni paniikkiin uuden omistajan piaffinopetusyrityksistä, toinen sen takia että se oli muille hevosille vihainen pihatossa. Nämä molemmat löysivät kuitenkin aika nopeaa uudet kodit, jotka olivat niille sopivammat.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Siinäpä kai ne tärkeimmät. Joka tapauksessa myyntiin ja varsinkin koeratsastukseen panostetaan täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Tietysti hevosten hintaluokka on aika erilainen, kuin useimpien hevosten Suomessa. En tiedä ihan tarkalleen, mutta veikkaan että meidän hevosista ei taida alle 20.000 eurolla juuri mikään liikkua, ja osan arvo liikkuu sadoissa tuhansissa. Ihan hullua, mutta niin se vaan täällä menee.

Mutta siinäpä se näin lyhyesti, jatkan mun viimeisiä lomapäiviä ja valmistaudun vähän rankempaan työputkeen. Siitä lisää myöhemmin! Lähetän Suomeen vähän lämmintä ilmaa, kun olen kuullut että siellä vietetään taas perinteistä Suomen kesää. ;-)

CSIO St Gallen

Hei, oon täällä taas. En ole saanut aikaiseksi niin pitkään jatkuvaa yhtenäistä ajatusta, että olisin voinut blogitekstiä kirjoittaa. Voi kuulostaa hassulta, ottaen huomioon että sitten kun alan kirjoittaa, ei sille meinaa tulla loppua. Nyt mulla on jopa pari surkeaa kuvaakin, joten sisällön ontumisen vuoksi voitte ilahduttaa itseänne tiiraamalla niitä.

Käytiin tuossa reilu viikko sitten St Gallenissa (puolisen tuntia ajomatkaa) katsomassa OIKEITA estekisoja. Liputkin maksoi 25frangia per lärvi ainoastaan sunnuntaille, mutta minähän vetoan aina siihen että eihän mulla ole muitakaan kavereita eikä muutakaan tekemistä, niin rakas avomieheni on pakotettu lähtemään mukaan (mutta minä maksoin sentään liput!).

Päivä vaikutti aurinkoiselta mutta iltapäivän puolelle oli luvattu ukkosta ja sadetta, joten ajattelin että pärjään ihan lippiksen kanssa kun varmaankin varjossa kisoja seurataan. Tämän totesin myöhemmin virheeksi, mutta palataan siihen kun on aika.

Koko CSIO St Gallenin kisa-alue, joka oli ihan moottoritien kupeessa (ilmeisesti osa alueesta toimii normaalisti jalkapallokenttänä), oli tietysti isohko. Ensin taivalsimme parkkipaikalta sisäänkäynnille, ja tässä matkan varrella ja näkyi muutama näytteilleasettaja ja ravintola, sekä jonkunnäköinen lapsiparkki. Sisääntulo oli katettu ja siinä meidän lipuista skannattiin vaan näppärästi viivakoodit, ja sitten päästiin sisälle. Unohtui mainita, että jo ennen lippujen tarkastusta saatiin ilmaiset lippalakit (sponsored by Longines, niin kuin koko kisakin). Sentään jotain vastinetta sille korkeahkolle pääsymaksulle!

Longines Grand Prix der Schweiz, 160cm

Itse kilpailuareena oli tavallaan "kuopassa" (onkohan mulla nämä suomen kielen sanat vähän hukassa?), sivuilla rinteellä istui katsojia nurmella ja osa aurinkovarjojen alla, toisella puolella nurmikenttää oli katettu "Tribüne"-katsomo, jonne liput maksoi enemmän. Yhdellä sivulla oli tietysti VIP-teltta, ja vastapäätä pienempiä firmojen omia telttoja joita ne pystyivät ilmeisesti isolla rahalla vuokraamaan ja siellä kestitsemään asiakkaitaan. Kisa-alueella oli myös sen seitsemän sortin ruokapistettä aina kiinalaisesta pikaruuasta hienoon ravintolaan asti, useita juomakojuja (täällä saa ilmeisen vapaasti myydä alkoholia, eikä siihen tarvi miljoonaa erillistä lupaa, ja alkoholijuomien kanssa saa myöskin liikkua vapaasti) ja tietysti hevostarvikekauppiaita ynnä muita pikkuputiikkeja. Vaikkei hevosista ymmärtäisikään mitään, saisi tuolla helposti viihdytettyä itseään koko päivän verran.

Ehdittiin nähdä osa ensimmäisestä luokasta, joka oli jokseenkin Suomen arvostelussa jokeriluokkaa vastaava (tai en itse asiassa tiedä, onko se joku pisteratsastusluokka vai mikä nykyisin, jokeri se oli ainakin joskus.. viistoista vuotta sitten?). En päässyt ihan täysin perille pistelaskusta, mutta ehdittiin joka tapauksessa nähdä Anna-Julia Kontion suoritus. Ei tainnut olla ihan nopeimpia tai sijoittua, mutta siisti rata ja muistaakseni pari puomia tuli alas. En kyllä arvostele, korkeus oli 145cm, jossa mulla kyllä tippuis muutakin kuin puomit. Maiju Mallat oli tainnut hypätä luokan jo aiemmin, en muista tarkemmin tulosta, mutta ei sijoittunut hänkään.

Päivän kiinnostavin luokka oli tietysti 160cm Grand Prix der Schweiz, jossa palkintorahaa oli jaossa (jos en ihan väärin muista) 200 000CHF. Ei mikään ihan pikkupotti! Paikalla oli vedonlyöntikoju, ja Arihan halusi tietenkin mennä veikkaamaan voittajaa, vaikka yritin selitellä että en ole ihan perillä näistä esteratsastuksen nykyisistä kuvioista sen suhteen kuka pärjää ja kuka ei. Epäisänmaallisesti kuitenkin totesin että suomalaisia ei varmaan kannata veikata, vaikka sekä Kontio että Mallat starttasivat luokassa. Sveitsiläisistä nimistä tiesin useamman, ja Ari päätyi sitten veikkaamaan Pius Schwizeriä, ja minä heitin sitten ihan lonkalta Romain Duguet'n, ei enempää eikä vähempää kuin suomalaisen hevosenhoitajan Hannan ansiosta. Pienimmät kertoimet olivat yllättäen Ludger Beerbaumilla sekä kahdella Whitakerilla. Me pelattiin vaatimattomasti vitosen panoksilla, kun en halunnut hävitä enempää rahaa. Tämänkin totesin myöhemmin virheeksi..

Täytyy sanoa, että nurmikentällä hypätty 160cm:n luokka joka näkyy vielä kahdelta isolta screeniltä, on suhteellisen viihdyttävää katsottavaa. Varsinkin kun ratamestari oli saanut rakennettua muutamia kinkkisiä tehtäviä, kuten L-mutka vesiesteeltä pystylle ja kolmen esteen linja suhteutetuilla väleillä, joilla sai jännätä lopputulosta. Maiju Mallatin matka päättyi valitettavasti juuri tuolle linjalle vesiesteen jälkeen; alastulossa vedeltä hevoselta lensi yksi kenkä, ja se stoppasi suhteellisen vauhdikkaasti seuraavan pystyn eteen ja Maiju tippui. Todennäköisesti ei kuitenkaan olisi pystynyt hyppäämään luokkaa loppuun, mutta harmillinen tippuminen joka tapauksessa. Hevonen onneksi saatiin kiinni yhden kierroksen jälkeen. Anna-Julia Kontio teki taas siistin suorituksen mutta sai kahdeksan virhepistettä eikä päässyt toiselle kierrokselle. Toiselta kierrokselta jäi kyllä ulos paljon nimekkäitä ratsastajia, ja vain 13 parasta (puhtaalla radalla tai pienimmällä virhepistemäärällä) pääsi toiselle kierrokselle. Myös Romain Duguet! Meillä siis riitti jännättävää loppuun asti.

Toinen kierros oli tietysti vauhdikas ja jännittävä, kun kaikki ratsastivat tosissaan ja oikeasti, hiton kovaa! Kyllä niillä vaan on hyviä hevosia, meinaan ei ihan mikä tahansa putte hyppää U-käännöksen jälkeen parilla laukalla 160 sentin okseria puhtaasti. Puhumatta niistä muistakaan väleistä, mitkä mentiin melkein kaasu pohjassa. Mutta hyvää ratsastusta joka tapauksessa, en nähnyt yhtään suoritusta joista olisi tullut paha mieli (pahempi mieli tulee yleensä koulukisoista). Vaan hankalapa se tietysti väkisin on pakottaa hevosia tuon kokoisia esteitä hyppäämään ja vielä tykkäämään siitä.

Niinhän siinä kävi, että Romain Duguet vei voiton (selkeästi hevosenhoitaja Hanna tehnyt hyvää työtä) ja meille mätkähti 75 frangia! Siinä vaiheessa harmitti, ettei pelattu esimerkiksi kympillä. En kyllä ole mikään vedonlyönnin tai uhkapelien ystävä, joten mun veikkausura jäänee mahdollisesti tähän. Ellei sitten satu tulemaan toisia kisoja joihin haluan Arin lahjoa mukaan. Kyllähän se lajia seuraamattomalle varmasti tuo vähän enemmän sisältöä kisan seuraamiseen, kun on mahdollisuus jännätä voittaako itsekin jotain.

Luokan jälkeen oli isolla areenalla Santi Serra Campsin esitys, joka tarkoitti sitä että areenalle päästettiin kolme friisiläistä vapaaksi ja espanjalainen setä (ei ollut hirveän vanha, joten ehkä mies olisi kuvaavampi sana, mutta olkoon). Näillä oli kiva show, jossa friisit ensin vierekkäin seurasivat miestä käynnissä ja ravissa ja tekivät erinäisiä kuvioita, sen jälkeen setä pisti ne pötköttämään maahan, johon ne asettuivat tyytyväisesti popsimaan nurmea. Minä tietysti seurasin, millä merkillä setä ne on opettanut. Ensiksi hän koski lavan/etujalan seudulle, ja kun hevoset olivat "kumarrusasennossa", naputteli hän takajalkoja niin kauan että hevoset koukistivat ne ja kellahtivat maahan. Kun kaikki kolme pötköttivät maassa, areenalle päästettiin vielä yksi hevonen, joka laukkasi ensin kierroksen ja meni sitten sedän luo. Tämä neljäs hevonen sitten pujotteli näiden makaavien hevosten ympäri käynnissä ja ravissa, ja jopa hyppäsi niiden yli (tais olla innarivälit).



             

Santi Serra Campsin show

 Show'n aikana olin jo niin kuumissani ja palanut (ei tarvinne erikseen kertoa, että yllättäen oli tosi aurinkoinen päivä ja noin +27 lämmintä eikä varjoa oikein ollut tarjolla kisa-areenan laidalla), että lähdettiin ennen sen loppua kotiin. Jossain vaiheessa kaikki neljä hevosta makasivat reporankana keskellä nurmikenttää ja jossain vaiheessa osa laukkasi sitä ympäri. Tietysti ne osasivat myös istua, ennenkuin nousivat kokonaan ylös. Hienosti koulutettuja hevosia, tuolla oli nimittäin sen verran kaikkia muita ärsykkeitä, että asiat pitää oikeasti osata jotta ne onnistuvat joka tilanteessa. Tietysti kolme mustaa isoa friisiläistä ovat myös näyttävämpiä, kuin vaikkapa pienit ponit (vaikka nekin epäilemättä olis tosi söpöjä).

Meiltä jäi näkemättä vielä joku nuorten hevosten luokka, mutta ehkä parempi että lähdettiin, ehdin nimittäin polttaa jopa jalkateräni.. Missähän universumissa ei tuon kaltaisessa auringonpaisteessa tarvi aurinkorasvaa, ja miksi niin kuvittelin? En tiedä. Tästä lähtien olen fiksumpi, toivottavasti.

Oli huvittavaa huomata, että kisoissa oli porukkaa todellakin "ykköset päällä". Kauniisti meikattuja naisia, mekkoja, korkokenkiä ja niin edelleen. Suomessa kun porukka pyörii lähinnä farkuissa ja t-paidoissa tai vaihtoehtoisesti ratsastuskamppeissa. Musta jopa tuntui että olen alipukeutunut, kun olin ihan tavallisessa topissa ja farkkushortseissa sekä sandaaleissa, hullua! Oli siellä onneksi muitakin normaalin näköisiä ihmisiä, joten ei tarvinut sentään hävetä. Kaikenkaikkiaan hyvin järjestetyt kisat, ihan siistejä vessoja myöten, joten varmasti menen uudestaan jos lähelle sopivana päivänä osuvat, vaikken mikään esteratsastusfani varsinaisesti olekaan. Hienot hevoset kuitenkin kiinnostaa aina ja mahdollisuus nauttia virvoittavia juomia (hei mää en juonu olutta!) ja ruokaa sekä viihdyttävä show on ihan hyvää vietettä vapaapäivälle. Tosin note to self: seuraavalla kerralla viltti nurmella istumista varten, aurinkovarjo tai iso hattu, sekä runsaasti aurinkorasvaa ja vesipullo.

Meiltäkin on nyt käynyt hevosia kisoissa, koulukisoissa tosin - melkein kaikki ne, jotka on tällä hetkellä jäljellä. Yksi vaihdossa tullut hevonen myytiin reilun viikon päästä eikä uusia toistaiseksi ole tullut. Hevoskaupoista mun piti kirjoittaakin, mutta en kehtaa tähän postaukseen, kun eihän tämmösiä kilometritekstejä heikompihermoiset jaksa edes lukea. Pahoittelut myös kuvien laadusta, aurinko paistoi niin hankalasti ja oltiin sen verran kaukana etten saanut otettua kummoisempia.

Tällä viikolla mun pitäis ehtiä siivoilla oikein perusteellisesti, joten voitte odottaa toista postausta piakkoin!

Huh hellettä

Täällä on lämmin. Tai oikeastaan kuuma. Viime viikolla oli lämmintä, mutta tämän viikon maanantaista lähtien on lämpötilat ollut +25 tai enemmän. Tänään mittari tais parhaimmillaan näyttää +31. Suomen keleihin tottuneena tämä helleputki ottaa vähän voimille, varsinkin kun tällä viikolla olen ollut töissä 100% eli hmm, noin kymmenen tuntia päivässä. Välissä on toki puolentoista tunnin lounastauko, mutta silti kyllä väsyttää, kun yöunet on jäänyt vähiin. Mutta jos oon Suomen kelejä oppinut sietämään (kaikella rakkaudella kotimaata kohtaan) niin kyllä näihin helteisiinkin tottuu!

Olisi taas paljon juttuja, mistä voisin kirjoittaa. Meiltä on myyty pari hevosta - minun ihana pikkutamma Frettchen, jonka kanssa ruvettiin just oikeasti tykkäämään toisistamme, sekä yksi viisivuotias tamma. Yksi uusi hevonen tuli vaihdossa tilalle, mutta tällä hetkellä oikeastaan kaikki hevoset ovat Rouva Ratsastajan treenissä, joten meillä ei toisen ratsuttajan kanssa (kutsuttakoon häntä vaikka Irmaksi, nimi muutettu) ole oikestaan paljoakaan ratsastettavaa. Ei sillä, etteikö muutakin tekemistä riittäisi ja asiakkaiden hevosia toki täytyy silloin tällöin ratsastaa.

Juttelin töissä Herra Omistajan kanssa, joka ehdotteli mulle kokopäivätyötä. Alunperin en halunnut olla kokopäiväisesti töissä, koska hevosalalla se tarkoittaa täällä(kin) kuuden työpäivän viikkoa, ja vielä sen kymmenisen tuntia päivässä. Iltapäivät ei meillä tosin ole hirmu rankkoja, YLEENSÄ - paitsi esimerkiksi tänään, kun oli kaikenlaista ylimääräistä hommaa ja yksi tallityöntekijä lomalla. Oikeasti töihin joutui tosin vain kahden viimeisen tunnin ajan, joten ehkä en voi sanoa että oli hirmu rankkaa, enemmänkin kuumaa.

Joka tapauksessa, sanoin että voisi olla vaihtoehto, että olisin töissä myös iltapäivät. Ensimmäinen hyvä syy tietenkin on raha, jota tarvis tällä hetkellä yhteen jos toiseenkin juttuun. Toinen on se, että muuten meinaa olla välillä vähän tylsää, kun parempi (tai päivästä riippuen pahempi) puolisko tulee töistä sen verran myöhään, enkä edelleenkään ole sen kummempia harrastuksia täällä aloittanut. Tällä viikolla sitten kokeiltiin että olen myös iltapäivät töissä, mutta ensi viikosta en itse asiassa nyt tiedä olenko töissä vain puoli päivää vai koko päivän. Ehkä se selviää viimeistään maanantaina..

Lupasin aiemmin kirjoittaa vaikka mistä, mutta nyt valitettavasti väsymys vie voiton. Oon varmasti saanut liikaa aurinkoa ja liian vähän unta. Toivottavasti nämä uniongelmat on vaan väliaikaisia, joskus muinoin mulla oli paljonkin ongelmia nukkumisen kanssa mutta viime vuodet oon nukkunut pääosin suhteellisen hyvin (ilman tuntikausien valvomista ja heräilyä parin tunnin nukkumisen jälkeen). Tietysti tämä kuumuus on myös lämmittänyt koko meidän taloa, joten makkarissakaan ei ole niin viileää kuin toivoisin. Tervetuloa tuuletin, vaikka heti huomenna!

Katselin tuossa blogin lukutilastoja ja hauskaa huomata, että ratsastuksen alkeiden opettelusta kirjoittamani teksti kerää vieläkin lukijoita. Jossain vaiheessa se oli linkitetty jopa jokaisen hevosharrastajan tuntemaan hevostalli.nettiin. Olen edelleen samoilla linjoilla kuin kyseisessä tekstissä, tosin tällä hetkellä kirjoittaisin sen paremmin ja selkeämmin, ja joidenkin uusien ajatusten kera. Ehkä joskus, ehkä ei.

Kello on puoli yhdeksän perjantai-iltana ja haaveilen nukkumaanmenosta ja hyvistä yöunista. Ehkä myös parista palasta vesimelonia. Ne on ne pienet asiat, vai mitä?

Palaan asiaan, jahka olen nukkunut yhdet kunnon yöunet. Tai ehkä kahdet.

Sulkutaivutuksia ja kieliangstia

Huoh. Mitenköhän sattuikaan, että kun olen ala-asteelta asti vieroksunut saksan kieltä enkä ole halunnut sitä edes opiskella, olen päätynyt maahan, jossa pitäisi osata saksaa. Ainakin, jos haluaa selvitä arjessa sujuvasti ja esimerkiksi ymmärtää kaikki viralliset lappuset, joita kotiin lähetellään. Suurimmaksi osaksi ihmiset täällä puhuvat englantia, mutta olisi niin paljon helpompaa kun voisi hoitaa asiat sujuvasti juuri sillä kielellä mitä täällä pääsääntöisesti käytetään. Tai siis edes saksaksi, sveitsinsaksaa en edes vielä ole ajatellut opetella, vaikka muutaman sanan sitä ymmärränkin. Mun saksan taidot on siis tasolla "ymmärrän jonkun verran, puhun vielä vähemmän". Samaa tasoa kuin koulutetulla apinalla. Paitsi jos se apina on saksalainen, niin sitten se varmaan osaa paremmin. Eikä yhtään sopivaa kielikurssiakaan ollut tarjolla ennen syksyä, joten pitäisi saada aikaiseksi opiskeltua kieltä itsenäisesti. Vaan oon niin laiska, että saa nähdä tuleeko siitä mitään. Töistä ja käytännön tilanteista tarttuu toki päivittäin jotain, vaan töissäkin enimmäkseen puhun englantia. Lisäksi haluaisin osata saksaa oikeasti, en opetella sitä seuraavat kymmenen vuotta etanavauhtia. Potku persaukselle ehkä auttais, sillä kielten opettelu ei ole koskaan ollut mulle niin hankalaa, ettenkö sitä jonkun verran pystyisi itsekin tekemään. Mutta oon niin laiska, etten tiedä jaksanko potkaista itseäni persaukselle..

Töissä on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän kiirettä. Pääosin olen ratsastanut kahta-kolmea hevosta, ja sitten satunnaisesti muitakin. Ensimmäinen projekti jonka sain, oli yksisilmäinen tamma, joka ei antanut laittaa suitsia (tai muutakaan) korvien yli. Komea, ainakin 175cm korkea, omia mielipiteitä omaava, koki tuntuman epämiellyttävänä eikä halunnut liikkua eteenpäin johtuen varmasti osittain tuntumasta ja osittain luultavasti tähtien ja kuun asennosta. Toisina päivinä toimi kevyesti kuin ajatus, kun taas toisina toimi ihan omien ajatustensa mukaan, miten sattui huvittamaan. Tämä prinsessa olisi siirretty siitoskäyttöön jo reilu vuosi takaperin, mutta se ei antanut eläinlääkärin tehdä edes sisätutkimusta ilman tujua rauhoitusta ja käsittääkseni sillä oli muitakin huonoja kokemuksia lääkäreistä. Sen kummemmin meidän yhteistä taivalta analysoimatta, vaikka siinäkin riittäisi kyllä kerrottavaa, noin puolentoista kuukauden tolskaamisen jälkeen tuli ilmoitus että tamma siirtyykin siitoskäyttöön. Tarina ei kerro miten se käytännössä onnistuu, mutta toivon parasta, olisi sen verran kivaraaminen yksilö kyseessä.

Tuon ensimmäisen projektin lisäksi olen ratsastanut enimmäkseen 8-vuotiasta hannoveriruunaa sekä kuusivuotiasta oldenburgtammaa. Molemmat ovat alle 170cm eli meidän hevoskalustossa pieniä (omaankin silmään ne näyttää pieneltä, vaikka ovat isompia kuin useimmat mun aiemmin ratsastamat hevoset). Tamma, lempinimeltään Frettchen, alkaa olla noin he A-tasoa. Se oli myyty jo reilu vuosi sitten, mutta omistaja oli vaihtanut sen toiseen, koska Frettchen oli pihattolaumassa liian ärhäkkä. Tämä kyseinen omistaja ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kouluratsastuksesta, ainakaan Frettchenin ratsastettavuuden perusteella. Mikään liikeihme tämä tamma ei ole, mutta sillä on kolme hyvää askellajia, joista vielä luultavasti saa tehtyä vaikka mitä. Tällä hetkellä suoruuden lisäksi ollaan työstetty hieman kokoamista, vastalaukkaa, keskiravia, väistöjä ja käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Lähtökohta oli lähinnä kolme askellajia, joissa ei ollut säätövaraa ollenkaan eikä laukassa aina rattiakaan. Frettchen myytiin jo viime viikolla - melkein, koska ostaja vetäytyi ostotarkastuksen jälkeen, vaikkei siinä mitään löytynytkään. En tosin ole ihan varma, että miettiikö tämä ostajakandidaatti edelleen jos sittenkin ottaa tamman. Hevosten myyminen ja koeratsastukset on muuten täällä ihan erilainen tapahtuma kuin Suomessa, mutta kerron siitä joku toinen kerta.

Toinen nykyisistä ratsuistani, Elmo, on huomattavasti osaavampi tapaus. Elmo tekee puolipiruetit, vaihdot joka toisella, sulkutaivutukset ja niin edelleen. Vaikka Elmo on luonteeltaan ylisuorittaja ja jännittyjä, joskus liian nopea ja virheitä vauhdilla korjaava, rentoutuessaan se on aivan mahtava. Kun se pääsee nostamaan etuosan ylös ja saa lapansa liikkeelle, sen kanssa on kiva tehdä kaikkea. Vasta nyt olen huomannut kuinka ihanaa on ratsastaa sulkutaivutuksia! Ratsastan niitä mieluiten laukassa, koska se on Elmon kanssa helpompaa. Ravissa tehdään toisinaan vuorotellen sulkutaivutuslävistäjä, ja vuorotellen keskiravilävistäjä. En ole oikeastaan ennen tajunnut konkreettisesti, miten helppoa voi olla ratsastaa vaativampiakin liikkeitä, enemmänkin kuin sen kaksi laukka-askelta. Taivuta ja siirry sivullepäin, that's it. Tai vaihdot. Täällä laukanvaihdot on sellainen asia, jonka lähes kaikki yli kuusivuotiaat hevoset tekevät ihan oletusarvoisesti. Tietysti ne ovat askellajeiltaan ja rakenteeltaan sellaisia, ettei se ole niille fyysisesti suuri vaatimus. Reipas ratsuni Elmo tahtoo välillä olla vaihdoissa turhan nopea, joten olen ratsastanut niitä ainoastaan kun olen ollut varma, että se on tarpeeksi hyvässä tasapainossa ja tarpeeksi hitaassa laukassa. Rouva Ratsastaja kikkailee sitten niiden kanssa enemmän. Joka tapauksessa, minulle on sinällään melko uusi tilanne ratsastaa hevosella, joka jo oikeasti OSAA paljon asioita, ja tekee ne vielä hyvin. Useimmat "tekee, jos kuski osaa pyytää" -tapaukset ovat oikeasti tosi työläitä ratsastaa, eikä niiden kanssa ole välttämättä helppoa, vaikka ne asiat osaisivatkin. Elmoa ei tarvitse puskea, kiskoa eikä potkia. Ainoastaan korjata se pois ohjalta nojaamasta, jos se koittaa ottaa vauhtia tai puskea etuosan päälle.. mutta hei, kukapa meistä on täydellinen.

Mutta niistä sulkutaivutuksista. Olen elämäni aikana ratsastanut niitä paljon, mutta lähinnä käynnissä. Liike vaatii kuitenkin kokoamiskykyä, notkeutta ja voimaa, jotta sitä pystyy tekemään enemmänkin kuin sen muutaman askeleen. Monilla hevosilla tasapaino on ravissa ja laukassa sen verran puutteellinen, ettei sulkutaivutusta joko voi, tai ole järkeä ratsastaa. Useimmilla tämä korjaantuu ajan kanssa työskentelyn tuloksena, mikäli työskentely on oikeanlaista. Tietysti mikäli hevosen fysiikka ei riitä siihen että se tekee sulkutaivutusta laukassa, ei sitä oikein korjaa mikään työskentely. Jokaisen hevosenkouluttajan täytyy tietysti tietää minkä verran hevoselta voi kohtuuden nimissä vaatia. Kyntöruunasta en lähtisi tekemään vaativan tason kouluratsua vaikka kuinka toivottaisiin. Sen sijaan niin kauan kuin tehtävät eivät ole liian vaikeita eivätkä vaadi hevoselta kohtuuttomia suorituksia, pidemmälle kouluttaminen kannattaa ja on hevosenkin edun mukaista, jos se osataan tehdä oikein. Jossain vaiheessa voi vaan olla aihetta pysähtyä ja ruveta hiomaan jo osattuja asioita täydellisiksi, sen sijaan että koittaa puskea hevosta äärirajoille.

Jahas, Satu taas ajautui ohi aiheesta. Aika yllättävä käänne! Jatkaisin jaarittelua vaikka koko loppupäivän, mutta pitää pestä pyykkiä. Meillähän ei ole omaa konetta, vaan pyykit pitää pestä taloyhtiön pyykkituvassa. Rasittavaa rampata kellariin jatkuvasti (krhm, ramppaan hissillä), mutta bonuksena meillä on kaksi kuivausrumpua käytössä. Ei loju enää meikäläisen vaatteet viikkoa pesun jälkeen pyykkitelineellä kuivumassa!

Ai niin, olisin ottanut kuvia tallilta, mutta eilen kelit oli kuin Suomessa ja satoi vettä. Tänään unohdin. Huomenna en varmaan ehdi, joten kuvia tulee sitten kun on tullakseen. Seuraavalla kerralla voin kertoa, kun ratsastin tallin uudella prinsessalla, "Pyhällä Kukalla", joka on Rouva Ratsastajan uusi silmäterä ja ilmeisesti tulevaisuuden toivo. Niin ja siitä, minkälaista "maastoilua" me täällä harrastetaan. Ja siitä kuinka mulla on kauhea kahvi-ikävä, snif. Ciao!

"No miten oikein löysit töitä? Niin mistä? Mitä siis niinku teet?"

Joskus joku on kysellyt mun työkuvioista täällä. No okei, ainakin muutama ihminen. Meinasin kirjoittaa, että kun näitä jatkuvasti kysellään, mutta ei ehkä ihan pitäis paikkaansa. Toisaalta kun on sen verran kova puhumaan (ainakin ajoittain) kuin minä, omia asioita tulee jaariteltua kaikille tutuille, kiinnosti niitä tai ei. En oikein edes tiedä, monelleko ehdin kertoa ennen lähtöäni, että mistä oikein sain töitä ja mitä alan tehdä. Useille asiakkaille ainakin, perheelle, kavereille.. ehkä myös kaupan myyjille, hierojalle ja hammaslääkärille. Vaikeneminen tunnetusti on kultaa, mutta mulle tämä hopeasijakin passaa ihan mainiosti, kunhan saan kertoa _minun tärkeitä asioita_ kaikille. Kiitos ja anteeksi etukäteen.

Hassua muuten, miten työasiat on niitä ensimmäisiä, joista kysellään, ainakin Suomessa. Missä olet töissä, onko töitä, opiskeletko (mikä sekin tähtää työllistymiseen, yleensä) ja niin edelleen. Ehkä se työ vaan on niin iso asia, että sillä määritellään hyvin pitkälle millainen ihminen olet. Sen kummemmin asiaan paneutumatta voin todeta, että omalla kohdallani työ on jotain mielekästä tekemistä, josta saa rahaa elämiseen. Toisinaan se on vähän vähemmän mielekästä, eikä siitä aina niin paljon rahaakaan saa, mutta tekemistä kuitenkin. Itse jotenkin koen olevani hyödyllinen, kun olen töissä. Ehkä sitä ei saisi määritellä itseään työnteon kautta, teenhän minäkin nykyisin vaan kolmenkymmenen tunnin viikkoa. Olen siis puoleksi hyödytön, tai puoleksi hyödyllinen.

Niin mistä mun pitikään kirjoittaa..?

Siinä vaiheessa, kun muuttohaaveet Sveitsiin alkoi olla ihan sataprosenttisen todellisia ja ajankohtaisia, oli aika selvää että mun täytyy löytää täältä töitä. Ensinnäkin sen takia, että muutoin oleskelulupaa on hankala saada - ellei ole naimisissa Sveitsissä virallisesti asuvan henkilön kanssa. Naimisiinmeno pikavauhtia oleskelulupaa varten ei erityisemmin kiehtonut, joten vaihtoehtona oli löytää töitä, tai sitten hakea erityislupaa kanttoonilta. Joissakin Sveitsin kanttooneissa on kuulemma mahdollista että avopuoliso saa saman oleskeluluvan kuin toisella osapuolella on, mutta vain erillisen hakemuksen hyväksymisen kautta, ja tämäkään ei ilmeisesti koskea kaikkia kanttooneita. Tämä vaihtoehto olisi vaatinut huomattavasti arpaonnea, joten se hylättiin. Toinen syy töiden hakemiseen on ihan täysin mielenterveydellinen, en nimittäin jaksa päivästä toiseen olla ns. "tekemättä mitään". Toki ihmisellä voi olla harrastuksia ja niihinkin saa kulumaan aikaa ja ne ovat mielekästä tekemistä, mutta haluan pystyä maksamaan omat laskuni, tai edes osan niistä, ja muutenkin olla sillä tapaa itsenäinen, että minulla on omaa rahaa. Jos vaikka sattuisi niin että haluan ostaa jotain tarpeellista (esim. kengät). Kolmanneksi, halusin päästä hevostelemaan jollain tavalla, koska mulla ei täällä omaakaan hevosta ole. Vielä parempi, jos työ sisältäisi jonkun verran ratsastamista silloin tällöin.

Mistä siis aloittaa? Eihän mulla ollut aavistustakaan, mistä löydän avoimia työpaikkoja tältä seudulta. Asumme Frauenfeldissä, lähellä Saksan rajaa, tai siis ennen muuttoani ainoastaan poikaystävä asui. Sopiva työpaikka olisi kohtalaisen matkan päässä, jottei ajeluun kulu tolkuttomasti aikaa. Zürichin suunnalla työmatkaliikenne on omaa luokkaansa, ja siellä voi huonolla tuurilla joutua viettämään tunteja kun ruuhkat ovat pahimmillaan, jos on esimerkiksi sattunut joku onnettomuus. En myöskään halunnut, että työpaikka on jossain monen sadan kilometrin päässä ja tulisin Sveitsiin asti viettämään hieman normaalimpaa elämää poikaystäväni kanssa, jota sitten näkisin ehkä viikonloppuisin. Mutta onneksi on internet, josta löytyy nykyisin melkein kaikki. Etsiskelin ensin paikkoja muutamilta nettisivuilta, kunnes ajattelin, että ehkä ystäväni Google osaa auttaa. Hakusanat "pferde" ja jonkun lähipaikkakunnan tai kylän nimi ja löytyihän niitä talleja! Niistä sitten valikoin sellaiset, jotka vaikuttivat paikoilta jonne olisi mahdollista työllistyä. Ei ratsastuskouluja, koska en kykene opettamaan saksaksi, ei ihan pieniä talleja tai muuten hassun oloisia paikkoja. Sitten vaan sähköpostin kirjoitteluun.

Lähetin varmaan noin viiteen paikkaan ns. avoimen hakemuksen, eli kirjoitin ensin alkuun lyhyesti saksaksi kuka olen, mistä tulen ja mitä haluan (töitä). Ja että osaan englantia ihan hyvin ja saksaa hyvin vähän. Lisäksi vielä pyynnön, että ottakaa yhteyttä, jos teillä olisi jotain tarjolla. Sen jälkeen vielä tarkempi sepustus englanniksi siitä mitä olen tehnyt ja opiskellut ja mitä osaan. Sitten odottelin ja kappas, yhdestä paikasta tuli vastaus. "Valitettavasti emme tällä hetkellä tarvitse lisää työntekijöitä." Aijaa, no ei sitten. Taisi olla reilu päivä, kun sain toisen vastauksen. Saksaksi, tietysti. Olin ilmoittanut, että voisin aloittaa huhtikuussa tai myöhemmin, ja sähköpostissa kysyttiin voisinko tulla käymään paikanpäällä sitä ennen. Että jos kaikki natsaa, voisi jotain hommia olla tarjolla. Sitten ei auttanut kuin varata lentoliput - tulipahan hintaa työhaastattelulle..

Nykyiseen työpaikkaani, johon etäisyyttä on meiltä kymmenisen kilometriä, menin "haastatteluun" helmikuisena torstaipäivänä. Herra Omistaja oli minua vastassa ja teimme nopean kierroksen tiluksilla. Herra Omistaja on muuten aikanaan tehnyt uraa esteratsastajana, joskin tällä hetkellä tekee kouluhevoskauppaa eikä niinkään itse ratsastele. Selkä ei kuulemma perusta koulusatulasta, kun on istunut parikymmentä vuotta ainoastaan estesatulassa. En ihmettele! Joka tapauksessa, sen kummempia kyselemättä Herra Omistaja kysyi että onkohan minulla mahdollisesti ratsastuskamppeita mukana, voisinko ratsastaa. No tietysti oli, koska epäilin että minut laitetaan hevosen selkään. Ei muuta kuin kamppeet päälle ja sitten hevosta varustamaan. 

Laiduntarha, aidan takana kenttä, jota ei tietysti näy, vasemmalla takana näkyy talli/maneesin katto.

Minulle annettiin ruuna, joka oli tullut jossakin toisessa kaupassa vaihdossa. Herra Omistaja kuulemma ei kovin mielellään ota näitä vaihdokkeja, kun eivät oikein ole mistään kotoisin. Kyseinen hevonen oli ylälinjastaan aika lihasköyhä, ja sen perusteella jo mietin, että mitäköhän tästä tulee.. Osasin nimittäin aavistella, että mikään "istu selkään ja katsele maisemia niin kaikki onnistuu" -tapaus tämä ei ole. Kyseessä oli kuulemma "brave horse, but not a superstar". Maneesiin mennessämme tapasin myös omistajapariskunnan toisen osapuolen, Rouvan joka viettää suurimman osan ajastaan satulassa ja on Kouluratsastaja isolla K:lla. Vaikka pienikokoinen kyllä onkin. Hän kertoi, että tämä uljas ratsuni on joskus hieman "special". No kivaltahan se kuulosti, mietin jo, että mistähän tässä seuraavaksi lähtis töitä hakemaan.. Kiipesin kuitenkin selkään ja toivoin parasta.

Sitten vaan ratsastelin. Ratsuni oli ihana selätön, veivikaulana mielellään kulkeva spagetti, joka eteenpäin pyrkiessään ei ainakaan pyrkinyt rehellisesti tuntumalle. Oh well, onhan näitä nähty. Ratsastelin ja Rouva Kouluratsastaja vinkkasi minulle muutaman kerran, mitä tehdä. Muistaakseni "vähän enemmän laukkaa" ja "tee hieman avotaivutusta laukassa". Lopuksi veivikaulani alkoi olla suhteellisen ok, joskaan hyväksi en voinut väittää. Rouva totesi ratsastuksen jälkeen että "sehän meni ihan kivasti". En ollut varma, oliko se kehu, vai säälikommentti hyvästä yrityksestä. Joka tapauksessa sain alleni toisen hevosen, oikein söpön kimon. Estehevosen, josta Herra Omistajan mukaan "ei tarvitse yrittää tehdä kouluhevosta". Rouva lähinnä tuhahteli tälle kouluhevosen irvikuvalle, joka kuulemma ei ollut kiinnostunut kouluratsastuksesta hevonkakan vertaa, vaikka hyppäsikin erittäin hyvin. "Try to get him on the bit and stay there". Ok, ei ehkä liikaa pyydetty. Mutta ei mikään itsestäänselvyys, huomasin. Hevonen oli kankea ja vino, joskin laukka oli selvästi helpoin askellaji ja eteenpäinpyrkimyksen puutekin todennäköisesti ainoastaan notkeuden puutteesta johtuvaa. Puolisen tuntia istuskelin sen selässä ja koitin saada jotain järkevää aikaiseksi. Ratsuni oli kuulemma hetkittäin näyttänyt melkein kouluhevoselta. Se taisi jo olla kehu?

Suoritettuani ratsastusosion ja tietämättä pidettiinkö minua ihan pellenä vai olinko suoriutunut tehtävästä tyydyttävästi, hakeuduin Herra Omistajan pakeille. Herra Omistajalla oli kiire, mutta hän kysyi ehtisinkö tulla seuraavana päivänä uudestaan. No mikä jottei, ainakaan minua ei siis suoralta kädeltä tyrmätty. Ajattelin siis, että mahtoi olla hyvä merkki.

Seuraavana päivänä vähän jännitti, sillä paikka jollakin tapaa vetosi minuun. Tiesin, että kyseessä on myyntitalli; luvassa tuskin on pelkkää ruusuilla tanssimista ja leppoisaa haahuilua hevosen selässä. Toisaalta, paikassa saattaisi päästä ratsastamaan useita hevosia, ja vielä oikeasti hienoja hevosia, jos tuuri käy. Lisäksi valoisa maneesi, johon oli käynti suoraan tallista, hyväpohjainen kenttä (HUOM: Suomen mittakaavassa pohja on niin hyvä, ettei sitä voisi edes käyttää), kävelykone, juoksutusympyrä, hyväpohjaiset tarhat (joskin vain muutama), asfaltoidut pihat, valoisa kahvio, siisti vessa ja mukava talli tekivät vaikutuksen. Niin ja ne hevoset, joita näin Rouvan ratsastavan.. Wau.
Toisena päivänä olin jo vähän varmempi siitä, että ehkä minulla olisi mahdollisuuksia saada paikasta töitä, jos en pahemmin munaa mitään.

Jälleen kerran Herra Omistaja kysyi, että voinko taas ratsastaa. Mikäs siinä, edellispäivän hevoset olivat kuitenkin laadullisesti aika kivoja, vaikkakaan eivät ratsastettavuudeltaan ja notkeudeltaan ihan optimaaleja. Sain ensimmäiseksi saman sankarin, jolla edellisenä päivänä aloitin. Homma meni paljon helpommin, kun hevonen oli jo tuttu - tiesin vähän mitä nappuloita painella. Tämä sankari tosiaan yritti ottaa ritolat pari kertaa laukassa, mutta onneksi ei mitenkään pahasti. Sen jälkeen aktiivisuus parantui noin 99%. Hauska kaveri kaikenkaikkiaan. Herra Omistaja kyseli ratsastuksen jälkeen mitä mieltä olin hevosesta, ja huomasinko sen liikkumisessa mitään outoa. Mietin hetken ja sanoin että ruuna ei tuntunut jatkuvasti ihan täysin symmetriseltä. Ai, Herra Omistaja vastasi, etu- vai takajalka? Mietin päässäni, että pakko olla takajalka. "Jompikumpi takajalka, en osaa sanoa kumpi", oli tuhannen taalan vastaukseni. Herra Omistaja sitten kertoi ilmeisesti kinnerpatista, joka on toisessa takalajassa. Ei kuulemma käyttöä varsinaisesti haittaa, mutta ehkei kilpahevoseksi kuitenkaan. 

Näkymä laiduntarhasta eläkehevosten laitumille, kuvassa myös omistajien talo.

Toiseksi sain alleni "hieman paremman hevosen", kuten Herra Omistaja ilmoitti. Ehdin ajatella yhtä aikaa että kivaa ja kamalaa, mitä jos se ei pelaakaan mun alla. Sehän tosin tarkottais, että ehkä kannattaa vaihtaa alaa. Mutta wau, noin 175-senttinen ruuna oli aivan ihana. Luonteeltaan erittäin ystävällinen ja ratsastettavuudeltaan ja liikkeiltään sellainen, että olisin voinut omaksi ottaa. Hevonen oli kuulemma myyty kerran, mutta palautunut, kun ostaja oli alkanut opettaa sille piaffia ilmeisesti vähän turhan kovakouraisesti, jolloin hevonen oli mennyt paniikkiin. Herra Omistaja sanoi että ei ollut hyvä tilanne hevosen eikä ostajan kannalta, joten hän otti sen takaisin ja myi heille toisen (kalliimman) hevosen. Ja tämä kyseinen ruuna oli aiemmin myyty 80 000 frangilla, mutta kuulemma toisen kerran hän myy sen vähän halvemmalla. Piti tsempata, ettei leuka loksahtanut auki. Tai ehkä kuulin väärin?

Kun olin ratsastanut taas kaksi hevosta, Herra Omistaja oli jälleen kiireinen ja sanoi että hänen täytyy jutella vaimonsa kanssa, kun kuulemma yhdessä tekevät päätökset näistä asioista, ja pyysi minua tulemaan jälleen seuraavana päivänä käymään.

Toisen päivän jälkeen tiesin, että minulle tarjotaan töitä, ainakin jotain töitä, jos ei ratsastamista. Lauantaina menin paikalle, ja Herra Omistaja ehdotti 50% työaikaa, 6.30-12, kuusi päivää viikossa (hevosalalla ja maatalousalalla täällä normaali käytäntö). Tulisin aamulla talliin toisen ratsuttajan ja yhden tai kahden tallityöntekijän kanssa, ruokkisin hevoset, siivoaisin jokusen karsinan ja mahdollisesti myös joutuisin lakaisemaan kahvion ja satulahuoneen (oh my, kamalaa). Sen jälkeen noin kahdeksan aikaan puolen tunnin aamiaistauko (ei kuulu työaikaan) ja sitten joko ratsastamista, juoksuttamista, hevosten laittamista valmiiksi tai muuta mahdollista, mitä nyt saattaa tulla eteen. Aluksi ratsastaisin myyntihevosia, mutta myöhemmin myös asiakkaiden hevosia, mikäli se heille sopii. Tallissa siis on parisenkymmentä asiakkaiden hevosta, ja nämä asiakkaat myös valmentautuvat tallilla (suurin osa) ja heidän hevosiaan ratsastaa säännöllisesti joko Rouva, tai tallin ratsuttaja.

Palkka ei päätä huimaa, mutta tiesin jo etukäteen, että tällä alalla on vaikea löytää hommaa josta maksettaisiin yhtä hyvin kuin jostain toimistohommista täällä. Palkkatasohan Sveitsissä on korkeampi kuin Suomessa, mutta myös yleinen hintataso monissa asioissa niinikään huomattavasti korkeampi. Sanotaan kuitenkin, että tienaan luultavasti enemmän, kuin kokopäivätöissä hevosalalla Suomessa. Entisenä yrittäjänä parannus on kuitenkin huomattava, koska palkallista lomaakin on ruhtinaalliset neljä viikkoa! Työnantajan puolesta on tapaturmavakuutus, joka on voimassa niinikään myös vapaa-ajalla. Ehkä joskus, jos onnistun saamaan aikaiseksi jotain hyödyllistä, menen ja pyydän palkankorotusta. Siihen voi tosin vierähtää tovi. Herra Omistaja myös sanoi, että tulevaisuudessa voisi olla mahdollisuus myös siihen että tekisin pitempää päivää. Alkuvaiheessa kuitenkin puoli päivää kuulosti korvaani erittäin hyvältä, olisipa aikaa totutella uuteen arkeen, maahan ja kulttuuriin, ja rahaa pitäis riittää vuokraan ja siihen että tullaan toimeen.

Työsopimuksen alkupäiväksi kirjoitettiin 1. huhtikuuta. Siinä olikin sitten ruhtinaallisesti aikaa yksi kuukausi pakata kämppä kasaan, järjestää kaikki käytännön asiat ja hankkiutua Sveitsiin. Mikä on jo sitten tarina erikseen. Mutta hey, I did it!

Tästä tekstistä tuli taas turhan pitkä. Enkä edes ehtinyt kertoa, mitä kaikkee hassua yritän yleensä tehdä töissä. Ens viikolla sitten. Täällä muuten on nyt kelit kuin Suomessa, noin 10 astetta plussalla ja vähän satelee. Ankeaa, kun pari viikkoa sitten oli vielä hellettä muutamina päivinä! Svetsin keleistä ja kaikesta muusta täällä voisin joskus kertoa erikseen. Keksin jo monta hyvää ideaa, mistä voisin kirjoittaa, mutta tällä hetkellä olen unohtanut ne kaikki. Kiitos, kultakalan muisti.

Pahoittelut kuvien ankeudesta.. otin ne, kun suoritin Tärkeää Työtehtävää nimeltä "Hevosten Syöttäminen". Se oli kiva työpäivä. Joskaan en käyttänyt aurinkorasvaa, joten vähän paloin. Työn miinuspuolia..

Täällä taas - tai siis Sveitsissä

Hupsistakeikkaa. Ajatuksissani tämä mun blogini oli jo kuollut ja kuopattu - tuli sitten yhtäkkiä mieleen, että olenko edes piilottanut sitä, tai poistanut kokonaan. No enpä ollut. Ehkä sillä oli joku suurempikin tarkoitus? Ei sillä, että ois pariin viime vuoteen ollut aikaa, tai sen puoleen juurikaan motivaatiota, kirjoittaa yhtään mitään. Mutta maailma muuttuu, Eskosein, ja niin se minäkin. Muutin, siis. Nimittäin Sveitsiin.

Ennenkuin nykyiseen olinpaikkaani palaan sen tarkemmin, pari sanaa siitä, miksi taas kirjoitan. Siihen tosiaan riittää ihan muutama sana: siksi, kun huvittaa. Aikasemmin piti vähän miettiä, mitä kirjoitan. Ihan siitäkin näkökulmasta, että olin yrittäjä, ja kirjoittamani tekstit edustivat myös yritystoimintaani. Toiseksi, en halunnut kirjoittaa asioita, joista ihmiset voivat saada väärän käsityksen. Jokaista tekstiä mietin etukäteen ja monia asioita jäi kirjoittamatta, syystä tai toisesta. Mietin jo että poistaisin kaikki vanhat tekstit mutta olkoon. Olen ne joskus rääpinyt kasaan, niin kai niistä pitää vastuu ottaa, vaikken niitä enää haluakaan lukea.

Mutta nyt! Taitelijan vapaus. En ole enää Suomessa, en työskentele enää yrittäjänä. Voin kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta mistä huvittaa. Mistä minä edes tiedän, lukeeko tätä blogia kukaan, mutta toisaalta, en edes välitä. Kirjoittaminen on aina ollut asia, jolla olen purkanut omia ajatuksiani, hyvässä ja pahassa. Jäsennellyt maailmaa ja omia pohdintoja. Kirjoittaminen on KIVAA. En halua välttämättä kirjoittaa pelkästään hevosista. Tai ehkä haluankin. En ole päättänyt, ja sekös vasta on kivaa. Kenenkään ei tarvitse lukea blogiani, mutta eikö ne kuuluisimmat bloggaajat elätä itsensä tällä touhulla? Kuka haluaa maksaa siitä että bloggaan? Anyone?

Noh, ei tullut yllätyksenä, en maksaisi minäkään. Jatketaan silti.

Vaikka siis muutinkin ulkomaille, mites muuten kuin miehen takia, hevosia en silti hyljännyt. Omat tosin meni - mutta erittäin hyviin koteihin. Surullista, mutta oikeastaan ei ollut muita vaihtoehtoja. Työn puolesta heppatyttöily silti jatkuu. Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä (vaikka tuskinpa mun sveitsiläistä työnantajaa hevonkukkua kiinnostaa, vaikka kirjoittelisinkin suomenkielisessä blogissani, jolla ei ole lukijoita, paikan nimen ja kaiken julkisesti) olen siis tällä hetkellä töissä ratsuttajana täysihoito-/myyntitallissa. Lähinnä kouluhevosten, joista muutamia on myyty myös ulkomaille, viimeksi jenkkeihin. Hevosia on laidasta laitaan, mutta pääosin ne ovat tosi hienoja,

 ja kalliita. Ongelma ei tosin kuulemma ole se hienojen (ja kalliiden) hevosten myyminen, vaan niiden hyvien hevosten löytäminen..

Muutos siihen, mitä tein Suomessa, on aika suuri. Hevoset ei onneksi kieliä osaa ja töissäkin pärjään pääosin englannilla, mutta eroja löytyykin sitten muuten rutkasti. Tällä hetkellä teen vaan 50% työaikaa, joten päivien pituus verrattuna aikaisempaan on huomattavasti lyhyempi. Yrittäjä kun ei tunne mitään kahdeksan tunnin 8-16 työpäiviä, juhlapyhiä tai palkallisia lomia. Tai aikaa, kun joku ei soita tai laita tekstaria yhdentoista jälkeen illalla tai sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää. Mutta enhän minä siis silloin sunnuntaisin kuitenkaan vapaalla ollut.

Jännä huomata, että on ollut jotenkin vaikea sopeutua siihen ettei ole jatkuvasti töissä. Tai aamulla, parin tunnin tauko, päivällä ja taas tauko ja uudestaan illalla. Ja siihen että on vapaa-aikaa. Mitä mä oikein teen? Useimmiten en saa tehtyä paljon mitään. Kai se on tottumiskysymys, kun ehtii kotona vaan käydä pyörähtämässä ja syödä, ja nyt oiskin aikaa siivota, tehdä ruokaa, urheilla.. Ehkä tämä alkaa tuntua jossain vaiheessa arjelta, jolloin en vaan istu ihmettelemässä sitä, että olen täällä, enkä enää Suomessa.

Niin, siitä työpaikasta. Siitä miten sain tuon paikan, voin sitten kirjoittaa tarinan ihan erikseen, jos jotakuta kiinnostaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun hain töitä! Joka tapauksessa, meillä on tallissa noin kolmisenkymmentä hevosta, parin pellon päässä vielä parikymmentä eläkehevosta, jotka vaan laiduntaa, tosin viettävät yöt tallissa. Näiden kanssa tekemisissä ovat lähinnä tallityöntekijät, kolme miestä, jotka eivät yllättäen ole sveitsiläisiä (hevosala on täällä niitä, joista saa vähiten palkkaa, tosin enemmän kuin Suomessa). Minä ja tallin toinen ratsuttaja sitten pyöritellään asiakkaiden hevosia ja myyntihevosia sekä omistajapariskunnan Rouvan ratsuttamia hevosia. 

Tämä on siis lähtöruutu. Enemmän muutosta, työpaikasta, Sveitsistä, MINUSTA, kaikesta, maailmasta ja minun tärkeistä mielipiteistäni jatkossa. Jos jaksatte lukea. Lisänä pari maisemakuvaa tästä meidän hoodeilta. Kun en parempaakaa keksiny.

 

Ajatuksia eversti Carden kurssilta

Pahoittelut radiohiljaisuudesta blogin suhteen. Meinasin lopettaa kirjottamisen kokonaan, mutta katsotaan nyt, tuleeko tässä vielä innostuttua.

Olin tulkkaamassa eversti Carden kurssia lokakuun puolivälissä Ruukissa. Samalla tuli seurattua tietysti lähes koko kurssi hyvin tiiviisti, kääntäessä kun on pakko ymmärtää mitä tapahtuu, kun sanasta sanaan kääntäminen harvemmin onnistuu. Olen kirjoitellut ylös joitakin asioita, joita minulla jäi mieleen. Suurin osa on referointia siitä, mitä eversti sanoi tai miten minä asian ymmärsin, eivät siis välttämättä suoria lainauksia siitä, mitä eversti sanoi. Mitenkään syvällinen läpileikkaus kurssista tämä ei tietysti ole – jokainen kun kuulee ne asiat, jotka kokee itselleen jollain tapaa tärkeäksi. Tässä kuitenkin joitakin poimintoja niille jotka eivät paikalle päässeet.

”It is easy to do difficult things badly. It is much more difficult to do easy things well.”

Carde puhuu paljon siitä, että perusasiat tulee hallita täydellisesti. Ja siitä, että niiden hallitseminen täydellisesti ei ole helppoa. Kaikki kuitenkin perustuu näille yksinkertaisille perusasioille, joten kun niiden hallinta on erittäin hyvää, siirtyminen kohti vaativampia tehtäviä ei olekaan niin vaativaa.

”Activity. ALWAYS activity.”

Jopa enemmän kuin keveydestä, eversti Carde puhuu hevosen aktiivisuudesta ja eteenpäinpyrkimyksestä. Välillä hän jopa sanoi, ettei nyt edes maininnut että hevosen tulee pyrkiä eteenpäin, ”koska se on itsestäänselvyys”. Lähes jokaisen ratsukon kohdalla työskenneltiin oikeanlaisen eteenpäinpyrkimyksen ja aktiivisuuden saavuttamiseksi, jota eversti piti ensiarvoisen tärkeänä, jotta työskentely on ylipäätään hyödyllistä.

“Don’t go fast! Going fast is not a parf of dressage.”

Carde halusi hevosten liikkuvan rauhallisessa tempossa, mahdollisimman pitkillä ja hitailla askellajilla, kuitenkaan aktiivisuutta unohtamatta. Monet ratsastajat sekoittavat eteenpäinpyrkimyksen ja vauhdin keskenään, ja hakiessaan eteenpäinpyrkimystä lisäävätkin virheellisesti vauhtia. Tällöin hevonen liikkuu lyhyillä ja nopeilla askelilla ja usein etupainoisena. Tämä oli myös yksi niistä asioista, joihin eversti useimmin puuttui, ratsukosta riippumatta. Hitaasti, mutta aktiivisesti liikkuva hevonen, on tavoite jota kohti pyritään - kohti kokoamista, siis.

”Activity, balance, submission.”

Eversti muistuttaa usein näistä kolmesta tärkeästä asiasta: eteenpäinpyrkimys, tasapaino, myötääminen/kuuliaisuus/pehmeys avuille. Hän myös mainitsee usein, ettei eteenpäinpyrkimyksestä ole iloa ilman keveyttä, eikä keveydestä ilman eteenpäinpyrkimystä.

“It is important to do simple things perfectly.”

Osa kurssilla tehtävistä asioista oli näennäisesti helppoja ja yksinkertaisia: pysähdyksiä käynnistä, siirtymisiä eri askellajien välillä, ympyrätyöskentelyä eri raameissa. Eversti kuitenkin painotti sitä, ettei niiden tekeminen oikein ole kuitenkaan helppoa, vaan yllättävän haastavaa. Esimerkiksi käynnistä pysähdyttäessä käytettiin paljon aikaa valmisteluun: hevosen tuli säilyttää eteenpäinpyrkimys loppuun asti, pysähdys valmisteltiin huolellisesti puolipidätteillä, hevosen niskan tuli säilyä korkeimpana kohtana, etuosan tuli säilyä ylhäällä, tuntuman tuli säilyä kevyenä ja hevosen piti pysähtyä enemmänkin neliönä kuin takajalat kaukana ja paino etuosalla. Hankalaksi tämän tekee everstin mukaan se, että hevonen ennakoi ja usein muuttuu hitaaksi, koska se odottaa pysähdystä ja tähän ratsastajan tuli puuttua, kuitenkaan tasapainoa tai keveyttä menettämättä.

”The horse can not decide about closing the angle (of the head and neck), about the height of the head and neck and about the amount of contact. These are rider’s decisions.”

Carde oli tarkka siitä, etteivät hevoset liiku kuolaimen takana ja lyhyellä kaulalla, turpa ryntäitä kohti. Tässä asennossa oikeanlainen kokoaminen ei ole niille mahdollista ja ne työskentelevät vartalostaan väärällä tavalla. Hevoset saavat liikkua mieluummin turpa luotiviivan etupuolella tai luotiviivalla. Hevonen ei saa paeta kuolainta taaksepäin, eikä se myöskään saa yrittää vapautua siitä kiskomalla eteenpäin. Ratsastaja päättää minkä verran hän pitää tuntumaa hevosen suuhun. Tämän tuntuman tulee olla aina mahdollisimman kevyt.

“People talk a lot about the use of the hand and it is very important. But what they forget is that a good hand starts from a good seat: supple hips, supple shoulders and elastic elbows. The hand can only be as good as the seat.”

Tällä kertaa eversti selvensi mielestäni hyvin istunnan tärkeyttä. Hän sanoo usein, kuinka ensiarvoisen tärkeää on kevyt ja pehmeä tuntuma ja kuinka tarkkaa käden käytön tulee alla. Nyt kuitenkin päästiin myös asian alkulähteille siinä, että istunnan merkitystä korostettiin (mikä sinänsä saattaa olla useimmille itsestäänselvyys, mutta mielestäni erittäinkin mainitsemisen arvoinen seikka). Eversti sanoi, että hyvä käsi lähtee lantiosta ja lonkista, jotka seuraavat hevosen liikettä, rennoista, liikkuvista olkapäistä ja joustavista kyynärpäistä. Ilman näitä ei ole olemassa ”hyvää kättä”. Eversti mainitsi myös, että alussa kuuluisi käyttää reilusti aikaa oikeanlaisen istunnan ja tasapainon opettamiseen: vasta kun tasapaino on erittäin hyvä, on ratsastajalla mahdollisuus käyttää kättä oikein. Tässä hän kuitenkin näkee usein puutteita, sillä istunnan opiskelu on usein aikaavievää ja monien mielestä jopa tylsää.

”Instead of pulling the horse’s head up, prevent him from falling on the shoulders.” 

Eversti puhuu kursseillaan paljon hevosen pään ja kaulan asennosta ja sen vaikutuksesta hevosen tasapainoon ja liikkumiseen. Esimerkiksi siirtymisissä Carde mainitsee jatkuvasti tasapainon ja aktiivisuuden/eteenpäinpyrkimyksen. Hevosen tasapaino tulee säilyttää niin, ettei se saa kaatua lavoilleen ja mennä etupainoiseksi. Tämä on kuitenkin eri asia, kuin ainoastaan pyytää hevosen päätä ylös.

”Keep the horse on the bit.”

Hevosen tulee olla rento suustaan ja pyöreä niskastaan. Mikäli hevonen vastustaa, ratsastaja liikuttaa sormiaan, jotta saa hevosen rennommaksi ja tuntuman kevyemmäksi. Kun hevonen saadaan pehmeästi kuolaimelle, oikea työskentely sen kanssa voi alkaa.

“With a young horse, you want a freedom gait, steadiness and a quiet horse.”

Kurssilla oli jonkin verran keskustelua nuoren hevosen kouluttamisesta. Eversti sanoi, että nuoren hevosen kanssa ei vielä haluta hirveästi erilaisia asioita, mutta sen halutaan liikkuvan rennosti ja tahdikkaasti eteenpäin, luonnollisessa tempossa ja raamissa (vapaa käännös). Hevosen tulee myös oppia liikkumaan tasaisella ja pehmeällä, ratsastajan määrittämällä tuntumalla ja pyydetyssä raamissa. Kun tämä onnistuu, ruvetaan ratsastamaan siirtymisiä askellajien sisällä, ja aloittamaan myös sivuttaisliikkeitä. Termillä ”quiet horse” eversti käsittääkseni tarkoitti sitä, että hevosen kuuluu työskennellä rennon tyytyväisenä ja rauhallisena, ei hermostuneena tai kiihtyneenä.

“Flexion is not the goal. We use the flexion as a tool to achieve the goal.”

Valmennuksessa työskenneltiin paljon ympyrällä, jota eversti pitää hyvänä tapana kouluttaa hevosia (ja ratsastajia). Ympyrällä hevosen rentouttamiseen ja kuolaimelle hakemiseen käytetiin asetusta, joskus reiluakin. Eversti selitti, että asettuessaan jokainen hevonen ensin kääntää päätään, jonka jälkeen se rentoutuu ja myötää niskastaan. Tämän myötäyksen saatuaan, aktiivisuuden säilyttäen, ratsukko on valmis jatkamaan työskentelyä eteenpäin. Eversti käytti tässä esimerkkinä ovesta kulkemista: avaat oven nupista/avaimella (asetus), jonka jälkeen kuljet siitä (aktiivisuus ja eteenpäinpyrkimys).

”Prepare, prepare, prepare.”

Eversti keskittyi paljon siihen, että hevonen oli kunnolla valmisteltu kulloiseenkin tehtävään, jota siltä pyydettiin. Hän kehotti ratsastajia käyttämään tarpeeksi aikaa siihen, että hevosella oli sellaiset olosuhteet, joissa se voi suorittaa pyydetyn tehtävän itsestään. Hevonen siis haetaan siihen tasapainoon, raamiin ja tempoon, josta sen on mahdollisimman helppoa tehdä pyydetty asia. Jos joku tärkeä osa jää puutteelliseksi, jatketaan valmistelua niin kauan, että hevonen on valmis.

 “Every exercise badly done is not only useless, but also harmful.”

Harjoituksia tehtäessä eversti on hyvin tarkka siitä, että pienetkin yksityiskohdat menevät oikein. Tätä hän perustelee esimerkiksi sillä, että mikäli harjoitusta ei tehdä oikein – hevonen työskentelee väärässä asennossa, ei ole tasapainossa, on laiska – ei harjoitus ole pelkästään hyödytön vaan jopa hevoselle haitallinen.

”When you are training horses, you don’t always necessarily know what to do. More important is to know what NOT to do.”

Kurssilla oli keskustelua siitä, että jossakin vaiheessa hevosen koulutusta tulee mahdollisesti eteen asioita, joita ratsastaja ei ole aikaisemmin harjoitellut (esimerkiksi kootummat liikkeet, piaffi, passage tms). Everstiltä kyseltiin, miten osata edetä työskentelyssä, mikäli asiat ovat itselleenkin vielä outoja, eikä ole tunnetta siitä miltä niiden pitäisi tuntua?
Eversti vastasi tähän, että ainakaan ei saa suurta vahinkoa aikaiseksi, kun pitää tärkeät perusasiat mielessä, ja miettii, miten asioiden EI kuulu ainakaan mennä. Käsitin, että samat perusasiat – eteenpäinpyrkimys, tasapaino, avuille myötääminen ja keveys, ovat niitä joita tässäkin painotettiin.

”You have to be demanding!”

Joissakin tapauksissa eversti rohkaisi ratsastajia pyytämään hevosiltaan enemmän – hän sanoi, että vaatimustason tulee olla sellainen, että hevonen joutuu oikeasti työskentelemään, muuten harjoittelusta ei ole juurikaan hyötyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ratsastaja alkaisi esimerkiksi käyttää voimakkaampia apuja, vaan ainoastaan nostaa vaatimustasoa hevosta kohtaan, kun se on siihen valmis.

”It’s all about the partnership.”

Eversti mainitsee usein, että hevoset ovat hyväluonteisia ja nöyriä eläimiä, jotka tekevät kyllä pyydetyt asiat kun ymmärtävät mitä niiltä halutaan. Kaikki perustuu hevosen ja ihmisen väliselle suhteelle: sen tulee olla kumppanuutta, jossa molemmat haluavat tehdä yhteistyötä keskenään. Ratsastajan tulee olla pomo, mutta hyvä pomo, jonka kanssa on mukava työskennellä.

Muita huomioita

Eversti puuttui tiettyihin asioihin useamman ratsukon kohdalla. Näitä huomioita tuli muutamia kertoja:
- Hartiat taakse, älä nojaa eteen.
-Säilytä tuntuma!
* Tuntuman täytyy säilyä hevosen näkökulmasta tasaisena ja jatkuvana, työskentelyasennosta riippumatta.
 -Säilytä asetus!
*Työskentelyssä eversti oli tarkka siitä, että haluttu asetus tuli säilyttää, jotta saatiin säilytettyä rentous ja pyöreys niskassa.
-Kädet eteen ja ylöspäin.
*Osa hevosista halusi sulkea leukakulmaa, liikkua lyhyellä kaulalla ja viedä turpaa taaksepäin. Tällaisessa tapauksessa eversti pyysi ratsastajaa liikuttamaan käsiään selkeästi eteen- ja ylöspäin, jotta hevonen ymmärtää venyttää tuntumaa kohti.
-Työskennelkää nuorten hevosten kanssa kevyessä ravissa.
*Eversti suositteli nuorten hevosten kanssa käytettävän kevyttä ravia, koska se on helpompaa hevoselle ja ratsastajalle.

Ja lopuksi..
“There is only two kinds of riding, good and bad. I prefer the good one.”
Kurssilla everstiltä kysyttiin, minkälaista ratsastusta hän arvostaa. Vastaus lienee aika tyhjentävä, ja myös monien muiden taitavien valmentajien suusta kuultu ;-)