CSIO St Gallen

Hei, oon täällä taas. En ole saanut aikaiseksi niin pitkään jatkuvaa yhtenäistä ajatusta, että olisin voinut blogitekstiä kirjoittaa. Voi kuulostaa hassulta, ottaen huomioon että sitten kun alan kirjoittaa, ei sille meinaa tulla loppua. Nyt mulla on jopa pari surkeaa kuvaakin, joten sisällön ontumisen vuoksi voitte ilahduttaa itseänne tiiraamalla niitä.

Käytiin tuossa reilu viikko sitten St Gallenissa (puolisen tuntia ajomatkaa) katsomassa OIKEITA estekisoja. Liputkin maksoi 25frangia per lärvi ainoastaan sunnuntaille, mutta minähän vetoan aina siihen että eihän mulla ole muitakaan kavereita eikä muutakaan tekemistä, niin rakas avomieheni on pakotettu lähtemään mukaan (mutta minä maksoin sentään liput!).

Päivä vaikutti aurinkoiselta mutta iltapäivän puolelle oli luvattu ukkosta ja sadetta, joten ajattelin että pärjään ihan lippiksen kanssa kun varmaankin varjossa kisoja seurataan. Tämän totesin myöhemmin virheeksi, mutta palataan siihen kun on aika.

Koko CSIO St Gallenin kisa-alue, joka oli ihan moottoritien kupeessa (ilmeisesti osa alueesta toimii normaalisti jalkapallokenttänä), oli tietysti isohko. Ensin taivalsimme parkkipaikalta sisäänkäynnille, ja tässä matkan varrella ja näkyi muutama näytteilleasettaja ja ravintola, sekä jonkunnäköinen lapsiparkki. Sisääntulo oli katettu ja siinä meidän lipuista skannattiin vaan näppärästi viivakoodit, ja sitten päästiin sisälle. Unohtui mainita, että jo ennen lippujen tarkastusta saatiin ilmaiset lippalakit (sponsored by Longines, niin kuin koko kisakin). Sentään jotain vastinetta sille korkeahkolle pääsymaksulle!

Longines Grand Prix der Schweiz, 160cm

Itse kilpailuareena oli tavallaan "kuopassa" (onkohan mulla nämä suomen kielen sanat vähän hukassa?), sivuilla rinteellä istui katsojia nurmella ja osa aurinkovarjojen alla, toisella puolella nurmikenttää oli katettu "Tribüne"-katsomo, jonne liput maksoi enemmän. Yhdellä sivulla oli tietysti VIP-teltta, ja vastapäätä pienempiä firmojen omia telttoja joita ne pystyivät ilmeisesti isolla rahalla vuokraamaan ja siellä kestitsemään asiakkaitaan. Kisa-alueella oli myös sen seitsemän sortin ruokapistettä aina kiinalaisesta pikaruuasta hienoon ravintolaan asti, useita juomakojuja (täällä saa ilmeisen vapaasti myydä alkoholia, eikä siihen tarvi miljoonaa erillistä lupaa, ja alkoholijuomien kanssa saa myöskin liikkua vapaasti) ja tietysti hevostarvikekauppiaita ynnä muita pikkuputiikkeja. Vaikkei hevosista ymmärtäisikään mitään, saisi tuolla helposti viihdytettyä itseään koko päivän verran.

Ehdittiin nähdä osa ensimmäisestä luokasta, joka oli jokseenkin Suomen arvostelussa jokeriluokkaa vastaava (tai en itse asiassa tiedä, onko se joku pisteratsastusluokka vai mikä nykyisin, jokeri se oli ainakin joskus.. viistoista vuotta sitten?). En päässyt ihan täysin perille pistelaskusta, mutta ehdittiin joka tapauksessa nähdä Anna-Julia Kontion suoritus. Ei tainnut olla ihan nopeimpia tai sijoittua, mutta siisti rata ja muistaakseni pari puomia tuli alas. En kyllä arvostele, korkeus oli 145cm, jossa mulla kyllä tippuis muutakin kuin puomit. Maiju Mallat oli tainnut hypätä luokan jo aiemmin, en muista tarkemmin tulosta, mutta ei sijoittunut hänkään.

Päivän kiinnostavin luokka oli tietysti 160cm Grand Prix der Schweiz, jossa palkintorahaa oli jaossa (jos en ihan väärin muista) 200 000CHF. Ei mikään ihan pikkupotti! Paikalla oli vedonlyöntikoju, ja Arihan halusi tietenkin mennä veikkaamaan voittajaa, vaikka yritin selitellä että en ole ihan perillä näistä esteratsastuksen nykyisistä kuvioista sen suhteen kuka pärjää ja kuka ei. Epäisänmaallisesti kuitenkin totesin että suomalaisia ei varmaan kannata veikata, vaikka sekä Kontio että Mallat starttasivat luokassa. Sveitsiläisistä nimistä tiesin useamman, ja Ari päätyi sitten veikkaamaan Pius Schwizeriä, ja minä heitin sitten ihan lonkalta Romain Duguet'n, ei enempää eikä vähempää kuin suomalaisen hevosenhoitajan Hannan ansiosta. Pienimmät kertoimet olivat yllättäen Ludger Beerbaumilla sekä kahdella Whitakerilla. Me pelattiin vaatimattomasti vitosen panoksilla, kun en halunnut hävitä enempää rahaa. Tämänkin totesin myöhemmin virheeksi..

Täytyy sanoa, että nurmikentällä hypätty 160cm:n luokka joka näkyy vielä kahdelta isolta screeniltä, on suhteellisen viihdyttävää katsottavaa. Varsinkin kun ratamestari oli saanut rakennettua muutamia kinkkisiä tehtäviä, kuten L-mutka vesiesteeltä pystylle ja kolmen esteen linja suhteutetuilla väleillä, joilla sai jännätä lopputulosta. Maiju Mallatin matka päättyi valitettavasti juuri tuolle linjalle vesiesteen jälkeen; alastulossa vedeltä hevoselta lensi yksi kenkä, ja se stoppasi suhteellisen vauhdikkaasti seuraavan pystyn eteen ja Maiju tippui. Todennäköisesti ei kuitenkaan olisi pystynyt hyppäämään luokkaa loppuun, mutta harmillinen tippuminen joka tapauksessa. Hevonen onneksi saatiin kiinni yhden kierroksen jälkeen. Anna-Julia Kontio teki taas siistin suorituksen mutta sai kahdeksan virhepistettä eikä päässyt toiselle kierrokselle. Toiselta kierrokselta jäi kyllä ulos paljon nimekkäitä ratsastajia, ja vain 13 parasta (puhtaalla radalla tai pienimmällä virhepistemäärällä) pääsi toiselle kierrokselle. Myös Romain Duguet! Meillä siis riitti jännättävää loppuun asti.

Toinen kierros oli tietysti vauhdikas ja jännittävä, kun kaikki ratsastivat tosissaan ja oikeasti, hiton kovaa! Kyllä niillä vaan on hyviä hevosia, meinaan ei ihan mikä tahansa putte hyppää U-käännöksen jälkeen parilla laukalla 160 sentin okseria puhtaasti. Puhumatta niistä muistakaan väleistä, mitkä mentiin melkein kaasu pohjassa. Mutta hyvää ratsastusta joka tapauksessa, en nähnyt yhtään suoritusta joista olisi tullut paha mieli (pahempi mieli tulee yleensä koulukisoista). Vaan hankalapa se tietysti väkisin on pakottaa hevosia tuon kokoisia esteitä hyppäämään ja vielä tykkäämään siitä.

Niinhän siinä kävi, että Romain Duguet vei voiton (selkeästi hevosenhoitaja Hanna tehnyt hyvää työtä) ja meille mätkähti 75 frangia! Siinä vaiheessa harmitti, ettei pelattu esimerkiksi kympillä. En kyllä ole mikään vedonlyönnin tai uhkapelien ystävä, joten mun veikkausura jäänee mahdollisesti tähän. Ellei sitten satu tulemaan toisia kisoja joihin haluan Arin lahjoa mukaan. Kyllähän se lajia seuraamattomalle varmasti tuo vähän enemmän sisältöä kisan seuraamiseen, kun on mahdollisuus jännätä voittaako itsekin jotain.

Luokan jälkeen oli isolla areenalla Santi Serra Campsin esitys, joka tarkoitti sitä että areenalle päästettiin kolme friisiläistä vapaaksi ja espanjalainen setä (ei ollut hirveän vanha, joten ehkä mies olisi kuvaavampi sana, mutta olkoon). Näillä oli kiva show, jossa friisit ensin vierekkäin seurasivat miestä käynnissä ja ravissa ja tekivät erinäisiä kuvioita, sen jälkeen setä pisti ne pötköttämään maahan, johon ne asettuivat tyytyväisesti popsimaan nurmea. Minä tietysti seurasin, millä merkillä setä ne on opettanut. Ensiksi hän koski lavan/etujalan seudulle, ja kun hevoset olivat "kumarrusasennossa", naputteli hän takajalkoja niin kauan että hevoset koukistivat ne ja kellahtivat maahan. Kun kaikki kolme pötköttivät maassa, areenalle päästettiin vielä yksi hevonen, joka laukkasi ensin kierroksen ja meni sitten sedän luo. Tämä neljäs hevonen sitten pujotteli näiden makaavien hevosten ympäri käynnissä ja ravissa, ja jopa hyppäsi niiden yli (tais olla innarivälit).



             

Santi Serra Campsin show

 Show'n aikana olin jo niin kuumissani ja palanut (ei tarvinne erikseen kertoa, että yllättäen oli tosi aurinkoinen päivä ja noin +27 lämmintä eikä varjoa oikein ollut tarjolla kisa-areenan laidalla), että lähdettiin ennen sen loppua kotiin. Jossain vaiheessa kaikki neljä hevosta makasivat reporankana keskellä nurmikenttää ja jossain vaiheessa osa laukkasi sitä ympäri. Tietysti ne osasivat myös istua, ennenkuin nousivat kokonaan ylös. Hienosti koulutettuja hevosia, tuolla oli nimittäin sen verran kaikkia muita ärsykkeitä, että asiat pitää oikeasti osata jotta ne onnistuvat joka tilanteessa. Tietysti kolme mustaa isoa friisiläistä ovat myös näyttävämpiä, kuin vaikkapa pienit ponit (vaikka nekin epäilemättä olis tosi söpöjä).

Meiltä jäi näkemättä vielä joku nuorten hevosten luokka, mutta ehkä parempi että lähdettiin, ehdin nimittäin polttaa jopa jalkateräni.. Missähän universumissa ei tuon kaltaisessa auringonpaisteessa tarvi aurinkorasvaa, ja miksi niin kuvittelin? En tiedä. Tästä lähtien olen fiksumpi, toivottavasti.

Oli huvittavaa huomata, että kisoissa oli porukkaa todellakin "ykköset päällä". Kauniisti meikattuja naisia, mekkoja, korkokenkiä ja niin edelleen. Suomessa kun porukka pyörii lähinnä farkuissa ja t-paidoissa tai vaihtoehtoisesti ratsastuskamppeissa. Musta jopa tuntui että olen alipukeutunut, kun olin ihan tavallisessa topissa ja farkkushortseissa sekä sandaaleissa, hullua! Oli siellä onneksi muitakin normaalin näköisiä ihmisiä, joten ei tarvinut sentään hävetä. Kaikenkaikkiaan hyvin järjestetyt kisat, ihan siistejä vessoja myöten, joten varmasti menen uudestaan jos lähelle sopivana päivänä osuvat, vaikken mikään esteratsastusfani varsinaisesti olekaan. Hienot hevoset kuitenkin kiinnostaa aina ja mahdollisuus nauttia virvoittavia juomia (hei mää en juonu olutta!) ja ruokaa sekä viihdyttävä show on ihan hyvää vietettä vapaapäivälle. Tosin note to self: seuraavalla kerralla viltti nurmella istumista varten, aurinkovarjo tai iso hattu, sekä runsaasti aurinkorasvaa ja vesipullo.

Meiltäkin on nyt käynyt hevosia kisoissa, koulukisoissa tosin - melkein kaikki ne, jotka on tällä hetkellä jäljellä. Yksi vaihdossa tullut hevonen myytiin reilun viikon päästä eikä uusia toistaiseksi ole tullut. Hevoskaupoista mun piti kirjoittaakin, mutta en kehtaa tähän postaukseen, kun eihän tämmösiä kilometritekstejä heikompihermoiset jaksa edes lukea. Pahoittelut myös kuvien laadusta, aurinko paistoi niin hankalasti ja oltiin sen verran kaukana etten saanut otettua kummoisempia.

Tällä viikolla mun pitäis ehtiä siivoilla oikein perusteellisesti, joten voitte odottaa toista postausta piakkoin!