tiistai 22. maaliskuuta 2011

Blogi vihdoin perustettu!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tätä blogin perustamista suunnittelin varmaan jo viime vuoden puolella, mutta ajatus ei oikein edennyt käytännön asteelle. Nyt eteni, kun päätin että tekaisen blogin, jossa saan avautua kaikesta hevosiin liittyvästä niin etteivät viattomat sivulliset joudu kärsimään ;-)
Lukijoiden puuttuessa voin itsekseni kirjoitella puolesta ja vastaan, jos sattuu joku pulmallinen tilanne eteen. Tarkoituksena oli siis oikeastikin kirjoittaa tänne myös ihan asiallisia juttuja, liittyen niihin asioihin mihin sattumalta työn puitteissa törmään. Välillä kun tulee eteen tilanteita, joissa saa leikkiä salapoliisia, eläinlääkäriä, hevoskuiskaajaa, psykologia ja ties mitä. Ehkä joku saa vinkkiä omaan harrastamiseen tai ihan mihin vaan, mikäli on miettinyt samoja juttuja. Joskus taas asiat selkenee itsellekin, kun ne saa kirjoitettua ruudulle eteensä. Ahaa-elämyksiä odotellessa..

Koitan myös kirjoitella vähän omien hevosten kuulumisia, jotta pysyn itsekin kärryillä missä mennään. Molemmat ovat edelleen tosi ihania ja fiksuja, siinä ne tärkeimmät.

Nyt sitten odotellaan kesää, ulkokenttien pohjat asettaa vähän rajoitteita treenaamiseen. Tälle kisakaudelle on luvassa taas vähän uusia kuvioita, niistä ei vielä oikein mitään varmaa, joten ei sen enempää siitä asiasta toistaiseksi. Sunnuntaina mennään seurakisoihin ja siellä taas pitää osallistua joka luokkaan, ihan urheilumielessä. Sitä ennen käyn luultavasti vielä kirjoittamassa tänne syvällisen pohdinnan siitä, miksi pitää aina mennä ilmoittautumaan kisoihin ja sitten vasta miettiä mitä tulikaan tehtyä..

5 kommenttia:

  1. Aihetoiveita voisi olla esim. Kilpailuihin valmistautuminen (vinkkejä jne), oman hevosen hankinta, raportteja kun käyt valkoissa ja kisoissa, tuntiratsastajien kannalta esim. kuinka saan mahdollisimman paljon irti ratsastustunnista, juttuja eri hevospersoonista... Laitan lisää kun tulee mieleen :D

    VastaaPoista
  2. Aattelit sitten Maija että rupian ihan kirjaa tässä kasaamaan? :D Ei vaan, hyviä ideoita. Tarttis vissiin miettiä jos sitä tietäiskin noista aiheista jotain, ainaski vissiin pitäis ;-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä mää vähän suunnittelin, että sää omistat nyt aika paljon tälle hommalle :D Keksin lisää vielä toiveita. Niin se mulla unohtu laittaa, että ois kiva, jos kirjoituksiin tulis myös kuvia.

    VastaaPoista