Sulkutaivutuksia ja kieliangstia

Huoh. Mitenköhän sattuikaan, että kun olen ala-asteelta asti vieroksunut saksan kieltä enkä ole halunnut sitä edes opiskella, olen päätynyt maahan, jossa pitäisi osata saksaa. Ainakin, jos haluaa selvitä arjessa sujuvasti ja esimerkiksi ymmärtää kaikki viralliset lappuset, joita kotiin lähetellään. Suurimmaksi osaksi ihmiset täällä puhuvat englantia, mutta olisi niin paljon helpompaa kun voisi hoitaa asiat sujuvasti juuri sillä kielellä mitä täällä pääsääntöisesti käytetään. Tai siis edes saksaksi, sveitsinsaksaa en edes vielä ole ajatellut opetella, vaikka muutaman sanan sitä ymmärränkin. Mun saksan taidot on siis tasolla "ymmärrän jonkun verran, puhun vielä vähemmän". Samaa tasoa kuin koulutetulla apinalla. Paitsi jos se apina on saksalainen, niin sitten se varmaan osaa paremmin. Eikä yhtään sopivaa kielikurssiakaan ollut tarjolla ennen syksyä, joten pitäisi saada aikaiseksi opiskeltua kieltä itsenäisesti. Vaan oon niin laiska, että saa nähdä tuleeko siitä mitään. Töistä ja käytännön tilanteista tarttuu toki päivittäin jotain, vaan töissäkin enimmäkseen puhun englantia. Lisäksi haluaisin osata saksaa oikeasti, en opetella sitä seuraavat kymmenen vuotta etanavauhtia. Potku persaukselle ehkä auttais, sillä kielten opettelu ei ole koskaan ollut mulle niin hankalaa, ettenkö sitä jonkun verran pystyisi itsekin tekemään. Mutta oon niin laiska, etten tiedä jaksanko potkaista itseäni persaukselle..

Töissä on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän kiirettä. Pääosin olen ratsastanut kahta-kolmea hevosta, ja sitten satunnaisesti muitakin. Ensimmäinen projekti jonka sain, oli yksisilmäinen tamma, joka ei antanut laittaa suitsia (tai muutakaan) korvien yli. Komea, ainakin 175cm korkea, omia mielipiteitä omaava, koki tuntuman epämiellyttävänä eikä halunnut liikkua eteenpäin johtuen varmasti osittain tuntumasta ja osittain luultavasti tähtien ja kuun asennosta. Toisina päivinä toimi kevyesti kuin ajatus, kun taas toisina toimi ihan omien ajatustensa mukaan, miten sattui huvittamaan. Tämä prinsessa olisi siirretty siitoskäyttöön jo reilu vuosi takaperin, mutta se ei antanut eläinlääkärin tehdä edes sisätutkimusta ilman tujua rauhoitusta ja käsittääkseni sillä oli muitakin huonoja kokemuksia lääkäreistä. Sen kummemmin meidän yhteistä taivalta analysoimatta, vaikka siinäkin riittäisi kyllä kerrottavaa, noin puolentoista kuukauden tolskaamisen jälkeen tuli ilmoitus että tamma siirtyykin siitoskäyttöön. Tarina ei kerro miten se käytännössä onnistuu, mutta toivon parasta, olisi sen verran kivaraaminen yksilö kyseessä.

Tuon ensimmäisen projektin lisäksi olen ratsastanut enimmäkseen 8-vuotiasta hannoveriruunaa sekä kuusivuotiasta oldenburgtammaa. Molemmat ovat alle 170cm eli meidän hevoskalustossa pieniä (omaankin silmään ne näyttää pieneltä, vaikka ovat isompia kuin useimmat mun aiemmin ratsastamat hevoset). Tamma, lempinimeltään Frettchen, alkaa olla noin he A-tasoa. Se oli myyty jo reilu vuosi sitten, mutta omistaja oli vaihtanut sen toiseen, koska Frettchen oli pihattolaumassa liian ärhäkkä. Tämä kyseinen omistaja ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kouluratsastuksesta, ainakaan Frettchenin ratsastettavuuden perusteella. Mikään liikeihme tämä tamma ei ole, mutta sillä on kolme hyvää askellajia, joista vielä luultavasti saa tehtyä vaikka mitä. Tällä hetkellä suoruuden lisäksi ollaan työstetty hieman kokoamista, vastalaukkaa, keskiravia, väistöjä ja käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Lähtökohta oli lähinnä kolme askellajia, joissa ei ollut säätövaraa ollenkaan eikä laukassa aina rattiakaan. Frettchen myytiin jo viime viikolla - melkein, koska ostaja vetäytyi ostotarkastuksen jälkeen, vaikkei siinä mitään löytynytkään. En tosin ole ihan varma, että miettiikö tämä ostajakandidaatti edelleen jos sittenkin ottaa tamman. Hevosten myyminen ja koeratsastukset on muuten täällä ihan erilainen tapahtuma kuin Suomessa, mutta kerron siitä joku toinen kerta.

Toinen nykyisistä ratsuistani, Elmo, on huomattavasti osaavampi tapaus. Elmo tekee puolipiruetit, vaihdot joka toisella, sulkutaivutukset ja niin edelleen. Vaikka Elmo on luonteeltaan ylisuorittaja ja jännittyjä, joskus liian nopea ja virheitä vauhdilla korjaava, rentoutuessaan se on aivan mahtava. Kun se pääsee nostamaan etuosan ylös ja saa lapansa liikkeelle, sen kanssa on kiva tehdä kaikkea. Vasta nyt olen huomannut kuinka ihanaa on ratsastaa sulkutaivutuksia! Ratsastan niitä mieluiten laukassa, koska se on Elmon kanssa helpompaa. Ravissa tehdään toisinaan vuorotellen sulkutaivutuslävistäjä, ja vuorotellen keskiravilävistäjä. En ole oikeastaan ennen tajunnut konkreettisesti, miten helppoa voi olla ratsastaa vaativampiakin liikkeitä, enemmänkin kuin sen kaksi laukka-askelta. Taivuta ja siirry sivullepäin, that's it. Tai vaihdot. Täällä laukanvaihdot on sellainen asia, jonka lähes kaikki yli kuusivuotiaat hevoset tekevät ihan oletusarvoisesti. Tietysti ne ovat askellajeiltaan ja rakenteeltaan sellaisia, ettei se ole niille fyysisesti suuri vaatimus. Reipas ratsuni Elmo tahtoo välillä olla vaihdoissa turhan nopea, joten olen ratsastanut niitä ainoastaan kun olen ollut varma, että se on tarpeeksi hyvässä tasapainossa ja tarpeeksi hitaassa laukassa. Rouva Ratsastaja kikkailee sitten niiden kanssa enemmän. Joka tapauksessa, minulle on sinällään melko uusi tilanne ratsastaa hevosella, joka jo oikeasti OSAA paljon asioita, ja tekee ne vielä hyvin. Useimmat "tekee, jos kuski osaa pyytää" -tapaukset ovat oikeasti tosi työläitä ratsastaa, eikä niiden kanssa ole välttämättä helppoa, vaikka ne asiat osaisivatkin. Elmoa ei tarvitse puskea, kiskoa eikä potkia. Ainoastaan korjata se pois ohjalta nojaamasta, jos se koittaa ottaa vauhtia tai puskea etuosan päälle.. mutta hei, kukapa meistä on täydellinen.

Mutta niistä sulkutaivutuksista. Olen elämäni aikana ratsastanut niitä paljon, mutta lähinnä käynnissä. Liike vaatii kuitenkin kokoamiskykyä, notkeutta ja voimaa, jotta sitä pystyy tekemään enemmänkin kuin sen muutaman askeleen. Monilla hevosilla tasapaino on ravissa ja laukassa sen verran puutteellinen, ettei sulkutaivutusta joko voi, tai ole järkeä ratsastaa. Useimmilla tämä korjaantuu ajan kanssa työskentelyn tuloksena, mikäli työskentely on oikeanlaista. Tietysti mikäli hevosen fysiikka ei riitä siihen että se tekee sulkutaivutusta laukassa, ei sitä oikein korjaa mikään työskentely. Jokaisen hevosenkouluttajan täytyy tietysti tietää minkä verran hevoselta voi kohtuuden nimissä vaatia. Kyntöruunasta en lähtisi tekemään vaativan tason kouluratsua vaikka kuinka toivottaisiin. Sen sijaan niin kauan kuin tehtävät eivät ole liian vaikeita eivätkä vaadi hevoselta kohtuuttomia suorituksia, pidemmälle kouluttaminen kannattaa ja on hevosenkin edun mukaista, jos se osataan tehdä oikein. Jossain vaiheessa voi vaan olla aihetta pysähtyä ja ruveta hiomaan jo osattuja asioita täydellisiksi, sen sijaan että koittaa puskea hevosta äärirajoille.

Jahas, Satu taas ajautui ohi aiheesta. Aika yllättävä käänne! Jatkaisin jaarittelua vaikka koko loppupäivän, mutta pitää pestä pyykkiä. Meillähän ei ole omaa konetta, vaan pyykit pitää pestä taloyhtiön pyykkituvassa. Rasittavaa rampata kellariin jatkuvasti (krhm, ramppaan hissillä), mutta bonuksena meillä on kaksi kuivausrumpua käytössä. Ei loju enää meikäläisen vaatteet viikkoa pesun jälkeen pyykkitelineellä kuivumassa!

Ai niin, olisin ottanut kuvia tallilta, mutta eilen kelit oli kuin Suomessa ja satoi vettä. Tänään unohdin. Huomenna en varmaan ehdi, joten kuvia tulee sitten kun on tullakseen. Seuraavalla kerralla voin kertoa, kun ratsastin tallin uudella prinsessalla, "Pyhällä Kukalla", joka on Rouva Ratsastajan uusi silmäterä ja ilmeisesti tulevaisuuden toivo. Niin ja siitä, minkälaista "maastoilua" me täällä harrastetaan. Ja siitä kuinka mulla on kauhea kahvi-ikävä, snif. Ciao!