Ensinnäkin, miksei nuo lumet nyt voinu vaan sulaa pois? Ensin on kentällä lumisohjoa ja sitten jäätä. En edes välttämättä haluais tietää että miltä ne sohjokentät näyttää, kun on pakastunut (epäilemättä saan tietää kuitenkin, halusin tai en). Noh, minähän menen sitten treenaamaan kisoja varten maastoon! Onneksi meidän maastomopo Rolle toimii kivasti missä vaan metikössä, sama kait tuo missä sitä hinkuttaa. Mulla vaan menee helposti nuo maastot laukkailuun, koska se on niin hauskaa. Siellä harja hulmuten laukkaillessa unohdan välillä että sielläkin vois oikeasti ratsastaa eikä vaan pelkästään humputella aivottomana (tarkoitan siis ratsastajaa, Rolle onneksi humputtelee fiksusti). Oishan siinä maneesissa ehkä puolensa, kuka rakentais mulle oman?
Maija niin yli-innokkaana toivoi kaikkea sisältöä tänne blogiin, niin voin heti toteuttaa yhden toiveen ja kirjottaa vinkkejä oman hevosen hankintaan.
Ensimmäinen vinkki: Ei kannata ostaa hevosta.
Tarviikohan tuota perustella? Sanotaanko, että jos miettii, että ostaiskohan hevosen, pärjäisköhän sen kanssa, riittääkö rahat ja kiinnostus, onko mahdollista tarjota hevoselle tarpeeksi hyvät elinolosuhteet ja niin edelleen, vastaus on heti ei, älä osta. Monet on niin onnekkaita, että sattuu olemaan lähipiirissä joku kokenut ja oikeasti taitava hevosihminen, tallinomistaja, valmentaja tai muu vastaava, mutta kaikilla ei sitä ole. Siitä sitten lähtee ne ongelmat.
Jos kuitenkin on päässyt jo siihen vaiheeseen, että se hevonen on PAKKO SAADA, niin silloinhan siihen ei mikään auta. Minäkin selvisin aika pitkälle hankkimatta omaa hevosta, vaikka tätä hommaa teinkin jo työkseni. Sitten viekkaudella ja käyttämällä viattomia hevoslapsia hyväksi minut huijattiin ostamaan varsa (kiitos Henna ;-). Minkäs teet, kattokaas vaikka itte kuvia Auvosta kun se on pieni, ei siinä kauheesti ollut vaihtoehtoja enää!
Toisena neuvona sellainen, mitä pidän itse kyllä kaikista tärkeimpänä: osta sopiva hevonen. En tarkoita nyt sitä että osta se johon ihastut ensisilmäyksellä, vaan hevonen, joka on käyttötarkoitukseensa sopiva. Mitä kokemattomampi hevosihminen, sitä kokenempi hevosen tulisi olla, ja sitä paremmin koulutettu. Nykyään tuntuu menevän toisinpäin: "en minä osaa paljon mitään, niin ei sen hevosenkaan tarvitse osata". Bingo, ongelmia tilattu! Sitten kun itse oikeasti tietää osaavansa ja tulee toimeen melkein kaikenlaisten hevosten kanssa, voi ruveta harkitsemaan sellaista hevosta, joka ei ole kovinkaan pitkälle koulutettu tai nuori tai esimerkiksi entiseltä ammatiltaan ravuri. Mutta älkää hyvät ihmiset ostako niitä hevosia vaan sen takia, "kun se oli halpa", "se oli tosi kiltti", tai "se ois muuten mennyt teuraaksi". Jos joka tapauksessa syytää kaikki rahansa ja aikansa jatkossa omaan hevoseensa, niin kannattaa laittaa ne sellaiseen, jonka kanssa harrastaminen on mukavaa ja turvallista ja myöskin hevoselle mielekästä.
Ja nyt ei sitten tartte tulla kommentoimaan että OSTIN KOULUTTAMATTOMAN JA NYT SE ON MAAILMAN PARAS RATSU VAIKKA EN ITSE OLEKAAN KOVIN OSAAVA. Uskon, näitä onnellisia loppujakin riittää, mutta enempikin kyse on hyvästä tuurista kuin siitä että ko.konsepti oikeasti toimisi. Ongelmahan tulee usein siinä, että osaamattomilla hevosilla yritetään ratsastaa niinkuin koulutetuilla; hevoset eivät ymmärrä hevonkukkua siitä mitä ratsastaja haluaa, joten niistä tulee jyriä, ne karkaavat alta tai sitten jarruttavat. Tai sitten sulkeutuvat eivätkä oikein välitä mistään mitään. Omistaja pitää hevosta tyhmänä, itsepäisenä, ilkeänä, tai sitten kuvitellaan, että reagoimattomuus tai muut ovat jotain rodullisia ominaisuuksia. Joo, suomenhevoset on tosi hitaita ja raskaita, jep jep. Vai onkohan hitaita kenties osa niiden omistajista..?
Sitten kun on päästy siihen vaiheeseen, että tiedetään millaista hevosta etsitään ja millaista ei, niin ei muuta kuin haku päälle. Ei kannata pitää kiirettä, koska sillä helposti ottaa sen joka ensimmäisenä vaikuttaa suht kivalta tai sitten päätyy maksakaan hervottomasti liikaa. Siinä vaiheessa kun alkaa selata sopivia kokelaita ja laitella niistä tiedusteluja, niin kysykää hyvät ihmiset myös ammattilaisen mielipide! Ei tarvi multa kysyä, jos ei halua, mutta joltakin kokeneemmalta, joka ymmärtää hitusen hevosen liikkumisesta ja rakenteesta. Kuvien ja videoiden perusteella pystyy aika hyvin karsimaan sopivia hevosia, ja koeratsastukseen ehdottomasti oma valmentaja tai muu vastaava mukaan. Eikä haittaa, vaikka hevosta kävisi katsomassa monta kertaa ja eri porukallakin. Ammattilaisen silmät saattaa huomata sellaista, mitä ei normaali harrastaja tule edes ajatelleeksi. Lisäksi, tässä tulee tärkeäksi hevosen rakenne ja sen kyky liikkua: jos ostaa työhevosmallisen jytkylän, siitä ei tule koskaan, ikinä, mitään kansallisen tason koulutykkiä. Ihan sama kuinka kiltti ja nöyrä hevonen muuten olisi. Kolme puhdasta askellajia täytyy löytyä, tai voi samantien unohtaa koko jutun. Ja nyt siis kyse nimenomaan ratsuista. Fakta on se että KAIKKI, mukaanlukien hevonen, ratsastaja ja valmentaja, ja äiti ja isi ja koulutuomarikin, pääsee helpommalla, kun hevosella on fyysiset edellytykset suorittaa sille asetetut tehtävät helposti.
Luonne ja käsiteltävyys ovat tietenkin tärkeitä, mutta niistä en ala paasata, koska sen varmasti jokainen hoksaa ihan paasaamattakin (ja siihen omien havaintojeni perusteella enemmän osataan kiinnittää huomioita kuin niihin asioihin, joista itse nyt luennoin).
Sitten kun on päästy niin onnelliseen vaiheeseen että hevonen on löytynyt, tai oikeastaan mielellään jo ennen sitä, pitäis etsiä paikka, jossa aikoo hevosensa pitää. Tämä onkin sitten kohtalaisen kinkkinen juttu nykyisin, ainakin minun mielestä. Taas täytyy miettiä, että mitä minä VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitsen: riittääkö kenttä, pitääkö olla maneesi, maastoja, missä talli voi sijaita, millaiset varuste- ja sosiaalitilat.. Ja ennen kaikkea mitä se hevonen tarvitsee: turvalliset ja hyvät ulkoiluolosuhteet, tarpeeksi aikaa siihen ulkoiluunsa, hyvän talli-ilman, mahdollisimman pölyttömät kuivikkeet ja ennen kaikkea laadukkaat rehut, joita sen pitää saada tarpeeksi muttei liikaa. Niin ja tietenkin ois ihan mukava, jos sitä hevosta vielä hoitais ja käsittelis ihmiset, jotka osaavat asiansa.
Omalla kohdallani olen valmis tinkimään melko monesta kohdasta, mutta en hevosen hyvinvoinnista. Hyvälaatuista heinää on saatava ja tarpeeksi, koska se on hevosen tärkein rehu. Siinä ei oikeasti kannata pihistellä, nykyään joka toisella hevosella tuntuu olevan mahahaava, ja veikkaanpa että tuo heinähomma on syynä melko moneen tapaukseen. Samoten häiriökäyttäytymiseen, kun ei ole heinää tai olkea mitä pureskella, sitten impataan, purraan kaikkea mihin vaan ylletään ja kierretään rinkiä tarhassa tai karsinassa. Niin että antakaa sitä heinää niille hevosille! Tässäkään ei sitten tarvitse mennä siihen toiseen äärilaitaan, ihan liian lihavia hevosiakin tulee koko ajan enemmän vastaan ja se on ihan yhtä ei-toivottua kuin anorektisen näköiset hevosetkin. Suosittelen kuitenkin tutustumaan ihan ruokinnan teoriaan. Ei tartte sitten uskoa pelkästään mun juttuja. Lisäksi analyysin teettäminen heinästä on hyvinkin suositeltavaa, vaikuttaa paljolti siihen mitä muuta hevoselle tarvii syöttää ja kuinka paljon.
Ruokinnan lisäksi tarhaus on se, jonka kans taas joutuu miettimään että mikä on järkevää. Kaupunkitalleilla tarhat on auttamatta liian pieniä; hevosen liikunnantarve pitäisi pystyä sitten täyttämään jotenkin muuten. Kauempana taas tarhatilaa on enemmän, ja tarhailuaikakin pidempi. Kaikki hevoset eivät viihdy ulkona aamusta iltaan, osa tulis sisälle pimeän tultua talvellakin ja toiset taas voisivat asua pihalla (ja asuvatkin). Syksyn märimmillä kurakeleillä tuskin on välttämätöntä tarhata hevosia aamukuudesta iltakymmeneen, mutta kuitenkin olisi kiva, että kovilla pakkasillakin hevoset pääsisivät käymään ulkona.
Tallipaikan valinnassa kannattaa myös miettiä vähän millaiseen porukkaan haluaa hevosensa kanssa asettua. On ihan lottovoitto, jos sattuu olemaan tallinpitäjä tai tallikavereita, joilta voi kysyä neuvoa asioissa joista ei itse niin paljon tiedä. Tähän mennessä olen itse oppinut sen, että kannattaa aina tunkea itsensä sellaiseen seuraan, jossa on joku sinua viisaampi ;-) Samanhenkinen porukka usein myös motivoi ihan eri tavalla ja sitten on helpompi järjestelläkin reissuja kisoihin tai valmennuksiin tai saada apua ihan muihin juttuihin.
Kun se täydellinen hevonen on saatu vihdoin raahattua uuteen tallin, kannattaa tarkistaa ensimmäisenä kengitys, mikäli sitä ei ole tehty, ja varusteet. Eläinlääkärintarkastushan on useimmiten teetetty (kannattaa teettää) oston yhteydessä, joten hevosen terveydestä pitäisi olla jo perillä. Monesti kuitenkin hevonen ostetaan ilman varusteita ja jopa varusteiden kanssa ostetuilla voivat kamppeet olla ihan mitä sattuu. Oikeanlaiset kuolaimet ja ennenkaikkea sopiva satula! Muuten voi hauska yhteiselo loppua aika lyhyeen.
Niin joo, yhdestä asiasta unohtui mainita ja se oli raha. Oletuksena tietenkin on, että jos hevosen hankkii, niin on pakko olla rahaa - ei voi laskea, että saa juuri ja juuri tallivuokran kasattua joka kuukausi. Jos ajatellaan, että tallivuokrat pyörii suunnilleen 300-500 euron molemmin puolin, saa kuukausittain varautua läsäyttämään tiskiin summan tuplana, 600 eurosta 1000 euroon, ellei enemmänkin. Yllättäviä menoja tulee aina.
Ja se mikä minuakin koskee, eli siinä vaiheessa, jos hevonen vaikuttaa omituiselta, ei tottele, on vihainen, kuriton, ärtynyt, ihan mitä vaan - kysykää apua! Jos tuntuu ettei hevosessa ole fyysistä vikaa, ei välttämättä eläinlääkäriä tarvita, asiansa osaava ammatti-ihminen (valmentaja, ratsuttaja) osaa kyllä sanoa, jos hevonen on kipeä ja tarvitsee tohtoria. Valmentajalta saa yleensä myös vinkkejä siitä, että mitä hevosen kanssa kannattaa harjoitella ja mihin sen kanssa on järkevää tähdätä. Vaikka olisikin kyse vain puskahevosesta, on ihan mukava että sekin ymmärtää mitä siltä halutaan ja osaa suorittaa oman hommansa turvallisesti!
Tässäpä näitä. Sitten voin kertoa, miten EI osteta hevosta..
Otetaan auto, koppi perään ja ajellaan kolmisen tuntia kohti korpea. Välillä luullaan jo että ollaan eksytty. Löydetään perille, nähdään tarhassa hevonen josta on tiedetty nimi, ikä ja se että se on "komea liinakko ori, toimii hyvin kärryjen edessä, selässä käyty" ja vähän muuta. Otetaan hevonen tarhasta, talutetaan talliin, riisutaan loimi. Todetaan, että tallella neljä jalkaa, hevonen vaikuttaa terveeltä, nostetaan yksi kavio ja taputellaan. Sitten laitetaan hevonen koppiin, mennään kahville, tehdään kaupat ja ajetaan kotiin. Seuraavana päivänä mietitään, että apua, osaakohan tuo hevonen edes laukata! Todetaan että osaa se, ainakin tarhassa. Muutenkin se paljastuu äärettömän fiksuksi ja hauskaksi kaveriksi, joka mielellään opettelee ratsun hommia. Sillain se meidän Rolle ostettiin!
Tässä päteekin yksi lempilausahduksistani: Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä käsken. Hyvää keskiviikkoa kaikille!
Hyviä neuvoja ja se ensimmäinen niistä paras. Itseni ei tarvinnut vuokrata kun kuukauden päivät paikallisen eläinlääkärin toista hevosta kun jo päätin, että ikinä osta omaa. Tuli ihan tarpeeksi nähtyä jo siinä ajassa vierestä sitä huolen määrää ja rahan menoa.
VastaaPoistaTiettyä rautaista päättäväisyyttä sekin tosin vaatii. Kiusaukset on toisinaan kovia. :)