Hengitä!

(Ja aika pitkä pätkä myös hevosten koulutuksesta lisäksi.)

Pahoittelut tästä pitkästä tauosta näiden blogitekstien kanssa. Tässä on ollut jos jonkinmoista hässäkkää, ja tälläkin hetkellä pitäis järjestää kämppää muuton jäljiltä, mutta nyt ajattelin rehellisesti pitää taukoa ja kirjoittaa muutaman rivin. Mun tapauksessa se varmasti jääkin muutamaksi, haha!

Otsikko käy hyväksi vinkiksi ihan kaikille, elämäntilanteesta riippumatta eikä pelkästään liittyen ratsastukseen tai hevosiin, vaan aivan muutenkin elämässä. Konkreettisesti tietenkin hengittämisen tärkeyden huomaa myös ratsastaessa, kuten minä esteitä hypätessäni, mutta ei se syvään hengittäminen muissakaan tilanteissa pahaa tee. Esimerkiksi sen jälkeen, kun asiat menee aivan päin honkia, hengitetään syvään ja yritetään uudestaan. Tai vaikka jännittäis kauheasti, hengittäminen kannattaa silti. Joskus siitä saattaa olla jopa hyötyä! Ratsastaessa oon ainakin huomannut että oma toimintakyky heikentyy huomattavasti jos aivot ja lihakset ei saa happea. Voin siis omasta kokemuksesta (enkä pelkästään opettajan roolissa) suositella sitä ihan kaikille.

Niin, missähän tässä nyt oltiinkaan? Täytynee ensin vähän tehdä tilannepäivitystä kisailujen suhteen. Käytiin ABC:llä Väinön kanssa koulukisoissa, olivat kansalliset, mutta häpäisin itseäni vaan alueluokissa. Koko reissu vähän jänskätti, lähinnä sen takia etten tiennyt yrittääkö Väinö keksiä radalla jotain kekkulia vai ei, koska Kuivasjärven kisoissa sillä vielä oli välillä yritystä tehdä jotain omia kuvioitaan. Plus senkin takia, että olin onnistuneesti ratsastanut sen vähän jumiin takaosasta ja selästä; ei niin että se olisi mitenkään epäpuhdas tai erityisen jäykkä, mutta kokoaminen oli tosi työlästä eikä se tuntunut niin hyvältä kuin joskus aiemmin. Aluksi tietenkin onnessani kikkailin sillä kaikkea, koska sain tosi hyvän fiiliksen pätkittäin siitä että se nosti selkäänsä ja sai takajalat alleen, mutta sen lihaksisto ei ihan pysynyt perässä mun tahdissa. Mutta eipä mennä asioiden edelle, kisoissa siis ohjelmassa oli K.N. Special ja lisäksi Kenttäkilpailuohjelma N:o 6, joka ratsastettiin pitkällä radalla. Mulla oli mukavasti K.N:ssä päivän ensimmäinen startti yhdeksältä ja siinä kun rataa aloittelin, satoi mukavasti vettä, räntää ja lunta. Sääolot ei tosin mun suoritukseen mainittavasti vaikuttanut, tuskin Väinölläkään. Vähän odotin vielä radalla että mitä tuleman pitää, mutta eipä ratsuni sieltä yrittänyt kadota. Sen sijaan se oli pohkeen takana ja nihkeä läpi radan – tästä johtuen myös lyhyehkö edestä. Ja esitti täysin asiaankuulumattoman laukanvaihdon lävistäjän päässä potkun kera! Ikinä se ei ole tuommoista mulla tehnyt enkä ole sillä edes vaihtoja harjoitellut. Ehkä jos oisin keskittynyt siihen laukkaan enkä tulevaan siirtymään ois sekin vältetty. Ihan kivat pisteet saatiin kuitenkin ja sijoituttiin loppupeleissä viidenneksi.

Toisen luokan verkka meni vähän plörinäksi, kun aikataulut olikin alkuperäisestä puoli tuntia myöhässä. Yritin toiseen luokkaan kunnolla herätellä Väinön teräväksi ja liikkumaan isosti eteenpäin, ja sitten kun tunsin ettei se enää kyseisen verryttelyn aikana parane, olisin ollut valmis radalle. Mikäli aikataulu olis pitänyt, olisinkin päässyt sinne viiden minuutin sisään. Sen sijaan piti vielä pyöriä maneesissa puoli tuntia, ja meni vähän ne parhaimmat fiilikset siinä.

Toisessa luokassa oli pakko vähän ratsastaakin rohkeammin kun se oli helppo A. Vaan ei paljon auttanut, tuli silti pätkittäin kamalia hyytymisiä. Esimerkiksi pohkeenväistöt meni ihan plörinäksi, vaikka ne reeneissä on mennyt aina hyvin. Samoin volteille tapahtui huomattavaa hyytymistä. Kaikki ongelmat oikeastaan juontui siitä ettei Väinö ollut rehellisesti pohkeen edessä, ja sitten se pakkas itteään edestä lyhyeksi. Keskiraveissa sentään aluksi päästiin johonkin, mutta niissä Väinö olis saanut edestäkin venyä vähän paremmin, mun ois pitänyt antaa sille vähän enemmän tilaa. Kolmikaariset kiemurat laukassa oli ihan KAMALAT, ja toiseen suuntaan lopuksi tuli vaihtokin, siinä vaiheessa kun ajattelin että ei se vaihtanutkaan. Tosin tuon vastalaukkaongelman tiesin etukäteen (edellisellä viikolla valmennuksessa niitä ruvettiin tekemään, ja silloinkin oli tosi takkuista). Kaikista eniten ärsyttää omat ratsastusvirheet tai ylipäätään se että riippumatta millainen hevonen on, se pitäis kyetä esittämään parhaalla mahdollisella tavalla (tai ratsastamaan rata mahdollisimman hyvin, oiskohan paremmin sanottu). A:ssa oltiin kahdeksansia, osallistujia tais olla vajaa parikymmentä.

Näitä videoita en aluksi aikonut julkisesti esittää, mutta onhan mut jo siellä kisoissakin nähty että menköön! Tiiättepä sitten mistä selitän ;-) Omaa istuntaani en kehtaa ruveta arvostelemaan koska siitä ei tuu loppua, ehkä joku toinen kerta. Pitäis ehkä osata löytää siitä joskus niitä hyviäkin puolia! Oon vaan sen verran kriittinen että aivan kamalaa kuitenkin kattoa omaa ratsastusta, kun varsin hyvin TIETÄÄ miten siellä pitäis ne asiat tehdä.

Tässä siis se K.N: http://www.youtube.com/watch?v=eRsPCkFnSZo

Ja tässä A:n rata http://www.youtube.com/watch?v=Jx7llf-5AD4

Molemmat kuvasi Bordin Sari, jolta en edes kysynyt lupaa levitellä videoita mutta meni jo!

Sinänsä tavoite saavutettu, edelleenkin toivoin eniten että Väinö ei yritä poistua radalta tai tehdä mitään typeryyksiä, eikä se tehnytkään, jos ei nyt muutamaa potkuvaihtoa lasketa.. Pitää koittaa nyt päästä ratsastamaan noita A:n ratoja ja koittaa saada hevonen ratsastettua niin hyvin, ettei se radallakaan mene pakettiin ja laita käsijarrua päälle ja mitähän kaikkea muuta vielä.

Käytiin myös Väinön kanssa estekisat, joista selvisin hengissä! Viimeksi oon ollut estekisoissa olikohan se viime elokuussa, samalla kerralla kun jatkoin estettä päin kun hevonen meni ohi ja mursin olkapääni. Nyt mentiin kääpiöluokat 70 ja 80cm, koska kuski on niin onneton tunari. Meidän estereenit on välillä mennyt tosi hyvinkin, kaikki on ollut helppoa ja ollaan osuttu esteille, ja välillä oon meinannu kesken kaiken lopettaa koska ei vaan onnistu. Voisin taas kirjoittaa erikseen pätkän siitä kun hypättiin hallin toisessa päädyssä, toiseen suuntaan ei meinannut päästä laukassa edes eteenpäin ja taas vetosuuntaan päin hirtti kaasu pohjaan ja sitten yritettiin taas hanat auki päätyä kohti. Toisaalta enpä ehtinyt miettiä että oliko ne esteet muka jo esteen kokoisia (ei ollut, ne oli max 80) kun oli sen verran muuta mietittävää.

Kisoissa eka rata eli 70 meni jotenkin kauhun tasapainossa niin että Väinö pysyi hanskassa ja osuin esteille sekä muistin ehkä kerran tai kahdesti hengittääkin. Arvostelu oli A.1.0 ja saatiin ruusuke kuten muutkin puhtaan radan suorittaneet. Toisen luokan verkassa alkoi tuntua jo siltä että Väinö ottaa aikalailla kierroksia, tai oikeastaan jo ekan luokan palkintojenjaossa kun olis pitänyt ratsastaa kunniakierros. Piti mennä vähän omaa reittiä ja ottaa ravia ettei jääty koko päiväksi kentälle pyörimään.. Toisella radalla sitten päästiin kolmannelle esteelle ihan mallikkaasti ja sen jälkeen sitten otettiinkin klassiset lähdöt täysillä. Pääsin vielä sarjan ekalle osalle jotenkuten mutta sitten toisesta mentiin ohi. Siinä vaiheessa kun toista kertaa lähestyin sarjaa alkoi Väinö olla taas hyppysissä, mutta sama kaasu pohjaan –ilmiö toistui sarjan jälkeen. Sitten kun hyppäsin viitosesteen jolta ois pitänyt olla kaareva linja kuutoselle, totesin etten ainakaan järkevästi pääse jatkamaan sille ja menin suosiolla ohi (koska taas viitosen jälkeen Väinö meni vahvaksi ja yritti lähteä litomaan). Meidät sitten hylättiin, mutta pääsin hyppäämään vielä kuutosen uudella lähestymisellä. Olis auttanut suunnattomasti jos oisin saanut persauksen penkkiin (anteeksi kielenkäyttöni) niin hevonenkin ois ehkä suostunut kuuntelemaan, toisen kuin siellä jalustimilla killumalla. Mulla tulee vaan esteratsastuksen kanssa (tai ehkä kaiken ratsastuksen kanssa) se ongelma, että oon paljon parempi selittämään ja analysoimaan kuin ratsastamaan ;-) Jossain vaiheessa vaan pitäis lopettaa se selittäminen ja aloittaa ratsastaminen. Kuten olen jossain aiemminkin todennut, ”aina ei voi voittaa, mutta aina voi hävitä ja selitellä”.

Pakko kirjoittaa muutama sana hevosten kouluttamisesta, kun se on sellainen asia, joka jatkuvasti mua koskee kun itse sitä teen ja valitettavan usein törmään aihetta koskien ihan täysin uskomattomiin käsityksiin ja tilanteisiin. Saatan kuulostaa siltä että kirjoitan täällä savu korvista nousten välillä, mikä ei välttämättä heitä kauhean kauas totuudesta, koska välillä mulla oikeasti alkaa keittää niin pahasti ettei mitään rajaa. Ennen tilitystä täytyy myös kyllä se todeta, että onnekseni tunnen paljon sellaisia ihmisiä, joilla on tietoa ja taitoa kouluttaa hevosia tai jos ei ole, niin ymmärtävät siihen pyytää jonkun joka sen osaa tehdä järkevästi. Eli en missään nimessä yritä yleistää sitä että KAIKKI NYT TEKEVÄT VÄÄRIN, mutta valitettavasti sellaisia omasta mielestäni epäilyttäviä koulutustapoja ja kouluttajia tulee vastaan aivan liikaa. Ja kukas siitä kärsii, hevoset tietenkin. Tokihan se voi tarkoittaa mulle enemmän töitä, jos hommat on ensin ryssitty kunnolla, mutta mielelläni jättäisin ne ”korjaustyöt” vähemmälle.

Aluksikin:

1. Kuka voi kouluttaa hevosen?

Ratsastaminen ja hevosten kouluttaminen on kaksi täysin eri asiaa. Kummassakin yleensä istutaan hevosen päällä, mutta koulutetulla hevosella ratsastaminen ja kouluttamattoman opettaminen eivät mitenkään vastaa toisiaan. Vaikka olisi 20 vuotta ratsastanut ratsastuskoulussa osaavilla hevosilla, ei välttämättä ole millään muotoa kykenevä kouluttamaan osaamatonta hevosta ratsuksi. Poikkeuksiakin toki on. Tai vaikka olisi harjoittanut puskaratsastusta kymmenen vuotta, ei osaa kouluttaa hevosia. Saattaahan se olla että tuurilla jonkun hevosen kanssa onnistuu yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta tässä ammatissa ei voi vaan erehtyä kauheasti hevosen kustannuksella. Siispä suositan: käyttäkää osaavaa henkilöä, joka osaa kertoa mitä tehdään ja miksi sekä osaa edetä yksilöllisesti hevosen mukaan. Se, että hevoset kahdessa viikossa ”ratsukoulutetaan”, ei todellakaan ole tae laadusta, vaan enemmänkin esimerkki tyhmyydestä. Harvalla hevosella pystyy sanomaan tarkasti mitä vauhtia sen kanssa voidaan edetä eikä kiirehtiminen yleensä auta missään kohdassa. Toinen tärkeä asia on satsata laatuun, ei määrään. Osaava ihminen tekee vartissa sen minkä kokemattomampi tunnissa.

2. ”En vielä viitsi mennä tunneille, kun hevonen on niin raaka”

ARGH! Soittakaa ennemmin valmentaja/opettaja/ratsuttaja paikalle kun kukaan ei ole sillä hevosella tehnyt mitään, eikä sen jälkeen kun sitä ollaan yritetty ns.kouluttaa kolme kuukautta ja todettu että ei se mitään suostu tekemään, on hirveä jäärä, ryöstää tai ei liiku mihinkään, pukittaa tai keulii. Alussa opettaja osaa neuvoa heti oikeaan suuntaan ja kertoa mitä kannattaa milloinkin tehdä ja mistä johtuu jos hevonen ei jossain asiassa toimi. Helpotetaan kaikkien elämää – etenkin hevosten. Mikään hevonen ei ainakaan minulle ole liian osaamaton, että sen kanssa voisin työskennellä eivätkä osaamattomat hevoset ole mitenkään huonompia kuin osaavammatkaan. Sama koskee myös ratsastajia! Täytyy vaan tiedostaa oma tasonsa ja pyytää apua jos ei itse osaa. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on olemassa vain ihmisiä jotka ovat liian tyhmiä kysyäkseen ;-) Joskus tuntuu vaikealta nöyrtyä jos on ennenkin pärjännyt ties millaisissa tilanteissa, mutta ilman nöyryyttä ei hevosten kanssa pitkälle pötkitä.

3. Kovemmat kuolaimet ja apuohjat

Tiedän kyllä erilaisia tyylejä kouluttaa hevosia, mutta mielestäni minkäänlaiseen koulutukseen, pehmeään tai perinteiseen tai englantilaiseen tai ihan mihin vaan ei kuulu hevosen pakottaminen apuohjilla tai vastaavilla virityksillä johonkin asentoon. Varsinkin kun tämä asento koskee yleensä päätä ja kaulaa. Huom: tästä poislukien sivuohjat, jotka OIKEIN KÄYTETTYNÄ OSAAVALLA HENKILÖLLÄ ovat oiva työkalu juoksutuksessa, mutta niidenkin vääränlaista käyttöä näkee aivan liikaa.
Useimmiten kuitenkin on kyse taidon puutteesta: aloitetaan ratsukoulutus, hevonen ei esimerkiksi reagoi pidätteeseen – laitetaan kovemmat kuolaimet, jotta pidäte menee perille tai hevosesta tulisi kevyempi. Vikahan ei alunperinkään vaan ollut siinä kuolaimessa, vaan siinä ettei hevosta oltu opetettu reagoimaan siihen oikein. Vähän sama kuin jos menet vieraaseen maahan, jossa puhutaan kieltä jota et ymmärrä: jos joku sanoo sinulle jonkun lauseen jota et ymmärrä, auttaako että kyseinen henkilö huutaa sen aina vaan kovempaa ja kovempaa? Ellei joku kerro tai näytä mitä se tarkoittaa, harva sitä arvaakaan, vaikka joskus toki näinkin tapahtuu. Lisäksi monilla ratsastajilla ei välttämättä ole aavistustakaan siitä, mitä kaikkea muuta he ovat samalla pyytäneet hevoselta kuvitellessaan tehneensä vaan pidätteen ohjalla. Oma puutteellinen kehonhallinta ja koordinaatio on tehnyt tepposet ja taas kuskin virheistä kärsii hevonen, joka on vaan todennut että parasta olla reagoimatta mihinkään koska ei saa ratsastajan pyynnöistä mitään selvää kuitenkaan.

Maailman eniten vihaan olympiakuolainta, jotka vois mun puolesta kaikki sulattaa romumetalliksi tai miksi lie ja tehdä niistä vaikka pyyhekoukkuja. Täysin vihoviimeinen kapine joka tekee hevosesta älyttömän hitaan kädelle tai tyhjän edestä ja ties mitä muuta. Yhtään hyödyllistä asiaa en sen käytöstä ole vielä löytänyt. Laittaisin mieluummin vaikka kanget tai pelhamit tai melkein mitkä vaan hilavitkuttimet. Johtuen vipuvarrestaan ja siitä ettei kuolain ole renkaassa kiinteästi kiinni, on se aivan älyttömän hidas kuolain. Toki jos haluaa ratsupuolella kokemattoman hevosensa pilata helposti, niin suosittelen kyseistä kuolainta. Jos hevonen ei ole koulutettu vastaamaan pidätteeseen oikein, se joko pakenee kuolainta turpa ryntäisiin tai alkaa nojaamaan sitä vasten, mitä enemmän siitä vedetään, sitä enemmän hevonen siihen nojaa. Kohottava ohjasote on niin ikään lähes mahdoton olympiakuolaimella, ja monella ns.jarruttomalla se keula olis pakko saada ylös, että painon sais pois etuosan päältä ja pidätteen toimimaan. Tämä on vähän sellainen taidot loppuu –kuolain, tai laiskan ihmisen kuolain, jolla tavallaan saa aikaan nopeita tuloksia (ainakin jonkun mielestä) mutta loppujen lopuksi joutuu ojasta allikkoon.

4. ”Hevosellani käy kouluttaja kerran viikossa – miksei se oikein edisty?!”

Voihan se edistyäkin, jos omistaja on tarpeeksi osaava viedäkseen hevosta eteenpäin myös itse. Mikäli ei ole, on kerta viikossa todella vähän. Edistymistä tapahtuu, mutta hitaasti. Lisäksi tulee ottaa huomioon, ettei hevosen koulutus tapahdu ainoastaan juuri sillä hetkellä, kun se ratsuttaja hyppää selkään, vaan hevonen oppii koko ajan tilanteesta ja käsittelijästä riippumatta. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että kerran viikossa ratsuttaja koittaa hevoselle opettaa mitä se ratsunhomma onkaan ja muun aikaa hevosen omistaja taas vahingossa kumoaa kaiken saavutetun edistyksen. Mikäli omistaja tai hevosen kulloinenkin ratsastaja kykenee tekemään asiat edes vähän sinne suuntaan kuin valmentaja tai ratsuttaja neuvoo, on edistyminen heti huomattavasti nopeampaa. Hevonen kuitenkin tarvitsee uusien asioiden sulattamiseen aikaa; uutta ei kannata yrittää opettaa joka päivä.

5. Hullut ja vaikeat hevoset

Mistä tahansa hevosesta voi saada ”hullun” tai vaikean, jos sitä käsittelee epäjohdonmukaisesti. Nuoret tai ratsuina raa’at hevoset saattavat joskus pukittaa, loikata sivuun, lähteä täysillä, pysähtyä äkkinäisesti, joskus jopa keulia(joskus nämä saattavat myös johtua kivusta, mikä täytyy tietenkin sulkea pois ensin). Jotkut eivät tee näitä koskaan, toiset joskus, ja jatko riippuu hyvin paljon siitä miten ratsastaja tilanteeseen reagoi. Mikäli ratsastaja ei tipahda, ei tee asiasta numeroa ja jatkaa siitä mitä oli tekemässä, tällainen käytös yleensä vähenee ja loppuu. Mutta mikäli ratsastajaa alkaa pelottaa, hän tippuu, lopettaa ratsastamisen ja tulee pois selästä, antaa hevosen vain kävellä/seistä/tehdä sitä mitä se halusikin tai yrittää rangaista hevosta, on tiedossa yleensä ongelmia. Hevoset on fiksuja ja oppivat erittäin nopeasti ja jo yhdestä tai kahdesta kerrasta sellaisia tapoja, joita on todella vaikea kitkeä pois. Usein vielä hevoset jotka ovat esimerkiksi pienellä pukilla tai loikalla saaneet ratsastajan tiputettua tai ovat päässeet levähtämään esittävätkin vielä hurjempia kuvioita kokeneemmalle kuskille, joka ei niin helpolla tipahda tai luovuta. Älkää siis tehkö hevosistanne vaikeita: mikäli pelottaa tai ei ole varma pysyykö kyydissä, vaihtakaa kuskia ainakin hetkeksi. Mikäli hevonen oppii että sen päätettävissä on mitä tehdään ja milloin, voi se oikeasti olla joissain tilanteissa vaarallinen.

6. Kokeneinkaan kouluttaja ei voi muuttaa fysiikan lakeja

Jos hevosen rakenne ei anna sille edellytyksiä tehdä vaativan B:n liikkeitä, on ihan sama minkä kyrakoon sinne selkään nakkaa. Kaikkien hevosten ratsastettavuutta ja reagointia voidaan koulutuksella parantaa, mutta kaikista hevosista ei välttämättä tule edes helppoa B:tä meneviä ratsuja. Tai vaikka tulisikin, jossain vaiheessa täytyy kysyä, että kuinka paljon on reilua miltäkin hevoselta vaatia? Suomenhevosissa on hyvin monennäköistä menijää, ja niistä kaikki eivät millään pysty rakenteensa puolesta koskaan liikkumaan edes korrektissa helppo B –raamissa. Mikäli siis haluaa kisahevosen, ostaa sellaisen jonka rakenne ja liikkeet ovat siihen riittävät. Jos taas haluaa ratsastella huvikseen pitkin puskia, on oikeanlainen koulutus silloinkin paikallaan, mutta tavoitteena ei välttämättä tosiaankaan ole silloin kisaradat. Minustakaan ei ikinä tulisi balettitanssijaa ja voimistelijaa, vaikka nyt jostain syystä saisin päähäni sellaiseksi haluavanikin. Notkeampi ja voimakkaampi toki voi tulla, mutta jossain se raja tulee kuitenkin vastaan!

7. Tehkää vähemmän, älkää enemmän

Syy siihen että miksi monet kokemattomat hevoset toimivat paremmin minulla kuin omilla ratsastajillaan on ihan yksinkertainen: en tee selässä niin paljon ylimääräistä. Istuntani ja tasapainoni ovat sen verran hyvät, että hevosen on helppo ymmärtää mitä siltä pyydän. En pyydä viittätuhatta asiaa yhtä aikaa, en heiluta käsiäni ja jalkojani ja heilu satulassa ympäriinsä (ainakin tavoitteena olisi olla heilumatta tarkoituksetta). Teen hevosille selväksi säännöt: kun ne tekevät tai edes yrittävät tehdä mitä niiltä pyydän, olen tosi mukava tyyppi joka istuu pehmeästi satulassa, mutta mikäli ne yrittävät tarpeettomasti esittää omia kuviokelluntaliikkeitään, pistän ne epämiellyttävämpään tilanteeseen jossa minun ehdottamani vaihtoehto on aina se helpompi. Ratsastajan tulee myös ymmärtää, että hevonen ei erota pyysikö ratsastaja jotakin asiaa tietoisesti vai tiedostamatta (esim. jalan käyttö: jos pohje heiluu jatkuvasti, ei hevonen voi tietää, milloin se ratsastaja nyt tarkoitti että siihen pitää reagoida). Ratsastajan vastuulla on tietää mitä hänen mikäkin ruumiinosansa touhuaa milloinkin!

Siinä oli sitten vähän asiaa hetkeksi. Kuulen mielelläni mielipiteitänne tai kokemuksia aiheesta, etenkin jos olette eri mieltä ;-) Lisäksi uudet näkökulmat ovat aina avartavia itse kullekin.

Perusohjeena siis hevosen koulutuksessa: Jos et osaa tai tulee ongelmia, hanki ratsuttaja. Jos se ei jostain syystä ole vaihtoehto, niin kysy edes joltain oikeasti osaavammalta. Minulta saa aina kysellä ja autan parhaani mukaan ja jos en jotain tiedä, niin onneksi löytyy vielä niitäkin ihmisiä joilta minäkin voin kysyä neuvoa!

En muutenkin jaksanut oikolukea tätä hervotonta tekstiäni, joten kiitos ja anteeksi, kielioppivirheitä pukkaa.