The Big Picture eli loput klinikkamuistiinpanot ja kisakuvioita

Jos en heti alkuun kirjoittele loppuja muistiinpanoja Richardin klinikalta(tai niitä mitä vielä aion kirjoitella) niin ajaudun varmaan ihan sivuraiteille, joten laitetaanpa ne tähän heti alkuun. Nyt tulee sitten vähän irrallisia juttuja, koska tässä tulee sitten ne loput muistiinpanot mitkä jäi jäljelle kun aiempia kirjoittelin.

-Joka kerta ratsastaessasi sinulla tulee olla joku tavoite.

-Mitä askelia tarvitsen saavuttaakseni sen?

-Tavoitetta et välttämättä saavuta viidessä minuutissa, vaan ehkä puolessa tunnissa.

-”The big picture”: esimerkiksi taulua maalatessasi sinulla on mielessäsi kuva viimeistellystä lopputuloksesta - ensiksi maalaat isot linjat, sitten pienet yksityiskohdat ja välillä teet korjauksia väreihin tai vääriin pensselinvetoihin.

-Kuinka lähelle valmista lopputulosta, “valmista maalausta”, voin päästä yhden tunnin tai ratsastuskerran aikana?

-Ei liian montaa korjausta kerralla, ratsastajan aivot eivät kykene käsittelemään niitä.

-Taitavat ja pidemmälle ehtineet ratsastajat pystyvät vaihtelemaan huomionsa kohdetta nopeasti; istunta, kädet, jalat, hevonen, hevosen asento jne. Hekään eivät pysty käsittelemään kovin monta korjausta yhdellä kerralla, mutta heidän keskittymisensä siirtyy asiasta toiseen todella nopeasti.

-On löydettävä tärkeimmät korjaukset, ne jotka vaikuttavat eniten kokonaiskuvaan ja lopputulokseen.

-Ajatuksena on antaa ratsastajille yksi asia, jonka he ymmärtävät ja jota he voivat työstää eteenpäin pidemmän aikaa ja katsojille jokin asia, jota he voivat yrittää kotona ja onnistua.

-Ei pidä harjoitella ainoastaan vaikeita asioita tai ratsukon “heikkouksia”, kun helpot asiat onnistuvat entistä paremmin, myös vaikeista asioista tulee helpompia.

-Hevosta ei pidä kantaa ulko-ohjalla.

-Sisäohja pyytää hevosta pehmeäksi, taipumaan, pyöreäksi.

Ulko-ohja tekee puolipidätteet, ja tasapainottaa ulkolapaa yhdessä ulkopohkeen kanssa.

-Ratkaise kääntäminen jaloilla, älä ohjalla.

-Ratsastajan polven takaosa(polvitaive) kannettuna, jalan takaosa tuntee hevosen kyljen, ratsastajan selkä “painavana”.

-Hevosen pitäisi “pomppia” ratsastajan painon alla(elastisuus).

Siinäpä ne mitä sain paikanpäältä kirjoitettua, olihan tuossa vielä muutamia rivejä jotka oli niin siansaksaa, etten yritä edes suomentaa niistä mitään yleisesti ymmärrettävää. Osa jutuista oli myös niin hienosäätöä, että me normaalit kuolevaiset luultavasti mentäis vaan sekasin, jos niitä yritettäis toteuttaa. Ratsastaessa onkin haasteellista se, että hoksais itsekin ne isot linjat, joihin kuuluu keskittyä: liian usein yrittää periaatteessa tehdä oikeita asioita, jotka on kyllä jossain vaiheessa ajankohtaisia, mutta ei juuri silloin. Faktahan on että se kuski siellä satulassa pitäis saada suunnilleen istumaan oikein satulassa ja vaikuttamaan hevoseen oikein, ja vasta sitten voidaan ruveta katsomaan että mitä siltä hevoselta sitten tulisi pyytää. Vähän sama ongelma tulee siinä kun ratsastaja käy usean eri valmentajan tunneilla, kaikki yleensä haluavat päästä samaan lopputulokseen(toivottavasti!), mutta keinot ovat erit ja samoin korjauksia tehdään eri järjestyksessä. Ja keskitytään eri asioihin, osa hyppää hevoseen kun ratsastajassakin olisi korjattavaa ja osa taas painottaa enemmän esimerkiksi istuntaa. Konstit on monet, ja tärkeintä olisi olla joku systeemi. Se on jo monta kertaa todistettu, että tuloksiin pääsee monella tavalla, mutta ei sillä että yritetään tehdä kauheasti kaikkea ja tuhannella eri tavalla. Kyralla on systeemi, jolla hän on saanut nostettua monta hevosta korkealle tasolle, ja tavallaan jopa niiden oman tasonsa “yli”, sillä että asioita on tehty johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti tietyllä tavalla. Samoin George Morris on osoitus erittäin hyvin toimivasta systeemistä, jolla hän on myös onnistunut valmennettaviensa kanssa todella hyvin ja tuloksia on nähty.

Tällä en tietenkään tarkoita sitä, etteikö kannattaisi käydä useamman valmentajan tunneilla. Eri ihmiset näkevät eri asioita ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin ja vinkkejä treenaamiseen. Sitten jos joka viikonpäivälle alkaa olla eri valmentaja niin mennään jo metsään. Monilla on esimerkiksi este- ja kouluvalmentaja erikseen, tai sitten ns.kotivalmentaja ja joku toinen valmentaja, joka käy esimerkiksi kerran kuussa. Yleensä tällainen systeemi toimii mielestäni parhaiten. Kun taas edetään ratsastuksessa tarpeeksi pitkälle, periaatteessa voi ratsastaa kenen tahansa valmennuksessa, eri asia on sitten mitä niistä saa irti. Jossain vaiheessa kun itse alkaa tietää millä tavalla haluaa ratsastaa ja millä ei, ja ne ratsastuksen “suuret linjat” alkavat olla hallussa on tilanne vähän eri. Sitten osaa tehdä ne tarvittavat korjaukset ilman että koko paletti hajoaa. Jos nyt tästä joku tajusi mitä yritin selittää, huutakaa hep :D Taisin jo tipahtaa kärryiltä itsekin..

Mutta sitten vähän eri juttuihin, nimittäin vähän kisaraportointia. Kuulin vähän juttuja että mun edellinen kommentointi kisoista olis aiheuttanut jotenkin hilpeyttä lukijoissa, miksiköhän.. Ymmärrettävästi se ehkä kyllä oli hupaisaa, kun tosiaan näin jälkikäteen ajattelee, vetää nyt siellä holtittomasti ympäri rataa, mutta eihän sen ihan niin pitäis mennä. Mutta tuli tänäänkin todettua, että eipä sitä saa yleensä mitään ilmaiseksi, kaikki ne joutuu töitä tekemään, usein eri asioiden parissa mutta kuitenkin. Se vaan menee minun periaatteiden mukaan niin, että jos hevonen ei jossain asiassa toimi, niin opettele ratsastamaan paremmin! Asiathan ei aina ole niin mustavalkoisia, mutta aina mietin että jos en jotain saa onnistumaan, niin joku toinen kuski luultavasti sais. Ja kun tarpeeksi monella hevosella ratsastaa ja kisaakin, huomaa että ei se yksi ominaisuus tee autuaaksi: hitaalla hevosella toivois että olis enemmän vauhtia, sitten taas vauhdikkaammalla hevosella toivois että toimis jarrut paremmin, jännittyneellä toivois että se olis rennompi, liian rennolla toivois että olispa vähän terävämpi ja ryhdikkäämpi ja niin edelleen. Ne hyvät ominaisuudet täytyy vaan osata hyödyntää ja sitten koittaa parantaa niitä heikkouksia, niin kuin tässä aiemminkin aihetta sivuttiin.

Vuorossa oli siis taas harjoituskisat, tällä kertaa Kuivasjärvellä Aaltokankaan ratsutallin tiloissa. Starttasin vaan kahdella hevosella, suomenhevosruuna Ekorilla ja sitten Väinöllä. Ensimmäinen startti oli he B:0 Ekon kanssa. Ekalla radalla Eko oli hiukan hyytynyt, nyt se onneksi pysyi kohtuu hyvin liikkeellä, mutta pehmeyttä ja pyöreyttä meiltä vielä puuttui ja ne kuuluisat takajalat ja selkä pitäis saada vielä paremmin toimimaan. Tällä harjoittelumäärällä (ratsastin sillä kerran ennen kisoja, aiemmin onneksi muutaman kerran ollut kyydissä) kuitenkin ihan kelvolliset pisteet ja prosentteina 59, jotain. Olis voinut mennä huonomminkin, pelkäsin nimittäin että jos Eko vetää selän tönköksi, en voi istua ravissa ollenkaan, ainoastaan pomppia! Sitten tuomari ois luullu että kevennän ja viheltäny väärinratsastuksen.

Ekon jälkeen meillä alkoi urakka Väinön kans. Olin kyllä valmistautunut lähes kaikkeen, siitä lähtien että Väinö loikkaa ilmaan viiden metrin korkeuteen tai vaikka heittäytyy makaamaan kesken ratsastuksen. Ihan sen takia, että muutamana päivänä oli aiemmin viikolla treenit ollu semmosta pelleilyä että hohhoi. Minä, joka en todellakaan helposti anna periksi, vaikka joku ei onnistu, olin jo valmis hyppäämään alas selästä ja jättämään hevosen keskelle maneesia tai kenttää että noukkikaa talteen. Estereeneistä tiistaina selvittiin ihan kunnialla, Väinö meinas kentällä olla vähän vahva, mutta tehtävät ei sinänsä sillä tuntunut missään, mitä nyt minä ratsastin jollekin kuudenkympin miniokserille kuin se olis ainakin 120cm.. Lopputunnista saatiin ihan asiallisia suorituksia heti kun kuski tajus tehdä jotain oikein. Kääpiöesteitähän me mentiin, mutta siitä se lähtee! Keskiviikkona sitten olikin jotain ihan kamalaa, ja sama jatkui torstaina päivällä. Hevonen älyttömän pinkeä, yrittää vähän väliä esittää omia kuvioitaan, eikä keskity ollenkaan. Vaikka tein pidempiä pätkiä ravia ja laukkaa ei auttanut yhtään. Sitten kun torstaina ratsastin illalla Väinöllä toiseen kertaan, siihen pystyi jo vaikuttamaan. Takaosa ei ihan yhtä hyvin toiminut kuin aiemmin, laukassa en oikein saanut sitä astumaan takaa painoni alle, mutta olin tyytyväinen siihen että sain ylipäätään laukkaa jossa se ei joko tipahda käsille tai mene ihan tyhjäksi edestä ja pohkeen taakse.

Näillä eväillä siis kisoihin! Mietin että toivottavasti maneesissa on ovet kiinni ja poistumisreitit jotenkin tukittu, vaan ovethan oli auki, VOI PASKA (anteeksi kielenkäyttöni) oli ensimmäinen reaktio. Kentällä verkatessa Väinö oli ihan jees, mutta eipä se mitenkään yllättänyt. Maneesissakaan verkka-alueella ei kummoisempia tapahtunut, mutta sitten radalla pyöriessä ennen vihellystä Väinön piti taas ottaa pienet sivuloikat. Ihan vaan kun ei huvittais mennä tuomaripäätyä kohti. Radalla oli ravissa pohkeen takana, tuomaripäätyä kohti mennessä piti vähän kyttäillä ja pikkasen hirvitti mennä keskiraveja ovipäätyä kohti - ajattelin ensin, etten mene ollenkaan, ettei se vaan karkaa, mutta uskalsin kuitenkin vähän päästää sitä menemään. Laukkavolteilla sitten tuli niitä omia juttuja taas, sain tosin siitä onneksi sitten liikkeelle ilman suurempia kommervenkkejä. Vasen laukka meinas jäädä nousematta, Väinö vaan veti jotain sulkua ja ehdin jo panikoida ettei se nouse ollenkaan. Lävistäjän alkukin vaan poikitettiin. Mutta ryöstäytymistä ei tullut, eikä edes yritystä! Lisäsi vähän toivoa, että pystyn vielä joskus keskittymään ratojen ratsastamiseen, enkä vaan radalla pysymiseen..

Saatiin prosentteja 61,6 ja sijoituttiin yllättäen neljänneksi! Eikä Väinö yrittänyt edes kunniakierroksella karata, vaikka meidän ruusuke kyllä ottikin ritolat tuomaripäädyssä.

A:n verryttelyssä koitin saada Väinöä vähän enemmän taas liikkumaan eteen ja pysymään siellä pohkeen edessä, se nimittäin lyttää itsensä myös edestä lyhyeksi mikäli ei kulje oikein eteen. Kentällä liikkui jo paremmin, mutta kokoaminen ei oikein luonnistunut niin hyvin kuin joskus reenatessa, vaikka muuten Väinö olikin ihan kivasti hanskassa. Takapuolesta Väinöllä olikin lihakset vähän jumissa, joten tuo homma selittynee sillä. Treenauskin on muuttunut erilaiseksi, niin en yhtään ihmettele jos joku paikka vähän jumii. Onneksi Väiskille on jo hieroja tilattuna ;-)

Päästiin vähän radalle verkkaamaan ennen viimeistä luokkaa, mikä oli kyllä hyvä juttu, koska ratsuni yritti tietenkin vähän päädyssä koikkelehtia, mutta sain sen onneksi pysymään lapasessa. Radalle mennessä ajattelin vaan, että ei haittaa jos se nyt on vähän väsynyt tai tahmea, kunhan saatais vaan sillä tavalla ehjä rata, että se ei pääse karkailemaan omille teilleen! Ja saatiinhan me. Ravissa oli ihan ok pätkiä, laukassa sain kyllä tuupata kun ei meinannut oikein polle mennä mihinkään. Tai kokeilihan se välillä, että josko menis sitten kun huvittaa. Keskilaukkojahan me ei esitetty käytännössä ollenkaan ja laukanvaihto käynnin kautta meni vähän häneksi kun hevonen rysähti etuosalle ennen siirtymää ja tuli muutama raviaskel. Vähän ponneton oli takaa ja kun sitä energiaa ei ollut, pakkas itteään edestä. Selvittiin kuitenkin radasta, vaikken olosuhteista johtuen ollut treenannut siitä oikeastaan muuta kuin käännöksiä pari kertaa ja loivan vastalaukkakaarteen kertaalleen. Niin ja pätkiä avoja tietenkin. Muuten mennyt ihan perusratsastukseen, kun ratsu on ollut sen verran vallaton tai muuten vaan heikosti kuulolla. Prosentit oli 57,17 ja oltiin tyytyväisiä, kun saatiin samalle päivälle toinen rata, jossa mentiin kuitenkin siellä missä piti eikä kiitolaukattu! (Muutenhan kuski ei ollut tyytyväinen etenkään omaan ratsastukseensa, mutta kaikkea ei voi saada. Ainakaan kerralla ;-)

Pakko myös kehaista, että ensimmäisessä luokassa meni muutama valmennettava, jotka pärjäs hyvin! Nina sijoittui Discolla hienosti seitsemänneksi, vaikka Discokin oli ilmeisesti varsinkin toisella radallaan ollut hieman villi. Myös Aino Ekorin kanssa sai ihan mukavat pisteet, vaikka hevonen ilmeisesti oli vähän hitaanpuoleinen, kun melkein joka kohdassa oli toivottu lisää energiaa. Enemmän vaan ratoja, tytöt! Jos ei sittenkään onnistu niin vaihdetaan hevosta tai valmentajaa. :-D Tää oli sitten vitsi hei. Valmentajassahan vika ei ainakaan ole!

Kiitos ja anteeksi, erityisesti huoltojoukot ja muut kanssakärsijät! Sari ja Sanna ainakin välillä näytti vähän valkoisilta siellä maneesin ovella. En siis ollut ainoa joka ajoittain unohti hengittää.

Niin joo, loppukevennykseksi voin vielä kertoa kuinka hohdokkaasti aloitin kisapäivän. Menin tallille ratsastamaan lapsihevosta (4v). Onnistuneesti menin kentälle, pääsin kyytiin, käveleskelin ja vähän ravasin. Sitten päätin että nyt muuten ravataan koko kierros, kun ollaan ravattu vasta pieniä pätkiä. Pikkuinen ongelma tulee siinä kun ravaan, satula nimittäin lähtee seilaamaan kaulalle. Tuommosella pienellä tynnyrillä kun ei meinaa ihan mikä tahansa satula pysyä paikallaan. Eikä satula muutenkaan ole erityisen tukeva tai hyvä istua. Noh, siinä minä sitten innoissaan ravaan, kunnes tajuan että hevoseni alkaa kompuroida, koitan auttaa ohjasta mutta ei, ollaan molemmat jo rysähdetty etuosan päälle ja hupsistakeikkaa! Ajattelin että nyt mennään ja sievästi kierähdin hevosen vasemmalle puolelle, taas(tipun muuten aina vasemmalle, varmaan koska oon niin vino). Ratsuparkakin oli hieman ihmeissään että mitä hittoa tapahtui, jouduin päästämään ohjistakin irti mutta se vaan jäi kököttämään paikalleen. Kampesin itteni uudelleen kyytiin ja sitten vielä vähän ravailin. Toivottavasti en aiheuttanut kauheita traumoja tammaraukalle. Minä onneksi selvisin ilman vammoja.

Tämmöstä tällä kertaa. Hauskaa pääsiäistä ja vappua ja kaikkea muutakin!