Hevoslapset kasvaa, Auvokin

Kuvissa Auvo orilaitumella 19.6.2011, kuvat Henna Haapaniemi

Hyi minua, on taas ollut luvattoman pitkä tauko etten ole päivittänyt tänne mitään. Syynä ei ole se etteikö olisi ollut mitään sanottavaa, vaan lähinnä se että ilmeisesti mulla on aivoissa joku tukos, joka estää sen että en vaan kykene kirjoittamaan kerralla paria lausetta enempää. Tai ylipäätään siitä, että päässä pyörii kyllä vaikka mitä, mutta niitä asioita ei saa jäsenneltyä yhtään millään järkevään muotoon. En aio edes luvata että jatkossa kirjoitan useammin, koska en tykkää tehdä lupauksia joita en varmasti voi pitää, mutta lupaan kuitenkin yrittää. Toinen asia jota lupaan yrittää nyt on kuvien lisääminen tähän blogiin, sillä kaikki jotka lukee tätä ei välttämättä ole nähnyt niitä kuvia joita naamakirjaan pukkaan. Mun sivuillekaan kun ei kaikkia tule laitettua. Plus sitten on kivempi lukea näitä mun romaaneja, kun saa kattoa kuviakin välissä. En tosin näemmä osaa asetella niitä mitenkään järkevästi vielä enkä jaksa perehtyä miten se onnistuis, joten koittakaa kestää. Sama vika myös siinä etten edelleenkään jaksa lukea mitä oon kirjottanut, joten saattaa olla välillä vähän järkijättöstä tekstiä.

Ajattelin nyt vähän kirjotella varsoista. Ja tällä kertaa ihan omasta kokemuksesta (kai yleensäkin kirjoittelen omasta kokemuksesta, vaikka oonkin sitä mieltä että kaikkia asioita ei tartte kokeilla), koskapa mulla on maailman ihanin hevoslapsi Auvo (ori Kuohuva, s.29.5.2010). Nyt kesän alussa kun noita pikkuvarsoja on syntynyt ja aivan ihania sukulaisia Auvollekin, erityisesti Auvon täysveli tietenkin, iskee taas aivan karmea varsakuume. Melkein kaikki eläinvauvathan on ihania, ja mun mielestä erityisesti hevoset! Onneksi todellisuudessa ei ole mahdollisuutta enää yhtään hevosta hommata joten se vähän hillitsee. Ja onneksi on Auvo, joka on jo tietenkin aikalailla pikkuvarsaa isompi, mutta aaaaaivan ihana. Mikä ei tietenkään ole vain mun subjektiivinen mielipide asiasta ;-)

Olen aikaisemminkin käsitellyt varsoja jonkun verran, vastasyntyneistä vanhempiin. Auvohan on mun ensimmäinen oma hevonen, ja vielä varsa, jollaista ei suositella ensimmäiseksi hevoseksi. Tietenkin tämä on vähän eria asia koska olen ihan opiskellut kaikenlaista hevosiin liittyvää, toisin kuin suurin osa hevosen hankkivista. Lisäksi oon vakaasti ollut sitä mieltä, että varsojen kanssa yleensä on paljon helpompaa kuin vanhempien hevosten kanssa, joiden koulutuksessa joku asia on mennyt pieleen – helpompi aloittaa nollasta kuin miinukselta. Mua ei siis yhtään hirvittänyt ostaa itselleni varsaa, ja vielä oria, koska niitäkään en pidä ruunia tai tammoja kummempina kun tietyt asiat ottaa huomioon. Tai siis itse asiassa orit ja ruunat on mun lemppareita, tammaa en kelpuuttais millään ainakaan tällä hetkellä! Auvon tapauksessa kauheesti vielä helpottaa se että se saa asustaa edelleen samassa paikassa jossa syntyikin, ei sen takia etten raaskis sitä sieltä mihinkään viedä, vaan sen takia että en juuri parempaa paikkaa sen ja mun kannalta osaisi kuvitella. Omalta kannaltani en siis tarkoita sitä että tarvisin lämpimän maneesin ja pukuhuoneen ja kahvion ja suihkut ja saunan, vaan sitä että jos tarvin apua tai neuvoja, niin niitä on saatavilla sellaiselta taholta joka tietää näistä jutuista enemmän kuin minä. Ja Auvon kannalta sitä, että sen elinolosuhteet on sellaiset mitkä minä hevoselleni haluan: laadukkaat rehut, tarpeeksi ulkoilua kavereiden kanssa tarpeeksi isossa tilassa, muutenkin hyvä hoito ja turvalliset olosuhteet. Kenttä tietenkin on plussaa ja varsinkin sitten ajo-opetuksen ja ratsukoulutuksen alkaessa mahdollisuus päästä kunnolla maastoon, mitä minä pidän nuoren kanssa erittäin tärkeänä.

Tässä vaiheessa voisin ajautua sivuraiteelle siinä asiassa, joka mua tuollaisen varsan kanssa huolettais aika paljon mikäli se asuis jossain muualla: se, että kuka sitä käsittelee ja miten. Sehän oppii jatkuvasti ihmisen kanssa tekemisissä ollessaan ja mikäli sitä käsittelisi joku joka ei tiedä mitä on tekemässä.. Sitten sen kouluttaminen vois käydä jo työstä! Tällä hetkellä tiedän tasan tarkkaan kuka Auvoa yleensä käsittelee tai poikkeustapauksissa sen ettei sitä anneta kenenkään käsiin joka ei sen kanssa osaisi toimia. Toki tällä hetkellä Auvossa on se hyvä puoli, että se yleensä toimii kaikessa ihan ongelmitta, joten sitä vois käsitellä jo vähän tumpelompikin. Paitsi että näin kesäaikaan sille iski pieni pakkomielle vihreään ruohoon, jota kohden se yrittää välillä kiskoa.. Mikäli olen oikeassa, niin veikkaisin että sen ensimmäisen vuoden käsittely ja se miten se on oppinut asennoitumaan ihmiseen tulee helpottamaan sen kanssa touhuamista tulevaisuudessa hirveän paljon. Nähtäväksi jää olenko oikeassa vai väärässä!

Ajattelin kirjoittaa vähän siitä mitä Auvon kanssa on tehty ja miten, vaikka kyllä erittäin paljon vieroksun sitä kun ihmiset esimerkiksi netin keskustelupalstoilla antaa neuvoja hevosten kouluttamiseen. Sitä kun ei mitenkään pelkästään sanallisesti pysty neuvomaan koska elävien olentojen kanssa tulee toimia aina tilanteen mukaan. Kuten sanottu, hevoset eivät valitettavasti ole lukeneet hevosenkoulutusoppaita eivätkä aina toimi kuten esimerkiksi autot. Yllättävässä tilanteessa siis pitäisi osata toimia lähes vaistomaisesti tai ainakin järkevästi ja panikoimatta, mutta yleensä käy ihan toisin. Niinpä en siis aio neuvoa kenellekään yhtään mitään ja toivon ettei kukaan ala soveltaa mitään kotona mikäli ei tiedä mitä on tekemässä. Kuten kaikki suuret johtajat ja poliitikot, siirrän kaiken vastuun pois itseltäni ja lukijalle ;-)

Pikkuvarsanahan Auvo oli aika arka. Ennen kuin minä sen ostin tai ylipäätään sen kanssa olin tekemisissä, oli Henna (joka siis edelleenkin pitää tallia jossa Auvo asustaa) jo saanut tehdä aika suuren työn siinä, että Auvo ylipäätään antoi koskea ja suostui esimerkiksi siihen että päitset laitetaan päähän ennen ulosmenoa. Se oli vetänyt rallia ympäri karsinaa, mutta aina tietenkin lopulta päätynyt tilanteeseen jossa sille joka tapauksessa puettiin ne päitset ja sitten vietiin ulos. Vielä joskus parin kuukauden ikäisenä kun minäkin aloin sen kanssa touhuta jotain, saatiin ihan fyysisesti pidellä sitä paikallaan jos se halusi laitumella yhtäkkiä poistua ja ottaa ritolat. Silloinhan se vielä onnistui kun se oli kooltaan niin pieni ja luultavasti jos sen niissä tilanteissa olis päästänyt irti vahingossa tai tarkoituksella, siitä olis tullut yksi niistä hevosista jotka riuhtoo itsensä irti väkisin jos joku asia ei miellytä.

Jo pienenä Auvo totutteli matkustamiseen emänsä Tikun kanssa (Silmätikku), kun ne kävivät yhdessä klinikalla Tikun tiineyttä tarkasteltaessa. Auvo oli tosi reipas, se matkusteli kopissa miten päin sattui huvittamaan. Klinikallakin ihastelivat sitä, kun se oli niin nätti ja käyttäytyi fiksusti. Yhden reissun jälkeen laitoin sen huvikseni vielä yksin takaisin traileriin kun ne oli molemmat jo otettu ulos. En ollut yhtään varma suostuuko se tulemaan sinne perässäni ilman äiskää, mutta sinne se vaan lompsi. Joskus se saattoi pysähdellä lastaussillalla, mutta se oli onneksi niin pieni, että Henna pystyi melkein nostamaan sen kyytiin, jos se ei halunnut itse sinne mennä. Nykyäänkin se vielä varmaan luulee että tarvittaessa Henna sen nostaa traileriin jos se ei sinne mene itse.

Rupesin Auvoa harjailemaan jo ensimmäisenä kesänä, Henna oli siltä jalkojakin nostellut jo ihan pienenä. Ensin Auvo tottui siihen että rapsuttelu on kivaa ja lopulta se tuli siihen tulokseen että harjaaminenkin on mukavaa. Nykyään sitä voi harjailla ihan mistä haluaa miten haluaa ja se tykkää rapsuttelustakin yli kaiken. Kavioiden nostelu on sille ollut ihan ok, välillä takasia nostettaessa se on ruvennut nojailemaan mutta kun ollaan harjoiteltu että paineesta kuuluu mennä poispäin (eikä kohti kuten varsojen luontainen refleksi on), niin Auvo osaa jopa itse pitää ne takajalatkin ylhäällä. Paitsi kun kengittäjä vuolee kavioita on ihan kiva koittaa nojailla koko painolla sitä kohti, tai kuten Auvo viimeksi kokeili, ruveta venyttelemään.. :-D

Kiinni Auvo oppi olemaan niin että se ensin seisoi toiselta puolelta käytävää narussa kiinni, ja toiselta puolelta naru oli vaan kierretty kalterin takaa ja kiinnipitelijän kädessä. Jonkun kerran se testasi mitä tapahtuu jos alkaa kiskoa, mutta oppi aika nopeasti miten paine loppuu. Nykyään se seisoo kahta puolta kiinni paremmin kuin jotkut isot hevoset (testattu myös näyttelyssä pois kotoa ja klinikalla). Suitset sille laitettiin ensimmäistä kertaa päähän muistaakseni viime syksy aikana. Nekin vaan niin että kuolaimet suuhun ja siinä se. Vähän aikaa se niitä ränkytteli mutta ei sen kummempia. Nyt sillä on ollut suht säännöllisesti viikottain suitset päässä ja kuolaimet suussa että se tottuis niihin. Koskaan ei ole ollut suitsien laiton tai kuolainten kanssa mitään ongelmaa. Satulakin sille itse asiassa laitettiin kerran selkään, johtuen siitä että yritettiin saada se vähän hätääntymään että se kakkais, kun se oireili yksi aamu vähän ähkyä. Henna laittoi sille satulan karsinassa mutta harmillisesti sen ähkyilyn kannalta Auvoa ei haitannut yhtään. Se vaan kattoi että jaa, mikä tuo on, eikä välittänyt sen kummemmin. Ähkyoireet onneksi meni ohi ihan kävelyllä, ettei siinä sen enempää. Valjaatkin sillä on ollut päällä mutta varsinaista ajo-opetusta ei vielä millään muotoa aloitettu ennen laitumelle menoa, joten se jää syksyyn. Jotenkin en tosin jaksa uskoa että sekään olis kauhean ongelmallista ellen sitten esimerkiksi itse tee siitä hankalaa.

Auvo joutui myös opettelemaan pesulla käymiseen, aluksi niin että pestiin siltä pelkästään jalat letkulla. Sekin oli aluksi vähän kamalaa, mutta kuten useat asiat Auvon kanssa, se alkoi sujua kun tämä huomasi ettei siinä mitään pahaa tapahdukaan. Ennen näyttelyä Auvo sitten kävi ihan kokovartalopesulla, niin että huuhtelin sitä letkulla ihan joka puolelta. Välillä tarvittiin avustaja seisomaan nenän eteen, kun Auvo oli sitä mieltä että apua voinko poistua, mutta unohti ne yritykset kun tie tukittiin. Kaiken maailman tököteillä suihkutteluun totutin Auvoa jo ensimmäisenä kesänä, kun laitoin suihkepulloon vettä ja kävin sillä suhuttelemassa Auvon ja Tikun vierellä kun ne söivät. Nykyisin Auvo antaa ruutailla ittensä paljon paremmin kuin esimerkiksi toinen hevoseni Rolle, kymmenen vuotta..

Pienempänä Auvo meinas olla sitä mieltä, että jos joku sitä joskus huitoi kauemmas tai pyysi juoksemaan, se ei tahtonut antaa enää kiinni. Jouduin sitä viime talvena lahjomaan leivällä parina päivänä, kun se oli pari tuntia yhtenä iltana pyörinyt ympäri tarhaa eikä ollut antanut kiinni. Oikeastaan tuo taitaa olla ainoita asioita, joissa sillä oon käyttänyt herkkuja varsinaisesti apuna. Sen jälkeen Auvo on taas antanut kiinni ongelmitta. Itse asiassa se nykyään tulee aina portille vastaan ja monesti hörisee, kun menen hakemaan sen tarhasta. Enkä ole niiden parin päivän lisäksi sille ikinä mitään syöttänyt kun olen sitä pois tarhasta hakenut. Jossain välissä se aina ravasi tai laukkasi portille että ehti ennen isompia kavereita. Hassu hevoslapsi. Ja joka kerta kun sen vie takaisin, se jää yleensä vielä portille seisomaan kun sen päästää irti, että tehtäiskö vielä jotakin. Ja tulee myös yleensä aina portille vastaan vaikka sillä olisi justiinsa ruokaakin tarjolla, huolimatta siitä että se on todella perso ruualle, vähän kuten omistajansakin.

Auvo ei kulkenut varmaan yli puoleen vuoteen trailerilla mihinkään, kunnes sitte tajusin että pakkohan sitä ois vähän kuskailla kun kesäkuussa on varsanäyttely ja muutenkaan ei koskaan voi tietää milloin se täytyy johonkin viedä. Käytettiin sitä sitten läheisellä maneesilla yksinään, niin että minä matkustin sen kanssa kopissa. Kerran taidettiin sitä ennen harjoitella koppiin menoa kun sattui joku traileri olemaan pihassa auki; talutin Auvon lastaussillalle, se tais pysähtyä ja kun Henna kerran tökkäsi sitä takapuoleen se meni sisälle ja kun se seisoi kopissa nätisti, vein sen takaisin tarhaan saman tien. Tähän meni aikaa varmaan kolmisen minuuttia. Sitten kun lähdettiin maneesille, Auvo taas käveli suoraan koppiin. Matkustamista se vähän ihmetteli, mutta alkoi todeta senkin jo lyhyellä matkalla vaarattomaksi. Maneesillakin se käyttäytyi tosi hienosti vaikka olikin yksin. Takaisin päin lähdettäessä se oli sitä mieltä että seisoo vaan sillalla ja sitä piti taas tuupata kerran takapuolesta että se käveli sisälle.

Seuraavan kerran se sitten kuskattiin demovarsaksi Äimärautiolle, kun siellä oli HevosAgron järjestämä rakennearvostelu ja hevosen esittäminen näyttelyssä – tilaisuus. Tai en tiedä virallista nimeä, mutta siitä siellä kuitenkin oli kyse. Auvon kans vähän harjoiteltiin kolmiolla kävelyä ja juoksua ja paikallaan seisomista ennen sitä ihan kotikentällä. Auvohan yritti jossain vaiheessa keuliakin, mutta se loppui lyhyeen kun laitoin sille suitset päähän ja loikatessaan se nykäisi itteään suuhun. Taisi kokeilla sitä kahdesti enkä muista että olisi sen jälkeen koittanut kertaakaan. On se loikkinut muutaman kerran sivusuunnassakin (poispäin minusta onneksi) ihan tosissaan, niin että hyvä ettei ole päässyt irti, mutta en ois kyllä henkenikään uhalla päästänyt koska tiedän tasan tarkkaan mitä siitä seuraa. Ihan hyvä oikeastaan että se nyt pienempänä kokeilee vähän kaikkea, koska sitten niistä asioista ei tarvi sen kummemmin keskustella kun se on isompi ja vanhempi. En todellakaan halua kolmivuotiasta oria joka keulii ja hyppii ja yrittää poistua paikalta eikä kuuntele minua tippaakaan. Tai sen puoleen minkään muunlaistakaan hevosta joka tuollaista tekee. Siksipä mun hevosista ei tulekaan semmosia ;-)

No, Auvon demohevosreissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kuljetuksessa ei ongelmaa, Äimärautiolla se meni klinikan karsinaosastolle muiden varsojen kanssa odottelemaan omaa vuoroaan ja jäi sinne suht rauhallisena, kun mentiin katsomaan muita demohevosia ja niiden arvostelua. Auvo tuli vuoroon toisen vuotiaan orivarsan kanssa ja oli reppana aika hädissään. Se vaan huuteli eikä olis malttanut kävellä. Sitten kun meidän vuoro tuli, Auvo oli epäpuhdas! Eikä se tietenkään ole ikinä ollut, joten olin aika ihmeissäni että mitä hittoa tässä nyt on tapahtunut. Kun sitten päästiin takaisin tallille ja Henna mulle näytti miten se liikkuu, niin näkihän sen että se oli jo käynnissä ep. Liekö sitten tolskannut siellä karsinassa jotain. Tulipahan kuitenkin käytyä katsomassa maailmaa ja onneksi parin päivän oleskelun jälkeen Auvo liikkui taas ihan puhtaasti.

Seuraava koitos oli sitten Hippoksen tamma- ja varsanäyttely Äimärautiolla kesäkuun alkupuolella. Auvo oli vähän kehnossa kasvuvaiheessa ennen sitä, vielä pitkässä karvassa vaikka sitä nyhdin niin paljon kuin ehdin, muutenkin vähän raukka muotopuolen näköinen, vähän kuin puoleksi tyhjä ilmapallo. Näkee hyvin kuvista jotka on otettu ennen näyttelyä ja kun vertaa sitä pariin muuhun yksivuotiaaseen varsaan, niin se ei todellakaan näytä niissä edustavalta. Noh, ei auttanut, suhtauduin aika skeptisesti koko näyttelyyn ja ajattelin että otetaan ihan harjoituksen kannalta, se on kuitenkin hyvä tilaisuus taas totuttaa varsoja kaikenlaiseen. Näyttelyyn Auvo matkusti Kultsin (o.Kultakimpale, kuukauden Auvoa vanhempi ja isä Vinha Paanari kuten Auvollakin) kanssa samalla kyydillä. Näyttelypaikalla se ei kummemmin ihmetellyt, mittauksessa vähän pyöri ympäriinsä mutta muuten otti hyvin rauhallisesti. Tilanteen teki vielä haastavammaksi se että lämpötila oli hellelukemissa, +30 eikä yhtään tuullut. Siellä helteessä seisoessa rupes jo itelläkin vähän tuntumaan että huhhuh. Itse arvostelussa Auvo toimi ihan hyvin, jos ei lasketa sitä että tuomareista poispäin ravatessa se vähän laukkasi, ja kavereista poispäin ei olis halunnut ravata ollenkaan.. Noh, Auvo sai kuitenkin kirkkaan toisen palkinnon ja oli näyttelyn toiseksi paras yksivuotias! Oli kyllä todellakin yllätys tässä vaiheessa, mutta positiivinen. Erityisesti tietenkin ilahduttaa että jalka-asennot oli hyvät, niillä kun on aika iso merkitys tulevaisuudessa. Nykyään noita kakkosiakin jaellaan aika niukasti, etenkin vuotiaille varsoille. Paras yksivuotias oli tietenkin myös ”meidän” porukkaa, Hennan hieno tamma Siipi. Kultsikin sai kakkospalkinnon, joten hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Auvo kävi vielä Siipin kanssa klinikalla rokotettavana, tietenkin käyttäytyi erityisen hyvin, ja sen jälkeen olosuhteiden pakosta jäi vielä varikkoalueelle karsinaan odottelemaan kotiinpääsyä.

Oli aika pitkä päivä, kun tultiin Äimärautiolle ennen puolta yhdeksää, ja lähdettiin joskus neljän jälkeen. Varsinkin siis varsoille, jotka ei ennen tuollaisia reissuja ole tehnyt. Vaan Auvo ja Siipi kiltisti odottelivat karsinoissa ja myös matkustivat samalla kyydillä kotiin. Auvo ei innostunut edes siitä että matkusti tamman kanssa, tosin näytti vähän siltä että Siipi oli saattanut Auvolle kertoa jo matkan aikana kuka oikein määrää. Auvon kanssa oli kyllä mukava pyöriä Äimärautiolla, muiden varsojen arvostelun aikana kateltiin sivusta ja yritin ettiä jotakin mitä Auvo pelkäis, mutta en onnistunut. Vilkaistiin myös radalle sen reunalta, pitäähän Auvon tietää missä se tulevaisuudessa juoksee kovaa ;-)

Ai niin, myöhemmin selvisi myös että sain näyttelyssä parhaan esittäjän palkinnon (en tiedä oliko sitten kyse vain varsojen esittäjistä vai mistä), siinä vaan oli kaikenlaista hässäkkää kun Auvon omistajatiedot eivät ole VIELÄKÄÄN päivittyneet mihinkään eikä auttanut vaikka ilmoitinkin vielä näyttelyssä että omistaja on siellä tiedoissa väärin (Hippoksen tietojen mukaan Päivi, joka on Auvon kasvattaja, on myös sen omistaja edelleen). Sen palkinnon sain kyllä ihan Hennan (ja tietty myös Auvon) ansiosta, kun se meitä Auvon kans neuvo harjoitellessa. En oo aikasemmin esittänyt oikeassa näyttelyssä yhtään hevosta, vaikka joskus niitä oonkin seurannut. Oisin luultavasti seisottanut Auvon miten sattuu ja muutenkin ehkä juossut väärään suuntaan tai muuta vastaavaa. Nytkään meidän juoksuosuus ei mennyt kovin putkeen vaikka Auvo sillä kasin ravista saikin. Ens vuonna sitten paremmin, sillon tulee vähintään ysi!

Sunnuntaina sitten vietiin Auvo orilaitumelle kolmen muun vuosikkaan orin kanssa. Aivan kamalaa, kun Auvo ei ikinä ole muualla asustellut. Ainakin siis mun mielestä, Auvo varmaan tajuaa kohtalonsa tässä tämän viikon aikana kun alkaa miettiä että miksei Henna sitä ruokikaan joka aamu ja ilta eikä kukaan tule edes rapsuttelemaan, paitsi uudet kaverit. Se kyllä näytti hyvinkin tyytyväiseltä laitumelle päästessään, että tuskin se nyt siellä kärsii. Hyvä vaan että pääsi kasvamaan ja vahvistumaan sopivassa porukassa. Siellä se nyt möllöttää ja tulee takaisin syyskuun alussa, ellei mitään kummempaa satu. Saa nähdä kuinka iso se silloin on, näyttelyssä edestä mitattuna 141 ja takaa 142, vaikka meidän pätevämpien mittausten perusteella se on takaa vielä useamman sentin korkeampi (minkä näkee ihan silmälläkin). Kesän aikana aion tietenkin käydä sitä kattomassa monta kertaa, ettei se mua aivan unohda!

Auvon kanssa asioita opeteltaessa on siis panostettu lähinnä laatuun, ei määrään. Mulla on välillä sellaset aikataulut etten edes ehdi tekemään Auvon kanssa kaikkea mitä haluaisin, mutta yritän sitten edes käydä vähän rapsuttamassa sitä jos ei muuta. Toisaalta ei sen tarvikaan joka päivä tehdä välttämättä muuta kuin elää hevosen elämää ja kasvaa, se on vielä niin nuori. Mutta ei ne puolen tunnin harjaukset ja talutukset myöskään mitään haittaa. Enimmäkseen olen kuitenkin sitä mieltä, että en halua opettaa hevoselle vaan ”temppuja”, koska en millään voi opettaa sitä kaikkiin tilanteisiin tai asioihin joihin se joutuu tottumaan elämänsä aikana. Jos suhde ihmiseen on kunnossa, ei niiden uusien tilanteidenkaan pitäisi olla ongelma. Ainakin tähän mennessä se on Auvon kohdalla pitänyt paikkansa erittäin hyvin. Käytännön syistä en myöskään ole käyttänyt sen opettamisessa makupaloja; ensinnäkin se piti OPETTAA syömään leipää ja porkkana oli jo todellinen haaste, joten niistä ei aluksi kauheasti apua ollut. Mulla on myöskin se ongelma, etten ikinä muista ottaa mitään makupaloja joilla sitä voisin palkata. Lastausharjoituksissakaan se ei yleensä ole saanut ruokaa palkinnoksi, paitsi joskus vähän heinää jos sitä kopissa on ollut. Toisaalta en ihan ymmärrä sitäkään miksi hevosta tarvisi kauheasti palkita ihan normaalitoimista, jotka ei sillekään ole mitenkään uutiskynnystä ylittäviä. Taidan siis säästää ne namit erikoistilanteisiin.

Multa on kyselty aika monesti, että mitä meinaan Auvon kanssa tehdä ja mitä siitä tulee isona. Paras oli kun joku kysyi, että aionko itse kouluttaa sen. Sillon mua nauratti. Siis tietenkin sen koulutan ihan itte, jos sitä työkseni teen niin saa Auvollekin mun koulutukset kelvata! Ajo-opetuksessa turvaudun kyllä semmosten apuun jotka siinä hommassa on parempia, itehän tajuan tosiaan ravihommista lähinnä sen että siinä voittaa se joka juoksee kovimpaa eikä laukkaa. Mikään ei siis estä Auvoa myöskään juoksemasta kilpaa vaikka raveissa jos se siihen osoittaa taipumuksia. Lähinnä kuitenkin sen ratsuksi hommasin, ja siinä hommassa sen koulutan niin pitkälle kuin sillä rahkeet riittää. Mulla ei myöskään ole aikomusta ruunata sitä, ellei tule vastaan joku todella hyvä syy. Todella hyvä syy olis esimerkiksi se jos siitä jotenkin kummallisella tavalla tulis ihmiselle vaarallinen, tai se ei olis kelvollinen jalostuskäyttöön ja joutuisin sen jostain syystä laittamaan sellaiseen paikkaan jossa orina asuminen ois sille oikeasti turhan vaivalloista. Muuten se siis on ja pysyy orina.

Taisin unohtaa myös mainita, että Auvo on lisäksi maailman ihanin ja mukavin ja fiksuin varsa. Ja mun paras kaveri, tuli siitä mitä vaan maastomoposta olympiaratsuun.