Asioita, joihin voi vaikuttaa

Kuvissa toinen hevoseni Rolle eli Karolin Turo, s.2001, heinäkuussa 2011. Kuvat Henna Haapaniemi

Täytyy ihan ensiksi pahoitella sitä, että musta on nykyään tullut ihan hirveä valittaja. Vaikka en uskokaan siihen että tietyllä kansakunnalla olisi jotenkin muita negatiivisempi asenne ylipäätään, niin on se kyllä totta että jos asiat on hyvin, niin ollaan hiljaa, ja sitten vasta avataan suu jos joku asia on huonosti. Ilmeisesti sen sijaan että olisi tyytyväinen ja miettisi niitä asioita jotka on hyvin, jää monesti vatvomaan negatiivisia asioita. Siispä, ennen kuin aloitan valituksen yhtään mistään, täytyy sanoa KIITOS.

Kiitos kaikille niille hevosihmisille joilla on järkeä päässä. Niille, jotka auttavat ja neuvovat pyytämättäkin, mutta eivät kuvittele kuitenkaan olevansa minkään sortin profeettoja tai ylijumalia lajin suhteen. Kiitos niille, jotka eivät ole fanaattisen putkinäköisiä asioiden suhteen ja tartu yhteen yksityiskohtaan jossakin ja unohda kaikkia muita tärkeitä asioita. Kiitos niille, joiden maailmassa on olemassa muitakin tapoja tehdä asioita, kuin ”minun tapani, joka on oikea” ja ”muiden tapa, joka on väärä”. Kiitos niille jotka haluavat jatkavasti oppia lisää ja ottavat tietoa vastaan avoimesti, kuitenkin myös omia aivoja käyttäen ja soveltavat sitä itselleen sopivalla tavalla. Kiitos niille, jotka yrittävät aina nähdä asioiden positiivisen puolen ja ovat valmiita antamaan mahdollisuuden toisille ihmisille ja hevosillekin. Ja niille, jotka käsittävät sen, että huolimatta siitä mitä tapahtuu, hevonen on edelleenkin eläin eikä kone, eikä myöskään ihminen tai ihmisen lailla ajatteleva eläin. Erityisesti kiitos niille jotka ymmärtävät, että hevosten kanssa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä kyse ole vain yksittäisistä, irrallisista asioista.

(Vaikuttaa pikkuhiljaa joltakin kiitospuheelta, joita jaaritellaan Oscargaalassa. Hyvä että on sitten mietittynä, jos sattuu joskus alan vaihto eteen.)

Omalta kohdaltani täytyy olla erityisesti kiitollinen siitä, että edelleenkin parhaimpien opettajieni eli hevosten lisäksi olen saanut tavata aivan mahtavia persoonia, joilta olen oppinut aivan hurjasti kaikenlaista, ja joilta opin edelleen. Yksi syy siihen miksi ylipäätään olen päässyt näin pitkälle on ehdottomasti se, että en koskaan ole kuvitellutkaan olevani valmis tässä touhussa, tai edes kuvittelevani että koskaan voisin olla valmis. Niin kauan kuin on valmis oppimaan lisää on myös mahdollisuus päästä eteenpäin, jos nöyryyttä löytyy tarpeeksi. Kenenkään toimintatapoja en menisi sataprosenttisesti kopioimaan, vaan jokaiselta oppii jotain minkä voi soveltaa omaan työskentelyynsä sopivaksi, kun ottaa huomioon sen mihin itse kykenee ja mikä käy laatuun kun ajattelee omilla aivoillaan. Voi myös oppia millä tavalla asioita ei ehkä halua tehdä. Varsinkin kun tässä työssä pitäisi monesti olla ratsastuksenopettajan lisäksi eläinlääkäri, fysioterapeutti, osteopaatti, ruokinta-asiantuntja, kengittäjä, hevoskuiskaaja, satulansovittaja, varuste-ekspertti, henkisen valmennuksen asiantuntija, kilparatsastaja, psykologi, personal trainer, lastentarhantäti, selvännäkijä ja seitsemän muuta asiaa, ei ihan helposti lopu opiskeltavat asiat kesken. Enkä edes vielä päässyt siihen asti että olisin kirjoittanut mitään esimerkiksi hevosten rakenteesta ja anatomiasta ja fysiologiasta sen tarkemmin, puhumattakaan kasvatuksesta ja jalostuksesta..

Minähän työssäni kohtaan hyvinkin paljon erilaisia ja erilaisilla taustoilla varustettuja hevosihmisiä ja harrastajia. Useimmat, luojan kiitos, ovat terveen maalaisjärjen omaavia, hevosensa tuntevia ja asioista selvää ottavia ihmisiä, jotka mielellään ottavat neuvoja vastaan tai apuja siihen, keneltä kysyä neuvoa missäkin jos tarvitsee. Sitten on taas valitettavasti myös niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ollenkaan lukea hevosta, ovat perustaidoiltaan täysin puutteellisia eivätkä missään nimessä valmiita hevosenomistajaksi. Vasta oli alan lehdissä ja internetissä keskustelua Juha Ruutsalosta, joka on tunnettu hevoskauppias ja lopetti toimintansa ainakin hevosten myynnin osalta taannoin. Syitä oli ilmeisesti monia, mutta kommentoidessaan lopettamistaan Ruutsalo otti esille sen tosiasian, että ihmiset hankkivat hevosia nykyään yhä heppoisemmilla tiedoilla ja taidoilla. Sitten tarvitaan avuksi kaiken maailman eläinlääkärit, valmentajat ja hevoskuiskaajat sun muut, kun hommat ei onnistukaan. Valitettavan totta. Hevosta hankittaessa ei riitä, että osaa tyydyttävästi ratsastaa. Pitää myös olla jonkin verran HEVOSMIESTAITOJA. Täytyy tietää terveydenhoidon perusteet, tunnistaa kun hevonen on sairas, osattava ylipäätään lukea sen käyttäytymistä, tiedettävä ruokinnan perusteet, ymmärrettävä miten ja kuinka paljon hevosen on liikuttava ja mikä on sille soveltuva elinympäristö ylipäätään. Unohtamatta tietenkään oikeanlaista käsittelyä ja monissa tapauksissa koulutusta, johon harrastajat ovat valitettavan usein kykenemättömiä.

Aivan liian usein tulee vastaan tapauksia, jolloin kipeää hevosta luullaan tottelemattomaksi, niskottelevaa hevosta kipeäksi tai tosi herkäksi, herkkää ja hämmentynyttä hevosta hulluksi ja niin edelleen. Ihmiset saavat omalla käsittelyllään opetettua hevoset sellaiseksi, että ne alkavat tehdä mitä kummallisimpia asioita tai sitten eivät vaihtoehtoisesti suostu tekemään mitään. Ei nähdä sitä mikä on syy hevosen käytökseen ja vielä vähemmän tiedetään mitä sille voi tehdä. Mikäli hevonen on ymmärtänyt olevansa pomo ja päättävänsä itse mitä tekee ja milloin, on aivan sama vaikka sille antaisi minimimäärän rehuja, ei sen käytös silti muutu. Tai vaikka muuttuisi, palautuu ennalleen kun rehumäärää nostetaan. Tai jos hevosta ei ole opetettu vastaamaan apuihin oikein ja sitä muutenkin ratsastetaan osaamattomasti, ei siitä tule reippaampi, vaikka sen pumppaisi täyteen ties mitä rehuja.

Hankaluuksia tuottaa myös usein se, ettei osata nähdä kokonaisuutta. Onko hevosen ruokinta kunnossa? Entä hampaat? Ja kengitys? Ratsastetaanko sitä niin, että se vetristää hevosta sen sijaan että tekisi siitä jäykemmän? Saako se oikeassa suhteessa liikuntaa ja lepoa? Onko se jostain kipeä? Ovatko varusteet sopivat? Saako se viettää tarpeeksi aikaa ulkona ja toteuttaa luontaisia vaistojaan? Käsitelläänkö sitä hevosena, ei koneena tai ihmisenkaltaisena olentona? Tietääkö se ylipäätään mitä siltä odotetaan ja onko se koulutettu niin että se ymmärtää mitä siltä pyydetään? Mikä tärkeintä, tietääkö sitä käsittelevät ihmiset mitä ovat tekemässä ja mitä heidän kuuluisi tehdä?

En osaa sanoa miten asiat olivat ennen, kun en ole elänyt sitä aikaa kun hevosia oli joka talossa. Silloin tosin tieto taisi periytyä sukupolvelta toiselle, ja oli olemassa niitä taitavia hevosmiehiä, jotka olivat olleet hevosten kanssa tekemisissä koko elämänsä. Silloin ei edes ollut saatavilla niin paljon tietoa kuin nykyään, mutta kummasti hevoset saatiin toimimaan vaativissakin olosuhteissa ja niistä pidettiin hyvää huolta, hevosina. Varmasti kyllä niitäkin oli, joiden elämä ei ollut kovin ruusuista ja niiden kohtaloksi koitui ihmisten tietämättömyys, mutta silloin se vielä oli jokseenkin perusteltua, kun hevoskulttuuri oli niin erilaista kuin nykyisin. Nyt joka tuutista saa tietoa, on valmentajia, hevoskuiskaajia, kouluttajia, lääkäreitä, mitä vaan keksii hakea. Jostain syystä nyt on myös enemmän ns.ongelmahevosia, vaikeita hevosia, hevosia jotka eivät halua liikkua, hevosia jotka haluavat liikkua liikaa, jyriä, äkäisiä, käytöshäiriöisiä.. Ja meillähän pitäisi olla vaikka mitä tapoja saada tietoa ja lisäksi vielä mahdollisuus ymmärtää sitä, lähes jokainenhan peruskoulussa oppii nykyään lukemaan!

Yleensä en koe tarvetta puuttua esimerkiksi asiakkaiden hevosten kengitykseen tai ruokintaan, ellei se näytä olevan oleellisesti päin honkia. Tavallaan taistelen sen kanssa, että mitkä asiat kuuluvat minun työnkuvaani, mihin pitäisi puuttua, ja mikä taas ei ole minun asiani ja missä tilanteessa olisi helpointa vain pitää turpa kiinni. Totuus on kuitenkin se, että haluaisin pelastaa maailman ja kaikki hevoset, joten usein sitten tulee jossain vaiheessa puututtua niihinkin asioihin jotka eivät suoraan liity ratsastuksen opettamiseen. Taas päästään tietenkin siihen, että kaikki liittyy kaikkeen, joten toisaalta kyse on hyvinkin oleellisista asioista. Helpointahan minun kannaltani tietenkin olisi käydä tunti huutelemassa neuvoja kentän laidalta, ottaa rahat ja lähteä lätkimään, sen kummemmin kommentoimatta mitään. Tai ehkä ”tänään ei mennyt niin hyvin, parempi onni ens kerralla”, tai sitten vaan tyylikkäästi ”hyvin meni!”. Tämän työn paras ja oikeastaan huonoinkin puoli on se että mua oikeasti kiinnostaa hevosten hyvinvointi, se että niitä kohdellaan ja hoidetaan oikein ja myös se että ratsastajat oppivat ja sitä kautta pystyvät vaikuttamaan siihen että hevosten elämä on parempaa. Että jos aina olen myöhässä (niinku yleensä olenkin) niin monesti se johtuu siitä, että olen taas jäänyt suustani kiinni, mutta ihan aiheeseen liittyen ja ajatellen tekeväni jonkun hevosen elämän taas vähän paremmaksi!

En nyt tarkoita sitä, että kenenkään paitsi ammattilaisten ei kuuluisi omistaa hevosia, vaan lähinnä sitä, että jokaisella hevosenomistajalla on vastuu elävästä luontokappaleesta, jonka hyvinvoinnin takia asioista tulisi ottaa selvää ja itsensä tulisi kouluttaa sellaiselle tasolle tiedoissa ja taidoissa, ettei hevonen joudu siitä kärsimään fyysisesti tai henkisesti. Apua, opetusta ja neuvoja saa aina, jos on valmis näkemään vähän vaivaa. Auttaa myös jos on jonkinlainen käsitys omista taidoista ja nöyryyttää oppia lisää, jos taidot eivät riitä. Arvostan kyllä sellaisiakin omistajia, jotka luottavat asiantuntijoiden apuun ja noudattavat näiden neuvoja – on vaan fakta sekin, että hevosmaailmassa on paljon ”vääriä profeettoja”, henkilöjä jotka puhuvat ummet ja lammet mutta joilla ei välttämättä ole ammattitaitonsa tueksi yhtään mitään, varsinkaan koulutusta. Sitten on myös tietenkin hevosmiestaidoiltaan ylivertaisia tyyppejä, joilla ei heilläkään ole koulutusta, mutta joiden hevosenkäsittelytaidot puhuvat puolestaan. Ongelmaksi tuleekin se miten erottaa nämä toisistaan, varsinkin jos harrastaja ei osaa lukea hevosta pätkääkään eikä edes tiedä milloin se toimii hyvin? Valitettavasti monet näistä oikeasti taitavista hevosenkäsittelijöistä pitävät aika matalaa profiilia itsestään eivätkä kouluta hevosia työkseen, joten heitä on aika vaikea edes löytää.

Useimmat ongelmat kuitenkin ratkeaisivat kouluttamalla hevosten omistajia ja muitakin harrastajia. Harvojen hevosten kanssa minulla tulee ongelmia käsittelyn suhteen, tarkoittaen siis tilanteita joissa en tietäisi mitä pitäisi tehdä tai kuinka lähteä asiaa työstämään. Joissakin tapauksissa vaan muutos ei tapahdu kertalaakista, vaikka paikalle tilaisi minkä hevoskuiskaajan tai ratsastamaan jonkun kyrakyrklundin. Eikä se välttämättä tarkoita, että kouluttaja olisi ammattitaidoton, vaan sitä että hevoset tarvitsevat aikaa, toistoja, johdonmukaista käsittelyä ja taas aikaa. Käsittelijät taas tarvitsevat kykyä lukea hevosta, kykyä tietää miten opettaa niitä, oman kroppansa hallintaa, kärsivällisyyttä, rutosti maalaisjärkeä ja ongelmanratkaisukykyä. Yhden tai kahden hevosen kanssa toimiessa oppii paljon, mutta kun viikottain työskentelee parinkymmenen hevosen kanssa, oppii onneksi vielä enemmän. Kaikilla kun ei sitä mahdollisuutta ole, niin joskus on ihan hyvä kysyä neuvoa viisaammalta tai joltakin jolla on asioista enemmän oikeanlaista kokemusta.

Tästä taas tuli vuodatus jossa ei välttämättä ole päätä eikä häntää, mutta loppuun silti sopii muutama lause, jotka ainakin kaikille jenkkisarjoja seuraaville on tuttuja yhdestä jos toisestakin yhteydestä. Vaikka en itse olekaan millään muotoa uskonnollinen ja tämä on virallisesti versio rukouksesta niin se tuli joskus mieleeni miettiessäni jotain hevostouhuihin liittyvää juttua. Filosofiseksi menee!

”Give us the strength
to accept the things we cannot change,
the courage to change the things we can
and the wisdom to know the difference”