Useimmiten
en halua kirjoittaa mistään asiasta kun olen kovin tuohtunut, koska homma alkaa
helposti lähteä vähän lapasesta. Päädyn jaarittelemaan ummet ja lammet ja
kuulostan jo mielenvikaiselta, kun mielestäni olen keksinyt johonkin asiaan
Suuren Totuuden tai löytänyt jostakin Valtavan Epäkohdan. Nyt on kuitenkin
pakko, koska törmään samaan asiaan jatkuvasti, ihan koko ajan, ja se sapettaa
minua aivan älyttömästi.
Nimittäin
tämä ratsastuksen perusteiden ja alkeiden opettaminen, ja sen puutteellisuus.
Jokainen joka on ratsastanut useamman vuoden, tietää että istunta on todella
tärkeä asia ja sitä pitää treenata, sama levy vuodesta toiseen. Usein myös ne
samat ongelmat, koska niihin ei puututa tai mikä pahempaa, niihin ei osata
puuttua. Siltikin alkeiskursseilla EDELLEEN opetetaan jotain kivikautista
ratsastustyyliä: ”jos haluat pysäyttää
hevosen vedä ohjasta. no jos ei se
pysähdy niin kiskaise vielä kovempaa. ja sitten liikkeelle. pohkeita. POTKAISE
KUNNOLLA! hyvä. ja sitten käännetään. vedä siitä sisäohjasta niin hevonen
kääntyy. vedä vielä kovempaa, jos se ei heti käänny.” Ja minä tyhmä
oikeasti luulin, että eihän nyt kukaan enää tuolla tavalla opeta..
Minkä takia
oikeaa asentoa ja istuntaa ei opeteta heti aluksi? Voi luoja että tässä
vaiheessa antaisin melkein toisen käteni, jos olisin vaikka ensimmäiset viisi
vuotta harjoitellut pelkästään oikeaa istuntaa ja sen käyttöä. Tällä hetkellä
se olisi enemmän kuin sata jänistä. Nykyään se näköjään menee niin, että kun
olet ratsastanut noin viisi vuotta, ruvetaan puhumaan istunnasta ja siitä miten
sitä pitäisi käyttää. Miksi sitä ennen pitää ratsastaa VÄÄRIN viisi vuotta tai
pahimmassa tapauksessa vielä enemmän?
Ymmärrän
kyllä, että ratsastus on todella vaikea laji. Mitä enemmän sitä opetan, sitä
enemmän ihmettelen että miten kukaan voi tätä ikinä edes oppia. Ja koska se on
niin vaikea laji, sen oppiminen vie paljon, PALJON aikaa, ja paljon toistoja.
Ja korjauksia. Ja toistoja. Ja aikaa. Jos ratsastaa kerran viikossa, kestää se
projekti aika lailla koko elämän. Ymmärrän senkin, että nykyään ihmisillä on
kiire, asiakas on aina oikeassa, ja kaikkien pitää päästä äkkiä tekemään paljon
asioita hevosten kanssa.
Mutta sitä
EN ymmärrä, että tästä kärsii aina ja poikkeuksetta hevonen. Huono istunta ja
epäselvä apujen käyttö on hevosen mielestä epämukavaa. Selässä pomppiva
ratsastaja on epämukava ja kipeyttää hevosen. Suusta vetävä ratsastaja on
epämukava ja kielen ruttaaminen sattuu. Joka suuntaan hölskyvä kuski on
epäselvä ja hevosen on vaikea liikkua tasapainossa. Jännittynyt kuski saa
hevosen jännittymään jostain tai jarruttamaan. Kaikista paksuinta on kun kuulin
että eräs kokenut opettaja oli sanonut isossa ratsastuskoulussa, että ”ei ne
hevoset välitä jos siellä selässä pomppii” (esimerkiksi harjoitusravissa).
Miten joku ammattilainen voi sanoa tuollaista?? Meidän opetushevosten selässä
ei ainakaan kukaan pompi, koska en halua että niihin sattuu tai ne kipeytyvät.
Niiden ei tarvitse kärsiä, jos ratsastaja ei osaa. Ratsastajan täytyy olla
tarpeeksi nöyrä opetellakseen asioita pala palalta ja siirtyäkseen vaikeampiin
tehtäviin vasta kun istunta on riittävän hyvä.
Mistä
luulette, että kaikki vastahakoiset, laiskat, reagoimattomat, kovasuiset,
jäykät ja hankalat hevoset tulevat? Hevonen haluaa miellyttää, jos se ymmärtää
mitä halutaan ja se kykenee tehtävään fyysisesti. Se ei halua olla kovasuinen
tai turta, mutta siitä tulee sellainen, jos se joutuu suojelemaan itseään
ratsastajan osaamattomuudelta. Se turtuu vetoon ja pohkeilla paukuttamiseen, ja
istunnan avutkin se oppii jättämään huomiotta, jos suurin osa ratsastajista
heiluu satulassa miten sattuu.
On toki
olemassa joitain ratsastajia, joilla on liian suuret luulot itsestään ja jotka
ihmettelevät vaan ”miksei tämä typerä hevonen toimi”. Näitä kuitenkin näkee
nykyään tosi harvoin, onneksi. Enemmän minulle tulee vastaan ratsastajia, jotka
sanovat että ”Olen ratsastanut kymmenen vuotta, eikä kukaan ole opettanut
minulle miten apuja käytetään.” Tai vaihtoehtoisesti ”Olen käynyt kaksi vuotta
tunneilla, mutta ei kukaan ole koskaan kertonut missä asennossa satulassa
pitäisi olla.” Miten voidaan olettaa, että ratsastajat oppivat, jos opettajat
eivät opeta? Jos kyse olisi vaikka polkupyöräilystä, minulle olisi aivan sama
mitä kukin tekee omalle pyörälleen, rikkokoot vaikka, eihän se minulta pois
ole. Mutta kun kyse on eläimestä, suuresta ja uskomattoman nöyrästä ja kiltistä
eläimestä kuten hevosesta, niin minä en vaan RAASKI opettaa huonoa ratsastusta –
tai olla opettamatta hyvää. Minä en halua nähdä kun hevosia kiskotaan suusta ja
niitä potkitaan ja ratsastajat menevät kierrostolkulla hevosen selässä
harjoitusravia siellä pomppien koska ”ei se hevosta haittaa”. Minä osaan sen
verran lukea hevosta, että NÄEN, ETTÄ KYLLÄ SE HAITTAA. Minä haluan että
ratsastajat oppivat, mutta eivät hevosen kustannuksella. Haluan ajattelevia
ratsastajia, jotka tietävät että hevonen ei ole kone, ja asioita tehdään sen
kanssa, sitä kuunnellen.
Minun
asiakkaani ja oppilaani ovatkin onneksi aivan mahtavia ihmisiä, joilta löytyy
nöyryyttä opetella kaikki asiat A:sta lähtien ja ymmärrystä hevosta kohtaan.
Heille perusasioiden ja istunnan opettelu ensin on täysin itsestäänselvyys,
koska sen vaikutus hevoseen on niin suuri.
Mutta entäs ne
opettajat? Kuka opettaisi alkeet ratsastajille oikein, ettei taas tule vastaan
niitä vuosikausia ratsastaneita, joille ei ole koskaan opetettu istunnasta
mitään? Olisiko aika, että ratsastuskoulukulttuuri Suomessa vähän muuttuisi? Ei
ole oppilaiden syy, jos ei ole tietoa paremmasta. Opettajien vastuulla on
oppiminen ja etenkin hevosten hyvinvointi. Ei enempää eikä vähempää.
Kiitos hyvästä, asiallisesta ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Kirjoitit mielestäni ihan täyttä asiaa.
VastaaPoistaNuo potkaisut ja ohjista vetämiset ovat kivikautisia tapoja, mutta luulen että tässä ollaan päättymättömässä noidankehässä. Kovilla ja epäjohdonmukaisilla avuilla ratsastetut tuntihevoset kun usein turtuvat avuille ja menettävät herkkyytensä, jolloin niitä pitää ratsastaa kovilla avuilla kun eivät muuhun tahdo reagoida.
Jos alunalkaenkin haluttaisiin säilyttää tuntihevosten herkkyys ja siihen pyrittäisiin alusta asti, niin voitaisiin ratsastajillekin alusta asti opettaa herkkää, istuntapainotteista ja vähäeleistä ratsastusta.
Monissa ratsastuskouluissa myös tuntien ryhmäkoot ovat niin suuria, että opettajalla ei välttämättä ole aikaa kiinnittää huomiota yksilöllisesti ratsastajiin ja ratsukoihin. Tällaisissa tapauksissa sitten mennään sieltä mistä aita on matalin ja käytetään niitä keinoja millä sen hevosen nopeimmin saa liikkeelle tai pysäytettyä, kun siihen asiaan ei ole aikaa eikä mahdollisuuttakaan puuttua sen syvemmin.
Lisäksi voisin kuvitella yhtenä tekosyynä olevan se, että monet alkeiskurssilaiset ovat lapsia. Tämä mielestäni on siis lähinnä tekosyy tai pedagogisten taitojen puutetta, koska lapsillekin on mahdollista heidän oman kehitystasonsa huomioiden opettaa yksityiskohtaisiakin asioita, esim. sitä istuntaa ja sitä että mikä merkitys ratsastajalla pikkurillin asennosta lähtien on hevoseen.
Lapsen kannalta kun on ihan sama että onko opetettava asia ohjasta kiskominen vai painon siirtäminen puolelta toiselle, kyllä se oppi menee perille kun opetustapa vaan on oikea ja lapsen kehitystason huomioon ottava.
Monet ratsastuksen harrastuksekseen valinneet lapset ovat sitäpaitsi niin empatiakykyisiä, että hevosystävällisemmän ratsastustavan omaksumista voi hyvin vauhdittaa kertomalla että näin ratsastaminen on kivaa myös sille hevoselle.
Olen ehdottoman samaa mieltä kanssasi siitä, että ratsastuskoulukulttuuriin tarvitaan muutosta jo asenteen (ratsastaminen ei ole hevosen alistamista vaan yhteistyötä) sekä käytännön tasolla.
Jo pienemmät ryhmät auttaisivat siinä, että ratsastaja saisi yksilöllistä opetusta ja mahdollisuuden kehittyä alusta asti oikeaan suuntaan. Pienrymissä opettajalla on myös mahdollisuus puuttua heti alussa pieniinkin virheisiin korjaavasti, ettei opettajan huomion puutteessa ratsastajan tarvitse itse sumplia keinoja joilla saa hevosen eteenpäin.
Jo ihan alusta asti pitäisi myös kursseilla mennä paljon harjoituksia esim. ilman satulaa, ilman jalustimia tai ilman käsiä ohjat kaulalle sidottuina. Tällöin ratsastajan tasapaino kehittyisi ja ilman käsiä ratsastaessa myös istunnan merkitys korostuisi konkreettisella tavalla. Moni kokematon (ja kokeneempikin) ratasataja turvautuu ja tukeutuu kiperissä tilanteissa ohjiin, vaikka istunnallakin olisi niissä tilanteissa paljon tehtävissä.
Itsehän olen ihan puhdas puskatätiratsastaja, joka reilu kuukausi sitten aloitteli vuosien tauon jälkeen harrastusta uudelleen. Eli en siis todellisuudessa ole järin pätevä näistä asioista puhumaan. Itseäni pyrin kuitenkin ratsastajana jatkuvasti kehittämään ja yhteistyöstä hevosen kanssa ammentamaan ja oivaltamaan.
Itse tauon jälkeen eri vaihtoehtoja (ratsastuskoulun tunnit, yksityinen vuokrahevonen...) pohtiessani olen kuitenkin todella pohtinut itsekin tätä asiaa eri kanteilta.
Tämä on mielestäni erittäin arvokas puheenaihe, josta pitäisi keskustella paljon ja äänekkäästi ja niin että mahd. ratsastuskoulun pitäjätkin havahtuisivat. Nämä asiat kun eivät ole yksittäisistä ratsastuksenopettajista kiinni, vaan muutoksen pitäisi lähteä systeemistä, koko järjestelmästä. Pitäisikin siis löytyä sellaiset yleispätevät keinot, joissa hevosten hyvinvoinnista ei tingittäisi yritystoiminnan kustannuksella.
...ja lisään vielä että jos mietitään muita harrastuksia joita (tyttö)lapset ehkä samassa iässä aloittelevat kuin ratsastusta, niin otetaanpa esimerkiksi vaikkapa baletti.
VastaaPoistaBaletissa harjoitellaan kaikki perusteet niin viimeisen päälle, ettei tosikaan. Ennenkuin osaat tarpeeksi hyvin tietyt asiat, ei sinulle oikeita balettitossuja tipu vaikka kuinka mänkyisit, vaatisit ja kiukuttelisit.
Sama pätee ratsastukseen. Vaikka lapsi kuinka mänkyisi ja itkupotkuraivaroisi, niin laukkaamaan ei lähdetä ennenkuin perusasiat ovat kunnolla hallinnassa.
Okei. Tämä saattaa ehkäpä tappaa jonkun lapsen innon ratsastusharrastusta kohtaan, mutta näinköhän tässä tapauksessa lapsi olisi pidemmän päälle jatkanut harrastusta kuitenkaan. Kyllä ne lapset jotka ratsastavat rakkaudesta hevosiin tekevät sitä vaikka edistys tapahtuisikin pienin askelin.
Olen ihan samaa mieltä tosta balettivertauksestakin! Itse olen ex baletti tanssia ja nykyinenkin ratsastaja. Balettia tanssin sellaiset 6½ vuotta, ja kärkitossut (ne jotka kaikki kinuavat) olisi saanut vasta kahdeksantena vuonna. Huomaain kuiyenkin ettei se kuitenkaan ole juttuni, ja lopetin harrastuksen. Samaan aikaan kävin jo ratsastamassa, ja olisikohan ensimmäiset 3 vuotta jolloin en laukannut. Nykyäänkään emme läheskään aina laukkaa, eikä se minua mitenkään haittaa. En tosiaankaan sano itseäni hyväksi ratsastajaksi, kun olen 7 vuotta ratsastanut. Kokoajan opitaan uutta, ja minulöekkin nuo kivikautiset asiat aikoinaan opetettiin, mutta nyt olen jo sisäistänyt uudet tavat, jotka ovat mielestäni niin paljob parempia hevoselle. Tämä ehkä kuulostaa siltä, että olisin ylihuolehtivainen 40-vuotias, mutta todellisuudessa olen vasta 13
PoistaSari, olen ihan samaa mieltä asioista joita kirjoitit.
VastaaPoistaYksi syy, miksi en itse tykkää olla ratsastuskouluissa töissä (usein pyydetään tuntituurauksiin ja ollaan kyselty myös vakkariopettajan hommiin) on se, että en koe pystyväni opettamaan ketään, jos ryhmäkoko on kahdeksan ratsastajaa. Yksinkertaisesti aika ei riitä. Ratsastus ei ole laji, jota voi oppia tuollaisessa porukassa. Ainoastaan hyvin kokeneille ratsastajille voisin suositella noin suuria ryhmiä - kun taas kokeneimmat ratsastajat useimmiten haluavat yhden tai kahden hengen valmennustunneille.
Ja mitä tulee siihen kaikkimullehetinyt -asenteeseen, sellaisella varustetut lapset tai mikseivät aikuisetkin ovat niitä, joille ratsastus ei harrastuksena edes sovi.
Muistan kun itse penskana ratsastin, niin minulle oli aivan sama, mitä tunneilla tehtiin (tarkoitan aikoja jossain kymmenen ikävuoden tienoilla), se että pääsi ratsastamaan ja ylipäätään olemaan hevosen kanssa oli pääasia. Muu sitten mentiin sen mukaan mitä opettaja sanoi, ja koska opettaja tiesi mistä puhuu, niin myös niitä asioita harjoiteltiin joita opettaja käski. Sillä ei tosiaan ollut mitään väliä mitä ne asiat sitten olivat.
Mitä tulee ilman jalustimia tai satulaa ratsastamiseen, noissa tulevat usein vastaan turvallisuustekijät: hevonen kuitenkin on eläin, ja pienikin virheliike voi aiheuttaa sen että ratsastaja tippuu, mitä taas ei toivota. Toki tasapainoa voi harjoitella onneksi monilla muillakin tavoilla, jolloin selästä keikahtaminen ei ole yhtä todennäköistä :)
Tässä tosiaankin toivoisi jotakin muutosta ratsastuskouluihin, mutta se että millä keinoilla se toteutetaan, on sitten asia erikseen. Aloittavan harrastajan on vaikea tietää, mikä on oikeasti hyvää opetusta, kun tietoa ja kokemusta ei ole välttämättä ollenkaan. Vastuu olisikin siinä vaiheessa meillä ammattilaisilla.
Tarkoitan siis että kokemattomien ratsastajien kohdalla noissa harjoituksissa olisi esim. taluttaja mukana taluttamassa hevosta/hevonen liinassa ympyrällä ja harjoituksia tehtäisiin lähinnä käynnissä.
PoistaItse en ollut varmaan kuin hädin tuskin vuoden ratsastanut kakara, kun mut istutettiin tunnilla rauhallisen suokin selkään ilman satulaa. Kyllähän sieltä aina (ravissa) liukui joka kaarteessa hevosen kylkeä pitkin alas, mutta eikun vaan takaisin selkään ja uusi yritys. Eli ei se putoaminenkaan sinänsä ole vaarallista, vaan se jos se selästä jalkautuminen tapahtuu hallitsemattomasti askellajista x.
Tottakai turvallisuus on yksi tärkeimmistä asioista hevosten kanssa puuhatessa, enkä sitä tässä vähättele ollenkaan. Kuitenkin mielestäni vaikka mentäisiinkin ilman jalustimia, satulaa tai ohjia, niin turvallisuuteen voi panostaa siitä huolimatta.
En siis tarkoita että heti alkeiskurssin ensimmäisellä tunnilla laitetaan lapset menemään ilman remeleitä, mutta esim. vuoden verran ratsastaneille (ja ratsastajan iästä toki myös riippuen) en näe yhtään mahdottomana tällaisia tasapaino- tai istuntaharjoituksia.
...jatkuu
...
PoistaHevonen on eläin, se on iso ja se on saalissellainen. Hevosen käytös siis tietyissä tilanteissa määrittyy mielestäni näiden kolmen seikan pohjalta. Nämä tilanteet voivat kokeneellekin ihmiselle tulla yllätyksenä, rauhalliseksi tiedetyn hevosenkin kanssa.
Siksi mielestäni jatkoa ja kokonaisuutta ajatellen nuo istunta- ja tasapainoharjoitukset saattavat olla tulevaisuudessa jonkun ratsastajan henkivakuutus.
Ja sitten vielä yksi kommentti itse aiheeseen, äskeinen kun meni hieman sen vierestä.
Itselleni hevosen hyvinvointi on ykkösasia, se on sitä nyt, se on sitä aina ollut ja se tulee sitä aina olemaan. Mutta koska asiat eivät ikinä ole mustavalkoisia, niin pitänee pohtia myös muista näkökulmista.
1) Mikä olisi aloitteleville ratsastajille (etenkin jos puhutaan lapsista) turvallinen vaihtoehto ratsastuskoulun tunneille, mikäli näin reilusti kärjistäen nykymuotoiset ratsastuskoulut ratsastustuntitoimintoineen lakkautettaisiin?
En koe sitäkään vaihtoehtoa mielekkäänä että (pienet) lapset humputtelisivat menemään pitkin maita ja mantuja itsekseen yksityisillä hevosilla ilman valvontaa. Sen lisäksi että siinä ratsastajan turvallisuus on hyvinkin uhattuna, eikä ratsastus- tai hevosmiestaitojen oppimisesta tietoakaan, niin en myöskään pidä tätä vaihtoehtoa mitenkään hevosystävällisenä.
2) Ratsastuskoulutoiminta on ratsastuskoulujen omistajille liiketoimintaa ja liiketoiminnassa vaikuttavana osatekijänä on sellainen ikävä pieni juttu kuin raha.
Uskon että suurin osa ratsastuskoulun pitäjistä on eläin- ja hevosrakkaita ihmisiä jotka pyrkivät yritystoimintaan hevosten ehdoilla. Kuitenkin kun kysyntä kasvaa -> pitää hankkia lisää hevosia ja tehdä muita investointeja -> tuntien ryhmäkoko ja hevosmäärä kasvaa -> hevosten ja ratsastajien yksilöllinen huomioiminen käy sitä hankalammaksi mitä suuremmista määristä puhutaan.
Lisäksi mitä enemmän on hevosia, sitä suuremmat tilat tarvitaan ja sitä enemmän menee rahaa tilojen ja hevosten ylläpitoon, työvoimakustannuksista puhumattakaan.
En tiedä onko tämä nyt vain pk-seudun ongelma (no en minä tiedä että mikä on ongelman taso tällä hetkellä, omista ratsastuskouluajoistani kun on se 10 vuotta aikaa), täällä kun tuntuu olevan useampikin noita monen kymmenen hevosen talleja. Ilahtuneena olen huomannut tosin, että niiden rinnalle on ilmestynyt muutama pienempikin ratsastuskoulu ("pienempi" tässä tilanteessa tarkoittaa siis reilu parin kymmenen hevosen koulua) ja lähes jokaisella pk-seudun isommallakin ratsastuskoululla on tarjolla "pienryhmätunteja". Tallista riippuen sitten vaihtelee se, että mitä pienryhmä missäkin tapauksessa tarkoittaa.
Mutta sitten taas, nämä lisämaksulliset pienryhmätunnit lienevät juuri niiden kokeneempien ratsastajien suosiossa, eikä alkeiskurssille lastaan ilmoittava äiti/isä välttämättä tule ajatelleeksikaan mitään pienryhmiä, varsinkaan kun niissä ratsastaminen on "normiryhmää" kalliimpaa. Siksipä mielestäni, vaikka tarkoitus niissä lieneekin hyvä, ei nuo erilliset pienryhmätunnit ehkä ihan täysin aja asiaansa.
On mielestäni ihan hyvä kehityssuunta että niitä pienryhmiä ylipäätään on, vaikka niiden kohderyhmä saattaakin olla hieman väärä. Ensisijaisesti kun pitäisi kuitenkin muuttaa niitä käytänteitä ihan siellä perustavalla tasolla ja mahdollistaa jokaiselle ratsastajalle yksilöllinen polku kehittyä hevosystävällisenä ratsastajana ja hevosmiestaidoissa. Ei ratsastamisen tarkoituksena mielestäni tulisi olla potkia ja repiä hevosta niin kauan että se on ihan turtana avuille, vaan nimen omaan pyrkiä säilyttämään se hevosen luontainen herkkyys.
Itse olen samaa mieltä siitä, että oppilaille pitäisi opettaa paljon enemmän myös ratsastuksen teoriaa eli sitä, miten ja miksi erilaisia apuja käytetään, miten hevosen halutaan liikkuvan jne.
VastaaPoistaMutta... olen itse työskennellyt ratsastuskoululla, jossa tarjottiin myös tunteja juoksutusliinassa. Tätä mahdollisuutta käytti hyväksi ani harva ratsastaja, ehkä korkeasta hinnasta johtuen (tunnit olivat n. 1/2h ratsastusta + loppukeskustelu koska hevosta ei voi juoksuttaa kokonaista tuntia, hinta oli n. 75% normaalista yksityistunnin hinnasta). Lisäksi toki ratsastuskouluille tulisi ihan käytännönongelmia, jos ihmiset haluaisivat pääsääntöisesti yksityistunteja, mutta se olisi toki sen ajan ongelma.
Itse haluaisin myös huomauttaa, että ohjien käyttö ei ole yhtä kuin repiminen/kiskominen ja pohkeiden käyttö ei ole sama kuin potkiminen (et tätä todennäköisesti tarkoittanutkaan, mutta tekstistä tuli hieman sellainen tunne, että ohjaa ja pohkeita ei saisi käyttää lainkaan). Ongelma on se, että aloitteleva ratsastaja on tasapainoton. Liinassa tasapainoa pääsisi hyvin harjoittelemaan kun joku muu saa hevosen liikkumaan ja huolehtii suunnasta. Sen sijaan kun ratsastajan on pakko kontrolloida hevosta jollain tavoin (useimmilla talleilla on ongelma löytää taluttajia edes muutaman ensimmäisen alkeistunnin ajaksi), vaikuttaa tämä välittömästi istuntaan, koska ratsastaja ei voi keskittyä 100% vain istuntaan, ja apuihin, koska ratsastaja ei ole tarpeeksi vahva tai koordinoitu voidakseen käyttää apuja oikein. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö pitäisi koko ajan viedä ratsastajaa kohti oikeanlaista apujen käyttöä ja myös alkuvaiheessa korostaa hevosten hyvinvointia ja hevosystävällistä toimintaa.
Varmasti paljon saataisiin aikaan jos opettajien ja ohjaajien koulutuksessa keskityttäisiin enemmän vasta-alkajien opettamiseen kuin koululiikkeiden hallintaan.
fakta on se että tuolleensa ne alle 10v pikkuset oppivat, ei ne tajua vaikeimpa juttuja, ja ennekaikkea ne tylsistyvät eikä pienet ymmärrä syvemmistä vatsalihaksista, istuinluista ym miten niitä käytetään, vai uskotko ite että he tietäisivät/keskittyisivät/jaksaisivat muistaa vastaavaa
VastaaPoistaMari T: Saattoi tosiaan saada sen kuvan, että pitäisin ohjien ja pohkeiden käyttöä jotenkin pahana. Ei, en pidä. Opetan itsekin, että oppilaat saavat auttaa esimerkiksi jarruttamisessa ohjalla tarpeen mukaan, MUTTA vasta sen jälkeen kun ovat jarruttaneet (tai yrittäneet jarruttaa) parhaansa mukaan istunnalla. Tietysti opetan myös käyttämään pohkeita, mutta kysymys onkin nyt siitä miten niitä pohkeita opetetaan käyttämään. Yksin ratsastaville opetan myös raipan käytön, enkä pidä sitäkään mitenkään pahana merkinantovälineeenä.
VastaaPoistaEn kritisoinut sitä, etteikö ratsastajaa saisi opettaa käyttämään muita apuja kuin istuntaa. Minulle kädet ja jalat ovat osa istuntaan, ja niitä käytetään siinä missä muitakin istunnan merkkejä, mutta ne eivät ole AINOITA apuja.
Anonyymille:
Ei minusta oman kehon asennon muuttaminen tai tiettyjen lihasten jännittäminen ole sen vaikeampaa, kuin pohkeella puristaminen tai ohjasta vetäminen? Ei pidä aliarvioida lapsia; ne oppivat kyllä, jos opetetaan oikein. Lapsille ja aikuisille opetan alkeita aivan eri tavalla, vaikka tavoite on ihan sama. Lapsille ei puhuta syvistä lihaksista eikä istuinluista, mutta näiden sijaan voi käyttää muita sanoja, vertauskuvia tai ihan näyttää kädestä pitäen mitä halutaan.
Oikean istunnan opettamisessa on toki se mutta, että opettajan tulee aika tarkasti tietää miten selässä kuuluu oikeasti istua ja millä tavalla oikeaa asentoa harjoitellaan ja miten istunnalla vaikutetaan. Ei riitä, että pelkästään tietää miltä istunnan tulisi näyttää, vaan siihen kuuluu aika paljon muutakin.
Minua harmittaa, että menin koulua reilut kymmenen vuotta, enkä koskaan saanut hevosia kulkemaan kunnolla. Oma oli ainut, jota osasin ratsatsaa, koska olin sen omalla tavallani kouluttanut. Vaihdoin kolme vuotta sitten ratsastuksen lajia ja nyt on ollut paljon enemmän onnistumisen tunteita, kun on alusta asti kerrottu mitä pitää tehdä entisten "ratsasta paremmin" ohjeiden sijaan. Luulen, etten saanut parempia ohjeita sen takia, että opettajat eivät osanneet itse selittää mitä minun olisi pitänyt tehdä erilailla. Jos joku asia ei onnistunut niin ohje oli, että ratsasta paremmin, siinä sai sitten itse miettiä mitä se tarkoitti.
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaYleensä en kommentoi mihinkään, mutta tämä aihe puhuttelee niin kovasti minua, että on pakko ;)
Itse opetan myös paljon lapsia, ja varsinkin isoilta ratsastustalleilta tulleilla lapsilla on usein todella räikeitä ongelmia istuntansa kanssa. Keventävät niin kauhealla energialla ilman taspainon ripettäkään, että jokaisella askeleella kuuluu tumps kun takapuoli jysähtää vapaalla pudotuksella satulaan. Ohjista autetaan että päästään takaisin ylös, koska jalka on kohtisuoraan eteenpäin ja sillä on turha yrittää auttaa.
Koen haasteena sen, että nämä pienet tomerat tytöt, jotka "osaavat ratsastaa ja laukata" eivät mitenkään jaksaisi keskittyä korjaamaan omaa keventämistään, omaa potkivaa pohkeen käyttöään tai ohjasta repimistä. Kun hevoset juoksevat karkuun tätä ryskyttävää kevennystä, repäistään ohjasta ja kun hevonen hämmentyneenä äkkiä hidastaa, meinataan keikahtaa alas, ja taas potkaistaan poni vauhtiin.. Itse olen mielestäni loppumattoman kärsivällinen ja yritän etsiä keinon jolla motivoida ja saada lapset yrittämään parantaa ratsastustaan, mutta vastaus usein on "koska laukataan?".
Tietysti sellaiset lapset, jotka ovat jo itsessään motivoituneita oppimaan, niin ovat helppoja opettaa ja minulle riittää se, että edes yrittää. Samoin lapset, jotka haluavat hypätä esteitä koko ajan ja isompia esteitä, mutta näyttävät minusta siltä että jo laukatessa eivät ole mitenkään tilanteen tasalla.
Kyllä, myönnän olevani turhautunut ja suurimmaksi osaksi siksi, että kesän leirit ovat taas hetkeksi vieneet uskoni muuttaa kymmenien ja taas kymmenien lapsien ratsastustapaa viidessä päivässä ;) Keväällä olen varmasti taas uskoa täynnä!
Ja tosiaan, olen täysin sen kannalla että istunta on tärkein kaikessa mutta lisäksi myös kova motivaatio pyrkiä parempaan. Minä olen kiitollinen sätkivistä ja pomppivista ratsastajista, joilla on tarve saada itsestään hevosystävällisempiä ratsastajia (ja tähän kastiin luen itsenikin :) )
Sen lisäksi että ratsastuksenopettajan pitää tietää niin teoriassa kuin käytännössäkin että miten siellä hevosen selässä pitäisi istua, niin mielestäni opettajalla pitää olla myös se pedagoginen osaaminen.
VastaaPoistaItse en ole ratsastuksenopettaja, mutta lasten parissa työskennellyt muuten ja se pedagogia, eli taito juuri sille tietylle "kohderyhmälle" tuoda ne asiat esille niin että menee perille, on mielestäni kyllä yhtä tärkeä taito ratsastuksenopettajalle kuin se tieto oikeista ratsastustavoista.
Ratsastuksenopettajakin kun on opettaja ja etenkin lasten kohdalla siihen ratsastuksen opettamiseen liittyy kyllä myös se kasvatuksellinen puoli, eli se hevosystävällisyyden opettaminen lapsille niin ratsastuksessa kuin hevosen muussakin käsittelyssä. Eli jos tulee tunne että lapsi ei opi, niin se syy ei ole kyllä silloin siinä lapsessa.
Käsien ja pohkeiden käyttö ei minunkaan mielestäni itsessään ole kirosana vaan se riippuu ihan tavasta joilla näitä apuja käytetään. Herkkä ja mahdollisimman vähäeleinen ratsastaja takaa myös hevosen herkkyyden säilymisen ja tällöin se hevonen ei turru niille avuille siinä määrin että sitä pitää potkia, kiskoa ja huitoa että sen saa kentän keskeltä johonkin suuntaan liikkeelle.
Mari T:n kanssa olen samaa mieltä siitä, että on helpompaa alkuun jos joku toinen pitää hevosen liikkeessä ja ratsastaja saa keskittyä omaan istuntaansa ja sen kehittämiseen. Kukaan kun ei ole seppä syntyessään ja varmaan suurin osa meistä ovat harrastusta aloittaessaan olleet niitä pomppivia perunasäkkejä siellä hevosen selässä. Silloin kun tasapaino on vielä huono, niin ratsastaja tottakai käyttää niitä ainoita keinoja yrittää ohjata hevosta ja vaikuttaa sen menemisiin. Yleensä nämä avut ovat juuri niitä joita ei pidemmällä tähtäimellä tulisi omaksua.
Heippa, blogillesi olisi lempiblogi-tunnustus osoitteessa jorepallo.blogspot.fi.
VastaaPoistaToivottavasti kirjoitat taas pian, tekstisi ovat niin kiinnostavaa luettavaa :-)
Älyttömän hyvä teksti. Niin samaa mieltä, kun kauhuissani nyt aikuisena mietin omia koulutunteja. Istuntaan ei kiinnitetty MITÄÄN huomiota. Lajin uudelleen aloittaneena koen tällä hetkellä ratsastustaitoni TÄYSIN vasta-alkajaksi, vaikka B tasolla koulua väänsinkin. Opettajista jäi traumat ja tällä hetkellä oma tavoite on vain ja ainoastaan maastakäsittelyssä, istunnassa, ääni- ja asentokomennoissa ja ylipäätään sen herkkyyden opettelemisessa. Jään lukemaan!
VastaaPoistaMiten istunnalla hidastetaan? Oliko se sitä taaksenojaamista? Mihin lantio tungetaan, eteen vai taakse? Omista heppailuvuosista on aikaa jo vuosikausia, mutta nyt olen taas kiipeämässä takaisin hevosen selkään. Ja noh, kaikki tuntuu unohtuneen...
VastaaPoista- K
Uskomattoman hyvä teksti!... veti hiljaiseksi. Saanko kopioida niin että linkki tulee blogiisi? <-Tulisi tarpeeseen..
VastaaPoistaSaahan tätä linkitellä jos haluaa. Teksti on ehkä hieman provosoivasti ja kärkkäästi kirjoitettu - asiat kun eivät ole mustavalkoisia, kuten olen monessakin yhteydessä todennut. Mutta kyllä siellä ihan oikeatakin asiaa on seassa :-)
VastaaPoistaMitä istunnan käytöstä hidastamisessa ja muussa ratsastuksessa tulee.. noh, se on sitten jo kokonaan oma tekstinsä. Sellaisen vinkin voin kuitenkin antaa, että älkää nojailko mihinkään suuntaan, ratsastajan ensimmäinen ja tärkein tavoite on saavuttaa tasapainoinen, häiritsemätön istunta ja säilyttää se riippumatta hevosen liikkeistä.
Puhut täyttä asiaa! Minä olen ratsastanut epäsäännöllisesti muutaman kuukauden ja minulta oletetaan, että osaan ratsastaa erinomaisesti ja ymmärtäisin kaikki käsitteet ja osaisin toimia niiden mukaan. Ei, en osaa. On tosi ärsyttävää, kun opettaja valittaa minulle tekemisestäni, mutta ei opeta kunnolla vaan puhuu hevostelutermeillä jotka kuulostaa korviini lähinnä siansaksalta. Katson kaikki ne termit netistä tai kysyn kaveriltani, niin vasta sitten ymmärrän. Sinun kaltaisia opettajia tarvitaan enemmän!
VastaaPoista