Ratsastushan EI ole urheilua

Tässä lähiaikoina on tullut parina päivänä taas todistettua, että kyllä se mulle ainakin on ihan oikeasti urheilua välillä!

Viime perjantaina yritin pitkästä aikaa hypätä esteitä. Tai no, eihän se pelkästään jäänyt yritykseksi, pääsin kuitenkin muutamien maahankaivettujen yli. Kumma miten ne esteet alkaa tuntua isoilta kun on taukoa; minäkin valmennuksissa hypytän sellaisia tehtäviä ja korkeuksia, etten välttämättä ihan heti niitä itse menis(enkä tarkoita että hypyttäisin joka kerta jotain metriäkahtakymppiä, musta vaan nykyään jo se 70cm näyttää isolta).

Olinhan sentään viimeksi hypänny joskus marraskuussa, ehkä? Päätin nyt kuitenki, että musta on pakko tulla ees välttävä esteratsastaja, joka pääsee edes joidenkin onnettomien risujen yli. Tarkoittaa siis että tarvin hevosen, joka ylittää vaikka kerrostalon.

Onneksi luottoratsu Väinö(Calvario) löytyi avuksi. Luottoratsu myös kippasi kuskin maneesin hiekkaa tutkimaan siinä vaiheessa kun oli päästy vasta puomien yli. Minä nostin laukkaa ja Väinö poistuikin siinä vaiheessa takaoikealle tai ainakin oikealle ja oviaukosta pihalle. Oltiin varmasti näkemisen arvoisia, kun minä nousen maasta ja kiroan ja Sanna nauraa ihan hervottomasti. Väinö sitten onnellisena villihevosena kirmasi vapauteen. Onneksi tätä on tapahtunut mulle ennenkin(silloin tosin vedin kunnon ilmalennon Ypäjällä Petteriltä, silminnäkijät varmasti muistaa), joten ei muuta kuin hevonen takaisin maneesille ja kyytiin. Sitten jatkettiin. Tilannetta paransi se että olin jo simppelin puomitehtävän jälkeen ihan kuollut, kun olin mennyt sitä vähän ravissa ja muutamia kertoja laukassa! Kuinka onnetonta.

Alun jälkeen homma sitten onneksi helpottui, kun ratsu keskittyi työhönsä ja minäkin tajusin pysyä kyydissä. Olisin ehkä mielelläni mennyt sellaista tehtävää johon olisin vaan voinut ajella mutta ei, tietenkin meille laitettiin sellanen että oli pakko lyhentää hevosta ettei vedä koko jumppaa matalaksi. Ja saada hevonen takajalkojen päälle, mitä sekin muka meinaa?? Koskaan kuullutkaan jostain takajaloista. Ja joku vielä väitti ettei kouluratsastuksella ole mitään tekemistä esteratsastuksen kanssa!

Seuraavalla kerralla estereeneissä ajattelin pysyä selässä. Silmät kiinni, harjasta kiinni ja toivotaan parasta..

Toisen kerran oli sellaista oikean urheilujuhlan tuntua viime sunnuntaina kisoissa. Onneksi ei tarvinnut opetella kuin yksi rata, he B:3. Päivän ekan radan menin Väinöllä, jolta oli odotettavissa mahdollisesti melko railakasta kyytiä. Tämä oli siis se kaveri jonka tavoitteena oli pysyä aitojen sisällä, koska edellinen kisaesitys päättyi siihen että Väinö poistui radalta ja paikalta ilman kuskia. Verkka meillä meni ihan jees, tosin ennen rataa kun nakkasin raipan pois, koko hevonen vaan ryhdistäytyi, vaikka odotin että se vaan lössähtää. Mitä vielä! Kun kierrettiin rataa ennen suoritusta, Väinö vähän yritteli kyttäillä ja poukkoilla, mutta pelottavan vähän. Alkurata meni ihan ok, raviosuudesta saatiin 7-7,5 suurimmaksi osaksi. Eka laukannostokin oli vielä seiska, mutta siitä se hauskuus sitten lähti.. Tunsin jo vasemmassa laukassa että hevonen meni vahvaksi ja sellaseksi että tunsi istuvansa pommin päällä. Ei paljon passannut ohjista löysätä. Vasemman laukan se pysyi hanskassa, ja ennen toista nostoa ajattelin että enpä haluais nyt nostaa laukkaa ja hupsheijaa, kuinkas kävikään! Siitä lähti sitten kiitolaukkaosuus, jossa pyörittiin ympäri ämpäri ja hevonen hyvin vahvasti yritti poistua aitojen sisältä. Ehdin ajatella vaan että nyt tämä EI voi karata täältä mihinkään tai ei kunnian kukko laula, ja jotenkin se siellä aidoissa sitten pysyikin. Kyseisen episodin jälkeen palattiin laukannostokohtaan ja jatkettiin matkaa. Sanomattakin selvää että loppurata oli ihan hanurista, koska en uskaltanut yhtään löysätä naruista kun Väinö yritti riepottaa mua vielä siinä oikeassa laukassakin. Lopussa oli käyntipätkä joka sekin oli yllättäen jännittynyt.

En eläissäni ole mennyt noin kovaa kouluradalla, tai oikeastaan ylipäätään maneesissakaan sen puoleen. Mutta olipahan ainakin jotain jännitystä koulukisoihin, kun kaikki valittaa aina niiden tylsyydestä. Mulla ei ainakaan ollut tylsää! Huvittavinta tosiaan että saatiin prosentteja kuitenkin vähän päälle kuuskymmentä, vaikka ymmärrettävästi Väinön omat kuviot hieman vaikutti myös alapisteisiin(niin mikä kuuliaisuus?). Lopputuloksena, olin siis ihan kuollut(fyysisesti) jo ensimmäisen radan jälkeen. NIIN MIKÄ KUNTO?? Minäkin muka ratsastelen välillä 5-6 hevosta päivässä, mutta siinäpä mennäänkin kivasti omalla mukavuusalueella eikä tunnu juuri missään. Vaikka eipä tuo nyt yllätyksenä tullut, meikäläisen surkea kunto siis. Täytynee siis oikeasti ruveta urheilemaan(apua, miksi kirjoitin sen tänne niin että kaikki näkee, joudun vielä kuntoilemaan!).

Tämän jälkeen jäljellä oli siis vielä kolme rataa ja suonenveto. Se onneksi loppui kun kipusin Roopen(Villarin Roope) selkään. Kerroin kyllä sille, että täti ei nyt jaksa ratsastaa, joten Roope saa tehdä kaikki hommat. Verkassa se tekikin aika hyvin, ravissa oli oikein kevyt pätkittäin ja toimi hyvin. Laukassa saatiin vähän keskustella että kuka määrää mitä vauhtia mennään ja mihin, ja kuka nojaa ja minne, mutta lopulta siinäkin saatiin asiallisia pätkiä. Vaan annas olla kun mentiin radalle. Ensinnä piti painia toisessa päässä, kun Roope kyttäili oviaukkoa ja ihmisiä ja en tiedä mitä. Siinä vetästiin jonkin sortin ripaskat kun minä olin sitä mieltä että tehdään niin kuin minä sanon eikä lähdetä suksimaan toiseen päätyyn. Rata sitten aloitettiin ihan sopuisasti, mutta sen jälkeen Roope kiskoi mua oikeastaan koko radan ajan ja kaikki oli tosi työlästä. Tuli mieleen meidän ensimmäinen rata reilu vuosi sitten, siinä oli samanlainen kiskomisen meininki! Saatiin kaikki tehtyä, mutta ei mitään oikeastaan hyvin. Prosentteja tuli kans kuuskymmentä ja jotain(tarkat tulokset näkyy mun sivuilla kilpailut -kohdassa). Tyytyväisenä voin kyllä todeta, että Maijan ja Roopen raviohjelma näytti jo paljon paremmalta kuin mun ja Roopen.

Roopen jälkeen hyppäsin suoraan Wilin(Wiliperi) selkään joka oli juuri tullut Päivin kanssa radalta. Lyhyt ja ytimekäs verkka onneksi passaa Wilille, me sitten nostettiin molemmat laukat ja mentiin ravissa pari ympyrää ja se oli sitten jokseenkin siinä se verryttely. Radalla sitten kirjaimellisesti kurvailtiin ohjelma läpi jotenkin, tosin vasemmassa laukassa ei meinattu päästä eteenpäin ollenkaan eikä kyllä käynnissäkään, mutta muuten hommat suju ihan hyvin sillon kun Wilin sai pysymään liikkeellä. Saatiin kuitenkin ihan kivat prosentit, 62 ja jotain ja jäätiin itse asiassa vaan puoli pistettä sijoituksesta.

Viimeisenä sitten oli vuorossa Aku. Mulla veti taas suonta jalasta ja olin kyllä melko valmis esim. menemään nukkumaan, mutta eihän sitä nyt kisoja kesken jätetä vaan sitten ratsastetaan kun kerta sinne asti on tultu. Aku oli tosi rauhallinen verkassa verrattuna viime kertaan, joka oli melkoinen fiasko. Ravissa pystyin jo ratsastamaan sitä melko normaalisti, laukka ei taas ollut kovin kehuttavaa, kun se vaan veti selän tönköksi ja sitten takajalat ei pääse yhtään mihinkään. Noin viiden minuutin verkan jälkeen (Minnahan oli Akulla jo onneksi kävellyt ja ravannut ja pikkusen laukannut valmiiksi, ettei se kylmiltään hommiin joutunut) ilmoitin olevani valmis radalle. Sinne vaan, ajeltiin rata läpi ja laukat tosiaan meni kirjaimellisesti ajellessa, kun en niissä oikein mitään voinut tehdä kun meno oli niin tönkköä. Suorilla ajattelin vaan että pliis laukkaa, kun tuntui että saattaa tulla ristilaukkaa tai muuta omaa askellajia koska tahansa. Raviosuudesta saatiin ihan ok pisteitä, olis tietenkin voinut olla rennompi ja siten tasaisempi. Laukkaosuudella ei sitten kauheasti juhlittu em.syistä. Prosentteja tuli 57 ja risat.

Kaikkien ratojen jälkeen tuntu siltä että ois jonkun oikeankin urheilusuorituksen tehnyt(kas kummaa!). Vikahan oli kyllä kuskin kunnossa, tietenkään yleensä en ole tottunut siihen että vetäsen kiitolaukkakuviot kesken radan, mutta pitäishän sitä siihenkin olla varautunut. Mitä tästä opimme: treenaa enemmän holtitonta kiitolaukkaa! Kävin vielä kyllä ratsastamassakin kisaratojen lisäksi, onneksi vaan yhden hevosen, koska alkoi olla jo aikalailla ns. ässät vedetty hihasta siinä vaiheessa ja kaikki muutkin kortit.

Nyt sitten rupesin kattelemaan noita ens perjantain Kuivasjärven harjoituskoulukisojen ratoja, ja mihinköhän mää taas oon menny ilmottautumaan?! Katoin tietty vaan että joku FEI:n he A kenttäkilpailuohjelma pitkällä radalla ja siellä nyt jotakin sitte pyöritään ympäriinsä. Just joo, siellähän sitten vedetään keskiravia PITKÄLLÄ lävistäjällä, tehdään avotaivutusta ravissa, takaosakäännökset joista toisesta suoraan raviin, pysähdyksestä käynnin kautta laukkaan, voltit laukassa, hervoton pätkä keskilaukkaa josta osa ympyrällä, laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä ja eiköhän siinä nyt ollu vähäksi aikaa ihan tarpeeksi. Jos oisin tajunnu oisin menny vaan sen B:0:n enkä menny mihinkään oikeiden ratsastajien sekaan kun en ossaa ees keskiravia mennä. Vaikka kyllähän minä tuon ohjelman oon mennyt, mutta ei kait sitä nyt voi muistaa mikä niistä on mikäkin. Tällä menolla käännytän itteni kohta esteratsastajaksi(HAHHAH).

Huomenna aion ensinnäkin olla tippumatta ja toiseksi aion ylittää muutaman kepakon, hevosen kera, en ilman! Peukut pystyyn kaikki. Niin ja aion käyttää turvaliiviä, ihan kaiken varalta..