Heti alkuun pahoittelut, että näiden muistiinpanojen setviminen on kestänyt niin kauan. Tai varsinaisesti mikään muu ei ole kestänyt kuin se että olisin saanut kirjoitettua ylipäätään mitään tekstiä enemmän kuin facebookin tilapäivityksen verran koko viikon aikana. Jotenkin kaikki päivät taas meni semmoista haipakkaa että kotona ehti just ja just käydä nukkumassa. Siinä koneen ruutua sitten illalla tuijottaessa ei kyllä kauheasti päässä raksuttanut, paitsi tyhjää. Koitan kuitenkin saada nyt loputkin muistiinpanot kirjoitettua jotta jäävät sitten luettaville kaikelle kansalle. Kiva jos niistä on ollut hyötyä muillekin kuin mulle!
Valitettavasti nämä muistiinpanot eivät nyt juurikaan etene missään järkevässä järjestyksessä, koska nämä on nimenomaan kirjoitettu koko klinikan ajalta eikä miltään luennolta. Kaikkea en tietenkään kirjoittanut ja saattoipa sieltä jotain olennaista tippua välistä, mutta koitetaanpa joskos noista sais jotain järkevää aikaiseksi.
-“Obsession of the head and neck” eli pää ja kaula -pakkomielle
-Useimmat ratsastajat keskittävät 99,9% huomiostaan hevosen pään ja kaulan asentoon ja 0,01% siihen mitä on heidän istuntansa alla, eikä heillä ole mitään tunnetta siitä mitä 4/5 hevosesta tekee.
-Kun he saavat hevosen pään alas, he eivät saa sitä enää ylös.
-Mitä arvoa on sillä että pää on näennäisesti oikeassa paikassa, jos hevonen roikkuu ohjilla tmv.
-Hevosen pään ja kaulan asento määräytyy sen perusteella miten hevonen kantaa ratsastajaa selkänsä kautta.
-Usein hevonen vetää alaspäin koska on heikko selästään, sen täytyy kantaa ratsastajan paino paremmin ja saada vahvempi ylälinja. Kun tämä on tapahtunut, hevosen pään ja kaulan asennosta tulee korrektimpi.
-Jos hevonen katoaa edestä ylöspäin tai alkaa roikkua alaspäin, tarkista ensimmäisenä astuuko hevonen painopisteesi alle takajaloillaan, älä korjaa hevosta nostamalla kädellä - saat sen vaan nojaamaan ohjiin enemmän.
-Monet hevoset saavat kaiken ratsastajien huomion vietyä päähänsä ja kaulaansa vetämällä ohjista vastaan, vaikka ongelma on peräisin ihan muualta kuin hevosen suusta eikä sitä sieltä kautta voi korjata.
-Jos hevonen vetää tai yrittää työntää ratsastajan painon pois, ratsastajan tulee pitää oma painopisteensä paikallaan ja vastustaa hevosta keskivartalon tukilihaksillaan, tai jopa ajatella menevänsä hieman taaksepäin satulassa.
-Ratsastamalla hevosta enemmän ja enemmän ohjilla, jos se on jäykkä esimerkiksi vasemmalta puolelta, saa hevosen tiputtamaan painoaan ja nojaamaan vielä enemmän vasemmalle.
-Hevosen etuosaa ei voi nostaa käsillä, hevonen pitää saada nostamaan ratsastajan painoa ylös ja kantamaan se.
-Hevosesta ei kuulu saada ylös kaulaa, vaan kaulan alaosa, etuosa ja säkä.
-Kuvittele, että ohja kulkee hevosen kaulan ympäri.
-Hevosen painopiste on rintakehässä (parempi suomennos ehkä “alueella, jolla kylkiluut sijaitsevat, etuosasta aina satulan taakse kohtaan jossa viimeinen kylkiluu sijaitsee”), ja sen kuuluisi liikkua ja muuttua “isommaksi” ja elastisemmaksi.
-Hevosen rintakehän yläosan ja selän tulee päästä liikkumaan ylös ja alas.
-Jos hevosen rintakehä tippuu alas, liike on pompottavaa eikä takajaloilla ole paljon tilaa astua alle.
-Istumalla eri kohdassa satulaa ratsastaja “aktivoi” eri kylkiluun eli eri kohdan josta hevosen kuuluu liikkua.
-Jos istut tyynyllä, joka on täytetty ilmalla, istuinluiden alaspäin painaminen saa tyynyn litteäksi ja siitä karkaa ilma. Mieti miten se vaikuttaa hevosen selkään!
-Laita enemmän energiaa hevosen kroppaan/rintakehään, älä aja sitä nopeammaksi ja pidemmäksi.
-Kun ratsastat hitaammassa rytmissä, hevosen täytyy taivuttaa enemmän kintereitään ja polviaan -> aktivoi, jottei hevonen tipahda etuosansa päälle.
-Hevonen astuu ratsastajan istuinluiden alle ratsastajan jalasta, käsi hallitsee etuosaa ja hevosen raamia.
-Hevosen selän kuuluu liikkua ratsastajan istunnan alla niin paljon että se nostaa hevosen säkää kohti ratsastajan kättä.
-Laukassa hevosella on enemmän luontaista nostetta ja “swingiä” etuosassa.
-Käsi kohti takajalkoja/yhteydessä takajalkoihin.
-”Kuolaimella” on jotain mitä hevonen tekee kuolaimelle, ei jotain mitä kuolain tekee hevoselle.
-Enemmän tai vähemmän kontaktia suuhun ei ole väärin, jos se säilyy elastisena.
-Kun otetaan enemmän kontaktia hevoseen, se tarkoittaa enemmän kontaktia ohjilla, istunnalla ja jaloilla.
-Siirtymiset käynti-ravi-käynti, katso että hevonen astuu takajaloillaan istuntasi alle, älä yritä nostaa etuosaa kädellä ylös tai taakse.
-Ratsastajan pohkeen ei ole tarkoitus nostaa hevosta ylös, vaan saada hevonen astumaan enemmän alle.
-Jos ratsastaja puristelee ja “hieroo” hevosta pohkeilla, ratsastuksesta tuleekin hierontaa (from dressage to massage).
-Lihakset toimivat lyhenemällä ja pitenemällä, jos niitä puristaa niistä tulee ainoastaan jäykempiä.
Vielä vähän ratsastusfilosofiaa:
-Hyvät ratsastajat pystyvät muuttamaan ratsastustaan, mukautumaan ja ajattelemaan nopeasti.
-Jos kaikki onnistuu aina todella helposti, ei opi niin paljon.
-Joskus hevoselta täytyy vaatia asioita sen verran selkeästi että saa hevosen pisteeseen jossa se muuttaa asentoaan ja alkaa kantaa ratsastajaa ja sitten sitä voi palkita.
-Jos et vaadi hevoselta tarpeeksi, et koskaan pääse palkitsemiskohtaan ja päädyt vaan kantamaan hevostasi ja tekemään asioita sen puolesta.
-Kokoaminen on energian keräämistä hevoseen, “energiapallo”.
-Kokoaminen tarkoittaa, että voit valintasi mukaan tehdä lisättyä ravia, sulkutaivutusta tai passagea.
-Kouluratsastuksen pitäisi olla yksinkertaista: hevonen ja ratsastaja liikkuvat yhdessä, hevosen biomekaaninen liike tulee sovittaa ratsastajan biomekaaniseen liikkeeseen.
-Jopa GP-tasolla täytyy tarkistaa perusasiat ennen kuin rupeaa ratkomaan tiettyä ongelmaa.
-MITÄ PIDEMMÄLLE RATSASTUKSESSA MENNÄÄN, SITÄ TÄRKEÄMMÄKSI PERUSASIAT TULEVAT.
Siihen olikin hyvä lopettaa klinikkamuistiinpanot tältä erää. Voin kertoa että noista meikäläisen lappusista ei ole mitenkään erityisen helppoa poimia juttuja, joten antakaa anteeksi että olen kirjoittanut muutaman jutun varmaan useampaan kertaan.
Meinasin kirjoittaa tähän vielä lisäksi vähän hevoskuiskauksesta ja varsan koulutuksesta, mutta jääköön ne sitten eri kertaan. Lisäksi voisin kirjottaa siitä, että periksi ei kannata antaa jos ei heti onnistu, mutta en nyt taida kirjoittaa siitäkään. Tuon klinikan jälkeen olen omassa ratsastuksessani huomannut, että samoja asioita osaa lähestyä ja ratkaista nyt eri kantilta, vaikka ne asiat eivät sinänsä ole muuttuneet mihinkään.
Tuosta tulikin mieleeni yksi juttu, mikä on tässä ratsastustouhussa myöskin huvittavaa. Monet vannovat tiettyjen valmentajien ja gurujen nimeen, ja aina odotetaan jotain uutta mullistavaa tapaa ratsastaa ja kouluttaa hevosia, vaikka fakta on se, ettei kukaan sitä pyörää keksi uudelleen kun se on jo kertaalleen keksitty. Ja harva valmentaja, tai ainakaan hyvä valmentaja, keksii asioita ihan itsekseen omasta päästään. En minä ainakaan tietääkseni ole keksinyt itse yhtään mitään ratsastukseen liittyvää! Paitsi ehkä muutaman ajatuksen tai kuvauksen jostain asiasta, mutta ne on enemmän sellaisia mielikuvahommia eikä mitään faktoja. Faktat ovat sitten nimenomaan sitä biomekaniikkaa, hevosen liikkumisen ymmärtämistä, hevosen oppimisen ja kouluttamisen ymmärtämistä, ratsastajan istunnan ja tasapainon ymmärtämistä ja niin edelleen. Tietenkin se on vakuuttavampaa jos Kyra tai muu vastaava paasaa niistä asioista kuin naapurin Ellu, mutta eivät ne asiat siitä miksikään muutu. Se missä ne erot sitten tulevat esille on se miten asioita tehdään ja missä järjestyksessä. Minä teen ja opetan parhaaksi näkemässäni järjestyksessä, joku muu sitten eri tavalla. Se että mikä tapa on sitten kenenkin mielestä oikea on sitten jokaisen oma asia. Minun mielestäni niin kauan kuin hevosen hyvinvointi otetaan huomioon eikä siinä ole moittimista, jokainen saa tehdä asiat kuten haluaa. Tulokset sitten puhukoon puolestaan siinä kuka on parhaimman tavan keksinyt!
On nyt pakko jatkaa tästä aiheesta vielä kun taas pääsin vauhtiin enkä osaa lopettaa.
Suorastaan inhoan kaikenlaisia luokitteluja ratsastuksen saralla. Ymmärrän toki että on olemassa eri lajeja, kuten este- ja kouluratsastus. Mutta sitten sen jälkeen kaikki luokittelut perinteiseen ratsastukseen, klassiseen kouluratsastukseen, barokkiratsastukseen, saksalaiseen ratsastukseen, ranskalaiseen ratsastukseen, luonnolliseen hevosmiestaitoon, epäluonnolliseen hevostaitoon ja epäklassiseen ratsastukseen ja centered ridingiin ja istuntaratsastukseen tai MIHIN TAHANSA saavat kyllä välillä melkoisen kilahduksen minun päässäni aikaan. Kuten myös se ajattelu, että ainoastaan TÄMÄ tapa tehdä asioita on oikea ja kaikki muut vääriä. On olemassa AINOASTAAN hevostenhakkaajia ja pahoinpitelijöitä ja sitten on olemassa lh-tyyppejä, jotka ovat suorastaan hevoskuiskaajia. Tai sitten kaikki luonnollisesta hevosmiestaidosta puhuvat ovat kukkahattutätejä ja narunpyörittäjiä ja kaikki jotka ovat taas sitä vastaan ovat tietenkin hevosista piittaamattomia raviukkoja jotka lastaavatkin kopukoita vaan luudilla ja haravoilla. Ihmisten mustavalkoisuus on välillä ihan käsittämätöntä, ja surkeinta on se että siitä kärsivät tietenkin hevoset.
Minä käsittelen hevosia maastakäsin, mutta en kutsu sitä luonnolliseksi hevosmiestaidoksi tai hevoskuiskaukseksi. Kutsun sitä siksi että hevosten tulee toimia kun teen niiden kanssa jotain, olen sitten selässä tai maassa. Joskus heilutan narua, tai sitten juoksutuspiiskaa. Välillä juoksutan hevosia liinassa, usein myös sivuohjilla. Joskus saatan päästää hevosen vapaaksi ja harjoitella juttuja niin että se tekee kuten pyydän vaikka onkin irti. Joskus väistätän hevosia maastakäsin, jos on epäselvyyttä siinä kuka väistää ja ketä. Toisinaan taas nakkaan hevoselle kamat niskaan ja ratsastan. Ratsastaessakin saatan käyttää raippaa, ja joskus ratsastan kangilla. Saatan pyytää hevoselta jotain joka on sille vaikeaa ja se saattaa vähän hermostua - hetkellisesti. En silti koe olevani eläinrääkkääjä tai tekeväni hevosista onnettomia. Minä en ratsasta ohjista jatkuvasti vetämällä, pohkeilla puristamalla ja selässä ympäriinsä pomppimalla ja heilumalla. Tai no, joskus tulee pompittua muutama askel, mutta sen jälkeen kyllä pyydän aina hevosilta nöyrimmästi anteeksi!
En siedä hevosten läpsimistä ja jatkuvaa härppimistä, se on minun mielestäni vähintään yhtä raivostuttavaa kuin hevostenkin mielestä. Jos säännöt on selvät, ei hevosten tarvi jatkuvasti kokeilla sitä ja tätä. Käsittelijän rauhallisuus vaikuttaa aika paljon ja tietenkin se mitä hevoselle on opetettu. Jos hevosen ja ihmisen suhde on kunnossa, ei niitä tarvi totuttaa joka ikiseen paikkaan, joka ikiseen lastenvaunuun, joka ikiseen asiaan jota niille aiotaan joskus tehdä. Mikäli taas ihmisellä ei ole mitään hevosenlukutaitoa ja peruskäsittely on ihan mitä sattuu, taatusti tulee ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Minulla on perussääntönä se hevosten kanssa, että kun niitä käsitellään, niin ihmisten yli ei juosta eikä paikalta poistuta omin luvin, tuli mitä tuli. Muut asiat ovat sitten neuvottelukysymyksiä ;-)
Joku viisas valmentaja sanoi joskus, että loppujen lopuksi on olemassa vain kahdenlaista ratsastusta: hyvää ja huonoa. Sama pätee mielestäni myös hevosten käsittelyssä.
Nyt on hyvä aika ruveta opettelemaan huominen kisarata, kello kymmeneltä edellisenä iltana. Luvassa varmasti ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Huomenna voin sitten kirjoittaa raporttia(OR:n seurakoulukisat). Nyt en jaksa kovin tiukkaa analyysiä tehdä ennen kisoja, mutta aina on hyvä olla se yksi ratsu, jolla on tavoitteena ainoastaan radalla pysyminen! Onneksi jo tässä vaiheessa vuotta alkaa tulla se tunne, ettei jaksa kauheasti stressata kisoista, ainakaan pikkukisoista. Joskus en edellisenä yönä saanut kunnolla nukuttua, kun mietin jotain kisaratoja, mutta nykysin jo ennemmin nukun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti